Hampaatv. 2018

Oppikoulussa sain ensimmäiset amalgaamipaikkani. Ne jysäytettiin paikoilleen Irman ollessa hammaslääkärinä Vammalassa. Purupinnat takahampaissa olivat pettäneet sokerin painostukseen. Puudutuksesta ei puhuttu mitään. Pora oli valtava hidaskiertoinen jyystinterä. Tiesi paikan saaneensa.

Armeijassa jatkettiin hammas hampaalta. Amalgaamia alkoi olla suun täydeltä. Porauskalusto lääkärillä parani, otteet olivat kutakuinkin yhtä ronskit kuin edellä. Sitten alkoi kuulua kummia maailmalta, lähinnä Ruotsista. Paikoista saattoi liueta elohopeaa elimistöön. Aiheutti yleisen heikotustilan, siitä kärsi eräs pikajuoksija. Hän oli niin hyvä ja nopea, että tarina levisi lehtiin. Ei se mitään vaikuttanut. Täällä käytettiin edelleen vanhoja oppeja. Viisaudenhampaat poistettiin Vammalassa. Olin armeijan jälkeen palannut lähtöpesään. Olipas tiukassa. Nyt sain ensimmäisen puudutuspiikkini. Taltalla lääkäri halkaisi hampaan ja noukki palaset tongeilla ulos. Ajelin Kotajärvenmaahan ja Putajaan traktorilla ja pureskelin poskeni vallan kummalliseksi. Sattuikin hieman, kun puudutus lakkasi.

Kymmeniä vuosia kului, ja armeijan paikat alkoivat pudota, yksi toisensa jälkeen. Sysmässä kävin hammaslääkärissä. Hän alkoi kesken hoidon voivotella. Minä sanoin, ettei täällä saa muut voivotella kuin minä. Mukaan tuli juurihoito. Ensimmäinen kerta tuntui hurjalta, sitten siihen tottui, eivätkä viimeiset hoidot Jarilla Valkeakoskella tuntuneet oikein miltään. 20, 21 ja 19 luettelin neulojen pituudet mennessäni uudelleen tuoliin selälleni. Jaria nauratti,ei ollut kukaan toinen potilas osannut sanoa neulojen pituutta. Katselin sitten ruudulta hampaani kuvaa ja kanavien pituuksia.

Aloitimme paikkojen korvaamisen muovilla. Annoin joskus puuduttaa ensin, kyllä tuli tunnoton hampaasta. Pitkään se vaikutti paikkauksen jälkeen, enää en purrut poskeeni. Kaikki paikat muuttuivat valkoisiksi. Luulin pahimman olevan takana. Vaan nytpä alkoivat hampaiden reunat lohkeilla. Kovaa leipää söin halusta, mutta kun hammas lohkesi, niin ei se katsonut pureman kovuutta. Jyräys vaan kävi puraistaessa, palanen kun meni hampaiden väliin. Jari niitä sitten paikkaili muovilla. Punainen suojalevy edessäni katselin heijastumia hampaasta ja valosta. Taisi ollakin keltainen, ja valo sinertävä. Kiivaimpana aikana olin vastaanotossa kerran viikossa. Koskaan en päässyt edessä olevaan tarkastusaikaan saakka. Pyysin jo omaa nimikkotuolia odotustilaan, mutta eivät laittaneet nimeä siihen.

Yhdellä käynnillä hermostuneena muovipaikkojen halkeiluun kysäisin kullasta. Se innosti ja sähköisti hoitohuoneessa. Niinpä sellainen tilattiin ja Jari liimasi sen takahampaaseen. Peilistä kotona sitä sitten katselin. Kunnes Lissabonissa puraisin illallisella niin kovaa, että hermo heräsi. Kipu oli suurin hampaasta lähtenyt. Pääsin hammaslääkäriin. Taksilla ajoimme osoitelappu kädessä perille. Istuin odotushuoneessa, kunnes nimeni huudettiin. Nuori lääkäri keskusteli kanssani sujuvasti englantia. Ehdotti jo paikan poistoa ja juurihoitoa. En raaskinut antaa hänen ottaa kiiltelevää ja kaunista kultaani pois.

Kotona menin taas Jarille. Kuvaus ja diagnoosi. Kultani mureni poran alla pitkin poskiani ja imuria.

En laitattanut enää kuin muovipaikan.

Ruokaillessani keittiön pöydässä hammas lohkesi. Nyt siitä meni koko reuna, ikeneeseen saakka. Tilasin taas ajan. Nyt ei auttanut muu kuin ottaa risa hammas pois. Riks vain ja se oli pihdeissä. Sain sitten sitä katsella. En ottanut muistoksi. Näin meni neljä hammasta. Oli aika kartoittaa tulevaa, päädyimme implanttiin. Jari ruuvasi leukaluuhun teräksisen nastan. Sen varaan muotoiltiin tötterö. Sen päälle liimattiin tilapäinen hammas. Kysyin Jarilta, tiesikö hän, että Aabraham Lincolnilla oli tekohampaat tammesta. Ei tiennyt. Toivoin minun hampaistani tulevan lujemmat.

Keittiön pöytä osoittautui tuhoisaksi hampailleni. Tilapäinen hammas toisensa jälkeen irtosi liimauksestaan. Niitä ei kuulemma voitu liimata lujasti. Ei sitä sitten olisi saatu pois kuin rikkomalla alla oleva tötsä. Pyysin jo paljousalennusta, sainkin takuuseen uuden liimauksen. Hammashoitaja sanoi, että jos se vielä irtoaa, niin liimaa se purukumilla kiinni. Olin kyllä kuullut Pikku Matin autosta, mutta en ollut ottanut sitä todesta.

Yksi kerrallaan sain uuden posliinisen hampaan paikoilleen. Pureminen oli hienoa. Ei lohkeamia, ei reikiä, ei muovia, ei kipuja. Tiskillä maksaessa hiukan kirpaisi, mutta vain kerran.

Ei tämä vielä mitään. Paula aloitti oman rumbansa. Oli ihastunut minun hampaisiini, ja aloitti remonttinsa. Hänellä se alkoi luun siirrännäisellä, rakeilla, joihin sitten oikea luu kasvaa kiinni.

Vasta sitten on mahdollista ruuvata leukaan alusta. Aikaa tuntuu menevän ainakin vuosi.

Helpolla minä olen selvinnyt, toistaiseksi.