Tilattu sauna

Tilattu sauna

Kevät kulki kesään. Viljelykset olivat jo idullaan, Pentti souti jokakeväistä lintulaskentaansa Vanajalla. Oli soutanut jo kymmeniä vuosia samoja vesiä. Vihkoon kertyi tiedot linnustosta, muuttajista, pesinnästä ja vielä poikasmääristä. Hänelle oli selvinnyt lajien väheneminen ja toisten lisääntyminen. Eniten hän suri selkälokin kohtaloa. Tuo mustaselkäinen, kaikkein suomalaisin järvilintu oli hiljalleen katoamassa. Näkyhän sitä vielä, järvellä kävijät raportoivat Pentille havainnoistaan, kyseessä vaan olivat aikuiset linnut. Niiden elinikä on kolme - neljäkymmentä vuotta, siksi niitä vielä oli järvillä. Poikastuotto oli kuitenkin lähes olematon. Kannan romahdus tulisi pian, ellei sen eteen tehtäisi jotain. Useimmat lokkien pesät sijaitsivat vuosi toisensa jälkeen samoilla luodoilla ja kareilla, missä ne saivat toisistaan turvaa variksia vastaan. Luodot olivat aikaisemmin olleet aivan puuttomia, mutta olivat nyt alkaneet kasvaa pajua ja leppää. Osasyynä saattoi olla maaperän voimakas lannoittuminen. Lokkien tuhoksi puut koituivat. Varikset kykenivät niiden suojissa lähestymään koloniaa salaa, ja pesien tuho oli nopea. Soudellessaan tarkkailija päätti tehdä selvää luotojen ja karien puista. "Kunhan täältä laskennasta ehdin, niin laitan sanan kiertämään ja ensi talvena jäiden aikaan kokoan porukan raivaamaan. Saanhan siitä sitten samalla hiukan puita vedetyksi omaan rantaan."

Vanaja tuli kierretyksi. Pälkänevedelle kävi kulku laskentaan seuraavaksi. Vene oli rannassa valmiina monipäiväiseen urakkaan. Tarkoilla silmillä havaittiin jo kaukaa mahdolliset paikat pesille. Kokemus opetti myös katsomaan sellaisetkin paikat, missä ei näkynyt lainkaan liikettä. Siellä se pesä kuitenkin oli. Emo häätyi lentoon ja aloitti hirmuisen kiljunnan ja pommituksen, puoliso siihen pian yhtyi. Pesästä oli helppo laskea munat, ne kirjattiin ja seuraavalla kerralla tarkastettiin poikaset ja tappiot. Teki Pentti retkiään uusillekin alueille, järville, missä hän ei ollut ennen ollut. Sellainen oli Vammalassa, Lieko- ja Rautavesi. Pekka oli siellä lapsuudessaan tarkkaan kolunnut rannat, saaret ja luodot, kalastanut, purjehtinut, uinut ja retkeillyt. "Pentti Linkola täällä. Sinulla kun on hyvä paikallistuntemus Vammalaan, niin kysyisin sinulta neuvoa." Puhelin oli soinut Kemmolassa. "Kyllä vaan sieltä jotakin vielä muistan, mitä sinulla on mielessä?" "Olen menossa sinne järville muutamaksi päiväksi soutamaan ja laskemaan linnustoa, tarvitsen siihen puisen soutuveneen, sinä voisit tietää, keneltä sen voisin vuokrata." "Suoraan arvaan, että Ilmarannan Taunolla on sellainen. Vanha postilainen ja erämies. Ainakin hän tietää mistä veneen saisit, vartoos, annan sinulle numeron ja osoitteen."

Vammalassa oli Peltosen Raunon hautajaiset Jaatsilla, Pekka meni Taunon viereen istumaan. Tervehdittiin ja juttu alkoi: "Katselin kotona yhtenä kesänä tielle päin. Niinkus tiedät, asun sillain tien päässä, että meiltä ei enää pitemmälle pääse. Sieltä lähestyi iso partainen kirjavapaitainen mies kahden. Tunsinhan minä hänet. Pyöriään taluttivat molemmat kulkijat, lähestyivät ja sitten soi ovikello. Avasin oven. Siellä seisoi tuo partamies isoissa saappaissaan jalkaterät yhdeksänkymmenen asteen kulmassa kantapäät yhdessä asennossa." "Eikös hän ollut aikaisemmin soittanut?" "En minä ainakaan puhelua ollut saanut." "Voi saamari, niin Pentin tapaista, oli tietysti kerran yrittänyt eikä ollut tavannut. Päätti sitten vaan soittaa ovikelloa. No selvisikö hänen asiansa?" "Kyllä, pikkupojat olivat vaan hävittäneet veneestä takatuhdon. Minä sahasin siihen vanerinpalan, ja niin he lähtivät soutamaan, joitain karttoja näkyi olevan mukana ja isot reput."

Tuosta retkestä oli vuosia kulunut. Pekka ajeli Penttiä katsomaan, heinäkuu hehkui, linnut olivat vaiti, vain hyttyset inisivät. Ne olivat savuna hikisen kirjavapaitaisen miehen yllä. Hän oli kumartuneena polkupyöränsä ylle, takakumi oli lysyssä. "No hei, sinä tulit. Minä olen aivan masennuksissa. Olen koettanut pumpata ilmaa renkaaseen, se on aivan toivotonta. Onkohan pumppu rikki, ei tästä mitään tule." "Näytäs tänne," Pekka sieppasi pumpun, sulki sen ilmapään sormellaan ja alkoi pumpata. Paine ei noussut. "Tässä on mäntä kuiva, vartoos," hän avasi parilla kierroksella putken, veti männän ulos ja alkoi sormeilla sitä. "Minä en enää koskaan pääse täältä pois, tätä ei voi korjata, minä joudun jäämään tänne ikiajoiksi." Surkealla äänellä lausutut sanat huvittivat ja satuttivat. "No äläs nyt, tämä mäntä kyllä taas pitää sen verran, että pärjäämme. Annas kun pumppaan." Renkaaseen meni ilmaa ja tuli saman tien ulos reiästä. "Onkos sinulla paikkavehkeitä, menes hakemaan, minä otan renkaan irti sillä välin." "Miten sinä sen teet, ei minulla ole mitään työkalujakaan?" "Minulla on, auton perässä." Kalastaja laahusti tallille, palasi pian rasia kädessään, avasi ja katseli sitä. "Ei tällä mitään tee, ei täällä ole kaikkia tarvikkeita." Paikkakumi puuttui. "Menes sisälle, kyllä sinulla on useampiakin rasioita, haet sieltä, minä karhennan kumia sillä aikaa. Oletkos muistanut lääkkeesi ottaa?" Pekka huoletti toisen masentunut olemus. Sanoi hän ottaneensa, nousi mäkeen talolle. Löytyihän toinenkin rasia, kumi tuli kuntoon.

"Pentti Linkola täällä. Se minun pyöräni on jo romuna. Ei sitä kannata korjata. Minä olen soittanut Helkama pyörän toimitusjohtajalle, häneltä olen aikaisemmankin pyöräni saanut. Hän on nyt tulossa minun luokseni. Keskustelemme uudesta pyörästä minulle. Ajattelin, voisinko tuoda hänet teille Laitikkalan mökille saunaan ja kahville? Kävisi sillä lailla neuvottelut mukavasti ja juohevasti." "Mikäs päivä se olisi, minun täytyy kysyä Paulalta, kun mökki ei ole yksin hänen." Päivä sovittiin. Paula sanoi heti, ettei hän tule mukaan, kysyy kyllä Matilta, voiko sinne mennä. Mutkutti lisääkin mokomasta saunaillasta, mutta ei Pekka siitä välittänyt. Keitteli kahvit termospulloon, laittoi voileivät, pullat, oluet, makkarat ja sinapin laukkuun ja suuntasi Kissalammen rannalle. Matkaa oli vajaat kolmekymmentä kilometriä, Valkeakoskelle, Pälkäneen tietä ohi Valmarinniemen, Kasurin, Leppälän. Vasemmalle jäi tiehaara Äimälään, oikealle Lukonmäkeen, Tykölän kartano ja Tykölän järvi jäivät taakse. Tie nousi hitaasti, Murronmäeltä näkymät aukenivat järven yli Pälkäneelle saakka. Alamäki toi Pinteleen sillalle ja Lahden tien haaraan. Siitä oli vielä viitisen kilometriä Kissalammelle. Pekka meni heti saunalle ja aloitti lämmittämisen. Saunassa oli Misa kiuas, jonka kyljessä oli vesisäiliö. Se täytettiin ämpäreillä lammesta. "Viisitoista minuuttia, ja on tultava lisäämään puita pesään. Menen kattamaan pöydän keittiöön. Kuisti olisi mukava, mutten saa sitä lämpimäksi näin nopsaan." Jyrkkä töyräs ylös, onneksi siihen oli Matti hitsannut tukevan kaiteen vesijohtoputkesta. Polulta rankat sateet ovat vieneet soran ja mullan siihen saakka, kun Matti oli siihen upottanut leveälti isoja kiviä koko rinteen matkalta. "Eivät ole vielä tulleet, Pentti ohjaa varmasti matkan Unnaanmäen kautta. Onhan hän täällä ennenkin saunassa käynyt, ja talvella kalakaupoilla naapureissa." Keittiössä oli peruslämpö jo päällä, sitä oli helppo nostaa lisäämällä patteriin tehoa. Olisi siellä ollut puuhellakin, mutta sen lämmittäminen olisi jo kestänyt pitempään. Se ei ollut ollut kesällä päällä, ja savun saaminen hormiin ja ulos olisi hiukan konstikasta. "No, nyt he tulivat, auto pysähtyi aidan taakse, menen vastaan."
Pekka ajeli taas Vähä – Uotilan tilalle. Tie oli kapea, siellä täällä oli levennyspaikkoja ohitusta varten. Vain muutaman kerran vuosien varrella oli ollut vastaan tulijoita. Lehtimäen talo ja komea tiilinavetta jäivät vasemmalle muutamien kuusien suojaan. Tilan päärakennuksen pääty loisti valkoisena tielle. Vielä muutama sata metriä, hirmuinen irtolohkare vasemmalla, sen ohi ja tiehaara, miltei näkymätön vei perille. Lehdet olivat kellastuneet, alkoivat putoilla, mustaherukkapensaat olivat vielä syvän vihreitä. Pihassa seisoi reipas ja tyytyväinen mies. Vierellään hänellä oli komea uusi Helkama, matalapainerenkailla.

