Juhannus v. 2018

Juhannusta

Synkeät terveiset tropiikista, virtaukset Atlantilta, tuulta, sadetta. Pitkään odotettu elämän virkistäjä. Sattui vielä hyvään aikaan, juhlailtaan. Mitä kylmempää ja sateisempaa, sitä vähemmän hukkuneita. Matkasimme Hattulan Herniäisiin sukuloimaan. Voi miten kauniin pihan Sari olikaan saanut aikaan. Yläpihan nurmikko jatkui rakennuksen taitse ja aitan sivuitse polkua pitkin rantaan. Aitan sivulle eteen sillan pieleen hän oli koonnut isoista lohkareista kivipenkin, jossa istutukset ryöppyivät silmään sopivasti. Alarakennuksen puolella törmän alle ja saunan vierelle oli ilmestynyt lisää penkkejä. Kirjokuunliljan pitkä rivistö johdatti katseen järvelle.

Nostimme lipun ja lauloimme Siniristilippumme, useita säkeistöjä, melkein. Sisällä saimme kahvia ja valtavan määrän erilaisia kastettavia täytekakusta alkaen. Sari oli ottanut tilan haltuunsa muokaten sisustuksen värejä ja huonekaluja. Valkoinen ja kuultoväri sointuivat erinomaisesti vanhaan männyn punertavaan hohteeseen.

Vesku suunnitteli pihalle kroketista joukkuepelin. Hän yritti selittää sääntöjä keskustelun äänien yli. Kukaan ei ymmärtänyt mitään, joten lähdimme ulos pelaamaan. Uudestaan ohjeita, ei ymmärrystä. Aloitimme kuitenkin. Löimme kahta palloa joukkueena vuorotellen pitkässä ruohossa, ensin keppiin. Minä huusin aina, että osui, vaikkei mennyt sinne päinkään. Paulan lyönti tuomittiin osuneeksi. Taisi siihen keppiin jokunen osuakin. Sitten piti alkaa kiertää portteja pitkin pihaa. Muutaman lyönnin jälkeen alkoi hurja sade ja pakenimme sisälle. Mukavan napakka ja lyhyt peli. Voittajajoukkue vaan jäi ratkaisematta.

Minä nappasin lähtiessä autotallista lastoja kourallisen mukaan. Niitä olen vuosien varrella tehnyt kymmenittäin, eri puista, eri mallisia, eri pituisia, isoja ja pieniä. Ajattelin antaa niitä jokaiselle perheelle. Mukaan piti ottaa myös lasta Santerille. Hän oli jostain syystä jäänyt ilman siskosten saadessa omansa. Laitoin lastat pöydälle ja pyysin Saria valitsemaan ensin emännän lastan. Vuoron perään kutsuin Airista alkaen ensin naiset, sitten miehet ja lapset pöydän ääreen. Yksi lasta jäi kassiin. Paula pyysi sitä mökille vietäväksi. Annoin sen, ja hetken päästä pyysin sitä takaisin, koska Antti ei ollut vielä lentänyt Japanista Annansa kanssa juhliin mukaan.

Oi voi, sitä ei olisi pitänyt tehdä. Paula muistutti Santerin lastasta, otsa rypyssä. Hetken olin hiljaa, kunnes pääsin ratkaisuun. Puhumatta muille hyppäsin autoon ja ajoin Sääksmäelle. Sade ja märkä tie ulisi mennessäni moottoritietä, no, lujaa. Koppasin lastoja tallista ja karautin takaisin, no, vielä lujempaa. Antti ja Anna istuivat jo pirtissä, tervehdin ja vedin lastat taskusta heille. Saman tien vein Sarille Santerin lastan. Kiireessä katselin, että se olisi virheetön ja kaunis, kahdesta puusta ja visaa.

Kukaan ei kysynyt mitään, eivät ehkä olleet huomanneetkaan minun olleen puolisen tuntia poissa.

Vesku pyysi minua aloittamaan tietokilpailun. Tein siihen kysymykset edellisenä päivänä. Ne olivat monivalinta tehtäviä. Annoin jokaiseen kolme vaihtoehtoa, joista piti valita yksi. Paitsi yhdessä, jossa kaikki vaihtoehdot olivat oikeita. Porukat ratkoivat maantieteen, historian ja tietenkin juhannukseen liittyviä kysymyksiä. Pian ne olivat ratkotut. Aloitin tarkastuksen siten, että annoin oikeat vastaukset, ja pisteet. Välillä annoin pisteen kaikista vaihtoehdoista, siis vääristäkin, olihan kyseessä leikkisä kisa. Kolmestatoista kysymyksesta saivat sitten pisteitä kymmenestä neljääntoista. Paulalla oli jokerikysymys.

Vesku lupasi hoitaa palkinnot. Hän haki isot Ikean kassit täynnä kirjoja, laittoi niitä pöydän täys ja pyysi joukkueittain hakemaan, jokaiselle yksi tai kaksi kirjaa.

Televisiosta tuli jalkapalloa, sauna lämpeni, nuoret pelasivat selityspeliä.

Ajelimme suven valossa väyläämme Sääksmäelle.