Leikin loppu? v. 1976

Ero

Syksyllä alkoi Lauttakylässä toinen vuosi Kauppakoulussa. Paula oli hakenut sinne opiskelemaan. Paikkakunta oli tullut tutuksi jo kansanopistoajoilta. Huittisten opistossa oli mahdollista opiskella useilla eri linjoilla. Siellä oli myös opiskelijoita Tyrväältä. Kaukolan isäntä Pohjalan Lasse oli samaan aikaan Paulan kanssa, tulivat tutuiksi. Pekka katseli koulussa otettuja valokuvia, niitä oli liimattu albumiin. Siisteissä riveissä oli äkisti aukko, liimattu kuva oli poistettu. Niistä kysyessään sai hän vastaukseksi, että niissä oli vanhoja heiloja, joiden kuvia ei haluttanut enää katsella. ”Turhaan niitä poistit, se on elettyä elämää, ei sitä tarvitse hävetä tai katua.” ”En minä kadukaan, ei vain silloin tuntunut eron tullessa olevan mukavaa niitä kuvia säilytellä.” ”Vuosien kuluttua kaduttaa kuitenkin se poisto, ainoa mikä meistä jää jälkeemme on valokuvat.”

Paula oli urjalalaisen ystävättärensä kanssa vuokrannut koulun läheltä omakotitalon yläkerran huoneen. Talo oli jo vanha, sininen puutalo, rakennettu heti sotien jälkeen pellolle joen rantaan keskustan ulkopuolelle. Punkalaitumen joki yhtyi pienen päästä Kokemäen jokeen. Rantaan rakennettiin  siihen kohtaan kolme – neljä taloa. Etelä-Satakunnan Kauppakoulu rakennettiin taloista vähäisen matkan päähän Punkalaitumen suuntaan. Tien varteen kohosi uutta asutusta vielä koulun jälkeenkin. Pekka vieraili siellä Nortonilla iltaisin.  Jyminä paljasti hänet ennalta. Raput talon päädystä nousivat ullakolle siten, ettei alakerran asukkaita, kahta vanhaa neitiä, tarvinnut häiritä. Paula oli mielissään käynneistä. Pirkon kanssa he keittivät teetä tarjottavaksi. ”Otatko siihen hunajaa, Pirkko on sitä kotoa tuonut?” ”Mielelläni, onko se ihan omaa tuotantoa?” ”On se, meillä on kymmenkunta pesää, joita minä kesäisin hoidan kanojen lisäksi. Sen tähden meillä on aina täällä muniakin, ne ovat tuoreita.” Kupit kilisivät lusikoiden hämmentäessä hunajaa teen sekaan. Pirkolla oli vielä muutakin asiaa Pekalle. ”Kuule, sinä kun aina kirjoitat niitä kirjeitä Paulalle.” ”Niin kirjoitan, mitä niistä?” ”No kun Paula aina itkee niitä lukiessaan. Hän sanoi minulle, jos sanoisin sinulle siitä, ette kirjoittaisi aina niin itkettäviä kirjeitä.” ”En minä sille mitään voi, kun sitä asiaa tulee aivan ajattelematta paperin  täydeltä.” ”Ihania kirjeitä ne on, minäkin olen saanut jokusen lukea, mutta kun Paula aina itkee silmät kipeinä.” Paula seurasi hymyillen juttelua. ”Ei niitä tarvi lopettaa, minä vaan en osaa vastata, ja ne ovat aina niin pitkiä ja koskettavia.” Ymmärsihän Pekka asian, voisihan sitä yrittää tehdä kirjeistä simppeleitä, vaan mitä siitäkin tulee. ”Lähdetään käymään koululla, mennään kävellen.” ”Pääseekö sinne vielä näin illalla sisälle?” ”Ei pääse, kävellään joen rantaa ja katsellaan koulua ulkopuolelta. Tuletko Pirkko mukaan?” ”Minä jään nyt tänne lukemaan läksyjä, menkää te vaan kaksin.”

Norton jyskytti taas Lauttakylään, nyt oli takanakin matkustaja. Bäckmanin Ilkka oli kiinnostunut myös reissusta ja hiukan Pirkostakin. Kävelivät raput ylös. ”Terve, täällähän te olettekin, minä toin Ilkan mukanani, ajellaan vähän muutenkin yhdessä.” ”Mukavaa kun tulitte, meillä onkin nyt vähän tarjottavaa näin alkuviikosta.” Molemmat tytöt olivat leiponeet kotona käydessään, pöytään kasattiin pipareitakin. ”Voi, meillä ei ole kolmatta kuppia, minun täytyy kaataa lasiin Ilkalle.” ”Kestääkö se lasi kiehuvan veden?” ”Pekka kuule, sinä et tunne fysiikkaa, tämä lusikka on sen tähden. Se johtaa liian kuuman pistekuorman pois vartta myöten.” Ilkka tunsi tempun, kalautti lusikan lasiin, ja Pirkko kaatoi siihen kuuman veden. ”Tässä on teille teepussit.” Liottelivat pusseja mukissa ja lasissa, Pekka painoi lusikalla pussin kylkeä kupin reunaan saadakseen sen hieman kuivemmaksi ennen tassille nostoa. ”Tämä se on aina hankalaa, kun pussista tahtoo tippua liinalle.” ”Näin se kuivataan.” Ilkka alkoi jälleen opettaa. ”Pussi laitetaan lusikkaan näin, sitten kiepautetaan naru lusikan ja pussin ympäri ja hieman kiristetään. Ylimääräinen tee tippuu kuppiin.” ”No niin, nyt olemme hyvin saaneet oppia teen juonnista, tiesittekös te tuon aikaisemmin?” Eivät olleet tytötkään siitä kuivaamisesta tietoisia. ”Meillä on koulussa juhlat ensi viikolla, tulettekos sinne?” Pirkko esitti asian. ”Siellä on ensin hieman ohjelmaa ja sitten kahveet ja tanssit päälle.” Pekka lupasi tulla, Ilkka jäi miettimään. Ajelivat pikatietä Keikyän ja Kiikan ohi Vammalaan. Pekka koukkasi vielä Uotin kautta vieden Ilkan kotiin. ”No, miltä se Pirkko tuntui?” ”Mukava tyttöhän se, mutten minä nyt aivan heti sinne palaa. Tuletko vielä aamulla hakemaan minut kouluun?” ”Ei, minä jätän nyt Nortonin talliin ja tulen polkupyörällä, nähdään.”

Ajaessaan seuraavalla kerralla Paulaa katsomaan, näki Pekka tien vieressä Volkkarin siinä vihreän talonkohdalla. Olihan hän jo ehtinyt kuulla Lahtisen Ollista, joka kävi samaa luokkaa Paulan kanssa. Ei silti pitänyt häntä kilpailijana. Hidastaessaan tiehaaraan tulikin sieltä talon pihasta nopeasti mies hypäten autoon ja ajoi tiehensä. ”Jahas, tässä taisi olla Olli, pianpa hän pakeni, ei uskaltanut näyttää itseänsä minulle.” Käveli raput ylös, tapasi tytöt hieman varuillaan olevina. ”Morjens, Lahtinenko siitä lähti, olisi nyt jäänyt, niin olisin tavannut.” ”Ei hän halunnut, äänet paljastivat sinun olevan tulossa, sinä et koskaan pääse tänne niin, etten minä tiedä siitä.” ”Tässä pyörässä on niin hitaat kierrokset ja pitkä isku, että sen tuntee ploikinasta, minä ajan ensi kerralla ykkösellä, että tulee kierroksia lisää.” Istuttiin ja juteltiin, koulun käynnistä, Paula myös sai terveisiä kotoaan. Pekka oli siellä käynyt Markusta ja muita sisaruksia katsomassa. ”Markus on aloittanut hellan takaa leivinuunin kyljestä laattojen vaihtamisen, osa laatoista on jo poistettu.” ”Voi helvetti, mitä hän nyt taas aloittaa sellaisen kysymättä minulta. Ei siitä mitään tule, kesken hän sen jättää.” ”Älä nyt, hyvältä työltä se minusta näyttää.” ”Markus nyt on sellainen innostuva, mutta valmista ei tahdo tulla, minä meillä kaiken olen saanut tehdä, lattioiden maalauksesta alkaen.” Paula morkkasi siivoa, joka siihen hellalle kumminkin jäisi hänen siivottavakseen.

Pekka päättikin ajaa Lauttakylään polkupyörällä. Olihan se vaihtelua, samalla kuntoilua. Tuuli suhisi korvissa pitkissä alamäissä. ”On näitä nyt hyvä viilettää, takaisinpäin ovat ylämäkiä. Mikäs tässä on mennessä, vaihdepyörällä.” Keskustassa torin kulmalta kääntyi tie vasempaan, sitä linja-autoaseman ohi ja siinä vihreä talo jo olikin. Pyörä jäi rapun pieleen. Molemmat tytöt olivat sisällä. ”Terve, kuulitkos nyt minun tulon?” ”En kuullut, enkä tiennyt sinun tulevankaan.” ”Se olikin yllätys, tulin polkupyörällä.” Se ei tuntunut Paulaa kiinnostavan. Pirkko teki asiaa ja lähti pihalle. ”Kuules Pekka, minä olen päättänyt erota.” Jysäys kävi huoneessa, se sattui ja kiteytyi Pekan vatsaan. ”Mitä sinä nyt meinaat, erota, minkä takia?” ”Ei sinussa vikaa ole, minulla vaan on toinen.” ”Lahtinenko?” ”Niin.” Kipu vatsassa lisääntyi, tarttui koko kroppaan, nousi päähän. ”Ethän sinä näin voi tehdä, yks kaks, varoittamatta, mikä siihen on syynä?” ”Ei siinä ole syytä, minä vaan olen alkanut tykätä Ollista enemmän ja enemmän.” Istuivat vierekkäin jäykkinä ja puhumattomina, hiljaisuus ympäröi satuttavana, huone hämärtyi. Pekka mietti mitä sanoa, mistä aloittaa, Paula pelkäsi mitä toinen  sanoo. Nousi lopulta ylös leuat kireinä, silmät hellinä korvien soidessa. Ei näin, ei näin voi olla, ajatus urautui ja katosi harson taakse. ”Minä lähden.” Ajoi kiduttavan matkan, kotiin, valvoi yönsä ja meni aamulla Kaalisaareen pää surisevana. Alkoi urheilutunti.