Rannalta rapuja -60 l

Teikitys

”Mennääs tuonne rantaan ja haetaan lepikosta keppejä, niitä tarvitaan sellaiset kaksikymmentä.” Liisa ohjasi Kitiä ja Pekkaa. Hänellä oli vesuri ja puukko mukanaan. Töyry alas hiekkarantaan, veneet olivat paikoillaan, vasemmalta alkoi kaislikko ja aivan vedenrajasta tiheä lepikko. Kävelivät kaikin sen sisään, hyttyset tulvahtivat lentämään ja imemään, eivät sitä juurikaan huomanneet pienessä jännityksessään. Liisa katkoi parimetrisiä vesoja tottuneesti poikki napauttaen vesurilla viistoon aivan maan rajaan, antoi ne sitten lapsille kannettavaksi. ”Nyt mennään venerantaan, siellä jatketaan.” Rannan kivellä istuen alkoi oksien vuolu pois kepeistä, siihen Pekkakin pääsi omalla puukollaan osallistumaan. Kitillä ei ollut työkalua tähän, Liisa antoi hänen käteensä kalastajalankarullan. ”Siitä leikataan nyt tähän keppiin kiinnitettäväksi parimetrinen pätkä, vartoos, minä vuolen tänne yläpäähän pienen kraamin narulle, ei sitten solmu luista.” Teikit tulivat valmiiksi, kaksikymmentä keppiä, tyvipää terävä vesurin jäljiltä, latvassa naru roikkumassa. ”Mennääs sumpulle, sieltä saamme pari täkykalaa, niin ei tarvi nyt lipota.” Liisa oli touhukas opettajan tytär, mielellään touhusi lapsien kanssa. Hän oli päivällä kysynyt heiltä halukkuutta opetella ravustamaan vanhalla teikitysmenetelmällä. Se oli lapsille sopivaa ja jännittävää puuhaa, jota he saattoivat rannalta käsin omatoimisesti harrastaa. ”Miten tällä narulla sitten rapu saadaan ylös, kyllä minä ymmärrän syötin sitomisen narun toiseen päähän.?” ”Katsos, minä palastelen särjet näin, suoraan poikki vaan puukolla ja sitten luja solmu palan ympärille. Sidotaan loput palat sitten paikoillaan rannassa, eivät narut sotkeudu pusikossa. Tämän ensimmäisen minä pistän tähän, tyvipää rantaan pystyyn ja kärki nojolleen veden ylle. Katsokaas nyt, narussa oleva syötti laskeutuu pohjaan. Jatkamme sitten vasemmalle ja laitamme kymmenen keppiä sinne muutaman metrin välein, missä nyt sitten sopiva paikka on, puun juurien sekaan, kivien kupeeseen, kuitenkin niin, etteivät ravut voi vetää syöttiä piiloon.”

Ilta alkoi hämärtyä kolmikon puuhaillessa teikkien kanssa, vasemmalle saatiin laitettua kaikki kymmenen keppiä pyytämään rantaveteen. Ensimmäisen kepin jälkeen lapset saivat itse työntää keppinsä hiekkaan Liisan seuratessa ja opastaessa. Kävivät sitten viemässä loput kymmenen pyyntöä venerannan oikealle puolelle. Siellä olikin ranta hieman helppokulkuisempaa, koska sitä oli vuosien kuluessa vähän raivattu. Tällä kohtaa Ylistenjärvi oli hienon sannan peitossa, siellä täällä oli muutamia suuria kiviä, joiden päällä monesti ongittiin. Niille saattoi kahlata istumaan. Suurin kivi oli niemen päässä, se oli satulakivi. Sinne ei päässyt ilman venettä, vesi oli siinä liian syvää. Kivi oli kaislikon rajalla, paikka oli hyvä ja kalaisa onkimiseen ja virvelillä kalastamiseen. Siitä näki myös niemen molemmille puolille ja katseella tavoitti miltei koko järven. Sotaveteraanien kesäsaari jäi vielä oikealle pimentoon. Komea Haukkavuori kohosi vastapäätä kalliorantoineen.

