Illalla katselimme
säätiedotusta. Luvassa oli sateeton päivä, ehkä. Päätimme
lähteä ajelulle maakuntaan. Auton katolla oli vielä kuuraa, lasit
olivat vetiset ja läpinäkymättömät. Tiesin päämäärän,
mutten reittiä. Ajoimme tuulettomassa kauniissa auringon paisteessa
ihaillen etelän ruskaa. Mitenhän kaunis se olisikaan Lapissa.
Teollisuustien jälkeen ajoimmekin suoraan kohti Kärjenniemeä,
emmekään ajaneetkaan kolmostietä. Koulun jälkeen Lempäälää
kohti. Mukavan mutkainen ja silloin melkein autio tie. Ei edes
lintuja ollut liikkeellä. Lempäälässä muutama nokikana
uiskenteli matalikossa. Käännyimme Vesilahden tielle. Silloinkin
oli vielä useita reittejä perille. Ohitimme Päivääniemen
muinaiskalmiston, Vesilahden kirkonkylän kohti Narvaa. Siellä
ajoimme Halkivahan, Sammaljoen tielle. Kertoilin Paulalle muistojani
eri retkistä. Harrin kanssa olimme olleet milloin missäkin,
tansseissa Krääkkiössä, asioilla Urjalassa, Honkolassa,
Hunningossa. Olimmepa käyneet myös Viialassa katsomassa Valepan
lentopallomatsia seitsemänkymmentä luvulla. Vuorenojan kotitalo jäi
vasemmalla, kova kasvu oli veljesten sairaalasänkyjen, paarien ym.
valmistuksessa. Lopulta perustivat komean uuden tehtaan Vammalaan.
Houhajärvellä
koetin katsoa Posioiden kesämökkiä, entistä Houhajärven kasinoa,
missä nuorukaisina pelasimme usein korttia. Mökki oli uudistettu
entiselle paikalleen niin, että vain kaiteen iso mäntytukki oli
jäljellä entisestä. Puita oli kasvanut niin paljon, ettei mökki
näkynyt.
Ajelimme suon päälle
viedylle tiellä. TVH oli raastanut kaikki santaharjut pohjia myöten.
Vanha komea harjutie oli poissa.
Hieman ennen
päämäärää toppasimme lepuuttamaan jalkojamme. Koetin säätää
Paulan istuinta, mutta ei siinä pystysääntö toiminutkaan. Tuoli
jäi ala-asentoon. Täytyy puhua huollon pojille.
Lauttakylä,
Kokemäenjoen laaksoon alavalle paikalle kahden joen yhtymäkohtaan
rakennettu vauras taajama oli kilometrin päässä, kun käännyin
oikealle ison tehdasrakennuksen pihaan. Korpela luki katolla.
Huittisten Lihapoikien entinen lihatehdas. Ainakin kerran se paloi,
kun palasimme Raumalta kotiin. Savulihan tuoksu oli vahva. Omistajat
olivat vaihtuneet, tehtaan myymälä oli pysynyt. Siellä muutaman
rapun ja pienen oven takana oli aikas hulina. Pienen huoneen hyllyt
olivat täynnä erilaisia lihatuotteita, raakana tai paistettuna,
savustettuna, leikattuna moniin paloihin, nakkeja, makkaroita,
fileitä, kanaa, lammasta, poroa, sikaa, marinoituja tai
purkitettuja. Hinnat olivat 40-50 prosenttia halvempia tavalliseen
kauppaan verrattuna. Minä kannoin koria ja Paula lappasi tuotteita.
Kahteen kertaan täytyi kiertää ennen kuin kaikki tuli tsekattua ja
hinnat katsottua. Kassalla nauratti, miten meillä oli miltei talven
ruuat muutamalla kympillä. Kassarouva ei meinannut uskoa, kun sanoin
meidän tulleen Valkeakoskelta vain tätä varten.
- Mennään vielä
Lauttakylään kahville, siellä oli ennen ainakin mukava Pyymäen
leipomo-konditorio. Päätietä hiljaa ajaen torin ohi näkyikin
kyltti Helmi-konditorio. Mukava paikka ja erinomaisen maistuvat
voittajaviinerit syötyämme ja kahvit juotuamme palasimme Tampereen
tielle.
Keihäsen
huoltoasemalla kävin tankkaamassa. Kotona olimme kolme tuntia ja 260
kilometriä ajaneena kahden aikaan.
Illalla oli
konsertti Tampereella. Rouvali ei ollut puikoissa, taaskaan. Taitaa
Tampere kohta olla hänelle vain välietappi maailmalle. Paljon oli
tyhjiä tuoleja. Puolesta välistä palasin kotiin. Pianosolisti
osoitti taituruutensa ylimääräisessä kappaleessa. Venäläisten
juoppoupseerien ja alkoholisoituneiden rautatievirkailijoiden
tuotoksia en enää halunnut kuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti