Hampaatv. 2018

Oppikoulussa sain ensimmäiset amalgaamipaikkani. Ne jysäytettiin paikoilleen Irman ollessa hammaslääkärinä Vammalassa. Purupinnat takahampaissa olivat pettäneet sokerin painostukseen. Puudutuksesta ei puhuttu mitään. Pora oli valtava hidaskiertoinen jyystinterä. Tiesi paikan saaneensa.

Armeijassa jatkettiin hammas hampaalta. Amalgaamia alkoi olla suun täydeltä. Porauskalusto lääkärillä parani, otteet olivat kutakuinkin yhtä ronskit kuin edellä. Sitten alkoi kuulua kummia maailmalta, lähinnä Ruotsista. Paikoista saattoi liueta elohopeaa elimistöön. Aiheutti yleisen heikotustilan, siitä kärsi eräs pikajuoksija. Hän oli niin hyvä ja nopea, että tarina levisi lehtiin. Ei se mitään vaikuttanut. Täällä käytettiin edelleen vanhoja oppeja. Viisaudenhampaat poistettiin Vammalassa. Olin armeijan jälkeen palannut lähtöpesään. Olipas tiukassa. Nyt sain ensimmäisen puudutuspiikkini. Taltalla lääkäri halkaisi hampaan ja noukki palaset tongeilla ulos. Ajelin Kotajärvenmaahan ja Putajaan traktorilla ja pureskelin poskeni vallan kummalliseksi. Sattuikin hieman, kun puudutus lakkasi.

Kymmeniä vuosia kului, ja armeijan paikat alkoivat pudota, yksi toisensa jälkeen. Sysmässä kävin hammaslääkärissä. Hän alkoi kesken hoidon voivotella. Minä sanoin, ettei täällä saa muut voivotella kuin minä. Mukaan tuli juurihoito. Ensimmäinen kerta tuntui hurjalta, sitten siihen tottui, eivätkä viimeiset hoidot Jarilla Valkeakoskella tuntuneet oikein miltään. 20, 21 ja 19 luettelin neulojen pituudet mennessäni uudelleen tuoliin selälleni. Jaria nauratti,ei ollut kukaan toinen potilas osannut sanoa neulojen pituutta. Katselin sitten ruudulta hampaani kuvaa ja kanavien pituuksia.

Aloitimme paikkojen korvaamisen muovilla. Annoin joskus puuduttaa ensin, kyllä tuli tunnoton hampaasta. Pitkään se vaikutti paikkauksen jälkeen, enää en purrut poskeeni. Kaikki paikat muuttuivat valkoisiksi. Luulin pahimman olevan takana. Vaan nytpä alkoivat hampaiden reunat lohkeilla. Kovaa leipää söin halusta, mutta kun hammas lohkesi, niin ei se katsonut pureman kovuutta. Jyräys vaan kävi puraistaessa, palanen kun meni hampaiden väliin. Jari niitä sitten paikkaili muovilla. Punainen suojalevy edessäni katselin heijastumia hampaasta ja valosta. Taisi ollakin keltainen, ja valo sinertävä. Kiivaimpana aikana olin vastaanotossa kerran viikossa. Koskaan en päässyt edessä olevaan tarkastusaikaan saakka. Pyysin jo omaa nimikkotuolia odotustilaan, mutta eivät laittaneet nimeä siihen.

Yhdellä käynnillä hermostuneena muovipaikkojen halkeiluun kysäisin kullasta. Se innosti ja sähköisti hoitohuoneessa. Niinpä sellainen tilattiin ja Jari liimasi sen takahampaaseen. Peilistä kotona sitä sitten katselin. Kunnes Lissabonissa puraisin illallisella niin kovaa, että hermo heräsi. Kipu oli suurin hampaasta lähtenyt. Pääsin hammaslääkäriin. Taksilla ajoimme osoitelappu kädessä perille. Istuin odotushuoneessa, kunnes nimeni huudettiin. Nuori lääkäri keskusteli kanssani sujuvasti englantia. Ehdotti jo paikan poistoa ja juurihoitoa. En raaskinut antaa hänen ottaa kiiltelevää ja kaunista kultaani pois.