”Nyt lähdetään ensimmäiselle kierrokselle, onko teillä taskulamput mukana. Minulla on tässä pieni haavi, siinä on matala havas ihan tätä varten, varsi on pitkä. Kiti, sinä saat kantaa pärekoppaa, laitoin sinne jo lepänoksia pohjalle valmiiksi.” Jännitys lasten mielissä kohosi, pujahdettiin lepikon pimentoon ensimmäiselle teikille. ”Minä näytän tämän ekan, rapu ei pelkää valoa, mutta kylläkin äkillisiä liikkeitä tai töminää. Näettekö, lamppu valaisee syöttiä, on siellä pari pientä ja yksi mitan täyttävä syömässä.” Liisa otti varovasti teikin irti hiekasta varoen liikauttamasta syöttiä narun päässä liian aikaisin. Oikeassa kädessään hän piteli haavia, työnsi sen hitaasti veden alle samalla varovasti nostaen teikistä niin että naru kiristyi ja syötti alkoi kohota pohjasta. Ravut olivat niin kiihkoissaan, etteivät irrottaneet saksiaan syötistä, vaan alkoivat hitaasti kohota pohjasta ylös. Haavi ujutettiin rauhallisesti rapujen alle, ja tasaisella liikkeellä Liisa sai nostettua haavin ja ravut siinä pinnan ylle. ”Olipa ihmeellistä, kun eivät irrottaneet.” Pekka ei ollut etukäteen uskonut sen olevan mahdollista. ”Seuraavat saatte itse kokea, mennääs eteenpäin, minä voin nyt kantaa koppaa.” Yksi rapu siellä rapisteli, pienet oli päästetty takaisin järveen. Pekka otti lampun oikeaan käteen, haavin vasempaan uuden teikin kohdalla. Valo haravoi vettä, hetken kuluttua silmä näki pohjan ja siellä muutaman ravun syömässä. Hän vaihtoi nyt lampun ja haavin oikeaan käteen, otti vasemmalla kiinni teikin varresta, nosti sen vipuamalla irti hiekasta ja katseli samalla koko ajan rapuja. ”Huh, miten nyt saan haavin alle, ravut ylös ja lampun näyttämään oikein, vähän naru tärisee, vielä ylös ja haavi viereen, nyt alle ja ylös.” Veto ylös oli liian nopea, ravut räpäyttivät pyrstöään ja kiisivät turvaan heti havaitessaan nopean liikkeen. ”Ei se mitään, seuraavaa kokemaan. Nämä ovat täällä vasemmalla Pekan teikit, Kitin ovat loput veneiden tuolla puolella. Hiljalleen liikkeet rauhoittuivat ja varmentuivat, saalista alkoi tulla koppaankin. Rivi oli käyty loppuun. Kävelivät kolmisin toiselle puolelle, ja Kiti aloitti. Samanlaiset olivat vaikeudet sielläkin, vaikka kaikki näyttivätkin valoa yhtaikaa. Täytyihän se oppia itsekin, kun valon näyttäjää ei ollut. Ensimmäisellä kokemiskerralla saivat kymmenen rapua talteen. ”Uuteen kokemiseen voitte lähteä parinkymmenen minuutin kuluttua, vielä ei ole aivan pimeää. Jos siellä on sitten paljon rapuja, niin voitte kävellä teikkiriviä edestakaisin saman tien, katsoa lampulla ja ottaa saaliin ylös. Liian innokas kokeminen taas pelottaa ravut muualle.” Tuona ensimmäisenä iltana Kiti ja Pekka kulkivat yhdessä auttaen toisiaan, kunnes ravustuksen varmuus kohosi itsenäisen työskentelyn tasolle. Kopasta ravut siirrettiin sumppuun odottamaan keittämistä ja syöminkejä.

Kalastaminen haukikoukuilla -60 l

Haukikoukku

Ylistenjärven rannalla opettaja Salo vuoli puukolla ohutta katajakeppiä toiselta puolelta. ”Katsos, tästä otetaan puuta pois, jotta kataja helpommin taipuu. Sitten minä vuolen toiseen päähän pienen syvennyksen puun ympäri. Siihen sidotaan naru kiinni.” Pekka katseli vieressä. Hän pääsi mukaan koukun tekoon alusta alkaen. Ei opettaja itse niillä kalastanut, ravut olivat hänen pääsaaliinaan. Opetti kuitenkin mielellään pienelle pojalle vanhoja taitojaan. ”No niin, nyt kalastajalanka solmuun tähän päähän, sitten katajakepin taivutus luokalle ja langan kieputtelu luokan ympäri. Jännitys säilyy katajassa, lanka pysyy hyvin paikoillaan. Minä laitan tähän sellaiset kymmenkunta metriä.” Hän otti puukon taas käteensä, halkaisi sillä toisesta päästä luokkia hivenen ja asetti sitten langan pään tuohon hahloon. Vapaata päätä jäi vielä roikkumaan metrin verran. Keskelle luokkia sidottiin vielä langasta ripustusnuora, puolisen metriä pitkä. ”Meidän on sitten laitettava terästapsi tähän koukun jatkeeksi, muuten hauki puree langan poikki.” Opettajalla oli tongit, joiden kidan juuressa oli terävät leuat, joita vasten saattoi teräksen katkaista sopivaan mittaan. Päihin pyöräytettiin silmukat, ja vapaa lanka sidottiin toiseen silmukkaan lujasti kiinni. Terästapsin pituus oli viitisentoista senttiä. ”Nyt saamme sitten kiinnitettyä koukun, minulla on pieni leikari ensin, se tarvitaan, ettei täkykala vallan pyöritä siimaa kierroksille.” Leikarissa oli molemmissa päissä silmukka, joka pääsi vapaasti pyörimään. Vapaaseen alapäähän kiinnitettiin iso koukku, puolen kämmenen mittainen. ”Näyttää hirmuisen suurelta tuo, ottaako noin isoon koukkuun mikään kala?” ”Kyllä hauen suulla on mittaa, lisäksi näet, ettei koukkua juuri näe kun pyydys asetetaan paikoilleen.” Etukäteen oli katkottu pitkiä tuoreita pajunoksia, teroitettu niiden alapää ja veistetty kaikki oksat tarkoin runkoa myöten pois. Vähitellen valmistuivat kaikki kymmenen pyydystä. Pekkakin pääsi tylsää puukkoaan käyttelemään. Sai sidottavakseen muutaman luokan, hyvin se kävi. Kalastajalanka oli erinomaisen tarpeellista ja kestävää, sitä valmistettiin eri paksuuksia. Siitä tehtiin siimat onkeen, havakset kudottiin haaviin ja mertaan. ”Nyt me olemme valmiita viemään koukut paikoilleen, ne pyytävät tuolla lahdella kaislikon reunassa hyvin. Mennessämme otamme lipolla täkykalat venerannasta.” Sitä touhua Pekka ei ollut nähnytkään, kaikki kalat oli aikaisemmin ongittu ylös. ”Saas nähdä saadaanko haavilla mitään.” Hän oli hyvin epäileväinen kävellessään polkua perässä pajukeppejä kantaen. Rannan koivua vasten oli lippo pystyssä. Se oli halkaisijaltaan yli puolitoista metrinen, havas siinä oli matalana pussina, puuvarsi taisi olla kolmemetrinen. Haavi ei ollutkaan kiinnitettynä suoraan varteen, vaan varren päästä lähti neljä narua haavin laitoihin, reilusti yli metriset. Lipon kun asetti suoraan, niin sen rautalankakaari ja havas siinä olivat tasapainossa. Havas roikkui puolikaarella rautalangan alapuolella, puolisen metriä. Salo astahti rantakivelle kaislikon reunaan, ojensi lipon varren veden ylle ja laski havaksen pohjaan. Puuvarsi jäi pinnan yläpuolelle. ”Minä olen laittanut muutaman vanhan kirjavan uistimen tuonne pohjalle, koukut poistin  ensin. Houkuttavat särkikaloja.” Pekka seurasi jännittyneenä tapahtumaa. Lippoa pidettiin minuutin verran pohjassa. Sitten hyvin hitaasti vartta nostettiin niin, että langat jännittyivät, mutta havas pysyi vielä pohjassa, samoin rautalankakehä. Pieni seisaus toimissa, sitten vakaa reipas nosto veden yläpuolelle. ”Katsos, muutama sopivan kokoinen täky, pari liian pientä. Otetaas ne tähän ämpäriin.” Niin sieltä nousi kaksi särkeä ja kolme sopivan kokoista ahventa. Lipottiin vielä muutama kerta, eri paikoista, ja tarvittavat kalat olivat koossa. Kalastajat laittoivat veneen kuntoon, tapin paikoilleen, pyydykset ja täkykalat mukaan ja ponkaisivat veneen vesille. Salo istui takatuhdolle, Pekka kävi airoihin. ”Tuonne vaan kaislikkoon, souda siitä läpi sinne, mihin ilta-aurinko paistaa, avoveden rajalle. Ensimmäinen keppi työnnällettiin hiekkaiseen pohjaan vinoon asentoon. Veden yläpuolelle jäi kepin nokasta vajaa metrinen matka. Siihen päähän Salo sitten sitoi pyydysluokin roikkumaan veden päälle, otti koukun käteensä ja pyysi Pekkaa ojentamaan ensimmäisen särjen. ”Katsos tarkkaan, minä pyöräytän koukun tästä selästä lihakseen, koukusta ei jää näkyviin kuin hieman varren päätä. Kala on hyvässä kunnossa, tuore, eikä sitä ole vioitettu onkimalla. Näin se pysyy elossa pitkään, ahvenet aina aamuun saakka. Nyt vapaa langan pää ulottuu hyvin veteen, antaen täkylle hiukan uintimatkaa. Se ei saa kuitenkaan päästä keppiin saakka sotkemaan siimaa siihen.” Monta oli asiaa otettavana huomioon, jotta kalastus onnistuisi. Yksi oli vielä langan sujauttaminen luokan toisen pään hahloon. Sitä ei saanut tiukata liikaa, niin että hauki tuntisi liikaa vastusta napatessaan syötin. Langan oli irrottava huomaamatta, hauki veisi saalistaan jonkin matkaa ennen kuin se nielaisisi sen. Näin tuo iso koukku tarttuisi, lanka purkautuisi kokonaan, hahlo oikenisi suoremmaksi ja osoittaisi pyytäjälle jo kaukaa iskun tapahtuneen. ”Kuinkas sitten, jos siihen nappaa iso hauki, kestääkö keppi pohjassa?” ”Kyllä se kestää, tuore keppi antaa joustoa, vastustaa kuitenkin ja lopulta pysäyttää hauen karkumatkan.” Pyydykset tulivat paikoilleen.

Aamusumussa Pekka souteli saalilleen. Laidat kahisivat ruovikossa, sumu esti näkemästä pyydyksiä, jännitys kohosi nuoren soutajan sielussa. ”Tuolla on ensimmäinen, se ei ole purkautunut, mutta seuraava on.” Vene oli soudettava rauhallisesti loiskimatta kepin luo, muutoin saalis alkaisi riuhtoa ja voisi paeta ansasta. ”Nyt haavi valmiiksi, tuosta saan siiman päästä käteeni, siellä on, jytke tuntuu, ai saamari.” Tasaisesti vetäen saalis lähestyi veneen laitaa, purautti muutaman kerran voimakkaasti ja lipui ojennettuun haaviin. ”Aah, puolikiloinen puikkari, ensimmäinen täkysaalis. Uusi täky vaan koukkuun, mites se nyt meni.” Siiman kierto jännitetyn hahlon ympäri, sopivan vapaan pään jättö ja pyydys oli taas viritetty. Kymmenestä koukusta kolme oli lauennut, kahdessa oli saalis, molemmat haukia, samanlaisia.  Kalastaja kiersi laukeamattomat koukut, vaihtoi niihinkin uudet täkykalat, särkiä ja kolmeen tuli ahven.  

Purjehdus etelään jatkuu v. 2013

Kristiinakaupunkiin

Yöksi oli tyyntynyt, aamun tullen alkoi taas tuulla etelästä. Vaasan redillä vene liikkui vauhdilla sivutuulessa kohti ulkomerta. Miehillä oli päällään pitkät alushousut, toppahousut ja toppatakit, villapaidat, käsineet ja päähineet. Pelastusliivit antoivat vielä lisälämpöä syyskesän viileydessä. ”Hyvinhän se illallinen sujui, vaikkemme saaneetkaan kuin pitsaa.” ”No, olut kyllä lievitti hieman.” Pekka oli pyytänyt samaa taksia hakemaan heidät pursiseuralle, ajo öisen ja tyhjän Vaasan läpi sujui joutuisasti. Aamulla valtavat merimerkit väylän molemmin puolin ohjasivat kulkua vastaan tulleen rahtialuksen sivuuttamisessa. ”Ei hellitä eteläinen puhaltamasta, taas mennään päivä siksakkia aikamoisessa aallokossa.” Muutama kuvakin otettiin veneen mennessä kyljellään aallon pohjassa. Viereinen aallon harja kohosi laitaa korkeammalle, sen huipusta irtosi vaahtoa. Ulkomerellä loppuivat merimerkit, ensimmäinen legi otettiin kohti Ruotsia. Veneen kulku oli pehmeää, terävä keula leikkasi aaltoja, purjeet tasasivat keinuntaa vähäiseksi nyökkimiseksi kölin painaessa vastaan pinnan alla. Puolen päivän jälkeen kaukana horisontissa takana näkyi purje. Sitä seurattiin ja arvuuteltiin sen menoa. Mistä tulee, mihin suuntaa. Sama oli sillä suunta, etelään ja pitkiä kryssejä edeten kykeni se hiljalleen lähestymään. ”Se on aika kookas vene, kun kulkee noin kovaa, vielä ei näy runkoa, eikä kiikareilla erota mitään.” ”Menemmekö Kaskisiin yöksi?” ”Se on sellainen valtava tehdassatama, eikä sieltä ole oikein kulkua Kristiinakaupunkiin. Ajetaan siitä vaan läpi, tai sitten meren puolelta ohi. En kyllä ole siellä koskaan käynyt.” Saaristoon sukellettuaan miehet hukkasivat takana purjehtivat. Sisään satamaan purjehdittaessa suunta oli muutaman mailin verran takaisin pohjoiseen. Vauhti oli edelleen kova, vaikka saaristo antoikin jo suojaa tuulelta. Molemmin puolin rantaa oli valtavia omakotitaloja, tontit ulottuivat rantaan saakka. ”Katsos, nuo ovat tulleet edellisen käyntini jälkeen, ovatpas hulppeita. Kenellä on enää varaa tuollaisiin asumuksiin, ainakin 250 neliötä jokaisessa kahdessa kerroksessa. Tuolla vasemmalla kaupungin rannassa on sopuisempia vanhoja taloja. Alamme olla perillä, edessä on maantiesilta kaupunkiin, ja tuossa oikealla hotellin rannassa on betonilaituri. Mennään sen toiselle puolelle.” Pekka otti keulatouvin käteensä, Osmo lähestyi peräpoijua, sai sen kiinni moottorin hiukan työntäessä vasten tuulta. Haka napsahti lenkkiin ja peräköysi rullautui ulos. Betonilaituri olikin kovin matala, kokassa seistessä köysi kädessä ei ollut varaa epäröintiin. Hyppy laiturille ja saman tien kuperkeikka eteenpäin vauhdin hillitsemiseksi oli tarpeen. ”Ohhoh,” huusi Osmo. Miehet lähtivät hotellille, jonka toisessa päässä oli sauna ja pesutilat veneilijöille. Saunan lämpö oli unettava.

