Pentti Linkola 1932-2020

Pentti Linkola 1932-2020

Puhelin soi, tuntematon numero. Mietin etten vastaa lehdenmyyjille. Vastasin kuitenkin Paulan kehotuksesta.

Pekka

Mainostelevisiosta Hanna päivää. Oletteko jo kuulleet, että Pentti Linkola on kuollut.

En ole tietoinen, kiitos kun ilmoititte.

Minulla on vielä teille pyyntö. Olette olleet hänen työkaverinsa ja apurinsa monien vuosien ajan. Olette niistä ajoista myös kirjoittaneet kirjan. Niin minä kysyn, olisitteko valmis vastaamaan muutamiin kysymyksiin?

Kyllä vain. Ajattelin hänen nyt kysyvän jotakin Pentistä.

Haluaisin teidän vastaamaan suorassa lähetyksessä juontajan kysymyksiin, Maiikkarin Live ohjelmassa.

No, voin vastata. Sain ohjeet odottaa puhelimen vieressä. Hanna soittaisi ensin parinkymmenen minuutin kuluttua.

Hän soitti, live-esitykseen on viisitoista minuuttia aikaa. Teille soittaa ensin järjestelijä, joka testaa äänen tason lähetykseen, miten puheenne kuuluu. Sen jälkeen soittaa tapahtumajärjestäjä, joka antaa viimeiset ohjeet ennen haastattelijaa.

Menin eri huoneeseen odottamaan. Toinen nainen soitti, ja sain puhua ja sitten luetella numerot 1-5. Hän oli tyytyväinen. Kolmas nainen soitti, sanoi aikaa olevan 30 sekuntia, 20 sekuntia, 10 sekuntia ja tunnari alkoi kuulua. Juontaja aloitti ja minä vastailin, kauanko olimme tunteneet, millaisena näin Pentin, koska olimme viimeksi tavanneet, mitä puhuimme. Sinne meni osuuteni.

Uutinen oli odotettu mutta pysäyttävä silti. En vielä tiennyt Pentin kuoleman syytä, en sitä missä se tapahtui ja kuka kuoleman ensimmäisenä huomasi, ja oliko hän vielä ollut kotonaan.

Lehdistä sain uutta tietoa, Leena oli kuoleman vahvistanut, muttei halunnut mitään lausua, Anneliakin oli haastateltu. Ilmeisesti kotisairaanhoitaja oli hänet kotoaan löytänyt.

Muistelin niitä lukemattomia ruokailu ja teehetkiä, mitä olimme yhdessä nauttineet. Pentti oli meillä vakiovieras, useita kertoja viikossa hän soitti ovikelloa, joko kutsuttuna tai muuten vain. Valtavat määrät ruokaa hän kykeni syömään, päälliruuan, jälkiruuan, teet päälle. Ne olivat rauhallisia ja leppoisia kertoja.

Söin minä Pentilläkin usein. Ensimmäisen kerran sain siellä teetä ja hunajaa, kun olin tullut illalla kaloja ostamaan. Hernerokkaa, kalasoppaa, paistettua kalaa, savustettua kalaa ja salaattia kulhokaupalla. Sitä Pentti pilppoi käsillään kulhoon. Olen siellä saanut herneitä, papuja, jäätelöä.

Suurimman työpanokseni tein kalatalousavustajana, Pentin keksimä titteli. Vuosikaudet olin apuna kaikissa muissa töissä, paitsi kalastamisessa. Sen tiesin itselleni liian raskaaksi. Kalojen, siikojen perkausta, kalalaatikoiden kuljettamista autolla myymään talosta taloon tai Hämeenlinnaan torille.

Muurasin savustusuunin ja aloin savustaa kaloja Pentille, satoja kiloja. Opettelin fileeraamaan suurimpia haukia ja kuhia. Yleensä iltaisin ja alkuyöstä, kunhan Pentti oli ensin palannut verkoilta.

Tein vähäisiä korjauksia ja yritin vielä jotakin kotona, ne eivät aina onnistuneet. Pysyvimmäksi näytti jääneen sauna rallien solmiaminen ja keittiön apupöydän ns. lumeverho, joka peitti tiskikasat armeliaasti.

Niissä töissä tulimme hyvin tutuiksi, auttelin Penttiä hänen sairauksiensa hoidossa ja muistuttelin häntä lääkkeiden otosta. Erityisen huono hän oli päivittäisten insuliinin pistoksien kanssa. Ne tahtoivat unohtua. Ulko-ovella sitten aina kysyimme, Paula tai minä, oletko muistanut pistää. Siinä ulkorappusilla hän sitten riisui mahansa paljaaksi ja kaivoi ruiskuaan. Paula kiskoi hänet ensin sisälle.

Muista monet saappaitten hakureissut tai suutarilla käynnit. Kumisaappaat menivät aina isonvarpaan taitteesta puhki. Välillä täytyi saada saappaan pohjiin liukuesteet. Ne sain teetettyä Tampereella. Suutari teki ne odotettaessa kuultuaan kenen saappaat olivat.

Pentin hevonen alkoi laihtua, setolkka istui huonosti. Minä sitä katselin hevosta ja sen kupeita. Kysyin sitten hevosen ruuasta. Pentti antoi vain heinää illalla, kun vei hevosen työpäivän jälkeen talliin. Vesiämpäri ja heinää. Minä parkaisin hevosen olevan peräsuolessa ruuan imeyttäjä. Ei sellainen mitenkään onnistu vain iltaruualla. Lisävahvistukseksi kysyin naapurin hevosmies Matti Valkamalta asiaa.

Sinun on pidettävä heinäsäkki mukanasi, ja annettava siitä aina kasa heiniä hevoselle, kun se on paikallaan.

En minä sellaista ehdi, eikä avannoille voi heinää viedä, kun ne aina keväällä sulavat sitten liian aikaisin.

Kuules Pentti, sinun on otettava heinät aina mukaan, kun hevosella kuljet, ei se ehdi muutoin sulattaa ruokaansa, sen on saatava syödä niinkuin laitumella, koko päivän.

Pentti uskoi. Meille tullessaan hän esitti einähäkkinsä ja antoi Roopelle heiniä eteen. Heti alkoi hevonen niitä hamuta ja jauhanta alkoi. Minä olin ottanut aina leipiä vartaasta ja vienyt puolikkaan Roopelle, se aivan odotti minua. Pentillä käydessäni Roope aina tallissa hörähti minulle kuullessaan tuloni.

Mietin niitä kalan myynnissä vietettyjä päiviä, iltoja, öisiä paluumatkoja, laulettuja lauluja ja syötyjä eväitä, Sääksmäeltä aina Turkuun saakka.