Rapolan harjun ja
Huittulan harjun välisessä pienessä suojaisessa notkossa asumme
kolmattakymmentä vuotta. Talvisin olemme ruokkineet lintuja ja
seuranneet niiden syömistä. Samalla olemme havainneet joidenkin
lajien häviämisen ja uusien lajien ilmaantumisen pihapiiriimme.
Naakat ovat valtavina parvina kärkkymässä jokaista suupalaa.
Sosiaaliset ja älykkäät linnut ovat mieluisaa seurattavaa, joskin
niiden pelmahtaminen ruokintapaikalle häätää pienet siivekkäät
sivummalle. Kärkkäästi ne hyppelevät oksistossa ja heti ovat
takaisin pötköllä kunhan se on vapaana. Ruokinta-astiat ovat
muuttuneet yhä helpompiin huoltaa. Sipilän kyläkaupasta Ritvalasta
ostimme ensimmäiset maapähkinäsäkit. Niitä laitoimme puisiin
talon näköisiin automaatteihin. Samoin ensimmäiset säkit
auringonkukan siemeniä vajuivat samoihin astioihin. Jäin
katselemaan aamusella, miten linnut reagoivat eri astioihin.
Ensimmäisinä tulivat varpuset perässään talitiaiset. Hirmuinen
menekki kulutti kahdessa päivässä astiat tyhjiksi. Katselin maassa
olevia isoja auringonkukan siementen kasoja, potkaisin niitä ja otin
käteeni. Kappas, täysiä siemeniä oli valtavasti. Täytin taas
astiat, pähkinärouheella ja siemenillä. Jäin sitten katselemaan
ikkunasta, miten linnut niitä niin kovin haaskasivat. Paikalle
lennähti kymmenkunta naakkaa. Yksi niistä asettui mökin
rappusille, muut katselivat maassa. Naakka alkoi kauhoa siemeniä
maahan nokallaan. Haki peijakas seoksesta vain pähkinöitä.
Nikkaroin tuolle
talon näköiselle pöntölle puisen kehikon sen ympärille. Kehikon
väleistä pikkulinnut mahtuivat, mutta ei naakat, varikset tai
harakat. Toiseksi astiaksi ostin muovisen pitkän pötkön, johon
mahtuikin melkein viikon annos. Pähkinöitä ei siihen voinut
laittaa. Kaupoissa myydään myös Tanskassa valmistettuja
rasvapalloja, noita nyrkin kokoisia, toisissa ei ollut verkkoa,
toisissa oli. Parhaiten menivät verkossa olevat pallot. Kyllä
linnut söivät toisenkin pallon, mutta viimeisenä. Sitten
kauppoihin tuli metallisia kehikoita palloja varten. Ne olivat
käteviä, niihin mahtui useita palloja päällekkäin. Naakat
oppivat pian tarttumaan jaloillaan kehikosta kiinni ja nokkimaan
palloja hajalle.
Varpuset hävisivät
kummallisesti. Niitä oli pesinyt talon tiilikaton jokaisessa
räystäskolossa jo vuosia. Pikkuvarpunen ilmaantui harvinaisena
varpusten joukkoon, ja niiden kanta alkoi lisääntyä. Talitintit
olivat hyvin runsaslukuisina vilahtelemassa hyppiessään oksalta
toiselle. Sinitiaiset alkoivat lisääntyä, kunnes niiden parvet
ohittivat talitiaisen. Huiman taitavina lentäjinä tiaisille saattoi
laittaa yksittäisen pallon roikkumaan sellaiseen paikkaan, johon
isommat linnut eivät kyenneet tulemaan. Yhden ripustin keittiön
ikkunan eteen kuistin kehikkoon. Tiaiset lensivät miten päin vain
palloon kiinni, etuperin, takaperin, alhaalta ylös ja ylhäältä
alas. Katselin, kuinka varpuset istuivat kuistin kehikossa nälkäisen
näköisinä. Seuraavana päivänä varpuset yrittivät lentää
pallolle, melkein onnistuivat, kurottivat varpaitaan palloa kohden,
mutta putosivat alaspäin ennen osumista. Sitkeästi harjoittelivat,
ja lopulta onnistuivat. Siinä niiden oli osattava lentää takaperin
varpaat ojossa muutama siivenisku. Turhaan lintukirjat väittävät,
että kolibri on ainoa lintu, joka osaa lentää takaperin. Varpusten
onnistuminen osoitti sen, että pakon edessä niiltäkin löytyy
uusia keinoja selvitä.
Pähkinöitä kului
säkki talvessa, auringonkukkaa meni kaksi. Uutena kaupan valikoimassa
tuli pitkä rasvapötkö. Se oli muovilla päällystetty. Sitä oli
erinomaisen vaikeaa poistaa, saksilla ei onnistunut, puukko piti
hakea, että sai muovin rikki. Sitä sitten repelin pois ja tahmasin
käteni niin rasvaisiksi, ettei pötkön sitominen puuhun ollut
helppoa. Pötkö luiskahteli, ja narukin kirposi otteesta, ennen kuin
sain solmun tehtyä.
Joitakin vuosia
sitten lakkasin tarjoamasta pähkinöitä ja siemeniä.
Rasvapalloista ja etenkin siitä pitkästä pötköstä tuli lintujen
suosikkeja. Sirkut jäivät ruokinnalta pois. Syksyisin niitä kyllä
näkyi, kunnes punarinta jäi viimeiseksi. Viherpeipot kävivät
syksyisin silloin tällöin, mustarastas pyöri pensasaidan alla
aronian marjoja hakien.
Tilhet ja rastaat
kävivät tyhjentämässä pihlajan marjat ja pensasaidat.
Punakylkirastaskin näyttäytyi.
Tulin autolla
pihaan. Yleensä pikkulinnut lensivät auton edellä tirskuttaen
aidasta toiseen. Nyt niitä ei näkynyt. Pihaan kävellessäni näin
varpushaukan nyppimässä mustarastasta aidan alla. Ei hätkähtänyt
minua, höyhenet vaan pöllysivät. Hain kameran, ja sain kuvata
haukkaa, kunnes se lensi koivun oksalle.
Pitkät rasvapötköt
alkoivat kulua parissa päivässä. Syykin oli selvä.
Naakat. Niitä
katselen mieluusti, mutta nyt ne veivät kyllä pikkulintujen eväät.
Menin kellariin
uuden pötkön kanssa. Otin talipallon tyhjän muoviämpärin, ja
kaiversin sen pohjaan puukolla pienen reiän. Ujutin pötkön narun
reiästä, pötkö jäi ämpärin sisälle. Vein tämän uuden
ruokintaviritelmän omenapuun oksalle. Sanka jäi puolikaareen
orreksi linnuille ämpärin alle. Pötkö ylettyi melkein esille.
Menin sisälle katselemaan. Tintit olivat ensimmäisinä
kiinnostuneita. Nokkivat ensin vanhan pötkön rippeet ja ensimmäinen
lensi sangalle katsomaan pötköä. Siitä se ei ylettynyt, siirtyi
ylemmäs sangalle, mutta liukui taas alas. Lennähti muualle ja
palasi tarmokkaana, ohitti sangan, tarttui pötköön jaloillaan ja
alkoi nokkia. Odottelen vielä naakkojen paluuta ja niiden
reagointia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti