Ostoksilla Tampereella

 Tietokoneeni ei päästänyt minua nettiin pariin viimeiseen viikkoon. Tietenkin päätin ratkaista ongelman itse. Kaikki asetukset uusin WI-WI yhteyksiä myöten. Palautin tehdasasetukset ilman tuloksia. Kaikki muu pelasi oikein hyvin, kone ilmoitti nettiyhteyden olevan, mutta ei laskenut sisään. Laitoin koneeni pöydän päälle ja aloitin elämän kännykän varassa. Hyvinhän sekin toimi, mutta ei riittävän hyvin.

Aloitin kännykällä uusien läppäreitten hakemisen. Tsekkasin hinnat ja aloitin käytettyjen hakemisen. Viikon kun olin sitä tehnyt, niin päädyin sopiviin parametreihin, mitkä olivat vaatimukseni. Kaksi löytyi, toinen Helsingistä ja toinen Tampereelta. Kirjoitin läppärin ja osoitteen lapulle ja menin nukkumaan.

Aamulla kysyin Paulalta, josko hän lähtisi minun kanssani Tampereelle ostamaan tietokonetta. Hän kysyi, enkö minä sitä illalla tiennyt mitä tänään tehtäisiin. - En ollut vielä tehnyt päätöstä, mietin sitä illalla ja aamulla asia oli selvä.

Ajoimme moottoritietä, Paula mietti menisimmekö Kauppahalliin hakemaan maksaa. Kysyttyään reittiämme tietokonekauppaan tuli päätökseksi, kun menisimme suoraan läntistä ohitustietä koukaten vanhalle Nokian tielle, niin jätetään Kauppahalli välikin tällä kertaa. Juttelimme ja minä ajoin kuin vanha hevonen. - No nyt se tiehaara meni ohitse, ei auta kuin jatkaa kohti Tamperetta. Voisimme kuitenkin mennä Kauppahalliin, tullaan sitten takaisin Rajasalmen sillan kautta.

Kauheat tietyöt Ratinan edessä vaativat varovaiseen ajoon. Tiet olivat kujia, ja vielä pikkuinen liikenneympyrä, ennen kuin pääsimme Stadionin kohdalle ja hieman rauhallisempaan ajoon. Nousin Hämeenpuistoa ylös Hallituskadun risteykseen, käännyin sinne ja ajoin Sokoksen nurkalle ryhmittyen vasemmalle parkkihalliin ajoa varten. Silloin sieltä parkkitalosta ajoikin minua vastaan auto, välkäytti valojaan ja siinä me olimme nokat vastakkain. liuutin eteenpäin vastaantulijan sivulle, aukaisin sivuikkunan. Näin kuinka vastaantulija myös aukaisi ikkunansa. Paula parahti, et sitten huuda. Keski-ikäinen ukko katseli minua, ja sanoi rauhallisesti, tässä on tämä pätkä kaksisuuntainen. Koska sellainen muutos on tullut? On se ollut jo monta vuotta. Heilautin ja ajoin parkkitaloon. En kyllä usko, ei kukaan ole tullut minua vastaan, minä tarkistan tilanteen. Ajoimme hissillä P 3 tasolta 1 kerrokseen. Katselin hämmästyneenä, ei tuollaisia portaita ole täällä ykkösessä ollut. Sisään astui kaksi asiakasta, painoivat nappeja ja minä luulin meidän olleen toisessa kerroksessa. Hissi nytkähtikin ylös. Neljänteen kerrokseen. Meitä huvitti ja toisia huvitti miettiessämme miten tässä sitten ajetaan ylös ja alas.

