Leivinuunin arina

 

Arinan uusiminen leivinuuniin

Uusi arina hohtaa vielä vaaleana.

Leivinuunimme on hyvin palvellut jo 31 vuotta. Kerran vaihdoin siihen

 arinan, vanha oli aivan murentunut. Uuniin mahtuu 4 kpl 24x24 laattaa,

 kolme senttiä paksua. Olin itse hakannut laatat risoiksi hiilikoukulla

 kopistellessani hiiliä pieniksi. Uudet laatat taas hiukan liikkuivat ja jäivät

 takaosasta koholle. Pannukakkua paistaessa pellillä valui taikina ohueksi

 toiselta syrjältään ja usein siksi paloi. Tein siihen pienen hätäkorjauksen,

 kunnes Paula kyllästyi siihen, ja minä aloin suunnitella kivien vaihtamista.

Katsoin lähimmän Tulikiven muurarimestarin, ajoimme sinne matkalla

 mökille saunomaan. Hämeenlinnassa oli kivijalassa kauppa kasarmeja

 vastapäätä. Kävin kysymässä, oliko heillä arinakiviä. Ei ollut kuin muutama

 valmis uuni näytillä. Muurari oli jossain keikalla, minua palveli Puustellin kauppias samassa tilassa.

Päätin tilata kivet suoraan valmistajalta. Kuvasin uunin ja hain sen

 mallinimen. Löysin nettisivut ja saatoin tehdä tilauksen e-mailina. Sain pian

 vastauksen, jossa kysyttiin juuri sitä, mitä olin heiltä tilannut. Myyjä oli

 päätellyt väärin uunimme mallin. Hän esitti minulle aivan sopimattomat

 kivet. Toistin tarpeeni ja annoin taas mitat. Sain puhelun tehtaalta ja koetin

 vastata. Eivät kuulleet mitään ja sulkivat puhelun.

Saunottuamme minä soitin takaisin, varattu. Myyjä ei enää soittanut takaisin. Sain laskun.

- Tätä ei sitten makseta ennen kuin minä näen laatat.

- Ei tietenkään, koskahan tulee.

Meni siinä pari päivää, ja posti ilmoitti lähetyksestä, jonka he toimittavat

 kotiovelle viikon kuluessa. No, eihän se paketti tullut. Katselin postin

 ilmoitusta, siinä oli mahdollisuus siirtyä toiselle sivulle ja valita sieltä lähin

 toimipaikka. Valitsin Citymarketin. Postista tuli varmistus, sitten vaan taas

 odottamaan ilmoitusta narketista. Kolmessa päivässä se tulikin. Huimaa

 vallan tämä suunnaton nopeus, jonka digitalisaatio on meille antanut.

Menimme kauppaan, liukukäytävät eivät toimineet, ylös ja alas oli käveltävä

 samaa kapeaa käytävää. Näytin lähetysnumeron ystävälliselle myyjälle, hän

 lähti hakemaan pakettia. Palasi takaisin kärryä työntäen ja pyysi kuittauksen.

 Hän työnsi kärryn tiskin sivusta minun eteeni ja ehdotti, että veisin paketin kärryllä, sillä lähetys oli aika painava.

- No mistäs minä menen, en taida saada kärryä ylös tuosta rampista.

- Mene hissillä tuolta.

Minä menin ja työnsin kärryä lumessa ja hiekassa hikisenä auton luokse.

 Avasin takaoven, niin oli matalampi kynnys. Otin laatikosta kiinni, ei oikein

 liikahtanut. Lisäsin voimaa ja sain toisen käteni kulman alle. Hirveällä

 ponnistuksella sain sen syliini, polvien pettäessä paarustin paketin

 takapenkin kulmaan. Huokaisin, siirsin sitä hieman parempaan asentoon.

 Ajoin autoni molempien uloskäyntien puoliväliin ja jäin odottamaan Paulaa.

 Hän ei käyttänyt hissiä, vaan kantoi raskasta laukkua käsissään. Riensin apuun.

- Tuliko sellaiset kuin piti?

