Kesä Sysmässä -86 neljäso

 Kesä Sysmässä -86 neljäs osa 

 

Ajan Vääksyyn, poikkean puhelinkioskille ja soitan taas. Sama tulos, liikkeellä ollaan. Olisi nyt edes hauska matka. Soitan Ullalle ja saan tietää bussin todellakin lähteneen, voi voi... Olisin jo ollut malttamaton ja halunnut tavata... Maanantai, siis viikko vielä, tiistaina soitan uudelleen, ellen, tekisinkö niin? Voisinko, olisiko se epähienoa, en taida voida, katsotaan. Olisi se hauskaa olla Tampereella vastassa, jos olisi. Mitenkähän minun pullat oikein makaa uunissa. Olisiko se Terhistä hauskaa? Jos tietäisin hänen siitä pitävän, olisin paikalla. Nyt hän käski soittamaan 8. päivä aamulla. En tee mitään suunnitelmia loppukesäksi, odotetaan nyt, koko kesä on vapaa. 

Takaisin saareen, purin tavarat, paistoin pari piirakkaa. Annoin Jukalle rustoja ja vaihdoin maastopuseron ylle. Jukka ihmetteli. Otin haulikon, heti nurkalta varikset huusivat, tähtäsin jo, mutten ampunut. Liian kaukana olivat. Kiersin saarta, Jukka oli innokas. Seuraavassa niemessä kolme varista raakkuen aivan edestä siivilleen. Haulikko nousi, ei voinut ampua, oksat edessä, toinen pääsi rungon taakse, seurasin edelleen, tuli näkyviin, ammuin, paikkasin, molemmat ohi. Katsoin nopeasti Jukkaa, ei se ollut ennen kuullut paukkua. Se oli selvästi innoissaan. Olisi pitänyt saada saalis. Harmi. Kiertelimme koko saaren, varikset raakkuivat edellä, mutten enää päässyt ampumaan. Palailin takaisin ja päätin harjoitella. Heittelin purkkia ja laukaisin aina yhden patruunan. Osumia ja miltei huteja, purkki hajosi. Jukka oli innokkaasti menossa metsälle, ja sitten se katosi. Ei vastannut vihellykseen, mihin oli häipynyt, kaipa palaa. 

Lauantaina, niin aika kuluu. Jukka palasi yöllä puoli yksi, ei ollut edes märkä, missä olikin, ei kertonut millään. Kumma juttu, minä kiersin yöllä koko saaren, huusin ja vihelsin, ei jälkeäkään. 

1.7. Olin Niskasia vastassa Sysmässä kello kaksi. Täsmällisesti Alssi saapui mukanaan vaimonsa Pirkko, lapsensa Torsti, Pauli ja Lilli sekä kissansa Veera ja Antero. Olipa taas kerran tavaraa lastattavana veneeseen. Jukka oli hurjana. Saaressa alkoi haukku, kissat narussa ja Jukka tanssi ja rähisi. Lopulta otimme kissat sisälle, ja koira jäi ulos. Aina välillä se livahti sisään, no, hiljalleen ne alkoivat tottua toisiinsa ja kolmantena päivänä meni jo hyvin. 

Saunoimme ja uimme, opetin poikia sukeltamaan ja uimaan snorkkeli päällä. Hauska tavata Alssi, Kadettikoulukaverini, yhtä rauhallinen kuin ennenkin, vaimonsa hirmupuhuja, väsytti. 

3.7. Ajelin Lahteen, Mikon perhe oli paikalla, olipa hauska nähdä kaikki terveinä. Söimme, saunoimme ja teimme kuppeja. Ilta eteni ja siirryimme ulos kun saimme lapset nukahtamaan. Katja oli mukana, iso tyttö jo, veljeni Jussin lapsi ja minä olin hänen kummisetänsä. Ulkona Vaari, Hanna, Mikko ja minä. Juttua tulee ja nauretaan niin pirusti, Mummi tulee häätämään sisälle ja nukkumaan, tietenkään me emme menneet. Lopulta Hanna ja Vaari poistuvat ja me aloimme Mikon kanssa istua tulilla grillin äärellä. Mummi ramppaa ja ramppaa. Vähän me laulammekin ja taas Mummi tulee. Huudan takaisin ja lyön nyrkkiä pöytään. Haen konjakkia, ja jatkamme, Mikolla on paljon asioita, murheita, kuuntelen ja juttelemme. Lopulta menemme nukkumaan, taitaa olla jo aamu.  

Olin niin pirun kipeä, ajattelin etten voi nousta ollenkaan. Muut olivat jo nousseet paitsi Mummi. Hilasin itseni pystyyn ja teelle. Mummi nousi ja oli harmaan kalpea, ei puhunut. Painostava tunnelma. Arvasin syyn, tiesin. Lopulta tilanne laukesi. Saimme selittää, Vaari, Mikko ja minä. Mummi itki. Itku oli omien kuvitelmien ja luulojen sekä entisten olojen perään. Mikko muuttunut, minä en tottele ja Vaari huutaa. Mummin on vaikea suhtautua muutokseen. Kitikin on hyvissä naimisissa. Sanoin, ettei mikään ole muuttumatonta, eikä aikuisten ihmisten elämää voi koettaa muuttaa tai pakottaa. 

4.7. Ajoin yöllä saareen, luin kirjaa ja nukuin koko lauantain. Mikko tulee tiistaina klo 16 Sysmään. Terhi palaa maanantaina, soitan jo illalla. Nyt pitäisi vielä lähteä Arin mökille Naumiin, siellä on Mattikin ja Päivikin, kello on jo viis, kai tästä on lähdettävä, ilmakin seestyi, äsken satoi rajusti. 

Samana iltana yhdeksältä. En mennyt, ilta on ollut vaihtelevainen. Horisontista lännestä aurinko lähettää valokehäänsä pilvien takaa, se on kuin viitta, hopeanvärinen. Järvi edessä hohtaa sulana hopeana. Ukkonen vielä jyrähtää harvakseltaan pilvien hitaasti kiertyessä pohjoiseen. Keittelin teetä ja katselin järveä edessäni ja sen tummana peilautuvia saaria. Missähän Terhi nyt etenee. Matka lienee jo pitkällä kotia kohti. Saammeko yhdessä katsella tätä alati vaihtuvaa näkymää. Ilta on liian kaunis lähdettäväksi. Käyn uimassa ja kävelen alasti leudossa illassa. Pilvet yhä vetäytyvät ja niin aurinko paistaa. Ohut pilvi on verhona täyden kilotuksen tiellä. Peipposet laulavat lakkaamatta. Nostin kellarista ginipullon, hain kopallisen puita ja kävelin ylämökille. Jukka juoksi kuin mieletön omaa elämänriemuaan. Sytytin tulen takkaan ja aloin kirjoittaa. Sikari levitti tuoksuaan, unohtui ja sammui. Saaret peilautuvat kuin tummat, rosoreunaiset laudat, yksityiskohdat häipyivät. Tuolta nousi savu vaaleana läikkänä, levisi hiljalleen, eikä päässyt lautojen ylle tyynessä illassa. Järvi muutti väriään, toisaalla se alkoi punertaa, pohjoisessa se muuttui yhä tummemmaksi, kunnes horisontti yhtyi taivaaseen. Viimeisiä saaria ei näy. Siellä vielä sataa. Järvi tyyntyi täysin. Hiljalleen sen pinta alkoi väreillä, koivikko ikkunassa on liikkumaton. Saanko Terhille esittää tämän kauneuden? Montaa päivää ei ole jäljellä kun tiedän.