Purjeveneen hankinta v. 1982

Ensimmäinen purjevene

Raumanmeren synnyttämä kaipuu järviallasta suurempiin vesiin sakeni, kun Pekka muutti paikkakunnalle opiskelemaan. Kaupungissa oli valtava määrä veneitä, niitä oli useammassa laituripaikassa, Poroholman ja uimalaitoksen päässä eniten. Sinne askeleet veivät, laitureille, meren ääreen ja veneitä katselemaan. Kahdeksankymmentä luvulla se olikin helppoa, laiturit olivat avoimia ja niillä saattoi kuka halusi vaeltaa. Toinen hyvä katselupaikka oli sataman sivussa vielä vapailla kallioilla. Eväitten kanssa siellä istuskeltiin, katseltiin laivojen kulkua, pienemmät alukset veivät päähuomion. Iltaisin ja viikonloppuisin raumalaiset suuntasivat saaristoon. Avoveneet, kajuutalliset veneet, hitaat veneet ja nopeat veneet. Sinne ne suuntasivat läheisiin salmiin ja saariin. Käytiin joskus kauempanakin, Uusikaupunki oli miellyttävän matkan päässä, päivässä sen saavutti ja Pakkahuoneen rannassa oli hyvät yöpymispaikat. Rantakahvilassa veneilijä sai hyvät munkkikahvit, saattoi siellä käydä suihkussa ja saunassakin. Lyhyt oli myös matka keskustan ravintoloihin. Useimmat matkaajat pysähtyivät silokallioille näköetäisyyden päähän kotisatamasta. Saaria tässä Rauman edustan saaristossa oli noin kahdeksankymmentä, ja useimmat rannat ja paikat olivat vapaita mökeistä ja yksityisistä laitureista. Menipä merellä vesibussikin vieden veneettömiä Reksaareen yöpymään ja saunomaan. Kylmäpihlajan luotsiasemalle vietiin luotseja omiin vuoroihinsa, varusmiehet saivat koulutustaan suljetulla saarellaan, Kuuskajaskarilla. Kaiken tämän Pekka hiljalleen oppi siinä katsellessaan ja jutellessaan. Erinomaisen helppoa oli heittäytyä juttelemaan rantojen kiertojen aikana. Raumalaiset kyllä yleensäkin olivat hyvin ystävällistä ja juttelevaa väkeä, mutta tuo kaikki korostui veneiden äärellä. Juteltiin tietenkin veneistä, niiden hankinnasta, korjaamisesta ja ominaisuuksista. ”Mimne vene sill o?”, oli yleisin kysymys. Raumalaiset olisivat hyvin mahtuneet kaikki veneisiinsä yhtaikaa, ja olisivat vielä voineet puksutella Ruotsiin tarvitessa.