Kotona menin taas Jarille. Kuvaus ja diagnoosi. Kultani mureni poran alla pitkin poskiani ja imuria.

En laitattanut enää kuin muovipaikan.

Ruokaillessani keittiön pöydässä hammas lohkesi. Nyt siitä meni koko reuna, ikeneeseen saakka. Tilasin taas ajan. Nyt ei auttanut muu kuin ottaa risa hammas pois. Riks vain ja se oli pihdeissä. Sain sitten sitä katsella. En ottanut muistoksi. Näin meni neljä hammasta. Oli aika kartoittaa tulevaa, päädyimme implanttiin. Jari ruuvasi leukaluuhun teräksisen nastan. Sen varaan muotoiltiin tötterö. Sen päälle liimattiin tilapäinen hammas. Kysyin Jarilta, tiesikö hän, että Aabraham Lincolnilla oli tekohampaat tammesta. Ei tiennyt. Toivoin minun hampaistani tulevan lujemmat.

Keittiön pöytä osoittautui tuhoisaksi hampailleni. Tilapäinen hammas toisensa jälkeen irtosi liimauksestaan. Niitä ei kuulemma voitu liimata lujasti. Ei sitä sitten olisi saatu pois kuin rikkomalla alla oleva tötsä. Pyysin jo paljousalennusta, sainkin takuuseen uuden liimauksen. Hammashoitaja sanoi, että jos se vielä irtoaa, niin liimaa se purukumilla kiinni. Olin kyllä kuullut Pikku Matin autosta, mutta en ollut ottanut sitä todesta.

Yksi kerrallaan sain uuden posliinisen hampaan paikoilleen. Pureminen oli hienoa. Ei lohkeamia, ei reikiä, ei muovia, ei kipuja. Tiskillä maksaessa hiukan kirpaisi, mutta vain kerran.

Ei tämä vielä mitään. Paula aloitti oman rumbansa. Oli ihastunut minun hampaisiini, ja aloitti remonttinsa. Hänellä se alkoi luun siirrännäisellä, rakeilla, joihin sitten oikea luu kasvaa kiinni.

Vasta sitten on mahdollista ruuvata leukaan alusta. Aikaa tuntuu menevän ainakin vuosi.

Helpolla minä olen selvinnyt, toistaiseksi.

Talon äänet ja tuoksut v. 2018

Asettautuessamme uuteen kotiimme tulimme toisenlaiseen äänimaailmaan. Olimme kuunnelleet kerrostalon paukahduksia, vessan vetoja, hissin kolinoita, askelia rappukäytävässä ja ovien sulkemisia ja avaamisia. Myös hajut muuttuivat, entisistä kastikkeen käryistä, tupakan tuoksusta, hajuveden häivähdyksistä tulimme melkein neutraaliin ilmaan. Ensimmäisenä haistoimme puun, se oli heti vastassamme ulko-ovelta saunaan saakka. Olimmehan rakentaneet hirrestä, se peitti kaikki ulkoseinät, sisäpuolelta. Mehiläisvahalla käsittelimme puupinnat. Luulin sen sitten pitkäänkin tuoksuvan, mutta sitä kesti vain muutaman päivän. Samoin käsittelimme ikkunan puitteet ja sisäkatot. Rakensimme mahdollisimman käryttömästi, kiellettyjen aineiden listalla olivat kaikki muovia sisältävät maalit ja lakat. Liimoja ei saanut olla lainkaan, lattiat asensimme lankuista, jotka käsittelin puuöljyllä. Sitä lotrasin lattialle ja levitin rätillä. Kun se oli imeytynyt puuhun, niin hankasin taas rätillä pinnan himmeän hohtavaksi. Pinnasta tuli silkkisen pehmeä, likaa hylkivä ja erittäin luja. Se kesti hyvin koiramme Lotan kynsien raapinnat. Öljy oli hajustamaton, ja sen tuoksu häipyi myös parissa päivässä.

