Tulo Vaasaan v. 2013

Purjehdus etelää jatkuu

Herätys pimeässä. ”Pekka, olemme melkein rannassa, nouse katsomaan ankkuripaikkaa.” Osmo oli purjehtinut yksin päivällä, kunnes tuli aika hakeutua yöksi suojaan lepäämään. ”Gepsi sekosi kerran rannikkoa ja karikoita lähestyttäessä. Se alkoi kiertää ympyrää sekaisissa kaarissa. Silloin tuntui onholta. Ei saattanut saada olinpaikkaa kiinni hämärässä ilman kiintopistettä. Onneksi vika korjaantui, ja sain tuotua veneen rannikolle.” ”Missä me olemme?”  Hetkisen karttaa katseltuaan paikka selvisi. He olivat tulleet plotterin opastamana merkitsemätöntä reittiä luotojen ja karien väleistä karttaan merkittyyn ankkuripaikkaan. Vähäisen poukaman kohdalle oli merkitty ankkurin kuva. Etelän puolen ranta ja vähäinen aiturirakennelma antoivat tuulelta suojaa. ”On tuossa ilmeisesti kalastustilan rakennukset. Ei siellä ketään ole, mutta jäädään ankkuriin tähän keskelle. Näin ei tarvi antaa paikkaa laiturista, jos omistaja sattuisi tulemaan meidän nukkuessa.” Miehet nukahtivat illan himmeydessä.

”Vaasaan on vielä aika matka, katsos nyt tästä.” Kartassa oli sisäväylä merkattuna suorempana ja lyhyempänä kuin ulkomereltä kulkeva väylä. ”Oletko arvioinut matkaan kuluvaa aikaa?” ”Pääsemme perille ennen puoltayötä, mutta tuulen takia olemme nopeampia, jos ajamme tämän väylän koneella.” Raippaluodon valtava silta näkyi etäältä, liikenne redillä lisääntyi. Osmo oli pinnassa, Pekka seurasi merikorttia ja gepsiä. Edessä oli lännen reimari. kokka osoitti suoraan siihen ja sen vieressä olevaan karikkoon. ”Venda, venda!” Vene eteni edelleen suoraan. ”Venda!” Pekkaa hermostutti. Kokka kohisi vasta-aallokossa, purjeet vetivät minkä pystyivät. Reimari jäi sivulle Osmon huomauttaessa, ettei tässä mitään vendaa tarvita. ”No ei niin, mutta minua jännitti, että ajatko oikein.” Purjeet laskettiin alas ja kone kiskottiin käyntiin. Siinä oli vielä opettelemista, venttiileitä täytyi käännellä ja bensaa pumpata. Riemuisa tuulen kohina, aaltojen iskentä keulaan ja menon äänettömyys häipyi surkeaan pärinään. Kului tunti, toinen, silta näytti edelleen yhtä valtavalta, muitta yhtä kaukaiselta kuin tullessaan näkyviin. Nyt oli kyseessä vain satamaan pääsemisestä, turruttavasta koneajosta. Jokunen vene tuli vastaan, moottoripaatteja, risteäviltä väyliltä ilmestyi satamaan kiiruhtavia, hurjaa vauhtia eteneviä isoja loistoveneitä. Päivä oli kulunut avomerellä, oli mielenkiintoista seurata liikennettä pitkän autiuden jälkeen. Lopulta silta täytti koko taivaan, huimaavassa korkeudessa siellä ajoi pikkuruisia autoja edes takaisin, pylonit kohosivat merestä kuin pilvenpiirtäjät. ”Tästä menee vielä pari tuntia, satama on melko syvällä sisämaassa.” ”En ole saanut kuin teetä ja kasaleipiä aikaiseksi. Menemme heti tultuamme kaupungille syömään.” ”Mahtaako siellä olla mitään paikkaa auki.” Kyllä sieltä löytyy, ajamme vieraslaituriin pursiseuralle. Jos se on auki, niin pääsemme sinne pesulle ensin.” Suuret merimerkit osoittivat syväväylän, vene kääntyi sille, edessä näkyivät sataman rakennukset sinisinä teräksisinä seininä. Pienvenesatamaan käännyttiin vasempaan paapuurin puolelle. Sadat veneet ja kymmenet laiturit ilmestyivät lähestyvän yön hämärtyvässä valossa kellumassa tyynen suojassa. ”Katotaas nyt, missä on vieraspaikat, tuolla taitaa olla jotain.” Ajoivat lähemmäs, eivät kelpuuttaneet paikkaa. Pursiseura on tuolla hieman edempänä, mennään sinne.”

Saunan lämmin raukaisi, pesu punasi nahkan, hetken nautinnollinen lepo pukuhuoneen tuoleilla. ”Matkaan veli Tonto!” Pekka oli pyytänyt pursiseuran päivystäjää tilaamaan taksin heille, kuljettaja ajoi ruokaravintolaan.