Urjalassa ostoksilla

Urjalassa käymässä

 

 

 

Makeistukku Pentinkulmalla oli makea kohde reissuillamme. Vuosien ajan olimme siellä poikkeilleet, ja aina ostaneet kassit täyteen. Olimme puhuneet siitä Jakken kanssa syksyllä, josko taas poikkeaisimme sinne. Näpytin numeron.

- Morjens, kävimme Paulan kanssa Tampereella eilen.

- No mitäs nyt?

- Ostin sieltä kolme kaappia.

- Sait tietysti halvalla.

Aloimme molemmat nauraa.

- Sainsain, huutokaupasta. Miten monta kertaa olimmekaan kierrelleet Etelä-Suomea noitten huutokauppaostosten perässä. Lohjalta – Vaasaan.

- Tarvitsin puutyöverstaaseen kaappeja saadakseni tavarat johonkin järjestykseen. Yhden veimme Kangasalalle Matille. Ovat nyt sitten siirrelleet sitä paikasta toiseen. Mutta mitäs, mennäänkös huomenna Urjalaan?

- Se passaa hyvin, mihinkäs aikaan?

- Kymmenen edellä, mutta laitan sinulle tekstarin, kun en vielä tiedä Paulan aikomuksia.

Kiuultuaan retkestämme Paula kiinasi mukaan päästäkseen kauppoihin, kunnes huomasi perjantain olevan vasta kahden päivän perästä.

Aamulla teepöydässä siskoni Kiti soitti Juupajoelta. Meidän oli pitänyt siellä käydä maanantaina, mutta se peruuntui heidän sairastuttua ankaraan flunssaan. Pertti oli joutunut Mänttän sairaalaan. Siinä puhellessa ja päivitellessä aika kului niin, että pääsin lähtemään vasta kymmeneltä. Olin Kaaritien pihassa vartin yli. Jakke tuli tavalliseen tapaansa soitettuani merkkisoiton.

- Sinä oletkin tänään hieman eri aikaan kuin ennen.

- No kyllä. Selitin myöhästymiseni syyn. Eihän sillä väliä ollut, mutta tykistön miehenä täsmällisyys oli aikaisemmin toteutunut paremmin. Juttelimme, ajoimme ja tarkkaavaisuuteni hieman herpaantui. Palautui kuitenkin nopeasti tullessamme Kylmäkosken ensimmäiseen risteykseen.

- Kylmäkosken uuden vankilan valmistuttua Lions-clubi järjesti arvauskilpailun. Pyysi kyllä luvan vankilan johtajalta. Piti arvata, koska ensimmäinen vanki pakenee. En tiedä, onko sieltä vieläkään kukaan onnistunut pakenemaan.

Ajoimme liittymästä sisään Urjalan keskustaan.

- Tuossako se tori on, jossa kävimme?

- Siinä, siellä on ollut mukava käydä. Sinne tulee niin paljon eri myyjiä, pari kertaa kesässä siellä käymme. Ajoimme kirkon vieritse.

- Katsos kuinka kirkko nyt näkyy hyvin, on se aika komea.

Ylitin taikayön tien ja luikahdin pientä lammen ohi vievää tietä kohti makeistukkua.

- Katsos, eikös tuossa ole Pentinkulma?

- Miten, missäs me olemme. Maisema pyörähti Jakken päässä. Tulimme pihaan takakautta. Saimme paikan aivan oven vierestä.

- Mennääs ensin tänne vasemmalle, minun pitäisi saada Paulalle tähtianista.

- Mitäs se on, en tiedäkään?

- Se on kait sellainen tähden muotoinen keltainen koriste.

Etsimme tuotetta hyllyistä. Korit alkoivat täyttyä monista tuotteista, anista ei näkynyt. Minä menin jo toiselle puolelle haalimaan makeisia, kun Jakke huusi perääni.

- Katsos, täällä on anista.

- No niinpä, mutta se ei taida olla oikeaa. Tuote oli kuin pieniä narunpätkiä. Kumpikin katselimme ja pyörittelimme purkkia, ja laitoimme sen takaisin. Makeispuolella aloin etsiä lakritsia. - Tässä on vain näitä makaroonilakritseja. Näissä on reiät sisällä. Siinä ei ole oikeaa suutuntumaa, kun se lytistyy purressa. Lähimmäksi pääsee lakritsipiiput. Muistatkos, kun oli ennen niitä lakritsipatukoita? Ne olivat täyttä tavaraa. Myyjä oli kuullut puheemme ja ohjasi meidät oikeaan paikkaan. Sain täyteiseni.

Kotimatkalla käännyimme takaisin resevikomppania tiehaarassa. Ihmettelimme sitä ja koetimme kaivaa muistista milloin sellaista olisi voitu tarvita. Ehdotin Krimin sodan aikaa, Jakke mietti ensimmäistä maailmansotaa. Kotona kerroin Paulalle aniksen hausta. Hän kaivoi netistä Makeistukun sivuilta saman purkin, mitä me olimme käsissämme käännelleet.