Päivän ajelut ja konsertti
Myin isäni ilma-aseen, tarkkuuspistooli ponnekaasulla
toimiva huippuase. Laitoin ilmoituksen ase lehteen ja viime yönä klo 10.22 sain
kysymyksen, onko se ase vielä myytävänä. Vastasin kyllä, ja siitä alkoi tunnin
mittainen viestittely. Lopputulos oli, että myyn aseen Lauttakylässä Kivikylän palvin pihassa
sunnuntaina klo 16.00. Aamulla tuli
vielä varmistusviesti ja pyyntö saada ase jo samana päivänä. Suostuin, sama
aika sama paikka mutta tämä päivä.
Niina tuli Japanin matkaltaan ja kertoili hurjia juttuja.
Aloin kerätä kirjahyllystäni kasaa Jokkelle vietäväksi Tyrvään
Antikvariaattiin. Huikkasin ja astuin autoon. Hyvin oli aikaa, ja ajoin
Lempäälän ja Vesilahden kautta Krääkkiöön, Sammaljoelle ja Vammalaan. Huikkasin
morot Jokkelle, hän tiesi minua odottaa. Nostin kirja kerrallaan tiskille
tuliaisiani, ja Jokkekin hiukan innostui. Hyviä kirjoja sinulla. No, minä
hiukan valikoin, vaikka paljon olen jo hävittänytkin. Parhaat ovat jäljellä.
Mitäs sinä tarvitset sitten, aina sinulla on jotakin
mielessä. Kyllä. tällä kertaa haen Aarne Mustanojan kirjasta Myllymaan,
Vaununperän ja Kotajärvenmaan torppareista. Minulla oli se jo kerran, mutta
hävisi suuressa kirjaston myynnissä Raumalla.
Äläs, kyllä minulla voi olla se, katson koneelta. Muutaman
klikkauksen jälkeen Jokke nousi ja käännähti seinällä olevien kirjo9jen eteen,
sormi haki, ja nappasi juuri sen kirjan. Niemisen kirja on vielä hakusessa.
Juttelimme, soitin
Maritalle. Morjens, oletko vapaalla, hyvä, saanko tarjota sinulle kahvit
Pyymäessä. Olipas iloinen soitto, kyllä vaan. Tulen hakemaan sinut viidentoista
minuutin päästä, sen verran naiset aina tarvitsevat.
Ajoin kirkon viereen, Marita oli jo ulkona punaisessa
nahkatakissaan ja punaisessa myssyssä.
Pyymäessä Marita ehdotti kulmahuoneeseen menoa, se näyttikin
vapaalta. Kannoin tarjotinta ja ovella huomasin yhdessä pöydässä istuttavan.
Samassa kuului huudahdus, Turtiaisen Pekka, morjens. Katsoin puhujaan,
Rautajoen Kaarlo vaimonsa kanssa. Menin kättelemään, samassa meni Kunnaksen
Mauri vaimoineen, Leppäkosken Pentti, pari muuta, kaikki olivat tuttuja
kasvoiltaan. Tapahtui solahdus menneeseen, tuntui hyvältä tavata tuttuja
vuosikymmenten takaa, vaikkemme samaan pöytään istuneetkaan.
Maritan kanssa juttelimme painon pudotuksesta, läskin
ikuisuudesta ja millä sitäsaisi pois. Kerroin omasta laihtumisestani
Keto-dieetin avulla. Sitä sitten selvensin Maritalle ja annoin joitain vinkkejä
sekä mitä tulee poistaa lautaselta ja mitä taas saa syödä. Marita meni kauppaan
ja minä jatkoin Lauttakylään.
Kivipihan Palvin pihassa olin puolisen tuntia ennen määräaikaa,
laitoin viestin ja jäin odottamaan. Jakkelta sain edellisellä reissulla Mauri
Antero Nummisen CD:n. Laitoin sen soimaan, hauskoja sanoituksia ja viihdyttävää
jatsia.
Näin isännän kävelevän autoani kohden, astuin ulos ja
tervehdimme. Nostin asekassin auton takakontin reunalle, ja samassa siihen tuli
hänen vaimonsa poikansa kanssa Harjavallasta meidän viereen. Nostin aseen
esille, isäntä sitä hieman katseli, kehotin ampumaan kylmälaukauksen. Ase oli
menossa hänen 12 vuotiaalle pojalleen. Silmät loistivat, kun hän sai aseen
käteensä, ja kauppa oli selvä. Ylpeänä aseen uusi omistaja ojensi minulle
pyydetyn summan, kiittelimme ja erkanimme.