Laituriin oli kiinnittynyt toinen purjevene. Sen masto kohosi kuuteentoista metriin, pituutta oli ainakin 36 jalkaa, perässä liehui Saksan lippu. ”Guten Tag,” Pekka aloitti kannelle nousseen naisen kanssa jutustelun, vaihtoi pian englantiin. Molemmat puhuivat sitä sujuvasti. ”Katselimmekin pitkin päivää teidän tuloa, teillä on kovin nopea vene. onko teillä pitkäkin reissu?” Olemme olleet kolme viikkoa, kiersimme Perämeren ja nyt olemme palaamassa kotiin.” Kajuutasta nousi mieskin kannelle, hän ei tainnut kuin saksaa, ja vetäytyi sen vuoksi keskustelusta. ”Tuolla on teille sauna kuumana, jos haluatte, kaupunki on sillan toisella puolella. Ravintola on siellä sillan pielessä. Se on vielä auki, kait myöhäänkin, kun on lauantai-ilta.” Miehet vaihtoivat t-paidat ylleen ja jalkaan farmarit. ”Hyvää iltaa, me menemme syömään,” huikkasivat mennessään. Silta oli pomppusilta, jotta sen ali matalammat alukset voisivat kulkea kylän satamaan. Ylitettyään sen olivat saman tien torilla ja keskustassa. Paikallisia oli kävelemässä ja menossa rantaravintolaan. Sisällä oli mukavan oloista, pöydissä oli paljon väkeä, baaritiski oli tyhjä. ”Saadaanko me syödäksemme muutakin kuin pitsaa?” ”Meillä on täysi menu, tässä olkaa hyvät.” Tilattuaan pihvit ja perunat miehet istuivat pöytään oluet mukanaan. Tarjoilija tuli siihen kattamaan, ”Täällä on kamalan kylmää, kun on tuullut monta päivää, täytyy olla päälläkin pitkähihaista.” Olut purskahti nahasta läpi, hiki tunki otsaan. ”Kyllä täällä on hirveän kuuma, voimmeko me mennä ulos terassille syömään? Olemme tulleet kolme päivää etelään, ja kroppa on asettautunut kovaan lämmöntuottoon.” Tarjoilijaa hirvitti katsella ruokailijoita ulkona tuulessa.

Aamulla mentiin torille, se oli lähes tyhjä. Laitamalla kivijalassa katua alempana oli juuri avannut sievä kahvila. Miehet olivat sen ensimmäiset asiakkaat. ”Minun bussini lähtee puoli kaksitoista. Menen Näsijärvelle auttamaan yhtä yksinhuoltajaa hänen viedessä venettään Virroille.” ”Kiitos kovin tästä purjehduksesta, jatkan sitten huomenna yksin kohti Tammisaarta. Reitti etelään on tästä tuttua.” Palasivat vielä veneelle hetkeksi nukkumaan, kunnes Osmon tuli aika uudelleen ylittää silta.  