Yritimme hankkia keittiön kaapistot ilman lastulevyä, mutta se osoittautui liian vaikeaksi ja lopulta kalliiksi. Ostimme mittojen mukaan tehdyt tehtaassa tehdyt valmistuotteet. Keittiötasot tilasimme koivusta. Siinä liima täytyi hyväksyä, mutta tasot piti olla puuvalmiit. Saimme ne kuitenkin lakattuina, voimakkaalla kaksikomponenttisella ja haihtuvilla aineilla kyllästettyinä. Ne olivat onneksi kunnolla kuivuneet ja haihtuneet, en saanut niistä nenääni minkäänlaista hajua. Pitkään taistelin kaikkia muoveja vastaan, mutta lopulta olin pakotettu hyväksymään muovisen höyrysulun kattoon. Soitin siitä perinnerakentamiseen erikoistuneelle arkkitehdille. Hän lohdutti, ja sanoi sähkömiehen kyllä puhkovan sen muovin riittävästi.

Halusimme taloomme kellarin ja kunnon alustan. Niinpä sinne sitten jätettiin alarinteen puolelle seisomakorkeus, ja ylärinteelle vielä sellaiset puolitoista metriä. Kivijalkaan jätimme monta kissaluukkua ja yhden isomman tuuletusluukun. Näin saimme hyvää varastotilaa ja kellarin erotimme betoniharkko seinillä. Radoniakaan ei tarvitse pelätä. Näillä pakkasilla hiukan rajoitan tuuletusilman määrää. Eipähän haise tunkkaiselta.

Keittiön ja pirtin lattia alkoi tarvita uutta öljyämistä. Siitä sitten keskustelimme, vaihtoehtona oli lakka. Uula tuote tekee perinteisillä aineilla sekoitettuja maaleja ja lakkoja. Sieltä sitten hain pellavaöljy pohjaisen kiiltävän lakan, ja siihen appelsiinin kuoresta puristetun ohenteen. Paulan vein mökille ja aloitin palattuani lakkaamisen. Öljypohjainen lattia ei tarvinnut hiontaa, vain kunnollinen pesu ja kaiken pölyn poisto riitti. Kun olin saanut ensimmäisen neliön lakattua, alkoi appelsiinin tuoksu olla huumaava. Ajattelin nukkuvani kotona ja meneväni mökille vasta yön nukuttuani. Se osoittautui mahdottomaksi. Lakkauksen edetessä appelsiinin tuoksu tunkeutui suuhuni ja nieluuni niin voimakkaana, että nukkuminen samassa rakennuksessa oli mahdotonta. Sain työni tehtyä, pensselin pestyä ja ovet lukittua, pakenin mökille. Lakan kuivuttua lattia oli taas kuin uusi, ja hajuton.

Puun haju palasi. Emme sitä enää itse havainneet. Serkkuni Maijun tullessa kylään miehensä Juhan kanssa kymmenen vuotta talon valmistumisesta sanoivat he heti eteisessä, että puu haisee. Puhtaan puun, männyn tuoksu on miellyttävä. Haihtuvia kaasuja ne tieten ovat, mutta luonnollisia, ilman teollisuuden kemiallisia lisiä. Huomaamme itsekin sen tuoksun, kun palaamme viikon matkalta takaisin.

Käsittelin ulkoeteisen öljyllä ja sisäeteisen lakalla. Appelsiinin tuoksu ajoi taas mökille.

Lotta ystävämme jätti meidät yhdeksän vuoden ikäisenä. Istuimme kolme viikkoa tuoleissamme ja itkimme. Ero oli riipaiseva ja lohduton. Katselin hänen kynnen jälkiään uunin nurkalla, kun hän oli kurvannut ulko-ovelle ovikellon soidessa. Jäljet olivat lakassa, eivät öljytyssä lankussa. Nousin ja hain Sateenkaaren vene lakkaa. Se on myös tehty pellavaöljystä, siihen on lisätty salainen ainesosa, joka tekee lakasta veden kestävän. Lakkasin kynnen jäljet peittoon.

Syksyllä pakkasten tultua kuuntelimme talon naksumista. Paula aina kysyi: ”Mikä se oli?” Hirret vaan elivät. Hiljalleen nekin äänet alkoivat vähetä. Hirret asettautuivat jännittämättömään tilaansa, halkeamiset loppuivat. Pakkaset vielä paukauttelevat nurkissa.

Uunin edessä on hauska paikka. Kulkiessamme keittiöön lankut ovat kesällä äänettömät. Lämmityskaudella lankut hieman kuivuvat ja sikistyvät, ja narahtelevat askelten alla. Samalla seinustalla olevat kaapistot hieman helähtelevät, astiat sisällä kilahtelevat. Olen monesti katsellut kellarissa uunin vieren vasoja. Niitä voisin hieman kiilata. En sitä ole vielä tehnyt, tuo hiljainen lattian narahdus niin sopii talon henkeen. Poissa ovat kaikki kaupungin äänet, kerrostalon ja liikenteen, tuoksut ja hajut, Tervasaarenkin.

Kaupassa käynti v. 2018

Meillä käydään usein kaupoissa. Koskissakin kolmessa eri paikassa ostamassa ruokaa. City-market rakennettiin kylän kauneimmalle paikalle, ja siitä tuli hirveän ruma. Silti me yleensä poikkeamme sinne. Lisäksi Koskikarassa ja tietenkin Lidlissä. No niin, onhan vielä Kenraalintorin kaupat, ässä ja koo. Niistäkin kannamme ruokaa kotiin. No, onhan vielä Tamperekin, eniten käymme kauppahallissa, mutta sitten Amurin Helmen viereisessä ruokiksessa myös, ja Nekalan Suurjaossa. No jopas, Toijalassakin on pari, ent. Järvinen ja uusi ässä. No niin, Kuljun Kartanon pihassa on myös ostettu ruokaa silloin tällöin.

Torit jätän käsittelemättä. Mainitsen kuitenkin vielä Helsingin kauppahallit, niistäkin tuomme tuliaisina ruokaa. Uudessa Hakaniemen Hallin väistötiloissa emme vielä ole poikennut.

Meille on vuosien saatossa kristallisoitunut tarkka järjestys kaupoissa. Vuosikymmeniä sitten menimme yhdessä sisään, minä kärryä työntäen ja Paula täyttäen. Sitten minäkin aloin täyttää kärryä, mutta se oli huono ajatus. Yleensä valitsemaani tuotetta ei tarvittu, tai se oli muutoin sopimaton. Lakkasin yrittämästä. Seurasin kärryllä Paulaa. Hän kulki järjestelmällisesti hyllyjen väleissä tarkastellen jokaisen hyllyn jokaista tuotetta. Sillä tavoin hän oppi tuntemaan jokaisen kaupan valikoimat ja niiden paikat. Mutta, kauppiaat ketkut alkoivat muutella tavaroiden paikkoja. Se aiheutti sanasotaa, minun ja Paulan ja myyjien kanssa. Hiljalleen työnjakomme alkoi tarvita muutoksia. Tavaksi tullut hyllyseilaaminen alkoi käydä jalkoihin, minulla. Kun ei ollut muuta tekemistä kuin odotella ja katsella kärryn hidasta täyttymistä. Silloin tällöin Paula ihmetteli ääneen, että missä se tai tämä tuote nyt on. Minä koetin auttaa, katselin hyllyrivien päässä olevista opasteista mitä missäkin välissä oli. Sen sain kyllä tehdä, mutta opastaa en, saati itse hakea kyseistä tuotetta. Se oli aina ensin tarkastettava, verrattava viereiseen tuotteeseen, katsottava aineluetteloa ja viimeistä päiväystä. Huoh. Yksi kauppa kyllä jotenkin meni. Samalla reissulla poikettiin kuitenkin seuraavaan kauppaan, kun edellisessä ei ollut haettua tuotetta. Sama alusta, hidas tavaroiden tarkastelu, jokaisen ja aivan alusta. Erehdyin kerran sanomaan, että sitähän tuotetta me tulimme hakemaan, se on tuolla. Jäätävä mulkaisu palautti minut olemaan neuvomatta. - Enhän minä voi tietää, mitä uutuuksia on tullut tänne, jos en katsele ja tutustu tarjontaan.