Minulla oli vielä samalle illalle konsertti Tampere talossa,
klo 19.00. Aikaa oli, ja päätin ajaa suoraan Vammalaan ja katsella hieman
paikkoja, taas kerran. Läksin ajamaan, Rautaveden rantaa, näin uuden uimahallin
nousevan, katselin vettä ja taloja, ylitin sillan ja kurvasin Kyröskosken
paperitielle. Heinoossa kurvasin vanhan kirkon tielle, ajelin niitä
santapolkuja, joilla olin viimeksi yli 50 vuotta sitten käynyt. Monet paikat
olivat tuttuja, Karkussa taasen oli paljon uusiakin taloja. Häijäässä yhytin
Porin tien, ajoin Tampereelle Pispalan kautta, Satakunnan kadulle,
Rautatiekatua Soriin ja kurvasin parkkihalliin. Loput Nummisen mainioista
lauluista kuuntelin autossa.
Konsertti oli oivasti nimetty Kauneuden kosketus.
Alkupuolellakin oli kunnon klassista ja vieläpä Tampereen Filharmoninen kuoro.
Alkuteos Mario Venzagon Odysseus oli Suomen ensiesitys, osa
sinfonisesta runosta Odysseuksen miesten purjehduksista vastuksien keskellä. Säveltäjä oli samalla kapellimestari. Alun tyynen kaunis, soljuva harmoninen soitto palkitsi täysin kuulujan
sujuvien sävelten kaipuun. Teos oli romanttinen, kuultava ja selkeä. Kapu oli
osaava ja orkesterilaiset taatun loistavia.
Johannes Brahmsin Nänie op.82 hautajaislaulu oli suoraa
jatkumoa sävelten harmonialle ja kirkkaan kuulaalle soinnille. Kolme antiikin
kuulua henkilöä menehtyy, ja sävellys antaa tapahtumille rauhaisan kehyksen. Kuoron naisäänet aloittivat kirkkaasti, miehet saivat osansa myöhemmin. Yhteislaulussa naisten voima oli vallitsevana, mihet pääsivät ajoittain samalla levelille. Sävellys osoittautui hiukan vaisun laahaavaksi, ilman selviä irtiottoja tai selvää suuntaa. Tämä taas muuttui täysin Mozartin Motetin, Ave Verum Corpus alkaessa hypähdellä salin seiniltä permannolle ja parvelle. Todellinen taituri oli takana, ja kapu osasi hyödyntää kuoron taitoa taitavasti orkesteria käyttäen. Molemmille jäi tasavertainen osa, kuorolle hieman tasapuolisempi.
Felix Mendelssohnin sinfonia nro 5 osa 1 Andante – Allegro con
fuoco aloitti todellisen kuulijan hellimisen. Osat erosivat toisistaan
selkeästi rytmisesti ja eri soitinryhmien käytössä. Ensi osassa jouset olivat
pääosassa, toisessa osassa taasen rytmi muuttui kolmijakoiseksi, ja sitä jatkui
aivan osan loppuun saakka. Kuulosti välillä melkein pelimannimusiikilta, mutta
harmonia ja melodiat vaihtelivat soljuvasti soittajien ja soittimien välillä.
Kolmannessa osassa huilu ja Malla Vivolin nousivat aivan
huumaavalla tavalla esille. Hänen soolonsa soivat unohtumattoman kauniisti, osa
toisensa jälkeen. Siihen yhtyi välillä toinen huilisti, Seppo Planman, välillä
klarinetit ja oboet ja taas soi ykköshuilu soolona. Tämä esitys oli palkitseva,
kauniin loistava ja kapu ja orkesteri tukivat hyvin soolo osan esittäjää.
Neljäs osa Chorale alkoi ilman taukoa, uljaasti. Kapu, Mario
Venzago osoitti suuruutensa luotsaamalla varmalla otteella niin erilaiset osat
koko illalta, tanssivat valssit, takapotkut, sisääntulot tarkasti osoittaen,
yleisö luotti täysin hänen kykyynsä. Se täydentyi viimeisessä osassa Martti
Lutherin sävelmän Jumala ompi linnamme luotsaamiseen ison orkesterin
harmoniseen soitantaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti