Luopumisen aika
Pentti oli ikääntynyt. Juhlittuaan 80 vuottaan kahteen kertaan ilmeni hänen kestävyydessään ja kehossaan rakoilua. Mikään ei enää kääntynyt paremman puolelle, terveys, ystävät, läheiset, kaikki vähenivät. Olin tavannut hänet edellisenä talvena -16 keväällä myymässä kalojaan Kemmolassa. Silloin hän vaikutti ilahtuneelta nähdessämme ja vaihtaessamme muutaman sanan. Lupasin tulla katsomaan häntä. Edellisenä talvena näimme hänen kotonaan. Anu oli laittamassa ruokaa, Pena hääräsi kalojensa ja syömisensä kanssa. Kalastus ei olisi jatkunut ilman ahkeraa Anua, joka käveli pitkät matkat verkoille kelkkaa työntäen. Pentti kalasteli kotilahdella, siihen hän vielä jaksoi kävellä.
Olin
saanut valmiiksi kuvakirjan Sirkan ja Pentin kahdesta
reissusta meidän kanssamme. Olin hakenut Pentin ja Sirkan meille
kukkien aikaan, syömään ja juttelemaan. Toinen matka oli
Pälkäneelle Laitikkalan kirjallisuustapahtumaan. Kaari Utrio piti
siellä esitelmää uudesta kirjastaan ja sen vaiheista teoksen
valmistuessa. Samalla reissulla olimme ensin Suttisen marjatilalla
ostamassa mansikoita. Hovi sitten pyysi Penttiä kesähuvilalleen,
jossa hänellä oli aikamoiset kekkerit. Nämä olivat kirjani kuvien
aiheina.
Soitin,
puhelin aukesi, mutta mitään ei kuulunut. Suljin ja koetin
uudelleen.
-
Kuuluko nyt mitään?
-
Kyllä kuuluu. Sanoin nimeni. Luurista kuului melko heikko ääni.
-
Olisin tulossa illalla sinua katsomaan ja juttelemaan.
-
Minä olen niin huonossa kunnossa, ettei minusta ole oikein juttelemaan.
-
No, minulla on Sirkalle lahja.
-
Sirkka ei taida enää saada monimutkaisista asioista selvää. Hän on hoitokodissa, ja eksyy jo omassa huoneessaan, saati sitten hoitokodin käytävillä. Pöydästä hän ei löydä haarukkaa ja veistä.
-
Minulla onkin kuvakirja, siinä on teidän pari viimeistä reissua meillä ja Laitikkalassa.
-
No sitten, kyllä hän varmaan vielä kuvia katselee.
-
Tarviitko jotain, minä voin tuoda.
-
Punaista maitoa kolme purkkia, maito on edelleen ruokani kulmakivi.
Kävimme
Valkeakoskella kaupassa, Paula soitti minulle autoon. Hän kysyi
voisiko Pentille viedä puolikkaan broileria. Sanoin sen käyvän
hyvin. Kotona söimme toisen puolen kanasta. Paula pakkasi salaattia
rasiaan ja otti vielä halkaistun pehmeän ruisleivän kassiin.
Minulla oli lehtileikkeitä Pentistä ja kirjoittamani juttusarja
hänestä Valkeakosken Sanomista, lisänä joitain minun
kirjoituksiani Vammalan ajoilta. Ilta alkoi hämärtää kun nousimme
keltaisen talon polkua. Koputin sisäoveen ja astuin sisään.
-
Terve
-
No hei hei. Pentti könysi pystyyn keittiön pöytänsä äärestä ja tuli antamaan kättä.
-
Minä otin Paulan mukaani. Pentin silmissä näkyi tapaamisen ilo heidän halatessaan. Huoli istumapaikoista, Pentti alkoi tyhjentää lyhyttä penkkiä kirjapinoista. Ei antanut auttaa. Mietin, sanoisinko sen penkin päällä fileeranneeni kymmeniä kiloja. Pentti istahti paikalleen paperipinojensa eteen. Siinä oli menossa ilmeisesti jonkin asian kokoaminen, en kysellyt.
-
Tässä on ensin joitain leikkeitä, joita olen sinulle kerännyt.Sitten on tämä kirja Sirkalle. Pentti otti kirjan ja alkoi lehteillä sivuja alusta alkaen.
-
Ai Sirkka, onhan tässä joitakin hyviä kuvia hänestä. Kyllä tämä minun mukanani menee, ei paina edes paljoa. En vain tiedä, milloin voin tämän toimittaa.
-
Ei sen ole väliä. Minulla on tässä toinenkin kuvakirja, sitä vain näytän sinulle, sitä ei ole kuin tämä kappale. Pentti katseli kuvia Hossan erämaan Julmalta Ölkyltä ottamiani kuvia.
-
Olen minä täällä käynyt, silloin siellä ei ollut ketään muita ihmisiä. Hän katseli vielä kuvaa Kalle Päätalon kotimökistä Iijoen törmällä Jokijärvellä.
-
Olen täälläkin käynyt, mutten ensin kuvaa tuntenut. Murtovaaran talonpoikaistalon kuvat eivät enää jaksaneet kiinnostaa. Paula oli antanut tuliaisensa, Pentti valitti puruvoimaansa sitkeätä ruokaa syödessä.
-
Tämä on aivan valmista ja pehmeää, samoin leipä. Kyllä niistä helposti saa irti. Vielä on täällä yllätyskin, kotimainen omena. Se on helppo syödä, kun kuorii sen ensin.
-
Ai sinäkin syöt siten, kuorettomana.
-
Syön, ja malto on pehmeää ja makeaa. Paula istui penkilleen.
-
Mitenkäs olet jaksanut, olitko missään kesällä?
-
Olin minä muutamalla lintujärvellä soutamassa taksoituksiani. En enää käynyt Vanajalla, en jaksanut soutaa. Ensimmäistä kertaa katkesi minun pitkät havaintosarjani eri järvillä ja Vanajalla. Jaloissa ei ole enää voimaa, metsässä pystyn kävelemään vain kepin kanssa. Sirkka vielä soitti keväällä ja ehdotti jotain retkeä, mutta ei siitä olisi mitään tullut. Paula kertoili Ilolan Mikosta, yli 90 vuotiaasta metsän pojasta, joka keräsi meille mustikat ja puolukat. Pentti sitä ihmetteli.
-
Minä kävin Kariniemen metsässä mustikassa. Se on tuossa riittävän lähellä, saatan sinne kävellä. Keräsin kahtena päivänä yksitoista litraa mustikoita. Poimin polvillani edeten kaksi litraa, sitten istuallani parisen litraa ja sitten vielä maaten puolitoista litraa kumpanakin päivänä. Tein varmasti Suomen ennätyksen makuulla kerätyissä mustikoissa. Hetken Pentillä oli vielä entistä kipinää tarinoissaan. Kovin laihana ja kumaraisena hän istui meidän tehdessä lähtöä, ensimmäistä kertaa ei jaksanut nousta saattamaan ovelle. Kysyi vain, näemmekö mennä.
-
Kyllä me näemme, vastasin pilkkopimeästä eteisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti