Pikkuvarpunen punnertaa pihalle ensimmäistä kertaa.
Istuin korituolissa terassilla. Mikään terassi ollut, kunnon vanhanaikainen sisäänveto ulko-oven suojaksi, samalla siihen jäi pieni tila rakennuksen kulmaan. Pylväs hieman esti katsettani pönttöjen suuntaan. Siellä pikkuvarpuset pesivät, toinen pönttö on ilotalo, toinen tuohipönttö. Matti niitä rakenteli, ilotalonkin. Siinä on kaksi kerrosta, harjakatto ja reikien ympärillä maalatut ikkunat.
Kamera oli
sylissäni, tähtäilin sillä lintuja ja napsin kuvia. Varpuset
olivat ahkeria, veivät aina muutaman minuutin välein syötävää
poikasilleen. Ääni pöntöissä lisääntyi, ja äkisti reiän
suulla näkyi nokka. Tähtäsin sinne, säädin portaittain kameran
säätöjä, napsin kymmeniä kuvia ja tarkastelin tuloksia. Lopulta
löysin sopivat säädöt, ja aloin saada joltisiakin kuvia. Vaan
siitä nokasta en saanut, oli liian kaukana ja liian pieni kohde.
Lähemmäs en voinut mennä, olisi pitänyt kantaa tuoli aurinkoon.
Päivän aikana aukoissa liike lisääntyi, esiin tuli pää ja
silmät. Ne alkoivat katsella ympäriinsä, ensin emon perään,
sitten ylös ja alas. Poikanen ei enää perääntynyt pesään emon
tullessa. Nopea tuikkaus nokkaan ja uuteen hakuun. Jätin varpuset
rauhaan ja menin saunaan.
Laiturilla sitten istuksimme uinnin jälkeen
penkillä. Aloimme syöttää kaloja. Paula teki vehnäjauhoista
sellaisen tiukan taikinan mukin pohjalle. Siitä kouraisimme pallukan
sormiin ja koetimme saada sen irtoamaan napsauttamalla. Mälli lensi
mikä minnekin. Kalat ihastuivat uuteen ruokaan. Vesi oli kirkasta ja
seurailimme parven pyörimistä, siihen tuli isojakin hirmuja.
Onkiminen jäi jo useita vuosia sitten. Hauskempaa ja vähemmän
työlästä oli syöttää kaloja. Laiturimme alla majailee hauki.
Sellainen puikkari, syöksähtää välillä hurjalla vauhdilla
esiin. Kalat samalla vauhdilla karkuun. Hauki jää aivan laiturin
viereen aloilleen, kalat alkavat taas syödä kaikessa rauhassa. Ei
niitä hauki paljoa vaivaa liikkumattomana. Äkäinen pyrstön
heilautus ja jousena ponnahtava liike niitä hermostutti.
Kalatiira
Hain kamerani,
tiirat alkoivat kiertää lampea. Räksyt painelivat hurjaa vauhtia
edes takaisin. Kalalokit aloittivat kailottamisensa ja uupumattoman
lentonsa veden yllä. Naakat poukkoilivat elämän riemuaan, varis
ilmoitti olostaan. Kas, selkäni taakse lennähti sinisorsauros.
Laskeutui veteen kohahtaen, ui minua kohti ja narskutteli.
Ilta-aurinko peilasi sen hohtavassa kevätpuvussa. Vesi värjäytyi
kultaiseksi vastarannan ruovikosta. Oliko sama sorsa, jota jo
aikaisemmin kuvasin, en tiedä. Naarasta ei näkynyt. Toinen uros
lennähti aivan edellisen sorsan viereen. Ajattelin kovankin riidan
syttyvän. Ei mitään, siitä sitten alkoivat rinnakkain uida lammen
toiselle rannalle, kuin vanha pari.
Tiira ja lokki
valkoisina kirkasta taivasta vastaan tuotti hankaluuksia. Taivaasta
oli tingittävä, jotta linnuista sai kunnon kuvia. Siis sellaisia,
joita voisin itse katsella. Opeteltavaa riittää.
Lammen pinnalla
ulpukoiden lehtien ympärillä alkoivat sudenkorennot tanssinsa.
Kuvasin niitäkin, mutta tulokset olivat huonoja, niistä ei tullut
mitään.
Seuraavana päivänä
istahdin taas korituoliin. Katselin pöntöille, liikettä näkyi.
Emot hidastelivat ruokinnassaan, toivat vain pieniä annoksia, ja
poikanen tunki tiensä edemmäs ulkomaailmaan. Aloin saada siitä
ymmärrettäviä kuvia. Tolppa haittasi edelleen, siirryin istumaan
portaille. Sain hyvän asennon ja kunnon asetukset ja jäin
odottamaan. Nyt se tapahtuisi, poikanen lentäisi pesästä. Halusin
sen nähdä ja kuvata. Emon hätäinen käynti poikasen luona ja
istahtaminen ulos pöydälle rohkaisemaan pientä tuotti parin tunnin
istumisen jälkeen ensilennon. Poikasesta oli hetken enemmän ulkona
kuin sisällä, vielä epäröi ja pomps, ulkona oltiin.
Ensilento
Seurasin sen
lentoa, meni aitan takaa ja nousi sieltä katolle aivan harjatiilen
päälle. Siitä sain kuvan poikasen silmästä, miten hämmästyneen
näköisenä se katselikaan. Emo hääri siinä ympärillä.
Menimme illalla
uimaan. Lammella oli kaksi joutsenta. Paula ei ensin uskonut kun
siitä sanoin, katsoi sitten käteni suuntaan ja näki ne. Kamera
täytyi taas ottaa käyttöön. Näky oli harvinainen,
kolmeenkymmeneen vuoden aikana en ollut siellä joutsenia nähnyt.
Lähetin naapurin Annelille kuvan niistä.
Aamulla menimme
kirkonkylään kaupoille. Istuin tavan mukaan autossa odottamassa ja
katselemassa. Äkisti näin vanhan leveälepattajan. Se nousi
laskuasentoon kelkkapyörän päälle ja painui rinnettä alas huimaa
vauhtia kirjavien kukkahousujen lepattaessa kuin lokin siivet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti