Kertausharjoituksissa

 Sain kirjeen sotilaspiiriltä. Olin ollut useita kertaa rullissa siviiliin jäämisen jälkeen. Aluksi pidin niitä melko hyödyttöminä, olinhan jo kouluttautunut pitkälle varusmiehiin nähden. Alkoi siellä kuitenkin tulla minullekin uutta, kun sain Panssarikoulun johtajalta käskyn käydä riviin. Tällä kertaa sainkin uuden koulutuksen, mikä olikin mielenkiintoista. Olin kouluttautunut kenttätykistöön ja patteriston toimintaan jo useilla ampumaleireillä Rovajärvellä ja Pahkajärvellä. Miesten ja tytkkien sekä ammustarvikkeiden liikuttelu oli aina mahtavaa, kun se päättyi loppusotaan ja hurjiin keskityksiin. Tulenjohdossa katselimme ammusten jysähtämistä maaliin peitteenä. Jyske oli kovaa vielä satojen metrien etäisyydeltä.

Lauantaina puoleen päivään tuli ilmoittautua Parolassa. Saimme varusteet ja alkupuhuttelun jälkeen majoituimme kasarmille yöksi. Iltalomaa ei tippunut. Joukko ympärilläni oli jokseenkin tuntematonta, yhden opettajan olin aikaisemmin nähnyt koulutustilaisuudessa opettajille. Mukana oli myös reserviin siirtyneitä täysin palvelleita aliupseereita. Heillä olikin touhuihin järkevä ja ammattimainen ote.

Aamulla olimme käskynjaossa. Panssariprikaati suorittaa hyökkäyksen tukijoukkojen kanssa, kenttätykistön osat olisivat olleet tuttuja, nyt saatoin vain taistelujen edetessä kuulla heidän etenemisestään ja ammunnoissaan. Minä jouduin istumaan panssaroidussa miehistönkuljetusvaunussa, sinne oli perustettu komentopaikka. Harjoituksen mukaisesti me hyökkäsimme jatkuvasti, kuuden tunnin vuoroissa työtä ja lepoa tauotta. Meitä oli kaksi porukkaa, siinä ehti jo aika hyvin tutustua alaisiinsa. Opettajia oli minunkin porukassa kolme. Työ oli analysoida sodan kulkua, viestit kulkivat suuntaansa sähkön nopeudella. Saimme tulkita viesteistä tapahtunutta ja esittää analyysejä. 

Sota rymisi hetken paikallaan ja sitten lähdettiin. Panssarin sisällä liikkeellä ollessa sisällä oli aika pauketta, oli jokseenkin mahdotonta pysyä perillä kulkusuunnista ja tiehaaroista pelkän tuntoaistin perusteella. Kellosta saattoi kyllä katsoa liikkeellä ollun ajan, mutta nopeutta täytyi sitten arvioida kierroslukujen perusteella. Ajaja ja vaununjohtaja olivat tietoisia menosta. Kyllä minun vastinpari esitti tietävänsä paikkamme, kun vaihdoimme paikkaa. Minä siirryin armeijan jeepillä ja näin kaiken, myös tienhaarojen nimet, jos niitä nyt sitten jossakin oli. Karttaa seuraten tiesin, missä olimme. Panssarin sisällä matkannut luulotteli arvanneensa monet tiehaarat ja matkat oikein. Hän oli totaalisesti metsässä. Selvisihän se hänen joukolleen kunhan olivat ensin nukkuneet ja sitten tulleet takaisin työpaikalleen.

Hyvin olivat harjoituksen suunnitelleet, alueet, tukialueet, tukijoukot, ruokailu, telttojen pystytys ja kamiinoiden lämmitys sujui moitteetta. Nukkumisesta alkoi tulla helpompaa, kun olimme hankkineet pehmustetut telttavuoteet allemme. Se olikin minulle ensimmäinen kerta. Koskaan retkilläni 60 luvulta alkaen en moisessa ylellisyydessä ollut saanut levätä. Jäihän se lepo lyhyeksi, syötäväkin oli ja muutakin puuhaa vuorojen välillä. Parta ajamattomana samoissa vaatteissa ilman pesumahdollisuutta ryydytti meitä. Harjoitukseen osallistunut luutnantti otti työnsä tosissaan, hän ei varmaan nukkunut lainkaan, paitsi silloin kun nukahti panssarin lämmössä heti kun lakkasi puhumasta. Sama kyllä tapahtui aina muillekin esimiehille eri harjoitusten loppupalavereissa lämpöisissä kasarmeissa.

Melkoisen ryntäyksen teimme Hämeen metsissä yli peltojen ja lampareiden aukiot kiertäen. Pääsimme tavoitteeseemme, olimme tyytyväisiä