perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kalastaminen haukikoukuilla -60 l


Haukikoukku

Ylistenjärven rannalla opettaja Salo vuoli puukolla ohutta katajakeppiä toiselta puolelta. ”Katsos, tästä otetaan puuta pois, jotta kataja helpommin taipuu. Sitten minä vuolen toiseen päähän pienen syvennyksen puun ympäri. Siihen sidotaan naru kiinni.” Pekka katseli vieressä. Hän pääsi mukaan koukun tekoon alusta alkaen. Ei opettaja itse niillä kalastanut, ravut olivat hänen pääsaaliinaan. Opetti kuitenkin mielellään pienelle pojalle vanhoja taitojaan. ”No niin, nyt kalastajalanka solmuun tähän päähän, sitten katajakepin taivutus luokalle ja langan kieputtelu luokan ympäri. Jännitys säilyy katajassa, lanka pysyy hyvin paikoillaan. Minä laitan tähän sellaiset kymmenkunta metriä.” Hän otti puukon taas käteensä, halkaisi sillä toisesta päästä luokkia hivenen ja asetti sitten langan pään tuohon hahloon. Vapaata päätä jäi vielä roikkumaan metrin verran. Keskelle luokkia sidottiin vielä langasta ripustusnuora, puolisen metriä pitkä. ”Meidän on sitten laitettava terästapsi tähän koukun jatkeeksi, muuten hauki puree langan poikki.” Opettajalla oli tongit, joiden kidan juuressa oli terävät leuat, joita vasten saattoi teräksen katkaista sopivaan mittaan. Päihin pyöräytettiin silmukat, ja vapaa lanka sidottiin toiseen silmukkaan lujasti kiinni. Terästapsin pituus oli viitisentoista senttiä. ”Nyt saamme sitten kiinnitettyä koukun, minulla on pieni leikari ensin, se tarvitaan, ettei täkykala vallan pyöritä siimaa kierroksille.” Leikarissa oli molemmissa päissä silmukka, joka pääsi vapaasti pyörimään. Vapaaseen alapäähän kiinnitettiin iso koukku, puolen kämmenen mittainen. ”Näyttää hirmuisen suurelta tuo, ottaako noin isoon koukkuun mikään kala?” ”Kyllä hauen suulla on mittaa, lisäksi näet, ettei koukkua juuri näe kun pyydys asetetaan paikoilleen.” Etukäteen oli katkottu pitkiä tuoreita pajunoksia, teroitettu niiden alapää ja veistetty kaikki oksat tarkoin runkoa myöten pois. Vähitellen valmistuivat kaikki kymmenen pyydystä. Pekkakin pääsi tylsää puukkoaan käyttelemään. Sai sidottavakseen muutaman luokan, hyvin se kävi. Kalastajalanka oli erinomaisen tarpeellista ja kestävää, sitä valmistettiin eri paksuuksia. Siitä tehtiin siimat onkeen, havakset kudottiin haaviin ja mertaan. ”Nyt me olemme valmiita viemään koukut paikoilleen, ne pyytävät tuolla lahdella kaislikon reunassa hyvin. Mennessämme otamme lipolla täkykalat venerannasta.” Sitä touhua Pekka ei ollut nähnytkään, kaikki kalat oli aikaisemmin ongittu ylös. ”Saas nähdä saadaanko haavilla mitään.” Hän oli hyvin epäileväinen kävellessään polkua perässä pajukeppejä kantaen. Rannan koivua vasten oli lippo pystyssä. Se oli halkaisijaltaan yli puolitoista metrinen, havas siinä oli matalana pussina, puuvarsi taisi olla kolmemetrinen. Haavi ei ollutkaan kiinnitettynä suoraan varteen, vaan varren päästä lähti neljä narua haavin laitoihin, reilusti yli metriset. Lipon kun asetti suoraan, niin sen rautalankakaari ja havas siinä olivat tasapainossa. Havas roikkui puolikaarella rautalangan alapuolella, puolisen metriä. Salo astahti rantakivelle kaislikon reunaan, ojensi lipon varren veden ylle ja laski havaksen pohjaan. Puuvarsi jäi pinnan yläpuolelle. ”Minä olen laittanut muutaman vanhan kirjavan uistimen tuonne pohjalle, koukut poistin  ensin. Houkuttavat särkikaloja.” Pekka seurasi jännittyneenä tapahtumaa. Lippoa pidettiin minuutin verran pohjassa. Sitten hyvin hitaasti vartta nostettiin niin, että langat jännittyivät, mutta havas pysyi vielä pohjassa, samoin rautalankakehä. Pieni seisaus toimissa, sitten vakaa reipas nosto veden yläpuolelle. ”Katsos, muutama sopivan kokoinen täky, pari liian pientä. Otetaas ne tähän ämpäriin.” Niin sieltä nousi kaksi särkeä ja kolme sopivan kokoista ahventa. Lipottiin vielä muutama kerta, eri paikoista, ja tarvittavat kalat olivat koossa. Kalastajat laittoivat veneen kuntoon, tapin paikoilleen, pyydykset ja täkykalat mukaan ja ponkaisivat veneen vesille. Salo istui takatuhdolle, Pekka kävi airoihin. ”Tuonne vaan kaislikkoon, souda siitä läpi sinne, mihin ilta-aurinko paistaa, avoveden rajalle. Ensimmäinen keppi työnnällettiin hiekkaiseen pohjaan vinoon asentoon. Veden yläpuolelle jäi kepin nokasta vajaa metrinen matka. Siihen päähän Salo sitten sitoi pyydysluokin roikkumaan veden päälle, otti koukun käteensä ja pyysi Pekkaa ojentamaan ensimmäisen särjen. ”Katsos tarkkaan, minä pyöräytän koukun tästä selästä lihakseen, koukusta ei jää näkyviin kuin hieman varren päätä. Kala on hyvässä kunnossa, tuore, eikä sitä ole vioitettu onkimalla. Näin se pysyy elossa pitkään, ahvenet aina aamuun saakka. Nyt vapaa langan pää ulottuu hyvin veteen, antaen täkylle hiukan uintimatkaa. Se ei saa kuitenkaan päästä keppiin saakka sotkemaan siimaa siihen.” Monta oli asiaa otettavana huomioon, jotta kalastus onnistuisi. Yksi oli vielä langan sujauttaminen luokan toisen pään hahloon. Sitä ei saanut tiukata liikaa, niin että hauki tuntisi liikaa vastusta napatessaan syötin. Langan oli irrottava huomaamatta, hauki veisi saalistaan jonkin matkaa ennen kuin se nielaisisi sen. Näin tuo iso koukku tarttuisi, lanka purkautuisi kokonaan, hahlo oikenisi suoremmaksi ja osoittaisi pyytäjälle jo kaukaa iskun tapahtuneen. ”Kuinkas sitten, jos siihen nappaa iso hauki, kestääkö keppi pohjassa?” ”Kyllä se kestää, tuore keppi antaa joustoa, vastustaa kuitenkin ja lopulta pysäyttää hauen karkumatkan.” Pyydykset tulivat paikoilleen.

