Tahdistin

 Yksi käynti lääkärissä aiheutti melkoiset mullistukset terveydessäni. Rutiinitapaamisessa sokeriarvoni olivat hieman koholla, 13 paikkeilla. Tästä syystä ensimmäisen kerran näkemäni nuori nainen ehdotti minulle ateriainsuliinin aloittamista. Olin eri mieltä, ja ilmoitin aloittavani elämäntapamuutoksen. Hän kirjasikin aikomukseni epikriisiini. Lisäksi hän katseli sydänkäyrääni, ja päätti lopettaa minulle tutun ja hyvin toimineen lääkityksen. Sain tilalle uuden rytmihäiriölääkkeen, sillä johtuminen eteisestä kammioon oli liian pitkä aika. 

Kotona katsoin tekoälyn suositukset vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Siinä oli monia minun jo noudattamia asioita. Perunan olin jo aiemmin jättänyt pois, nyt jätin myös viljatuotteet. Hivenen jäin kaipaamaan rusinapullaa ja jäätelöä sekä tietenkin suosikkiani Dumle karamellia. Aamiaiseksi paistoin kaksi kananmunaa, sekaan juustoa ja pekonia, juomaksi teetä. Päivällä pureskelin vihanneksia ja kaalikääryleen. Seurasin sokeriarvojen laskua. Se olikin nopeaa, aamuisin ensin alle 6, sitten alle 5 ja lopulta alle 4. Silloin pudotin insuliinia kaksi yksikköä ja otin yhteyttä sokerihoitajaan. Näin meni viikko, ja taas aamulla liian alhaiset lukemat pakottivat laskemaan vielä kaksi yksikköä insuliinia. Soitto sokerihoitajalle ja hän huolestui ja käski tulla käymään. Minä jatkoin tiukalla ruokavaliolla, karppauksella ja jouduin lopettamaan insuliinin käytön kokonaan. Samalla lopetin yhden sokerilääkkeenkin, koska se veti taas ketoaineet liian alas.

Sydämeni ei pitänyt uudesta lääkkeestä vaan alkoi hillittömän laukan päivittäin. Juoksin päivystyksessä ja pääsin sydänsairaalaan ultraan. Keskusteltiin tahdistimesta, mutta ei tehty päätöstä.

Jouduin taas menemään päivystykseen, sokerilääkitykseen tekemäni muutokset hyväksyttiin ja jäin odottamaan soittoa Taysin sydänsairaalasta. Olin Jakken kanssa kaupassa, kun soitto tuli. Kardiologin kanssa sovimme tahdistimen laitosta, saisin ajan seuraavalle viikolle.

Soitin Juhalle, pyysin häntä viemään minut Tampereelle aamulla. Lähdimme viiden aikaan. Olin ottanut aikaa, jos matkalla olisi ruuhkia. Tiet olivat melkein autioita, ja minä oli yli tuntia aikaisemmin sydänsairaalan takana. Kävelin pääovelle, se oli kiinni. Löysin sairaalan pääovelle, pääsin sisään ja vielä yhdestä ovesta käytävään, mutta sinne matkani päättyi. Ovi ei auennut millään, ei nykimällä eikä ovipuhelimella. Odotin puolisen tuntia, kun ensimmäinen hoitaja saapui, ja pääsin hänen kanssaan odotusaulaan, Taas puolen tunnin odotus, ja ihmiset alkoivat tulla töihin, samoin potilaita saapui ovesta katselemaan epätietoisina minne mennä.

Taulu kilahti, numeroni kutsuttiin lasikoppiin. Sain ohjeen mennä hissillä toiseen kerrokseen. Siihen tuli puhelias ja toimelias rouva, minä painoin 2 kerroksen nappia. Vastassa oli kaksi hoitajaa, molemmille potilaille oli omansa. Minut vietiin pienen matkaa ja ohjattiin sermin taakse sängyn luo. Oli aika vaihtaa sairaalavaatteet. Hoitaja tuli laittamaan tipan ja kertoi minun olevan päivän ensimmäisen potilaan. Mikäs siinä, pääsisin sitten pian poiskin, toivoin.

