Joulukuusi

 

Muistan sisälle tuodun kuusen. Pistävät neulaset ja pumpulit oksilla. Nipistimillä kiinnitetyt pienet kynttilät. Omenat oksilla ja paperiset lippurivit. Muistan aattoillan, kynttilöitten sytyttämisen. Katselin, kun äiti sammutti käsillään palamaan syttyneet pumpulit. Eikä vain yhtenä jouluna. Tinapaperista leikatut enkelit oksillaan, paperikaramellit.

Kuuset ostettiin torikauppiailta, Popedan takaluukussa tuotiin kotiin. Puinen ristin muotoinen kuusen jalka löydettiin liiteristä. Hiukan sahausta ja kova tiukkaaminen, kuusi seisoi paikallaan vinossa. Sitten toiseen suuntaan vinossa. Lopulta se käännettiin vinona seinään päin, ei niin näkynyt. Omenat jäivät pois, samoin karamellit ja lippurivistöt. Tilalle tulivat muovipallot, kaupasta. Ne olivat kauniita ja kiinnostivat meitä. Pian ne olivatkin lommoilla. Korjaus onnistui upottamalla kuumaan veteen, poks, olivat taas pyöreitä. Kunnes niihin tuli reikä. Piparit korjasivat karkit. Ne kun oli jo syöty, paperi vain roikkui kuusessa.

Tuli aika itse hakea kuusi, metsästä. Tikkisahalla kitkuttaen onnistui kaataminen, olalla kannettiin tielle ja työnnettiin anglian konttiin. Puiset jalat vaihtuivat metallisiin. Niissä oli putki, johon oli hitsattu kolme jalkaa, ja kolme siipimutteria sivuun. Koskaan ei kuusi sopinut siihen jalkaan ilman timpurintutkintoa. Kirves, puukko, saha ja luja tahto, kuusi tuotiin sisälle jalassaan ja kangettiin pystyyn. Mutta se suoruus. Se ei onnistunut niillä siipimuttereilla vaikka miten ruuvasi. Seitsemänkymmentä luvulla ei osattu hitsata jalan pohjaan piikkiä. Mitkä säätämiset olisivatkaan jääneet kiristämättä isän hermoja. Ilman piikkiä kuusta ei ollut mahdollista saada suoraan. Koetin kyllä muutamana vuonna hirttää kuusen. Naru latvaan ja koukkuun katossa, sen verran kireälle, että jalka oli juuri ja juuri ilmassa. Suorassa oli kyllä, vaimo ei tykännyt.

Ulkomaiset tavarakaupat toivat uudet kuuset. Olivat tuuheita, neulaset eivät tippuneet eivätkä pistelleet. Olivat sopivan mittaisia, menivät autoon sisällekin takapenkille, hiukan mutkalla latvasta.

Jalat kehittyivät, oli iso valurautainen säiliö, säätöruuvitkin, mutta ei pohjapiikkiä. Ehdotin, jos ostaisimme tekokuusen. Ne olisivat kauniita, tuuheita, keveitä, aidon näköisiä. Niihin saisi vielä aidon tuoksunkin ostaa, suihkepullossa. Vaan ei meille.

Kunnon parannus tarjontaan tuli silloin, kun myyjät alkoivat sorvata tyvet jalkoihin sopivaksi. Hirmuinen olikin ollut vaiva, kun tyvet olivat kovin paksuja. Menin ostamaan kuustani, sainkin sopivan, mutta sorvauskone olikin rikki. Aloitin taas yritykseni tekokuusen saamiseksi. Sitä kun ei tarvitse ostaa kuin kerran. Sen voi pakata talteen pieneksi paketiksi. Eikä se pudota neulasiaan niin, että juhannuksenakin saa niitä lakaista lattian raoista.

Meille ei ole joulupukkikaan tullut viiteentoista vuoteen, kaksin asumme. Aiemmin, kun meitä oli kolme, niin jokainen vuorollaan oli joulupukkina. Ystävämme kuoltua emme enää viitsineet pukeutua pukiksi. Minä aloitin taas jokavuotisen valituksen kuusen laittamisen vaivoista. Huh. Sain vaimoni suostumaan kuusettomaan jouluun, se vaihtui katajaan.