Haukikoukku
Ylistenjärven rannalla opettaja Salo vuoli puukolla ohutta
katajakeppiä toiselta puolelta. ”Katsos, tästä otetaan puuta pois, jotta kataja
helpommin taipuu. Sitten minä vuolen toiseen päähän pienen syvennyksen puun
ympäri. Siihen sidotaan naru kiinni.” Pekka katseli vieressä. Hän pääsi
mukaan koukun tekoon alusta alkaen. Ei opettaja itse niillä kalastanut, ravut
olivat hänen pääsaaliinaan. Opetti kuitenkin mielellään pienelle pojalle
vanhoja taitojaan. ”No niin, nyt kalastajalanka solmuun tähän päähän, sitten
katajakepin taivutus luokalle ja langan kieputtelu luokan ympäri. Jännitys
säilyy katajassa, lanka pysyy hyvin paikoillaan. Minä laitan tähän sellaiset
kymmenkunta metriä.” Hän otti puukon taas käteensä, halkaisi
sillä toisesta päästä luokkia hivenen ja asetti sitten langan pään tuohon
hahloon. Vapaata päätä jäi vielä roikkumaan metrin verran. Keskelle luokkia
sidottiin vielä langasta ripustusnuora, puolisen metriä pitkä. ”Meidän on
sitten laitettava terästapsi tähän koukun jatkeeksi, muuten hauki puree langan
poikki.” Opettajalla oli tongit, joiden kidan juuressa oli terävät leuat, joita
vasten saattoi teräksen katkaista sopivaan mittaan. Päihin pyöräytettiin
silmukat, ja vapaa lanka sidottiin toiseen silmukkaan lujasti kiinni.
Terästapsin pituus oli viitisentoista senttiä. ”Nyt saamme sitten kiinnitettyä
koukun, minulla on pieni leikari ensin, se tarvitaan, ettei täkykala vallan
pyöritä siimaa kierroksille.” Leikarissa oli molemmissa päissä silmukka, joka
pääsi vapaasti pyörimään. Vapaaseen alapäähän kiinnitettiin iso koukku, puolen
kämmenen mittainen. ”Näyttää hirmuisen suurelta tuo, ottaako noin isoon
koukkuun mikään kala?” ”Kyllä hauen suulla on mittaa, lisäksi näet, ettei
koukkua juuri näe kun pyydys asetetaan paikoilleen.” Etukäteen oli katkottu
pitkiä tuoreita pajunoksia, teroitettu niiden alapää ja veistetty kaikki
oksat tarkoin runkoa myöten pois. Vähitellen valmistuivat kaikki kymmenen
pyydystä. Pekkakin pääsi tylsää puukkoaan käyttelemään. Sai sidottavakseen
muutaman luokan, hyvin se kävi. Kalastajalanka oli erinomaisen tarpeellista ja
kestävää, sitä valmistettiin eri paksuuksia. Siitä tehtiin siimat onkeen,
havakset kudottiin haaviin ja mertaan. ”Nyt me olemme valmiita viemään koukut
paikoilleen, ne pyytävät tuolla lahdella kaislikon reunassa hyvin. Mennessämme
otamme lipolla täkykalat venerannasta.” Sitä touhua Pekka ei ollut nähnytkään,
kaikki kalat oli aikaisemmin ongittu ylös. ”Saas nähdä saadaanko haavilla mitään.” Hän oli hyvin epäileväinen kävellessään polkua perässä pajukeppejä
kantaen. Rannan koivua vasten oli lippo pystyssä. Se oli halkaisijaltaan yli
puolitoista metrinen, havas siinä oli matalana pussina, puuvarsi taisi olla kolmemetrinen. Haavi ei ollutkaan kiinnitettynä suoraan varteen, vaan varren
päästä lähti neljä narua haavin laitoihin, reilusti yli metriset. Lipon kun
asetti suoraan, niin sen rautalankakaari ja havas siinä olivat tasapainossa.
Havas roikkui puolikaarella rautalangan alapuolella, puolisen metriä. Salo
astahti rantakivelle kaislikon reunaan, ojensi lipon varren veden ylle ja laski
havaksen pohjaan. Puuvarsi jäi pinnan yläpuolelle. ”Minä olen laittanut
muutaman vanhan kirjavan uistimen tuonne pohjalle, koukut poistin ensin. Houkuttavat särkikaloja.” Pekka
seurasi jännittyneenä tapahtumaa. Lippoa pidettiin minuutin verran pohjassa.
Sitten hyvin hitaasti vartta nostettiin niin, että langat jännittyivät, mutta
havas pysyi vielä pohjassa, samoin rautalankakehä. Pieni seisaus toimissa,
sitten vakaa reipas nosto veden yläpuolelle. ”Katsos, muutama sopivan kokoinen
täky, pari liian pientä. Otetaas ne tähän ämpäriin.” Niin sieltä nousi kaksi
särkeä ja kolme sopivan kokoista ahventa. Lipottiin vielä muutama kerta, eri
paikoista, ja tarvittavat kalat olivat koossa. Kalastajat laittoivat veneen
kuntoon, tapin paikoilleen, pyydykset ja täkykalat mukaan ja ponkaisivat veneen
vesille. Salo istui takatuhdolle, Pekka kävi airoihin. ”Tuonne vaan
kaislikkoon, souda siitä läpi sinne, mihin ilta-aurinko paistaa, avoveden
rajalle. Ensimmäinen keppi työnnällettiin hiekkaiseen pohjaan vinoon asentoon.
Veden yläpuolelle jäi kepin nokasta vajaa metrinen matka. Siihen päähän Salo
sitten sitoi pyydysluokin roikkumaan veden päälle, otti koukun käteensä ja
pyysi Pekkaa ojentamaan ensimmäisen särjen. ”Katsos tarkkaan, minä pyöräytän
koukun tästä selästä lihakseen, koukusta ei jää näkyviin kuin hieman varren
päätä. Kala on hyvässä kunnossa, tuore, eikä sitä ole vioitettu onkimalla. Näin
se pysyy elossa pitkään, ahvenet aina aamuun saakka. Nyt vapaa langan pää
ulottuu hyvin veteen, antaen täkylle hiukan uintimatkaa. Se ei saa kuitenkaan
päästä keppiin saakka sotkemaan siimaa siihen.” Monta oli asiaa otettavana
huomioon, jotta kalastus onnistuisi. Yksi oli vielä langan sujauttaminen luokan
toisen pään hahloon. Sitä ei saanut tiukata liikaa, niin että hauki tuntisi
liikaa vastusta napatessaan syötin. Langan oli irrottava huomaamatta, hauki
veisi saalistaan jonkin matkaa ennen kuin se nielaisisi sen. Näin tuo iso
koukku tarttuisi, lanka purkautuisi kokonaan, hahlo oikenisi suoremmaksi ja
osoittaisi pyytäjälle jo kaukaa iskun tapahtuneen. ”Kuinkas sitten, jos siihen
nappaa iso hauki, kestääkö keppi pohjassa?” ”Kyllä se kestää, tuore keppi antaa
joustoa, vastustaa kuitenkin ja lopulta pysäyttää hauen karkumatkan.” Pyydykset
tulivat paikoilleen.
Aamusumussa Pekka souteli saalilleen. Laidat kahisivat
ruovikossa, sumu esti näkemästä pyydyksiä, jännitys kohosi nuoren soutajan
sielussa. ”Tuolla on ensimmäinen, se ei ole purkautunut, mutta seuraava on.”
Vene oli soudettava rauhallisesti loiskimatta kepin luo, muutoin saalis alkaisi
riuhtoa ja voisi paeta ansasta. ”Nyt haavi valmiiksi, tuosta saan siiman päästä
käteeni, siellä on, jytke tuntuu, ai saamari.” Tasaisesti vetäen saalis
lähestyi veneen laitaa, purautti muutaman kerran voimakkaasti ja lipui
ojennettuun haaviin. ”Aah, puolikiloinen puikkari, ensimmäinen täkysaalis. Uusi
täky vaan koukkuun, mites se nyt meni.” Siiman kierto jännitetyn hahlon ympäri,
sopivan vapaan pään jättö ja pyydys oli taas viritetty. Kymmenestä koukusta
kolme oli lauennut, kahdessa oli saalis, molemmat haukia, samanlaisia. Kalastaja kiersi laukeamattomat koukut,
vaihtoi niihinkin uudet täkykalat, särkiä ja kolmeen tuli ahven.
Kerrassaan mainio kertomus ja tarkka kuvaus pyydysten valmistamisesta ja virittämisestä, tarinan täydentää kerronta elämyksestä, kun nuorukainen yksin käy kokemassa pyydykset. Paitsi kuvaus ja oppitunti, tämä on myös kaunis tarina, kaunokirjallinen. Sivujuonteena saamme muistutuksen, miten paljon monet kasvatuksen osaajat ovat aikojen saatossa tehneet alleviivaamatonta, mutta hedelmällistä työtä, joka on ollut rakennusaineena nuoren kehitykselle. Kiitos tarinasta.
VastaaPoistaHienoja kirjoituksia, kiitos mukavista lukuhetkista!
VastaaPoistakalle