Tippatelinettä työntäen vaihdoimme käytävää. Menemme tuonne ensimmäiselle avonaiselle ovelle. Katsoin oikealla olevan oven auki, siinä luki: Jätteet. Onneksi hoitaja eteni käytävää, kunnes seuraava avonainen ovi löytyi. Sisällä oli kolme hoitajaa, esittelivät itsensä ja kertoivat hieman tulevasta. Nousin kolme rappusta ylös kapealle toimenpidevuoteelle voimakkaiden lamppujen alle. Vasemmalle puolelle tuli leikkaava naislääkäri. Hän kertasi hieman tulevaa. Sain muovisen suihkutötterön pääni päälle, saatoin sen alta hieman katsella ja hengitellä. Hoitaja alkoi kertoa leikkauksen etenemistä ja sain ehdottoman puhekiellon toimenpiteen kahdessa eri vaiheessa. Hän sanoo koska se alkaa ja koska se loppuu. Muun ajan saan puhua vapaasti. Minulla oli mielessä montakin juttua ja kaskua, mutta koetin pidätellä itseäni. Vasemman olkapään ja solisluun alle liimattiin voimakkaalla liimalla leikkauksen suojakangas, ainoastaan vähäinen kaistale ihosta jäi paljaaksi. Lääkäri alkoi selostaa toimiaan, ensin pistettiin useita puudutuspiikkejä, jotka sattuivat aika lailla, niin kuin puhe oli. 

Nyt minä teen ensimmäisen viillon, ja sen jälkeen menen rasvan alle ja lihakseen teen taskun tahdistinta varten. Siihen teen kolmen sentin viillon, ja siitä työnnän sitten tahdistimen läpi, se on sellainen 5x5 litteä kappale. Sitä varten täytyy hieman lihasta venyttää. Laskimoa pitkin sitten etene sydämeen. Sinne viedään kaksi johtoa, vasempaan eteiseen ja vasempaan kammioon.

Tunsin kyllä käsien otteet, työnnöt ja venytykset, muutoin toimenpide oli kivuton. Hoitaja kirjasi kaiken ylös ja jutteli välillä minun kanssani kysellen vointia. Kerroin, nyt on aika puristava tunne keskellä rintaa. Sinulla on flimmeri päällä. No se onkin tuttu tunne.

Kardiologi eteni laskimoa pitkin, kertoi koko ajan tekemisensä ja pienet vaikeudet. Äärellä oli toinenkin kardiologi, ja vielä kolmas tuli katsomaan ja yhdessä he sitten keskustelivat ja ehdottivat menetelmiä edetä. Minä sanoin kuuntelevani tarkasti, mutten ymmärrä 70 prosenttia heidän puheistaan. Heitä nauratti, me olemme opetelleet tätä neljä vuotta.

Ensimmäinen johto ruuvattiin eteisen seinämään kiinni. Kammioon vietävä ruuvi vääntyi, jouduttiin vaihtamaan koko putki, jonka sisällä johto ja sen päässä oleva ruuvi olivat. Minä kysyin, olivatko ruuvit haponkestävää terästä vai muovia. Terästä ovat, oletkos sinä purjehtinut, kun tunnet haponkestävän teräksen. Kyllä vaan, vuosikausia, mutta jouduin siitä luopumaan ihosyövän takia. Innostuin jatkamaan juttelua, minä teetin autooni uuden ohjelmoinnin, ja sain 48 hv lisää potkua moottoriin, mitähän tästä tulee. Naurahtivat, ei tästä nyt aivan sellaista buustia tule, mutta rauhallista rytmiä ja tasaista elämää. Se on hyvä, en minä enää enempää jaksaisikaan. Rauhallisuutta tässä haetaan. Vielä minun täytyi kertoa miten puutappi vuollaan veneen tapin reiän tukkeeksi, se kun turpoaa tiiviiksi. Kuuntelin, kuinka tikkauksessa verenvuoto ei oikein lakannut. Tähän en saanut enää vastausta ja pidin suuni kiinni. Yskäskääs hieman, köh, vielä vuotaa, minun täytyy..., yskäskääs taas, köh, vuotaa, minä koetan, yskäskääs taas. Minä yskäisin. Vielä vuotaa. No minä en enää yski, niin lakkaa. Saihan hän vuodon loppumaan.

Leikkausta oli kestänyt jo yli kaksi tuntia, puudutuksen sanottiin kestävän kaksi tuntia, ja niin oli. Tikkausta oli vielä jäljellä. minä kysyin, millaisen koruompeleen te oikein sinne teette, kun niin vie aikaa. Tässä täytyy tehdä ompeleet kolmeen kerrokseen, siksi tämä vie aikaa, lisäksi on aika tiheää tikkausta. En enää uskaltanut kysyä mitään solmuista, joita käyttävät, olisin kuitenkin alkanut neuvoa pitäviä ja helppoja solmuja.

Kerroin kuitenkin, kuinka Tampereella minulta poistettiin tulehtunut haljennut hammas puuduttamatta. Lääkäri kysyi vain mitä tehdään. Minä käskin poistaa, olin lopulta aivan märkä hiestä. Tikkaus jatkui ja alkoi tuntua aika pistävänä kipuna. Minä siitä mainitsin, että meneekö vielä pitkään. Lääkäri kysyi, onko yhtä kovaa kipua kuin hampaan poistossa. No ei sinne päinkään, anna mennä vaan loppuun saakka, ei enää lisäpuudutusta.

Minua alettiin hilata varovasti pystyyn kun hemmetin tiukassa olleet leikkausliinat oli saatu pois. Kardiologi tuli vielä tarkastamaan tahdistimen toiminnan, sanoi laittaneensa alasykkeen 70. Minulla on ollut syke siinä 50 ja alle. Sellainen vaikuttaa flimmerin syntyyn helposti, siksi tämä uusi arvo. No hyvä, pidetään sitten siinä.

Hoitaja alkoi kerrata haavan hoitoa, kysyi onko jo tuttua. No on, olen tekoälyn kanssa jo opetellut tämän kaiken ennalta, mutta leikkausta se ei suositellut itse tehtäväksi. Sitten on jo kiire pissalle. Olin jo aivan piukeana pierua ja pissaa, mutta olin kyennyt pidättelemään leikkauksen aikana, mutta en enää kauaa.

Hoitaja vei osastolle ja vessan ovelle.

Nyt sinulle laitetaan paino, 3 kg haavan päälle kolmeksi tunniksi, sen ajan makaat petissä, sitten saat vaatteesi, jos minä annan luvan päästä kotiin. Katselen siinä ensin hieman, miten pysyt pystyssä. Oukkei, saanko sitten taksilapun kotiin. Kyllä, minä soitan sinulle kelataksin, hän tulee sitten hakemaan tästä sängystä sinut.

Sain painon ylleni peiton lisäksi. Kaksi tuntia jaksoin pidätellä, sitten könysin ylös ja vessaan. Tullessani näin hoitajan ja pyysin kipulääkettä lisää. Ei sinun pitäisi olla pystyssä, minä tuon. Nielaisin lääkkeen ja odotin vielä tunnin, hoitaja toi vaatteeni. Ne olivat kahdessa muovikassissa. Aloitin hitaan pukemisen. Arvasin, että tässä se testi on, jos saan päälleni ja pysyn pystyssä pääsen lomille. Olihan se hieman vaikeaa, mutta sain kaikki, sukatkin, asianmukaisesti päälleni. Hoitaja tuli vielä kertaamaan ohjeet ja antoi seurantalaitteen mukaan. Se lähettää automaattisesti tiedot sydänosastolle. Sieltä ollaan sitten yhteydessä, jos jotain poikkeavaa ilmenee.

Ystävällinen taksinkuljettaja saapui.

Sydän ja sokeri, lääkityksen vaihto ja poisto

Sydän ja sokeri

Täytettyäni 80 vuotta terveyteni on jakaantunut kaksipuoliseksi. Pitkään vaivanneet kestotaudit, ensin sydän, yli 40 vuotta, sitten aineenvaihdunta, sokeritauti, yli 30 vuotta. Pitkällisen taistelun jälkeen sain sydämen siedettävään kuntoon. Onnistuin Taysin kardiologien kanssa löytämään sopivat lääkkeet, jolla oireet saatiin pidettyä kurissa. Täytettyäni vuosia jouduin tai pääsin lääkärini pakeille. Hän teki kaksi kohtalokkaiksi osoittautunutta muutosta syömiini lääkkeisiin. Ensin sokeri, arvot olivat satunnaisesti olleet koholla, minkä merkitsin tietenkin tunnollisesti ylös.

Nyt olette tullut siihen vaiheeseen, että minun on määrättävä kohta ateriainsuliini.

Kaikkea kanssa, ajattelin. Tässä kohtaa muutan itse elintapojani. Sanoin sen lääkärille, joka kirjasi sanomani epikriisiin.

Nyt olette tullut siihen ikään, että ette enää voi käyttää entisiä sydänlääkkeitä.

Mikäs niissä on, kaksikymmentä vuotta ovat hyvin  toimineet.

Iän myötä elimistö haurastuu, ja käyttämänne lääke antaa liian pitkän vasteen sydämen sykkeelle, joka taas saattaa aiheuttaa ongelmia.

Mikäs, vaihdetaan vaan.

Sain reseptin ja ohjeen mukaan. Meni pari päivää ja sydän sätkähti. Tunsin heti, mistä on kyse, alkoi kaamea flimmeri. Mittarini ei kyennyt lainkaan mittaamaan sykettä, minä sitä kuuntelin, että mihin päin se menee. Spurttasi vaan lujempaa ja kipu alkoi. Oli yö, odotin aamuun. Vein vaimoni terkkariin kahdeksaksi ja odottaessani autossa soitin lasikoppiin sairaanhoitajalle. Kerroin huonosta yöstä.

Minä en ole teidän omahoitajanne, soittakaa hänelle, tokaisi portinvartija ja alkoi luetella minulle numeroita.

Ei minulla ole tässä autossa kynää, lähetä se tekstiviestillä. Sain numeron ja soitin uudelleen lasikoppiin. Kerroin sydämen ryntäyksestä ja kivusta.

Nyt menette heti päivystykseen, minä laitan sinne lähetteen täältä.

No hyvä on, minä menen.

Paula tuli terkkarista, minä ajoin hänet kotiin 10 km päähän.

Kuules, taidan mennä päivystykseen, hoitsu sitä hopotti.

Sitähän minä olen koko ajan puhunut, mene nyt sitten.

Sairaalassa ilmoittauduin, sain vuoronumeron ja kävelin aulaan odottamaan. Heti kun istuin, niin numeroni pärähti. Flimmeri oli koko ajan päällä, ja se hidasti askeleitani. Hoitaja avasi oven, kuunteli hetken ja taas mentiin, nyt päivystävän lääkärin luokse. Muutaman lauseen jälkeen minua jo vietiin ensiapuun, pritsille makaamaan. Johdot kiinni ja suonesta verinäytteitä. Siinä hääri monenlaista hoitajaa, tuli lääkärikin ja kysyi, kuinka en ollut jo yöllä tullut.

No en tullut, tämä on vanha tuttu, ja minä ajattelin kun olen näin vanhaksi elänyt, niin jos tämä on kohtalo, niin olkoon sitten. Lääkäri ymmärsi, mutta kehotti kuitenkin ensi kerralla tilaamaan ambulanssin. Lupasin.

Sokeritautini seuraavaksi, olen tutustunut aiemmin karppaukseen Antti Heikkilän kirjoituksien ja jopa kahden viikon kuurin tehneenä. Aukaisin tekoälyn ja aloitin viikkoja kestäneen keskustelun tuon oivan apurin kanssa. Suunnittelin ruokalistoja, kyselin hiilihydraateista, sokeriarvoista, hyposta, ketoaineista, ketoosista ja arvoista ja niiden mittaamisesta. Arvoni alkoivat pudota, minun oli pudotettava insuliinia, sama toistui ja tilasin ajan sokerihoitajalta. Näytin tulokset, jotka olivat aivan normaalin terveen ihmisen tasolla ja pyysin saada lopettaa yhden sokerilääkkeen. Sain sitä 1 tabletin päivässä. Samoin pyysin saada lopettaa insuliinin kokonaan. En saanut lupaa, mutta sain lääkärin soittoajan kuukauden päähän.

Sain kutsun sydänsairaalaan. Kardiologi ultrasi ja kertoi sydämen joko kääntyvän sinukseen tai flimmeri jää päälle. Sehän ei minua kovin ilahduttanut, sillä tiesin flimmerin sieltä tulevan.

Jatkoin tiukkaa karppausta, paino alkoi hieman muunnella, sokeriarvot pysyivät hyvinä, aamuarvo meni alle hyporajan. Lopetin insuliinin kokonaan sekä lakkasin sen sokerilääketabletin nauttimisen. Oloni oli koko ajan hyvä. Lisäsin hieman liikuntaa, ostin kävelysauvat ja tavoitetelin 3000 askelta päivässä.

Se puoli oli minun kannaltani kunnossa, mutta sydän. Samanlaista flimmeriä, tuntikausia  ja välillä pitkälti toistasataa iskua minuutissa ja sitten palasi taas yöllä kipu.

Nöyrryin aamulla, vaimo hopotti soittamaan terkkariin kaivoi numeron valmiiksi. Soitin sitten. Tällä kertaa vuorossa ollut hoitaja hoiti työnsä, käski mennä päivystykseen.

Istahdin taas sairaalan aulaan, hetki vain ja minua jo vietiin sydänfilmiin. Käskettiin aulaan odottamaan, lääkäri kutsuisi sisään.

Kävelin autolle ja soitin sokerihoitajalle. Siellä päässä oltiin hyvin huolissaan, kun kerroin lääkityksen lopettamisesta.

Sinä et saa lähteä sairaalasta, ennen kuin olet tavannut lääkärin.

Minä lupasin ja lampsin takaisin aulaan. Nimeäni huusi nuori naislääkäri, istutti tuoliin, katsoi minua silmiin ja sanoi: olet sinä aikamoinen. Oli ehtinyt lukea epikriisini ja myös sokerihoitajan lausunnon.

Millainen olo nyt on?

Olo on vain kohtalainen, koska flimmeri vaivaa ja kiskoo kipua ylös leukaperiin, rinnassa keskellä kovaa kipua. Ei kuitenkaan infarktia.

Minä konsultoin Taysin kardiologia tästä asiasta. Mutta entäs sokerit?

Ei tässä ole mitään ongelmaa, minä olen pitänyt tarkkaa kirjaa syömisistäni ja mitannut veriarvot säännöllisesti. Mittausten perusteella olen tehnyt muutoksia lääkitykseen, hypo siihen on pakottanut. Tuo toinen sokerilääke taas ei sovi karppauksen kanssa, eikä kyllä sydämenkään tässä tilassa. Minun täytyisi kyetä seuraamaan oireita alhaisen verensokerin iskiessä, mutta lääke peittää sen alleen.

Minä konsultoin sokerilääkäriä myös. Voit mennä aulaan odottamaan kotiin pääsyä, minä ilmoitan sitten. Sokerilääkäri vahvisti minun tekemät muutokset lääkitykseen, käski viikon kuluttua hoitajan puheille.

Jakken kanssa reissussa, kävimme Lauttakylässä Korpelan lihajalosteessa ostoksilla. Minä ostin kassillisen karppaajan ruokaa, lihaa, kaalikääryleitä, makkaraa kahta lajia, kanan siipiä.

Ajelimme vielä Koskiin Prismaan, josta minä hain monenlaisia pähkinöitä. Silloin soi puhelin.

Pekka

Täällä on Taysin sydänsairaalan kardiologi. Olen saanut sinun paperisi, ja näyttää siltä, ettei flimmeri ole tällä lääkityksellä hallinnassa.

Näin on.

Vaihtoehtoja on pari muuta tablettia, mutta niilläkin on sivuvaikutuksia. Sitten on vielä tahdistin, miltä se kuulostaa?

Hyvältä, sitä minä toivonkin, muutoin elämä menee kamppailuksi flimmerin hurjimuksen kanssa.

Näin sitten tehdään. Täältä ollaan pian yhteydessä.

Iloni hoitoon pääsystä tarttui Jakkeenkin. Löysin tarvitsemani pähkinätkin.

Hieno päivä, kiittelin Jakkea reissusta jättäessäni hänet Kaaritielle.

Puhelin soi, Täällä Taysin sydänosastolta päivää. Sinulle on varattu aika ensi viikon torstaille aika tahdistimen asentamiseen, sopiiko tämä päivä?

Kiitos, kyllä sopii, tulen hyvin mielelläni.

Perjantaina kävin vielä sokerihoitajan pakeilla, kävimme muutokset läpi. Hän totesi sokeriarvojen olevan aivan erinomaiset. Hiukan häntä hirvitti ketoarvot, kävi kysymässä lääkäriltä.

Pääsin kotiin, kutsu oli postissa. Luin ohjeet, ja totesin, etten voi ajaa itse takasin kotiin, ajokieltoa tulee viikko.

Soitin Juhalle, morjens, minä annan sinulle ja Maijulle autoni käyttöön päiväksi, siihen liittyy vaan yksi ehto. Juhaa nauratti, no mikä se ehto on?

Kerroin tahdistimen asennuksesta ja siitä, etten saanut itse ajaa takaisin.

Tulet aamulla omalla autollasi meille, vaihdat minun autoon ja ajamme Taysiin. Minä jään sinne, ja sinä voit sitten ajella minne haluat. Tuot auton joskus illalla takaisin meille.

Milläs sinä sitten tulet?

Saan varmasti Kelataksin, sopiiko tällainen?

Kyllä vaan, minä olen torstaina teillä aamulla kello viisi.