Aamusumussa Pekka souteli saalilleen. Laidat kahisivat ruovikossa, sumu esti näkemästä pyydyksiä, jännitys kohosi nuoren soutajan sielussa. ”Tuolla on ensimmäinen, se ei ole purkautunut, mutta seuraava on.” Vene oli soudettava rauhallisesti loiskimatta kepin luo, muutoin saalis alkaisi riuhtoa ja voisi paeta ansasta. ”Nyt haavi valmiiksi, tuosta saan siiman päästä käteeni, siellä on, jytke tuntuu, ai saamari.” Tasaisesti vetäen saalis lähestyi veneen laitaa, purautti muutaman kerran voimakkaasti ja lipui ojennettuun haaviin. ”Aah, puolikiloinen puikkari, ensimmäinen täkysaalis. Uusi täky vaan koukkuun, mites se nyt meni.” Siiman kierto jännitetyn hahlon ympäri, sopivan vapaan pään jättö ja pyydys oli taas viritetty. Kymmenestä koukusta kolme oli lauennut, kahdessa oli saalis, molemmat haukia, samanlaisia.  Kalastaja kiersi laukeamattomat koukut, vaihtoi niihinkin uudet täkykalat, särkiä ja kolmeen tuli ahven.  

2 kommenttia:

  1. Kerrassaan mainio kertomus ja tarkka kuvaus pyydysten valmistamisesta ja virittämisestä, tarinan täydentää kerronta elämyksestä, kun nuorukainen yksin käy kokemassa pyydykset. Paitsi kuvaus ja oppitunti, tämä on myös kaunis tarina, kaunokirjallinen. Sivujuonteena saamme muistutuksen, miten paljon monet kasvatuksen osaajat ovat aikojen saatossa tehneet alleviivaamatonta, mutta hedelmällistä työtä, joka on ollut rakennusaineena nuoren kehitykselle. Kiitos tarinasta.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kirjoituksia, kiitos mukavista lukuhetkista!

    kalle

    VastaaPoista