Juhannusta
Synkeät terveiset tropiikista,
virtaukset Atlantilta, tuulta, sadetta. Pitkään odotettu elämän
virkistäjä. Sattui vielä hyvään aikaan, juhlailtaan. Mitä
kylmempää ja sateisempaa, sitä vähemmän hukkuneita. Matkasimme
Hattulan Herniäisiin sukuloimaan. Voi miten kauniin pihan Sari
olikaan saanut aikaan. Yläpihan nurmikko jatkui rakennuksen taitse
ja aitan sivuitse polkua pitkin rantaan. Aitan sivulle eteen sillan
pieleen hän oli koonnut isoista lohkareista kivipenkin, jossa
istutukset ryöppyivät silmään sopivasti. Alarakennuksen puolella
törmän alle ja saunan vierelle oli ilmestynyt lisää penkkejä.
Kirjokuunliljan pitkä rivistö johdatti katseen järvelle.
Nostimme lipun ja lauloimme
Siniristilippumme, useita säkeistöjä, melkein. Sisällä saimme
kahvia ja valtavan määrän erilaisia kastettavia täytekakusta
alkaen. Sari oli ottanut tilan haltuunsa muokaten sisustuksen värejä
ja huonekaluja. Valkoinen ja kuultoväri sointuivat erinomaisesti
vanhaan männyn punertavaan hohteeseen.
Vesku suunnitteli pihalle kroketista
joukkuepelin. Hän yritti selittää sääntöjä keskustelun äänien
yli. Kukaan ei ymmärtänyt mitään, joten lähdimme ulos pelaamaan.
Uudestaan ohjeita, ei ymmärrystä. Aloitimme kuitenkin. Löimme
kahta palloa joukkueena vuorotellen pitkässä ruohossa, ensin
keppiin. Minä huusin aina, että osui, vaikkei mennyt sinne
päinkään. Paulan lyönti tuomittiin osuneeksi. Taisi siihen
keppiin jokunen osuakin. Sitten piti alkaa kiertää portteja pitkin
pihaa. Muutaman lyönnin jälkeen alkoi hurja sade ja pakenimme
sisälle. Mukavan napakka ja lyhyt peli. Voittajajoukkue vaan jäi
ratkaisematta.
Minä nappasin lähtiessä autotallista
lastoja kourallisen mukaan. Niitä olen vuosien varrella tehnyt
kymmenittäin, eri puista, eri mallisia, eri pituisia, isoja ja
pieniä. Ajattelin antaa niitä jokaiselle perheelle. Mukaan piti
ottaa myös lasta Santerille. Hän oli jostain syystä jäänyt ilman
siskosten saadessa omansa. Laitoin lastat pöydälle ja pyysin Saria
valitsemaan ensin emännän lastan. Vuoron perään kutsuin Airista
alkaen ensin naiset, sitten miehet ja lapset pöydän ääreen. Yksi
lasta jäi kassiin. Paula pyysi sitä mökille vietäväksi. Annoin
sen, ja hetken päästä pyysin sitä takaisin, koska Antti ei ollut
vielä lentänyt Japanista Annansa kanssa juhliin mukaan.
Oi voi, sitä ei olisi pitänyt tehdä.
Paula muistutti Santerin lastasta, otsa rypyssä. Hetken olin hiljaa,
kunnes pääsin ratkaisuun. Puhumatta muille hyppäsin autoon ja
ajoin Sääksmäelle. Sade ja märkä tie ulisi mennessäni
moottoritietä, no, lujaa. Koppasin lastoja tallista ja karautin
takaisin, no, vielä lujempaa. Antti ja Anna istuivat jo pirtissä,
tervehdin ja vedin lastat taskusta heille. Saman tien vein Sarille
Santerin lastan. Kiireessä katselin, että se olisi virheetön ja
kaunis, kahdesta puusta ja visaa.
Kukaan ei kysynyt mitään, eivät ehkä
olleet huomanneetkaan minun olleen puolisen tuntia poissa.
Vesku pyysi minua aloittamaan
tietokilpailun. Tein siihen kysymykset edellisenä päivänä. Ne
olivat monivalinta tehtäviä. Annoin jokaiseen kolme vaihtoehtoa,
joista piti valita yksi. Paitsi yhdessä, jossa kaikki vaihtoehdot
olivat oikeita. Porukat ratkoivat maantieteen, historian ja tietenkin
juhannukseen liittyviä kysymyksiä. Pian ne olivat ratkotut. Aloitin
tarkastuksen siten, että annoin oikeat vastaukset, ja pisteet.
Välillä annoin pisteen kaikista vaihtoehdoista, siis vääristäkin,
olihan kyseessä leikkisä kisa. Kolmestatoista kysymyksesta saivat
sitten pisteitä kymmenestä neljääntoista. Paulalla oli
jokerikysymys.
Vesku lupasi hoitaa palkinnot. Hän
haki isot Ikean kassit täynnä kirjoja, laittoi niitä pöydän täys
ja pyysi joukkueittain hakemaan, jokaiselle yksi tai kaksi kirjaa.
Televisiosta tuli jalkapalloa, sauna
lämpeni, nuoret pelasivat selityspeliä.
Ajelimme suven valossa väyläämme
Sääksmäelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti