Perjantaikonsertti Tampereella

Tampereen sinfoniakonsertti, Anna Thordvaldsdottir Dreaming, Antonin Dvorak Sellokonsertto h-molli ja Siggen 7.

 

Orkesteri istui paikallaan, kapellimestari Halls seisoi korokkeelleen pää painuksissa. Odotimme tihenevässä hiljaisuudessa. Orkesterin perältä alkoi kuulua vaivihkaa kuin tuulen raapimista kallion seinistä ja isojen vesipisaroiden tippumista kopsahtamalla. Halls suoristui, alkoi ohjata pienillä eleillä. Bassot suhisivat, viulut kuin epävireessä rahisten, huilu kirkasti hetkeksi, kunnes lyömäsoittimet kuin alun toistaen, meno kiihtyi, äänet voimistuivat, patarummut ottivat ohjat ja vireen. Yhä jyhkeämpiä iskuja kunnes räjäytti äänimaailman, muu orkesteri villiintyi mukaan ja vaikeni. Uusi yritys, tuuli suhisi enteillen nousua kielekkeen päälle, piano jarrutti ja tasasi menoa sellojen ja bassojen kanssa. Piano rauhoitti soittajia, tässä ollaan, tasaiset sykkeet rauhoittivat iskevästi, huilu vastasi suhisten, varokaa kanat, varokaa. Käyrätorvet ja tuuba röhkivät, ei, ei mitään vaaraa, alkavatkin peruuttaa ja kissa oli samaa mieltä. Sello vakuuttaa, nyt on mentävä, raah, raah, kaikki kuuntelevat. Aplodit.
Dvorak, aah, klarinetit fuugat ja huilu antoivat alun, puhtaat sävelet nousivat esiin kaivattuina tyynenä kauniina kesäpäivänä järvellä. Käyrätorvi kertoi, täälläkin on kylä, jouset ja patarumpu vahvistivat sanoman, silloin astui solisti paikalle ja kyläläiset alkoivat järjestää juhlia. Jean-Guihen Queyras esitti suunnitelman, kevyt kosketus jousella soitti esimerkkiä ympäri salia. Kuunnelkaa, tällaista olen ajatellut esittää. Jouset tarttuivat teemaan jota solisti laajensi. Sävelet saivat huilun kehittelemään melodiaa edelleen, hieno tästä tulee, ja solisti tempautui mukaan, jouset antoivat väkevän vastavoiman hiljeten kuuntelemaan mitä sellolla oli vielä mielessään. Soolohuilu tuki ja siihen yhtyivät klarinetti oboe ja fagotti. Sello vei sanomaansa eteenpäin, näin, näin huusivat jouset. Juhlat alkoivat, kaikki halusivat esiintymään.
Toisessa osassa oboet antoivat suunnan solistille, oboet ja vasket yhtyivät melodiaan, huilu soitti uuden kirkkaan teeman, oboe vastasi siihen, kunnes viulut soittivat kansansävelmää. Oboe jatkoi huilun kanssa kuulaita säveliä, solisti teki muunnelman, kuljetti jousta keskiössä ja puupuhaltimet kantoivat esitystä käyrätorville. Huilu ja sello alkoivat kilpailun, jonka patarummut lopettivat. Oboet lauloivat sovinnon, johon huilu ja sello yhtyivät. Kuuntelimme kuinka orkesterimme kykeni moiseen soittoon ja tulkintaan, kuin yhdestä puusta, soitinryhmät kuin kiinni kasvaneina oksina ja latvus peitti kuulijat äänimaailman sisään.
Kolmannessa osassa kaikui jälleen tuttuja kansanlaulun omaisia pätkiä. Solisti, jousi ja sello, kuulimme niin erehtymättömän kaunista soittoa, hiukan tuli mieleeni Arto Noraksen konsertti Temppeliaukion kirkossa.  Loppua enteili raivoisaksi kiihtynyt meno, sävelet pyörivät ylöspäin ja pysähtyivät äkisti hiljaisuuteen.
Kuulimme vielä pienen suloisen kappaleen ylimääräisenä.

Väliaika ja Sibeliuksen seitsemäs sinfonia.