Koitti päivä, jolloin tiemme erosivat. Olihan sen tapahduttava. Koetin muutaman kerran mennä Paulan kanssa rautakauppaan ostoksille. Minä pyysin häntä seuraamaan työntämiäni kärryjä ja aloin kiertää työkaluhyllyjä. Tarkastelin jokaista konetta ja sen hintaa, jokaista työkalua, ruuvia, naulaa, liimoja, maaleja, hiomapapereita, ja lvi tarvikkeita ja, mutta missäs Paula oli? Ei seurannut hai laivaa, oli mennyt omia polkujaan ja palannut autolle.

Kaverini kertoi oman keinonsa. Hän oli ajanut ruokakaupan eteen, vaimo meni sisään. Olivat sopineet, että kävisivät vielä Kuljun Kartanossa ostamassa miehelle farmarit. Mies ajoi Kartanolle, osti housut ja palasi takaisin odottelemaan ruokakaupan eteen. Vaimo hyppäsi lopulta kyytiin ja käski ajamaan Kuljuun. - Ei tarvi, minä kävin jo ostamassa ne.

Niin loppui minun kävelyni ruokakaupoissa. Minä parkkeerasin kaupan eteen, jäin istumaan ja odottelemaan. Paula kävi ostoksilla, ja tuli aikanaan kärryn kanssa. Minä tyhjensin sen takaluukkuun, ja ajelimme kahville.

Kirpputoreilla ympäri Hämettä v. 2018

Kaksi puhdetyötä ja uusin ostos pellavaliina

Kirpputori

Valkeakoskella on mahdollista käydä useammalla kirpputorilla. Koskikaran yläkerrassa kävimme monta vuotta, sen sijaintikin oli hyvä, kun sinne ei erikseen tavinnut mennä muun kaupankäynnin lisäksi. Koskikaran kirppis jatkaa siellä, Valkkistori on entisen Valintatalon yläkerrassa. Siellä on hyvin tilaa käytävillä ohitusta varten. Paulan kanssa olemme kiertäneet vuosikausia myös muualla maakunnassa, kesällä tai talvella. Kesätoreista ehkä paras on Tammelan tori. Siellä on perjantaisin ja lauantaisin useita kymmeniä myyjiä ja valtava tarjonta monenlaista tarviketta.

Valkkistorilla on verraten suuri varasto huonekaluja, niitä täytyy aina katsella, josko sieltä löytyisi jotain pientä puista korjattavaa. Erityisesti talonpoikaiset tuolit ovat kiinnostavia. Niitä olen entisöinyt työhuoneellani Kemmolassa, niitä on sitten viety ympäri tuttaville ja sukulaisille. Hiljaksiin isommat työt saavat jäädä, mutta onhan siellä kirppareilla pientäkin mielenkiintoista. Vuosikausia olen kerännyt puhdetöitä. Parhaiten niitä on löytynyt kesätoreilta, puukoista alkaen. Klassikko on alumiininen lohenpyrstö tuppi ja siinä kentällä tehty puukko. Jokainen myyjä kauppaa niitä lentokonealumiinista tehtyinä. Totuus on kuitenkin, että alumiini on otettu pakin kyljestä. Puisissa rasioissa, valokuvan kehyksissä, tai oli se sitten mikä tahansa, aitouden varmistaa paikan nimi, missä se olisi veistetty. Suosittuja nimiä oli Syväri, oli tietenkin sellaisiakin, joissa oli oikean paikan nimi. Asemasodan aikana niiden valmistamisesta tuli oikein ”teollista”, miehistölle jaettiin mallipiirustuksia tason nostamiseksi. Se standardisoi tuotteet, joita sitten vietiin kotirintamalle oikein junavaunullisia. Määrät olivat siis valtavat. Vähissä vaan alkavat olla kirppiksillä.

Uuden kirppiksen löytäminen on aina jännittävää. Niistä voi löytää erikoisuuksia, jotka sitten pakottavat ostamaan. Yllättäviä minulle oli kasviseuran julkaisut, jotka löysin Tampereelta. Kotona niitä sitten tutkin. Hinta taisi olla 10 sn kappale.

Urjalan tori perjantaisin on vallan merkittävä tapahtuma. Siellä on kirppispöytiä silmän kantamattomiin ja lisäksi sitten tavanomaisia myytäviä ja useita kahvipaikkoja.

Valkeakoskella on muitakin toimivia kirppiksiä, SPR:n, Helluntaiseurakunnan, Sininauhan, Löytökellarin kirppikset. Muutama sääntö pätee kaikkialla, tärkein on: ota heti mukaan se tavara, jonka olet ottanut käteesi ja ajattelet sen olevan mukava. Jos et kuitenkaan ota sitä, niin älä palaa siihen pöytään katsomaan sitä uudelleen. Se on jo mennyt. Miten monta kertaa tämä kävi Paulalle tai minulle, ennenkuin opimme. Toinen sääntö on hitaus, esineet täytyy nähdä ja katsella. Ei voi ostaa esinettä, jota ei oleedes nähnyt. Monesti siellä lattian rajassa pahvilaatikoissa ovat ne sinua kiinnostavat tavarat.

Olimme kerran menossa Kokkolan viiden sillan lenkille. Huomasin matkalla, että minulota oli jäänyt takki kotiin. Siinä sitten pikatien laidassa näimme kyltin kirppiksestä. Jossain Vaasan jälkeen. Ostin sieltä aivan koskemattoman ruskean puseron, siinä oli hyvät toppaukset. Viisi euroa. Käytin sitä sitten vuosikausia, kunnes se kului rikki. Ei ollut tuskaista luopua siitä.

Käsittämätön on pöydillä ja tangoissa roikkuva lasten vaatteitten ja kenkien sekä lelujen määrä. Sellaiset pöydät on helppo ohittaa. Vuosikausiin en enää ole kioskista ostanut Tekniikan Maailmaa tai Vene lehteä. Kirppareilta löytää saman vuoden tai edellisen vuoden lehdet noin kahden euron hintaan. Vuosia kolusin myös myytävät kirjat läpi, kunnes saavutin kyllästymispisteen. Kotiin ei enää mahdu kirjoja. Lisäksi pöydillä on hirmuiset määrät dekkareita ja pokkareita. Nyt saisi myös tietosanakirjoja viidellä eurolla, mutta ei niitä enää näy kukaan kotiinsa kantavan.

Viialassa vanhalla nahkatehtaalla oli vuosikaudet mainio suuri kirppis. Miehiä kiinnosti kovasti siellä olevat kymmenet pöydät, joissa oli työkaluja. Sieltä koetin ostaa sellaisen vanhan kirjoituskoneen, jonka kirjaimien järjestys poikkeaa nykyisistä QWERTY mekanismista. Se osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi, vaikka kysyin siihen apua henkilökunnaltakin. Pentti sitten lopulta sai uuden kirjoituskoneen serkultani Maijulta. Vein sen Pentille, mutta ei hän sitä pitkään käyttänyt, kun se oli niin painava. Miten lie nyt, vieläkö vanha Olivetti siellä keittiön pöydällä paukuttelee tuomion sanomaa Suomen kansalle.

Talven lumityöt v. 2018

Lumi

- Ostaisin lumilapion liukastetta. Masan autossa myyjä hiljeni. Silmät velmuilivat ja kova yritys ratkaisuun näkyi kasvoilta.

- Olisiko kyse silikonista?

