Taidenäyttelystä Korpelaan
Kirkkokadun mukulakivien asettelu.
Jätin auton parkkiin Tyrvään kirjakaupan viereen Onkikadulle. Edessä talojen väleistä näkyi sininen Rautavesi, vasemmalla oli komea Tammisen talo vaalean sininen komea ja pitkä puinen rakennus.
Muistatkos kuinka veimme kirjakauppaan toisen laatikon kirjojani?
Muistan toki.
Minä sitten kävin viemässä laskun heille, kielsivät kokonaan saaneensa toista laatikkoa. Minä hämäännyin ja jätin sen asian toiseen kertaan, keskityin ensimmäisen laatikollisen kirjoihin ja maksuun. Lopulta siinä kävi niin, että sain siitä vain kuusikymmentä euroa. Sanoivat lähettäneensä aikaisemmin kaksisataa meidän tilille, muttei sitä siellä näkynyt. Tuli siinä aika halpa hinta heille kirjaa kohden, minä kun onneton vielä alensin kympillä kirjaa kohti.
No ei mennyt sekään kovin hyvin.
Minua sieppaa niin, etten enää mene siihen liikkeeseen, harmi kyllä.
Astelimme tien toiselle puolelle, edessä oli funkistalo, entinen kumikauppa. Oven pielessä oli mainos näyttelystä. Vedin oven auki ja astuimme sisään. Ensimmäisessä kerroksessa oli yllätyksekseni viihtyisä kahvila. Astelimme sisään, kiersimme salin ja poistuimme toisesta ovesta käytävään.
No mikäs on, olenhan minä varmasti oikeassa talossa. Mennääs uudelleen
Kävelimme peräkanaa tiskin eteen. Koetin saada myyjien huomion, mutta he olivat keittiössä eivätkä huomanneet meitä.
Kyllä sen täytyy olla toisessa kerroksessa, mennääs sinne.
Ei minusta, mutta katsotaas näkyykö mitään opastetta.
Ei näkynyt, ja könysimme raput ylös havaitaksemme senkin tyhjäksi tilaksi.
Palataas takaisin kahvilaan kysymään, kyllä sen täällä täytyy olla.
Tiskin vieressä seisoi tarjoilija. Hän hymyili meille.
Näyttely on tuolla kellarissa tiskin vierestä alas.
Katsos, en huomannutkaan rappuja ensi kerralla.
Könysimme kapeat kierreportaat alas, ja siellähän näyttely oli. Aloitimme ensimmäisestä huoneesta ja kiertelimme koko näyttelyn ensin kahteen kertaan ennen kuin aloimme kommentoida enemmän. Siellä oli myös se taulu, josta olin kiinnostunut. Se oli Kirkkokadulta melkein siitä kohtaa, jossa asuimme vuosikausia, Vammalan Posti. Kadulla oli menossa nupukivien asettelu ja siinä työskentelevät miehet. Molemmilla puolilla oli tutut puiset rakennukset ja taustalla näkyi komeat kirkon kaksoistornit.
Tuossa se sinun mainitsema kuva on.
Niin on, oletkos katsonut hintaa? 2300 euroa. Onneksi siinä on punainen merkki. Se on varattu ja kaiketi maksettukin jo.
Kävimme taulut vielä läpi ja katselimme niiden tietoja. Merimaalauksia, Isosaaresta, Ruotsinsalmen meritaistelusta dramaattinen tilanne, jossa suuri purjealus räjähtää. Jakke muisti kuvan, minustakin se oli tuttu. Maalauksesta oli pitkät tiedot, tapahtumisista ja viitteistä.
Tämä on maalaus maalauksesta.
Jakken tuomio oli selvä. Minä pidin parhaana kuvana hailien perkauksesta Tammion saaren rantakallioilla. Siinä oli voimakasta tekemistä leppoisen ilman ja tyynen meren syleilyssä.
Minulla oli vielä tarkoitus mennä Jaatsille katsomaan Pimenoffin keräämiä Afrikkalaisten esineitä ja taidetta, en kuitenkaan jaksa, tämä vei jo minusta voimat. Mihin sinä haluaisit seuraavaksi?
No Korpela, hymyili Jakke kevyesti ilmaistessaan meidän molempien suosikkikohteen Huittisissa.
Matka jatkui, ensin halusin nähdä Vammalaan rakennetun uuden jättimarketin. Se oli sijoitettu osin entiseen metsään Vammalan kaupungin varikon paikalle. Tuomiston liikenneympyrän ajoin melkein kokonaan ympäri, ennen kuin pääsin oikealle tielle.
Katsos, tuolla se on. Onpa se valtava, ja vieressä on vietä Tokmanni.
Ajoimme liikkeen pihaan pöyristyneinä ja mykistyneinä. Autoja oli valtavasti laajalla parkkipaikalla. Pääsimme hitaasti ajaen takaisin pikatielle ja kohti provianttiemme täydentämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti