Perjantaikonsertti

Uuno Klami Kalevalasarja op 23

Tampereen filharmonian puikoissa oli Ville Matvejeff. Hän sai orkesterin toteuttamaan näkemystään Kalevalasarjasta. Silloin tällöin näyttö hieman vaimeni, mutta ammattilaiset tiesivät hyvin, missä mennään. Ensimmäinen osa Maan synty luotti oboen taikaan. Klami käytti sitä samoin kuin Sibelius, heräävän tunnelman luojana. Kuulaana oboe soi, jouset hieman auttoivat ja eteemme maalautui sumusta nouseva veneen kokka ja sivuilla loiskivat airot, joiden saattamat pisarat helähtelivät veteen huilun soidessa. Toisessa osassa Kevään oras taas alkoi huilulla, nyt ääni oli asteen verran kovempi, ja siihen yhtyivät tummat klarinetit. Oras vaati enemmän voimaa kuin vesipisarat, jouset soivat hieman terhakammin. Kolmas osa jatkoi hyvin alun teemoja, nyt mukaan nousivat trumpetit, käyrätorvet, fagotit ja pasuunat. Osa jäi muutoin epämääräisemmäksi kuin kaksi aikaisempaa. Viimeisessä osassa oli selvää, mitä tapahtuu, Sammon taonta. Siinä kuvaelman itsestään selvyys häiritsi, eikä säveltäjä oikein saanut variotaatiotaan lentoon. Voima kyllä kasvoi, ja yllätyksenä takaseinälle nousi kuvia, voimakas tuli ja savukoneesta ammennettu savu hajauttivat tarkkaavaisuuden musiikista.

Aplodeerasimme voimakkaasti, ja kapellimestari nosti ansioituneet soittajat, oboistin, huilistin ja klarinetistin taputettaviksi.

Ensimmäisellä puolikkaalla soi Magnus Lindbergin Vivo, sen äänet, soitto, valmistivat oivallisesti meidät tulevaan, Tampereen Musiikkiakatemian sävellysopiskelijoiden Minuuttisinfoniaan. Etenkin hitaassa kolmannessa osassa Kohta tuntui osaset olevan paikoillaan. Eetu Lehtonen,Stefan Stanciu, Pietar Kaasinen ja Pauli Marttinen ovat oivalla tiellä. Hieman jäi häiritsemään jotensakin runsaan materiaalin sovittaminen lyhyeen pätkään.

Illan solisti oli sellisti, Apocalyptican soolosellisti Perttu Kivilaakso. Totuttuun tapaansa hänellä soitto tulvi mekaanisten vahvistimien kautta. Hänellä oli vaativa Olli Virtaperkon sävellys Romers Gap, konsertto vahvistetulle sellolle ja orkesterille. Äänet tulvivat saliin kuin Kimmo Pohjosen haitarista. Arto Noraksen hienon sellon äänen kuulimme vain kaikuna sieltä täältä. Esitys oli sekoitus rockia ja klassista, paino rockin puolella. Soitto kävi välillä kivun puolella hurjan volyymin ja piikkilankaa muistuttavan äänen johdosta. Taitava sellisti kyllä, toteutti säveltäjän äänimaailman hyvin, hienoimmista hentoisista äänistä hurjaan molemmilla käsillä toteutettavaan pyykkilaudalla pesun kaltaisiin liikkeisiin ylös ja alas otelautaa. Lähin vertaus pianolla on kaikkien koskettimien luritus, mutta kymmenkertaisena edestakaisena, raivoisana liikkeenä. Vahvistin oivallisesti jymysi tuon käsityön ilmoille.