Storgård ja Kriikku

Hämmästyttävä Kriikku

Perjantai-illan Sinfoniettan konsertti Tampereella oli hiuksia nostattava. Kari Kriikku klarinetillaan hypnotisoi yleisönsä. Jukka Tiensuun säveltämä Puro, konsertto klarinetille ja orkesterille alkoi heti täysillä. Kriikku vetäisi keuhkonsa täyteen ja päästi soittimensa leijumaan. Korkea ja läpitunkevä ylääni jatkui ja jatkui sellon hivelevällä pohjavireellä. Tavaton oli Kriikun voima ja taitavuus, suorastaan hurmoksillinen. Yleisö tempautui otteeseen, jousisto soitti taustaa, jossa puupuhaltimet ryntäsivät eteen, rytmi muuttui äkisti, avautui näkymä takomoon Kemissä. Avaruusolion ote Kriikun klarinetissa piti otteessaan, josta jouset yrittivät auttaa solistia ahdingosta. Hetken jo tuntui, kuin solisti olisi onnistunut, vaan jousisto itse jäi vangiksi samaan teemaan. Kriikku tempaisi matalan rekisterin avulla reiän ansaan, jousen työnnällys ja isorummun merkki ja Kriikku hyppäsi toiseen maailmaan, iloon ja vapauteen. Klarinetti soi kuin kolme soitinta, päästi ilonsa irti ja lentoon. Matala rekisteri ja käsittömät äänet alkoivat jalan naputukset. Kriikku sai soittimestaan kaksi, jopa kolme ääntä samaan aikaan. Yhdellä kädellä hän hallitsi soittimensa levittäessään vapaan kätensä sivulle suoraksi sormet harallaan. Kari Kriikku. Tällaisena olen hänet tottunut näkemään. Aina jokin yllätys fyysisesti. Nyt hän vaipui soiton vaimetessa istumaan klarinetti aivan hävisi hänen jalkojensa väliin ja soitto hiipui. Solisti nousi seisomaan ja kaksiääninen klarinetti huumasi, kunnes antoi orkesterille luvan lähteä mukaan. Kapellimestari John Storgårdin käsissä orkesteri pysyi hyvin rintamassa, kunnes konserttimestari viulullaan antoi tukensa solistille, joka taas täräytti viulun hiljaiseksi ja vaikeni sitten itsekin. Hämmästyttävän Kriikun rinnalle ei maailmasta moni nouse.

Illan aloitti Lauri Ikosen sinfonia nro 5. Jouset aloittivat hiljaa, yksinäinen oboe ja käyrätorvet liittyivät ja sitten teos tärähti käyntiin. Nyt kaksi oboeta klarinettien tukemina veivät teemaa kauniina helinänä. Seesteinen jousisto, kuin autereen hiljainen häviäminen. Vasket tööttäsivät tunnelmoinnin lopettamiseksi, kunnes patarumpu antoi voimansa jousiston käyttöön, ja muu orkesteri yhtyi.

2. osa alkoi sellon rauhallisella teeman esityksellä, koko jousisto toisti, kunnes taas oboe taas aloitti uuden ajan. 1. viulun teema kiersi altoille ja takaisin, kunnes siihen yhtyi koko jousisto. Soitossa oli yhtymäkohtia Tuonelan Joutsenen tunnelmaan. Patarumpu antoi synkän merkin konserttimestarin sooloille. Ne soivat eteerisen kauniisti, ja harput yhtyivät mukaan helinään. Nyt huilut ottivat suunnan eteenpäin klarinetin kanssa, kunnes oboe vei osan loppuun.

3. osa alkoi taas oboella, taianomainen ääni, jota jouset nopeasti tummensivat väkevyydellään alttojen helpottaessa hetkeksi. Äkisti koko jousisto ryntäsi eteen vaskien auttamana, ääni kohosi ja sai pelottavan tunnun, johon taas oboe antoi huilun tukemana uuden suunnan. Osassa taistelivat riemu ja rauha kiireen ja painokkuuden välillä. Lautasten valtava paukahdus antoi johdatuksen finaaliin, jonne jouset juoksivat patarummun rytmittäessä. Hyvin mielenkiintoinen sinfonia, selviä yhtymäkohtia Sibeliuksen musiikkiin, eritoten oboen käytössä tunnelman luomisessa.

Väinö Raution Kuutamo Jupiterissa, Fantastinen sävelrunoelma orkesterille op. 24. Vasket ja puupuhaltimet aloittivat taivaalle kiipeämisen, sellot kysyivät ihmeissään, että minne? Hetki kiitoa, kaikki soittimet mukana, kunnes harput rauhallisesti muuttivat kiipeämisen. Aurinkotuuli törmäsi matkaajiin, ja käyrätorvet pelastivat tuhosta. Riemu saattoi ryminällä rääkyä, taas harput harmonisoivat neuroottiset soittimet. Hetken matkaa jatkoivat soljuvaa soittoa puhaltajien tuella. Bassoklarinetti tempaisi otteen ja antoi rauhallisen suunnan. Oli päästy perille, jota juhlisti piccolon terävät äänet. Mutta hetki Jupiterin takana, ja aurinkotuuli tempaisi taas rynkyttävään otteeseensa. Pian kulku tasoittui, ja bassoklarinetti antoi soitollaan vankan pohjan, ja osoitti, ettei ole mitään hätää. Piccolo soitti omiaan Planmanin käsissä ja saattoi teoksen loppuun.

Leevi Madetojan sinfonia nro 3 lopetti illan ohjelman. Kuulijat olivat jo aivan hengästyneitä ja kuumissaan, mutta vastaaottavaisina. Alkuäänenä oboe, huilu ja klarinetit antoivat terävän merkin muille että taas mennään. Jousisto soitti takaisin oboen teemaa kuin kesäpäivää. Kapellimestari vei varmoin ottein klassisen sisälle, antoi merkin huilulle ja oboelle uudesta teemasta. Jouset ottivat kiinni ja soitto hiipui.

2. osa alkoi huilujen kauniilla pohjavireellä, johon jousisto liittyi. Kaunis käyrätorven ja huilun vuorottelu, jouset hyppäsivät mukaan purjeveneeseen, ja tuuli alkoi keveästi viedä. Huilu palasi teemaan, jouset muuttivat sen pohjaääneksi Oboe alkoi varioida teemaa, huilu hyväksyi ja muu orkesteri hyppäsi mukaan. Fagotit ja tuubat antoivat hienon lopetuksen.

3. osa alkoi eloisasti, kuin kaksinkertaisella teemalla allegretto. Trumpettien kuulas soitto aloitti, huilut vastasivat ja jousisto yhtyi menoon. Huilu soi ja oboe otti kiinni lyhyemmin iskuin. Nyt alkoi iloinen alamäkiluistelu, joka äkisti katkesi kahvilan kohdalla. Trumpetit ja pasuunat antoivat lähtömerkin rauhalliseen liukuun, kunnes patarumpu varoitti äkisti. Siihen yhtyivät puhaltimet ja sen viimeistelivät rummun vahvat iskut.

4. osa Pesante alkoi suloisesti, kunnes kapellimestari terävöitti otettaan kahden tahdin ajaksi. Tunnelma muuttui keinunnasta askellukseksi eteenpäin. Nyt mennään. Kepeys oli mukana, tarmoa enemmän ja tempo kiihtyi kuin olisi tullut kiire kotiin. Viimeinen mäki näkyi soittajien edesä, mäki ylös, raskasta on, levähdetään. Ja sinfonia oli perillä.