- Kyllä vain, on pirullista kun lumi tarttuu lapioon ja joutuu tekemään kaksinkertaisen työn.

- Niin, ensin työntämään lumen sivuun ja sitten lapion hakkaamisen tyhjäksi. Käykö tällainen pieni purkki vai tarviitko isomman?

- Anna suosiolla se iso purkki, niin piisaa.

Moneen vuoteen ei ole ollut lumia vaivaksi asti. Muutamat lapioinnit talvessa ovat riittäneet. Omakotitalossa on kymmeniä metrejä teitä ja polkuja auki pidettäväksi. Ensin on autotalliin johtava osa kaupungin kadulta. Sen reunasta alkaa polku talolle, siitä haarautuu kaksi sivupolkua, työhuoneelle ja talon sivuitse aitalle, takaovelle ja kellarille. Erikseen on lapioitava kahdet rappuset.

Tein monet vuodet nämä työt. Paula kävi vielä töissä, minä olin jo eläkkeellä. Talon leivinuunin lämmitys piti vielä hoitaa. Puut ovat alustassa, samoin pakastimet ja kellari. Siellä hypätään siis monta kertaa päivässä. Polun tulee olla aina auki.

Lumityöt ovat Paulan päästyä eläkkeelle siirtyneet enimmäkseen hänelle. No, minua hän kieltää tarttumasta raskaaseen työhön, ukkoja kun kupsahtelee ympäri Suomea aina ison lumisateen jälkeen. Talon katolle en lumityön takia ole koskaan yrittänytkään. TV:ssä välillä varoitetaan katon lumikuormista, ja taas ukot tippuvat alas, loukkaantuvat ja kuolevatkin.

Meillä on myös erilaiset unirytmit. Paula herää aikaisin aamulla ja hipsii lumia tuuppimaan minun nukkuessa. Herättyäni työt on useimmiten jo tehty. Jos lumia on tullut paljon, on hän jättänyt minulle autotallin edustan tai kellarin polun putsaamisen.

Keräsin lumikolat ja -lapiot pesuhuoneeseen kuivumaan. Putsasin niistä kaiken lian ja suihkutin paukkupullosta silikonia päälle. Ilma tuli äkkiä sakeaksi, ja menin jatkamaan työtä kuistille. Jätin työkalut kuivumaan. Taas tuli lunta, Paula kehui sen hyvin irtoavan.

- Nyt voin taas työntää lunta loivan vallin päälle, ja se myös jää sinne. Se on paljon helpompaa kuin heittää lunta lapiolla. Siinä tulee hankala sivuttaisliike.

Minua huvitti Paulan ohjeet siitä, minne lumi tulisi tuupata, ettei siitä olisi haittaa hänelle tai talolle. Sellaiset pienet ohjeet saatoin toteuttaa. Meillä ei enää lapioida lunta talon seinustalle. Pakkasen se kyllä pitäisi poissa kivijalasta ja alustasta, mutta olkoon nyt sitten.

Tulimme kotiin reissulta. Lunta oli satanut reippaasti. Tie autotallille oli putsattu, samoin polku talolle. Virtaset, naapurimme tervehtivät meitä iloisesti lumityökalujensa takaa. Olipas se mukava tervetulotoivotus. Meillä toimii kylällä hyvin ystävyys ja avunantosopimus, kaikessa eteen tulevassa.

Tänä talvena säät ovat vaihdelleet, pakkasta ja poutaa, lunta ja vettä, tuulta ja tyyntä. Taas kerran Paula oli lumitöissä, tällä kertaa illalla.

- Olipas se raskasta ja nuoskaista. Minä jätin sinulle aamuksi autotallin edustan. Menen Ullan kanssa salille aamulla.

- Hyvä on, minä kyllä putsaan edustan.

Yöllä ei pakastanut, vettä alkoi sataa lotkottaa. Herättyäni menin ulos. Kaikki lumet olivat sulaneet, asfaltti kiilteli märkänä. Vakuutin Paulalle heilutelleeni lapiota.