Rannalta rapuja -60 l

Teikitys

”Mennääs tuonne rantaan ja haetaan lepikosta keppejä, niitä tarvitaan sellaiset kaksikymmentä.” Liisa ohjasi Kitiä ja Pekkaa. Hänellä oli vesuri ja puukko mukanaan. Töyry alas hiekkarantaan, veneet olivat paikoillaan, vasemmalta alkoi kaislikko ja aivan vedenrajasta tiheä lepikko. Kävelivät kaikin sen sisään, hyttyset tulvahtivat lentämään ja imemään, eivät sitä juurikaan huomanneet pienessä jännityksessään. Liisa katkoi parimetrisiä vesoja tottuneesti poikki napauttaen vesurilla viistoon aivan maan rajaan, antoi ne sitten lapsille kannettavaksi. ”Nyt mennään venerantaan, siellä jatketaan.” Rannan kivellä istuen alkoi oksien vuolu pois kepeistä, siihen Pekkakin pääsi omalla puukollaan osallistumaan. Kitillä ei ollut työkalua tähän, Liisa antoi hänen käteensä kalastajalankarullan. ”Siitä leikataan nyt tähän keppiin kiinnitettäväksi parimetrinen pätkä, vartoos, minä vuolen tänne yläpäähän pienen kraamin narulle, ei sitten solmu luista.” Teikit tulivat valmiiksi, kaksikymmentä keppiä, tyvipää terävä vesurin jäljiltä, latvassa naru roikkumassa. ”Mennääs sumpulle, sieltä saamme pari täkykalaa, niin ei tarvi nyt lipota.” Liisa oli touhukas opettajan tytär, mielellään touhusi lapsien kanssa. Hän oli päivällä kysynyt heiltä halukkuutta opetella ravustamaan vanhalla teikitysmenetelmällä. Se oli lapsille sopivaa ja jännittävää puuhaa, jota he saattoivat rannalta käsin omatoimisesti harrastaa. ”Miten tällä narulla sitten rapu saadaan ylös, kyllä minä ymmärrän syötin sitomisen narun toiseen päähän.?” ”Katsos, minä palastelen särjet näin, suoraan poikki vaan puukolla ja sitten luja solmu palan ympärille. Sidotaan loput palat sitten paikoillaan rannassa, eivät narut sotkeudu pusikossa. Tämän ensimmäisen minä pistän tähän, tyvipää rantaan pystyyn ja kärki nojolleen veden ylle. Katsokaas nyt, narussa oleva syötti laskeutuu pohjaan. Jatkamme sitten vasemmalle ja laitamme kymmenen keppiä sinne muutaman metrin välein, missä nyt sitten sopiva paikka on, puun juurien sekaan, kivien kupeeseen, kuitenkin niin, etteivät ravut voi vetää syöttiä piiloon.”

Ilta alkoi hämärtyä kolmikon puuhaillessa teikkien kanssa, vasemmalle saatiin laitettua kaikki kymmenen keppiä pyytämään rantaveteen. Ensimmäisen kepin jälkeen lapset saivat itse työntää keppinsä hiekkaan Liisan seuratessa ja opastaessa. Kävivät sitten viemässä loput kymmenen pyyntöä venerannan oikealle puolelle. Siellä olikin ranta hieman helppokulkuisempaa, koska sitä oli vuosien kuluessa vähän raivattu. Tällä kohtaa Ylistenjärvi oli hienon sannan peitossa, siellä täällä oli muutamia suuria kiviä, joiden päällä monesti ongittiin. Niille saattoi kahlata istumaan. Suurin kivi oli niemen päässä, se oli satulakivi. Sinne ei päässyt ilman venettä, vesi oli siinä liian syvää. Kivi oli kaislikon rajalla, paikka oli hyvä ja kalaisa onkimiseen ja virvelillä kalastamiseen. Siitä näki myös niemen molemmille puolille ja katseella tavoitti miltei koko järven. Sotaveteraanien kesäsaari jäi vielä oikealle pimentoon. Komea Haukkavuori kohosi vastapäätä kalliorantoineen.