Valkoine purje näkyi kauas. Maston nostamana se näkyi jo kauan ennen veneen esille tuloa. Rihtniemestä veneet ja laivat kääntyivät etelän reiteille, useimmat sinne menivät. Pohjoisen reitti meni Rauman Pauhun sivuitse, isot alukset kääntyivät vasta avomerellä, pienet saattoivat suunnata sisäreittiä ohi Reksaaren ja Olkiluodon atomivoimaloiden sivuitse Laitakariin, Säppiin ja Poriin. Jännitys ja syke kohosivat äänettömän veneen lipuessa lokkien saattamana, valkoiset linnut ja valkoiset purjeet. Raumalla onkin yksi maan vanhimmista pursiseuroista, Rauman Pursiseura. Sen tukikohdassa aivan silloisen sataman päässä oli seurattu monet lipunnostot ja laskut. Metsolan Eero sinne Vammalan pikkupoikia kuljetti purjehtimaan Göi puupurjeveneellään. Sen uskomaton, äänetön ja kuitenkin voimakas kulku, helppo ohjattavuus ja meren läheisyys kallistuvan laidan vieressä pakottivat kaihoamaan tuota elämystä. Oma vene oli haave, miten sen voisi toteuttaa. Pekka käveli pitkin rantoja ja suunnitteli. Valmiin veneen osto olisi kallis hankinta, veneessä kun täytyisi pystyä myös nukkumaan ja syömään. Vammalassa käydessään vakuutusasioissa toimistolla tuli tuo haave puheeksi. ”Kuule, tuolla Suodenniemellä on yksi veneenrakentaja. Minulla on käynti siellä tänään, tuletko mukaan?” Siitä se alkoi, veneen tilaaminen, rakentaminen ja varustaminen. Veistäjällä oli 28 jalkaisen lasikuituisen veneen piirustukset, ruotsalainen Knud Reimers oli ne piirtänyt. Niitä katseltiin monesti veistäjän kanssa, suunniteltiin sisustusta, mitattiin ja piirrettiin, viimein tehtiin sopimus. Veneen hinta oli sopiva, se piti tehdä valmiiksi saakka. Veistäjä oli aiemmin ollut Ruotsissa samoissa töissä, hänellä oli hyvä kokemus, ja valmiita veneitä purjehti Helsingissä ja Tampereella. Kävivät sellaista katsomassa ja purjehtimassa Näsijärvellä. Aikataulu tuntui käyvän yksiin molempien kannalta, kesä ja talvi olisi aikaa rakentaa, keväällä veteen.
Opiskelu jatkui kiivaana. Raumalla vedettiin OKL:ssä toista maisterikurssia melkoisessa putkessa. Aloittaneita oli 1980 ollut 62 opiskelijaa. Valinta tehtiin tiukan seulan kautta seminaarin mäellä. Kokelaat joutuivat pitämään näytetunnin norssin oppilaille, ja tämän jälkeen vielä haastatteluun. Jotkut pyrkijät jäivät jo tällöin mieleen, useimmat pyörivät samassa sumussa. Sisäänpääsyn jälkeen valitut tulivat nopeasti tutuiksi yhteisillä luennoilla ja kahvilassa silloin kun sinne oli aikaa. Iltojen vietot jäivät Pekalta väliin, hän kävi Vammalasta käsin opiskelemassa. Auto oli alla, nopeusrajoitukset jäivät jalkoihin, ajoajaksi vakiintui vajaa tunti aamuin illoin. Toisena vuonna hän osti asunnon Sorkantieltä kerrostalosta kuudennesta kerroksesta. Sinne alkoi kasaantua venelehtiä, kuvia, piirustuksia eri veneistä, ja ostettuja varusteita Rauman Urheiluliikkeestä. Köysiä, knaapeja, kompassi, sakkeleita, merikarttoja, kiikarit.

Suodenniemellä veistäjä oli aloittanut ensimmäisen veneen teon muotin päälle. Pekalle tulisi toinen runko, ensimmäinen oli myyty muualle. Muotti ja vene näytti valtavalta sisätiloissa, lasikuitu ja hartsi haisivat. Veistäjä veti vielä viimeiset telan vedot, laittoi telan asetooniastiaan. ”Nyt mennään pois täältä, tuo haju on huumaavaa. Minä olen sitä niin paljon haistellut, että sille tulee allergiseksi. Minä menen saunaan ja sitten aamulla lintujahtiin.” Kävivät ulos ovista. Asko asui siinä muutaman kymmenen metrin päässä omakotitalossa vuokralla. Katselivat vielä haulikkoa, mikä pääsisi töihin seuraavana päivänä. Veneestä oli tilatessa maksettu käsiraha, 5000 markkaa. Uusia maksuja maksettaisiin aina veneen edistymisen mukaan. Kesä kääntyi syksyyn, vene oli poistettu muotista, puolikkaat leivottiin lujasti yhteen sisäpuolen suunnatuilla lasikuitumatoilla, kansikin tuli valettua ja sen asetuttua rungon päälle alkoikin kokonaisuus hahmottua. Seuraavana piti olla Pekan veneen rungon valmistus. Asko soitti ja pyysi etumaksua. ”Johan sinä sait, jatkoa katsellaan edistymisen mukaan.” ”Niin kyllä, mutta kun tässä on sellainen tilanne, että hartsia ja mattoa täytyisi ostaa, sitä ei nyt ole, meni edelliseen veneeseen.” ”Tjaa, no minä tulen käymään.” Askolla oli kyllä töitä, mutta ei venetöitä. Hänellä oli linja-auton osien, penkkien, tilaus edessä, niihin oli aineet kuluneet. ”Sinä teetkin täällä muita töitä, miten iso tilaus sinulla on edessä?” Juttelivat asiasta, Pekka lupasi uuden maksun saatuaan lujat lupaukset häneen veneensä tekemisestä.