- Paketin koko antaa viitteen oikeasta laatasta, mutta näen sen sitten kotona, kun saan ensimmäisen laatan reunan näkyviin.

Auton jätin ulos, avasin oven talliin, kävin kiinni laatikkoon, sain sen syliini.

 Siinä meinasi jalat pettää, hemmetin raskasta oli. Painuin yhä kumarammaksi

 ja otteeni alkoi lipsua. Ähkäisten sain laskettua lastini kynnykselle. Hain

 pallin paketin viereen ja aloin avata sitä. Hyvin olivat pakanneet, suuri määrä

 styroksia ja kuplamuovia. Näin jo esiin tulevan laatan reunasta, oikeita olivat.

Kannoin ostoskassin sisälle, otin kaksi laattaa käsiini ja vein ne uunin eteen.

 Himputin painavia olivat. Loput kivet toin yksi kerrallaan. Viisi niitä oli, niin olin tilannutkin, jäi vähän korjaamisen varaa.

Aamulla kävimme keskustassa, ylös nousu oli kahdeksalta. Puolilta päivin

 aloin arinakivien vaihdon. Vanhat kampesin ruuvimeisselillä irti.

 Etummaisetkin kivet olivat palasina, ei sitä ensin huomannut. Olivat niin

 tiiviisti kiinni, ettei rakoa ollut päässyt syntymään. Pohjassa oli minun

 laittamani hiekka vallan tilttaantunut tiiviiksi. Hiilikauhalla kaapin hiekat

 pois. Olin jo vuosia säästänyt kolmessa ämpärissä kvartsihiekkaa tätäkin

 työtä varten. Hain yhden ämpärin kellarista, raskas oli sekin, samoin

 puukoppa. Oikein täytyi laskea koppa monta kertaa alas kädestäni, jalat eivät tahtoneet kantaa kuormaa.

Uunin takaosaan oli muurattu kapeat kolme senttiä paksut kappaleet. Ne minä

 jouduin postamaan, muuten uudet kivet eivät sopisi. Helposti ne lähtivät.

 Nostelin kauhalla hiekkaa uuniin ja huomasin äkisti sen valuvan

 keskisaumasta alas. Kurkkasin hiilipesään, siellä oli jo aika kasa valkoista

 hiekkaa. Hetken mietin miten tukkisin raon, menin kellariin ja katselin

 pussien periä. Yhdessä oli muurauslaastia. Nostin sitä vähäisen määrän

 ämpäriin ja nousin keittiöön. Laskin varovasti vettä ja sekoitin laastikauhalla.

 Sain sopivan kuivahkon paikka-aineeni valmiiksi. Laastikauha oli liian suuri

 uuniin, otin keittiöstä ison lusikan ja sivelin sillä ja sormilla raot umpeen.

 Takaseinälle arinan reunalle tein pienen vallin, jottei hiekka laskisi sieltäkään

 hiilipesään. Hain autotallista pienen vatupassin ja aloin tasata hiekkaa. Asetin

 takimmaiset kivet paikoilleen ja toisen etukiven. Hiukan niitä täytyi paikata,

 ennen kuin sain ne vaateriin. Viimeinen kivi. Eihän se sopinut, millin liian

 leveä. Otin vasaran ja aloin kopsutella ja raaputtaa tuota milliä pois. Minulla

 ei ollut sirkkeliin kovapalaterää, sillä olisin selvinnyt helposti. Säleet

 lentelivät pitkin lattiaa, työ oli hidasta, täytyi säästää laatta halkeamiselta.

 Sovitus ja koputtelu, sovittelu ja koputtelu, niin sain viimeisen kiven

 sopimaan. Olin aivan hiessä, työmaakin oli lämmin edellisen puiden polttamisen jäljiltä.

Kävin syömässä kalasoppaa ja join kahvit. Palasin siivoamaan. Kolme

 ämpärillistä kiven palasia ja hiekkaa vein ulos odottamaan huomista pä

ivää. Lakasin ja imuroin jäljet. Sytytin uuniin tulet. Sain jo pellitkin kiinni.