”Nyt lähdetään ensimmäiselle kierrokselle, onko teillä taskulamput mukana. Minulla on tässä pieni haavi, siinä on matala havas ihan tätä varten, varsi on pitkä. Kiti, sinä saat kantaa pärekoppaa, laitoin sinne jo lepänoksia pohjalle valmiiksi.” Jännitys lasten mielissä kohosi, pujahdettiin lepikon pimentoon ensimmäiselle teikille. ”Minä näytän tämän ekan, rapu ei pelkää valoa, mutta kylläkin äkillisiä liikkeitä tai töminää. Näettekö, lamppu valaisee syöttiä, on siellä pari pientä ja yksi mitan täyttävä syömässä.” Liisa otti varovasti teikin irti hiekasta varoen liikauttamasta syöttiä narun päässä liian aikaisin. Oikeassa kädessään hän piteli haavia, työnsi sen hitaasti veden alle samalla varovasti nostaen teikistä niin että naru kiristyi ja syötti alkoi kohota pohjasta. Ravut olivat niin kiihkoissaan, etteivät irrottaneet saksiaan syötistä, vaan alkoivat hitaasti kohota pohjasta ylös. Haavi ujutettiin rauhallisesti rapujen alle, ja tasaisella liikkeellä Liisa sai nostettua haavin ja ravut siinä pinnan ylle. ”Olipa ihmeellistä, kun eivät irrottaneet.” Pekka ei ollut etukäteen uskonut sen olevan mahdollista. ”Seuraavat saatte itse kokea, mennääs eteenpäin, minä voin nyt kantaa koppaa.” Yksi rapu siellä rapisteli, pienet oli päästetty takaisin järveen. Pekka otti lampun oikeaan käteen, haavin vasempaan uuden teikin kohdalla. Valo haravoi vettä, hetken kuluttua silmä näki pohjan ja siellä muutaman ravun syömässä. Hän vaihtoi nyt lampun ja haavin oikeaan käteen, otti vasemmalla kiinni teikin varresta, nosti sen vipuamalla irti hiekasta ja katseli samalla koko ajan rapuja. ”Huh, miten nyt saan haavin alle, ravut ylös ja lampun näyttämään oikein, vähän naru tärisee, vielä ylös ja haavi viereen, nyt alle ja ylös.” Veto ylös oli liian nopea, ravut räpäyttivät pyrstöään ja kiisivät turvaan heti havaitessaan nopean liikkeen. ”Ei se mitään, seuraavaa kokemaan. Nämä ovat täällä vasemmalla Pekan teikit, Kitin ovat loput veneiden tuolla puolella. Hiljalleen liikkeet rauhoittuivat ja varmentuivat, saalista alkoi tulla koppaankin. Rivi oli käyty loppuun. Kävelivät kolmisin toiselle puolelle, ja Kiti aloitti. Samanlaiset olivat vaikeudet sielläkin, vaikka kaikki näyttivätkin valoa yhtaikaa. Täytyihän se oppia itsekin, kun valon näyttäjää ei ollut. Ensimmäisellä kokemiskerralla saivat kymmenen rapua talteen. ”Uuteen kokemiseen voitte lähteä parinkymmenen minuutin kuluttua, vielä ei ole aivan pimeää. Jos siellä on sitten paljon rapuja, niin voitte kävellä teikkiriviä edestakaisin saman tien, katsoa lampulla ja ottaa saaliin ylös. Liian innokas kokeminen taas pelottaa ravut muualle.” Tuona ensimmäisenä iltana Kiti ja Pekka kulkivat yhdessä auttaen toisiaan, kunnes ravustuksen varmuus kohosi itsenäisen työskentelyn tasolle. Kopasta ravut siirrettiin sumppuun odottamaan keittämistä ja syöminkejä.