Raumalla soi puhelin. ”Hei, Asko täällä. Miten olisi, kun minä tarvitsen taas aineita. Tuo autotilaus on vienyt enemmän kuin laskin.” ”Älä perkele, sinä olet jo saanut ainerahat, ja sinulla olisi ollut aikaa aloittaa veneeni teko, mutta sinä olet käyttänyt aikasi ja aineesi muuhun. Tule tänne, niin selvitetään asiaa.” Asko tuli siipiänsä myöten. Hän otti haukut vastaan ja sai kolmannen erän, kuitenkin. ”Kuules, minulla alkaa kohta Joululoma, minä tulen sinne Suodenniemelle katsomaan ja auttamaan missä voin.” ”Missäs sinä nukut?” ”Minä voin nukkua toimiston sohvalla.” Pekan mennessä makuupussin kanssa Harrin kyydittämänä veistämölle asiat alkoivat mennä vika suuntaan. ”Minulla on täällä naisystävä, me nukumme tuolla hallin yläkerrassa, ja hän ei halua jakaa yhteistä vessaa, et voikaan tulla.” ”No voi piru, onko näin? Minä olen täällä nyt jumissa. Sinun on vietävä minut kotiin, jos täällä ei voi työskennellä ja asua.” Tähän olisi pitänyt lopettaa tilaus ja jatkuva rahan meno ilman mitään tulosta. Kuume veneen saamisesta oli liian kova. Pekka päätti vielä yrittää. Talvi kului, uutta venettä ei aloitettu. Pekka kävi hermostuneena katsomassa Askon touhuja. Yritettiin sopia, mutta kaikki sopimukset vesittyivät.

Kevät koitti, venettä ei ollut edes aloitettu. Pursiseura laski omat veneensä vesille. Timo, opiskelukaveri soitti. ”Mitäs tykkäät, jos ostaisimme yhdessä veneen. Minulla on tuolla Helsingissä yksi kiikarissa, mutta ei minulla ole rahaa yksin ostaa sitä.” ”Millanen se on?” ”Puinen yhdeksänmetrinen.” ”No mennään katsomaan. Pekka oli myynyt vanhan autonsa, ollut jo vuoden ilman, osti sitten moottoripyörän. Ensin satapiikisen Hondan, sitten 900 kuutioisen Susukin. Nekin saivat mennä, Vammalasta tuli tutun kautta autokauppias Raumalle. Räikkälän Hannu tuli pyynnöstä sitä katsomaan. Konepelti auki ja Hannu päräytti kaasun täydelle. ”Älä helvetti, ei se sellaista kestä!”, parkaisi myyjä. ”Kyllä sen täytyy kestää,” Hannu oli varma asiastaan. ”Minä myyn viisisataa autoa vuodessa, eikä yhtäkään ole noin koestettu.” Hannu vilkaisi myyjää, totesi koneen olevan kunnossa. Kaupat siitä tuli, hinta oli 2500 markkaa. Tällä keltaisella hirmulla olivat kaverukset aamulla aikaisin menossa Helsinkiin. Ilman venettä tulivat takaisin. ”Olen mielummin ilman, kuin ostan tuollaista venettä.” Oli siinä Pekankin silmään ollut puutteita, runko oli jo vanha ja väsynyt. Palasivat opintojen pariin, kunnes taas puhelin soi. Timo oli lukenut tarkkaan sunnuntain Hesrin veneilmoituksia. ”Porissa on nyt vuoden -42 Hai, vanha mestaruusvene.” ”Oukkei, taas mennään.” Porin keskustassa Kokemäenjoen rannassa oli vene ja myyjä. Hinta ja kunto olivat sopivat, kaupat syntyivät. ”Jaetaan vuorot, miten tehdään?” ”Minusta olisi selvintä jakaa kesä kahtia, minä purjehdin ensin juhannuksen yli, ja sinä saat veneen loppukesäksi.” Näin sopivat, vene jäi vielä Poriin.