Tulo Vaasaan v. 2013

Purjehdus etelää jatkuu

Herätys pimeässä. ”Pekka, olemme melkein rannassa, nouse katsomaan ankkuripaikkaa.” Osmo oli purjehtinut yksin päivällä, kunnes tuli aika hakeutua yöksi suojaan lepäämään. ”Gepsi sekosi kerran rannikkoa ja karikoita lähestyttäessä. Se alkoi kiertää ympyrää sekaisissa kaarissa. Silloin tuntui onholta. Ei saattanut saada olinpaikkaa kiinni hämärässä ilman kiintopistettä. Onneksi vika korjaantui, ja sain tuotua veneen rannikolle.” ”Missä me olemme?”  Hetkisen karttaa katseltuaan paikka selvisi. He olivat tulleet plotterin opastamana merkitsemätöntä reittiä luotojen ja karien väleistä karttaan merkittyyn ankkuripaikkaan. Vähäisen poukaman kohdalle oli merkitty ankkurin kuva. Etelän puolen ranta ja vähäinen aiturirakennelma antoivat tuulelta suojaa. ”On tuossa ilmeisesti kalastustilan rakennukset. Ei siellä ketään ole, mutta jäädään ankkuriin tähän keskelle. Näin ei tarvi antaa paikkaa laiturista, jos omistaja sattuisi tulemaan meidän nukkuessa.” Miehet nukahtivat illan himmeydessä.

”Vaasaan on vielä aika matka, katsos nyt tästä.” Kartassa oli sisäväylä merkattuna suorempana ja lyhyempänä kuin ulkomereltä kulkeva väylä. ”Oletko arvioinut matkaan kuluvaa aikaa?” ”Pääsemme perille ennen puoltayötä, mutta tuulen takia olemme nopeampia, jos ajamme tämän väylän koneella.” Raippaluodon valtava silta näkyi etäältä, liikenne redillä lisääntyi. Osmo oli pinnassa, Pekka seurasi merikorttia ja gepsiä. Edessä oli lännen reimari. kokka osoitti suoraan siihen ja sen vieressä olevaan karikkoon. ”Venda, venda!” Vene eteni edelleen suoraan. ”Venda!” Pekkaa hermostutti. Kokka kohisi vasta-aallokossa, purjeet vetivät minkä pystyivät. Reimari jäi sivulle Osmon huomauttaessa, ettei tässä mitään vendaa tarvita. ”No ei niin, mutta minua jännitti, että ajatko oikein.” Purjeet laskettiin alas ja kone kiskottiin käyntiin. Siinä oli vielä opettelemista, venttiileitä täytyi käännellä ja bensaa pumpata. Riemuisa tuulen kohina, aaltojen iskentä keulaan ja menon äänettömyys häipyi surkeaan pärinään. Kului tunti, toinen, silta näytti edelleen yhtä valtavalta, muitta yhtä kaukaiselta kuin tullessaan näkyviin. Nyt oli kyseessä vain satamaan pääsemisestä, turruttavasta koneajosta. Jokunen vene tuli vastaan, moottoripaatteja, risteäviltä väyliltä ilmestyi satamaan kiiruhtavia, hurjaa vauhtia eteneviä isoja loistoveneitä. Päivä oli kulunut avomerellä, oli mielenkiintoista seurata liikennettä pitkän autiuden jälkeen. Lopulta silta täytti koko taivaan, huimaavassa korkeudessa siellä ajoi pikkuruisia autoja edes takaisin, pylonit kohosivat merestä kuin pilvenpiirtäjät. ”Tästä menee vielä pari tuntia, satama on melko syvällä sisämaassa.” ”En ole saanut kuin teetä ja kasaleipiä aikaiseksi. Menemme heti tultuamme kaupungille syömään.” ”Mahtaako siellä olla mitään paikkaa auki.” Kyllä sieltä löytyy, ajamme vieraslaituriin pursiseuralle. Jos se on auki, niin pääsemme sinne pesulle ensin.” Suuret merimerkit osoittivat syväväylän, vene kääntyi sille, edessä näkyivät sataman rakennukset sinisinä teräksisinä seininä. Pienvenesatamaan käännyttiin vasempaan paapuurin puolelle. Sadat veneet ja kymmenet laiturit ilmestyivät lähestyvän yön hämärtyvässä valossa kellumassa tyynen suojassa. ”Katotaas nyt, missä on vieraspaikat, tuolla taitaa olla jotain.” Ajoivat lähemmäs, eivät kelpuuttaneet paikkaa. Pursiseura on tuolla hieman edempänä, mennään sinne.”

Saunan lämmin raukaisi, pesu punasi nahkan, hetken nautinnollinen lepo pukuhuoneen tuoleilla. ”Matkaan veli Tonto!” Pekka oli pyytänyt pursiseuran päivystäjää tilaamaan taksin heille, kuljettaja ajoi ruokaravintolaan.