Saimme ostoksemme, maksaa ja silakoita. Ajoimme Pispalan valtatietä katsellen kauniita puutaloja tien vasemmalla puolen. Äkisti näin jalankulku sillan vievän jalkakäytävältä oikealle. Silta oli katettu läpinäkyvällä materiaalilla, lasilla tai pleksillä. Se päättyi korkean talon kohdalla, hissiin kait. Ajoimme ohi Porin tien risteyksen, minä katselin vasemmalle kääntyviä katuja, ja puikkasinkin yhdelle sopivan näköiselle tielle. Se oli umpikuja. Laitoin navigaattorin päälle, se ohjasi ajamaan vielä kaksi kilometriä Nokian tietä. Ihmettelin miten olin niin väärin tulkinnut karttaa kotona. Seuraavaksi tottelin tyttöä, joka rauhallisesti antoi ohjeitaan englanniksi. Viimeinen käännös Nokian tieltä oli äkäinen, kun hän sanoi vasta aivan kohdalla, turn left now. Tottelin heti ja olin oikealla reitillä. Kauppa  löytyi, ajoin parkkiin ja kävelin kauppaan sisälle. Hakemani kone löytyi pienen sanailun jälkeen, olin unohtanut lapun kotiin, jossa oli kone tarkasti mainittu. Pyysin saada hieman tsekata, myyjä laittoi laturin kiinni, minä sain koneen auki, netin auki ja sivut auki. Asia oli selvä. Maksoin ja me aloitimme paluumatkan. Ajoimme Nokiaa kohti ja koukkasin vasemmalle Pirkkalan suuntaan. Moottoritie kulki vasemmalla puolella, mutta hyppyriä sinne ei löytynyt. Oli ajettava yli Rajasalmen sillan kohti Pirkkalan ja Säijän risteyksen, vasempaan ja heti oli opas Helsinki. Siis vasempaan ja rampille kohti Helsingin moottoritietä.

Kotona vein linnuille ruokaa ja tarkastin edellisenä päivänä vieväni siemen tötterön tilanteen. Paula kun kertoi, että aamulla siinä oli ollut hirveä naakkaparvi. Yksi lensi siihen laidalle ja potkaisi pönttöä. Kaveri alhaalla katselivat niska ojossa, tulisiko sieltä mitään. Minä olin varma siitä, että pönttö olisi tyhjä. Eipä ollutkaan, alarako oli niin kapea, etteivät pähkinät päässeet ropisemaan alas. Vähintään kaksi kolmasosaa oli jäljellä. Asensin vielä talipötkön ja muutamia talipalloja ikkunan alle. Piipitin linnuille, syömään syömään. Sisällä katselin kovaa vilskettä ja hyppelyä pallolta pötköön ja takaisin.

Avasin uuden koneeni ja varauduin monipäiväiseen lataamiseen ja tiedostojen hakuun. Ensin netti auki, sitten tietoturva Mc Afeen sivuille ja kirjautumisen jälkeen pyysin suojaamaan uuden koneeni. Vips, se oli tehty. Menin pilveen, tein synkronoinnin kaikkien ohjelmien välille. Nappia painamalla se tapahtui, kaikki tiedostoni, kuvat ja tekstit, hirmuinen määrä, olivat notkeasti näkyvissä tiedostoissaan. Vielä Microsoft Family, tekstinkäsittelyohjelma. Ensimmäinen hylkäys, uusi yritys, hylkäys. no nyt alkaa tuntua tutulta. Yritin eri kautta päästä läpi, minua ei tunnettu, ohjeet eivät tulleet kännykkään, salasanojen vaihto ei auttanut. Pahus, niin sievästi kuin kaikki muu oli mennyt, ohjelmat osasivat vahvan tunnistautumisen kännykän kautta, viimeiseksi tunnistivat sormenjälkeni. Mutta Microsoft ei taipunut, ilmoitti kyllä, että vika ei ole minussa, ja pyysi anteeksi. Minä en antanut vaan jatkoin sinnikkäästi. Tarjosin salasanaa, jonka olin alussa vaihtanut, ja vips, Microsoft pehmeni ja päästi sisään.

Koskaan en ole näin helpolla saanut konetta tottelemaan. Tällä aioin toimia vuosia, ainakin kaksi, sillä se on takuun pituus, kone kun on käytetty.