Puinen Hai, veneklassikko, oli hyvin samanmuotoinen kuin Norjan vuonovene Göi. Saisi Pekka nyt kesällä purjehtia, vaikka oma vene ei vielä ollutkaan edistynyt Suodenniemellä. Timo kutsui Pekan kavereineen Ryöväskerin illanviettoon muitten pursiseuralaisten kanssa. Harri ja Anja olivat innoissaan kuultuaan kutsusta. ”Ottakaa sitten telttavarusteet mukaan, me yövymme saaressa.” Anja otti mukaan porsaankyljyksiä. Niitä oli kaikille, Timolle ja Pipsallekin. Muiden paistaessa makkaroita Timon venekunta herätti kateutta ihanan sialihan tuoksun levitessä ympäriinsä. Kyljykset olivat olleet maustumassa ennakkoon, ja ne maistuivat oluen kanssa ylimaallisen hyviltä. Syötiin, laulettiin, naukkailtiin, saunottiin, naukkailtiin ja syötiin, kesäilta oli leppeä ja tuuli lempeä. Aamulla valmistauduttiin paluuseen Laitakariin, ei nyt mitenkään vakavissaan, mutta kilpailu siitä tietenkin tuli. Jono muodostui nopeasti, kevyt myötätuuli ajoi auringon lämmössä purjehtijoita vähentämään bikineihin ja uimahousuihin. ”Spinnu ylös!”, huusi Timo aina ohittaessaan hitaampiaan. ”Ei ole spinnua!”, huusivat ohitettavat. Ei se Timoa hillinnyt. ”Spinnu ylös!”, kuului venekuntien yli. Laitakarissa vene vaihtoi kipparia, Timo jäi kaijalle seisomaan ja katsomaan Pekan menoa.

Ensimmäistä kertaa oli oman veneen pinna kädessä, Pekka katsoi purjeita, antoi ohjeita Harrille. Sivuun tuli rannasta vanerinen hieman pienempi paatti. Sen tarkoitus oli selvästi kiitää purjeillaan ohi. Haissa vastattiin kutsuun, jalusta kiristettiin, katse hakeutui keulapurjeen virtauslankoihin, tuuli somasti ja kokat kohisten tekivät käännöksiään. Alkuun oltiin tasaväkisiä, mutta taktiikka oli parempi vaneriveneessä. Muutaman nopean käännöksen jälkeen se kohisteli tuulen yläpuolella. Silloin he löysäsivät jaluksen, heilauttivat kättään ja suuntasivat takaisin. ”Kas, eka kisa ja heti tulin kakkoseksi, no ei hopea ole häpeä. Nyt meille tulee ahdas käännös, siinä on kapea viittatie purjehdittavaksi ja käännöksiä siinä keskellä, tuolta merkiltä se alkaa.” Hyvin kaikki meni, tuuli ole moinannut miltei kokonaan, Hai liikkui verkkaisesti, totteli vielä hyvin pinnaa. Oltiin avomeren laidalla, Pekka päätti mennä ulointa reittiä. Aurinko porotti. ”Onko sinulla mitään juotavaa, kuivaa niin?” Harrille ei ollut antaa kuin yksi appelsiini. Sen mehu valui punaisia viiksiä myöten leualle ja jalkoihin, kuivui melkein ennen osumistaan turkille. ”Kävipä kämmi, eka purjehdus ja heti puutteita varustuksessa, ei tapahdu toista kertaa, mutta nyt on pärjättävä näin.” Moottoria ei otettu esiin, vaikka kovin hidasta oli eteneminen, mutta rauhoittavan äänetöntä. ”Kyllä Pekka sinulla olisi jo  aika vaihtaa nuo risaiset  lasisi. Ne menivät rikki kertausharjoituksissa Kemijärven ravintolassa, muistakkos.” Sanaa sanomatta Pekka nappasi lasit päästään ja nakkasi ne mereen olkansa yli. Harri alkoi nauraa niin, ettei meinannut ollenkaan saada sitä loppumaan.