Tilattu sauna

Tilattu sauna

Kevät kulki kesään. Viljelykset olivat jo idullaan, Pentti souti jokakeväistä lintulaskentaansa Vanajalla. Oli soutanut jo kymmeniä vuosia samoja vesiä. Vihkoon kertyi tiedot linnustosta, muuttajista, pesinnästä ja vielä poikasmääristä. Hänelle oli selvinnyt lajien väheneminen ja toisten lisääntyminen. Eniten hän suri selkälokin kohtaloa. Tuo mustaselkäinen, kaikkein suomalaisin järvilintu oli hiljalleen katoamassa. Näkyhän sitä vielä, järvellä kävijät raportoivat Pentille havainnoistaan, kyseessä vaan olivat aikuiset linnut. Niiden elinikä on kolme - neljäkymmentä vuotta, siksi niitä vielä oli järvillä. Poikastuotto oli kuitenkin lähes olematon. Kannan romahdus tulisi pian, ellei sen eteen tehtäisi jotain. Useimmat lokkien pesät sijaitsivat vuosi toisensa jälkeen samoilla luodoilla ja kareilla, missä ne saivat toisistaan turvaa variksia vastaan. Luodot olivat aikaisemmin olleet aivan puuttomia, mutta olivat nyt alkaneet kasvaa pajua ja leppää. Osasyynä saattoi olla maaperän voimakas lannoittuminen. Lokkien tuhoksi puut koituivat. Varikset kykenivät niiden suojissa lähestymään koloniaa salaa, ja pesien tuho oli nopea. Soudellessaan tarkkailija päätti tehdä selvää luotojen ja karien puista. "Kunhan täältä laskennasta ehdin, niin laitan sanan kiertämään ja ensi talvena jäiden aikaan kokoan porukan raivaamaan. Saanhan siitä sitten samalla hiukan puita vedetyksi omaan rantaan."

Vanaja tuli kierretyksi. Pälkänevedelle kävi kulku laskentaan seuraavaksi. Vene oli rannassa valmiina monipäiväiseen urakkaan. Tarkoilla silmillä havaittiin jo kaukaa mahdolliset paikat pesille. Kokemus opetti myös katsomaan sellaisetkin paikat, missä ei näkynyt lainkaan liikettä. Siellä se pesä kuitenkin oli. Emo häätyi lentoon ja aloitti hirmuisen kiljunnan ja pommituksen, puoliso siihen pian yhtyi. Pesästä oli helppo laskea munat, ne kirjattiin ja seuraavalla kerralla tarkastettiin poikaset ja tappiot. Teki Pentti retkiään uusillekin alueille, järville, missä hän ei ollut ennen ollut. Sellainen oli Vammalassa, Lieko- ja Rautavesi. Pekka oli siellä lapsuudessaan tarkkaan kolunnut rannat, saaret ja luodot, kalastanut, purjehtinut, uinut ja retkeillyt. "Pentti Linkola täällä. Sinulla kun on hyvä paikallistuntemus Vammalaan, niin kysyisin sinulta neuvoa." Puhelin oli soinut Kemmolassa. "Kyllä vaan sieltä jotakin vielä muistan, mitä sinulla on mielessä?" "Olen menossa sinne järville muutamaksi päiväksi soutamaan ja laskemaan linnustoa, tarvitsen siihen puisen soutuveneen, sinä voisit tietää, keneltä sen voisin vuokrata." "Suoraan arvaan, että Ilmarannan Taunolla on sellainen. Vanha postilainen ja erämies. Ainakin hän tietää mistä veneen saisit, vartoos, annan sinulle numeron ja osoitteen."

Vammalassa oli Peltosen Raunon hautajaiset Jaatsilla, Pekka meni Taunon viereen istumaan. Tervehdittiin ja juttu alkoi: "Katselin kotona yhtenä kesänä tielle päin. Niinkus tiedät, asun sillain tien päässä, että meiltä ei enää pitemmälle pääse. Sieltä lähestyi iso partainen kirjavapaitainen mies kahden. Tunsinhan minä hänet. Pyöriään taluttivat molemmat kulkijat, lähestyivät ja sitten soi ovikello. Avasin oven. Siellä seisoi tuo partamies isoissa saappaissaan jalkaterät yhdeksänkymmenen asteen kulmassa kantapäät yhdessä asennossa." "Eikös hän ollut aikaisemmin soittanut?" "En minä ainakaan puhelua ollut saanut." "Voi saamari, niin Pentin tapaista, oli tietysti kerran yrittänyt eikä ollut tavannut. Päätti sitten vaan soittaa ovikelloa. No selvisikö hänen asiansa?" "Kyllä, pikkupojat olivat vaan hävittäneet veneestä takatuhdon. Minä sahasin siihen vanerinpalan, ja niin he lähtivät soutamaan, joitain karttoja näkyi olevan mukana ja isot reput."

Tuosta retkestä oli vuosia kulunut. Pekka ajeli Penttiä katsomaan, heinäkuu hehkui, linnut olivat vaiti, vain hyttyset inisivät. Ne olivat savuna hikisen kirjavapaitaisen miehen yllä. Hän oli kumartuneena polkupyöränsä ylle, takakumi oli lysyssä. "No hei, sinä tulit. Minä olen aivan masennuksissa. Olen koettanut pumpata ilmaa renkaaseen, se on aivan toivotonta. Onkohan pumppu rikki, ei tästä mitään tule." "Näytäs tänne," Pekka sieppasi pumpun, sulki sen ilmapään sormellaan ja alkoi pumpata. Paine ei noussut. "Tässä on mäntä kuiva, vartoos," hän avasi parilla kierroksella putken, veti männän ulos ja alkoi sormeilla sitä. "Minä en enää koskaan pääse täältä pois, tätä ei voi korjata, minä joudun jäämään tänne ikiajoiksi." Surkealla äänellä lausutut sanat huvittivat ja satuttivat. "No äläs nyt, tämä mäntä kyllä taas pitää sen verran, että pärjäämme. Annas kun pumppaan." Renkaaseen meni ilmaa ja tuli saman tien ulos reiästä. "Onkos sinulla paikkavehkeitä, menes hakemaan, minä otan renkaan irti sillä välin." "Miten sinä sen teet, ei minulla ole mitään työkalujakaan?" "Minulla on, auton perässä." Kalastaja laahusti tallille, palasi pian rasia kädessään, avasi ja katseli sitä. "Ei tällä mitään tee, ei täällä ole kaikkia tarvikkeita." Paikkakumi puuttui. "Menes sisälle, kyllä sinulla on useampiakin rasioita, haet sieltä, minä karhennan kumia sillä aikaa. Oletkos muistanut lääkkeesi ottaa?" Pekka huoletti toisen masentunut olemus. Sanoi hän ottaneensa, nousi mäkeen talolle. Löytyihän toinenkin rasia, kumi tuli kuntoon.

"Pentti Linkola täällä. Se minun pyöräni on jo romuna. Ei sitä kannata korjata. Minä olen soittanut Helkama pyörän toimitusjohtajalle, häneltä olen aikaisemmankin pyöräni saanut. Hän on nyt tulossa minun luokseni. Keskustelemme uudesta pyörästä minulle. Ajattelin, voisinko tuoda hänet teille Laitikkalan mökille saunaan ja kahville? Kävisi sillä lailla neuvottelut mukavasti ja juohevasti." "Mikäs päivä se olisi, minun täytyy kysyä Paulalta, kun mökki ei ole yksin hänen." Päivä sovittiin. Paula sanoi heti, ettei hän tule mukaan, kysyy kyllä Matilta, voiko sinne mennä. Mutkutti lisääkin mokomasta saunaillasta, mutta ei Pekka siitä välittänyt. Keitteli kahvit termospulloon, laittoi voileivät, pullat, oluet, makkarat ja sinapin laukkuun ja suuntasi Kissalammen rannalle. Matkaa oli vajaat kolmekymmentä kilometriä, Valkeakoskelle, Pälkäneen tietä ohi Valmarinniemen, Kasurin, Leppälän. Vasemmalle jäi tiehaara Äimälään, oikealle Lukonmäkeen, Tykölän kartano ja Tykölän järvi jäivät taakse. Tie nousi hitaasti, Murronmäeltä näkymät aukenivat järven yli Pälkäneelle saakka. Alamäki toi Pinteleen sillalle ja Lahden tien haaraan. Siitä oli vielä viitisen kilometriä Kissalammelle. Pekka meni heti saunalle ja aloitti lämmittämisen. Saunassa oli Misa kiuas, jonka kyljessä oli vesisäiliö. Se täytettiin ämpäreillä lammesta. "Viisitoista minuuttia, ja on tultava lisäämään puita pesään. Menen kattamaan pöydän keittiöön. Kuisti olisi mukava, mutten saa sitä lämpimäksi näin nopsaan." Jyrkkä töyräs ylös, onneksi siihen oli Matti hitsannut tukevan kaiteen vesijohtoputkesta. Polulta rankat sateet ovat vieneet soran ja mullan siihen saakka, kun Matti oli siihen upottanut leveälti isoja kiviä koko rinteen matkalta. "Eivät ole vielä tulleet, Pentti ohjaa varmasti matkan Unnaanmäen kautta. Onhan hän täällä ennenkin saunassa käynyt, ja talvella kalakaupoilla naapureissa." Keittiössä oli peruslämpö jo päällä, sitä oli helppo nostaa lisäämällä patteriin tehoa. Olisi siellä ollut puuhellakin, mutta sen lämmittäminen olisi jo kestänyt pitempään. Se ei ollut ollut kesällä päällä, ja savun saaminen hormiin ja ulos olisi hiukan konstikasta. "No, nyt he tulivat, auto pysähtyi aidan taakse, menen vastaan."
Pekka ajeli taas Vähä – Uotilan tilalle. Tie oli kapea, siellä täällä oli levennyspaikkoja ohitusta varten. Vain muutaman kerran vuosien varrella oli ollut vastaan tulijoita. Lehtimäen talo ja komea tiilinavetta jäivät vasemmalle muutamien kuusien suojaan. Tilan päärakennuksen pääty loisti valkoisena tielle. Vielä muutama sata metriä, hirmuinen irtolohkare vasemmalla, sen ohi ja tiehaara, miltei näkymätön vei perille. Lehdet olivat kellastuneet, alkoivat putoilla, mustaherukkapensaat olivat vielä syvän vihreitä. Pihassa seisoi reipas ja tyytyväinen mies. Vierellään hänellä oli komea uusi Helkama, matalapainerenkailla.