torstai 14. helmikuuta 2013

Veneen osto Oulusta v. 2013


Vene Oulusta

Kesä kului Scyllaa haettaessa. Kolmea Pekka kävi katsomassa, yhden ostikin. Se kauppa kuitenkin peruuntui. Vene lehdessä oli kuva ja ilmoitus Helmsmann 26 purjeveneestä ja sen varusteista. Lukiessaan sitä kiinnostus alkoi herätä. Soitto merikapteenille, hetken puhelu ja sopiminen tapaamisesta Oulun rautatieasemalla. ”Minä tulen etelän junalla, se on viittä vaille kaksitoista perillä, laita silleen, että päästään merelle.” ”Mites me tavataan ja tunnetaan, siellä asemalla on paljon ihmisiä?” ”Älä huoli, kyllä minut sinut treffaan.” Matka pitkästä aikaa junassa oli leppoisaa maisemien katselemista lukuisien vanhojen puuasemien sivuitse. Vaunussa oli hyvin tilaa. Perillä rappusia alas ja raiteiden toisella puolella takaisin ylös maan pinnalle. Väkeä jäi paljon junasta, jonkin verran sitä kiirehti vastavirtaan matkallaan junalle. Aivan rappujen yläpäässä tolppaan nojaten partasuinen mies katseli tulijoita hieman hätääntynyt ilme silmissään. ”Veneen myyjä varmaan, terve.” Kättelivät ja kävelivät autolle. ”Mennään suoraan satamaan, minulla on vene pursiseuran laiturissa.” ”Sopii, millainen tuuli täällä on?” ”Tuulee kyllä aikalailla, yli 10 metriä, mutta kyllä ulos päästään, jos sinne haluat.” Miehet istuvat tovin kajuutassa. Merikapteeni esitteli venettä ja Pekka kyseli. ”Minulla on vaimo Venäjältä, sitä perua tässä on tällainen kirjava vaate oven paikalla,” vastaili omistaja kysymykseen, missä keulapiikin ovi on. ”Oukkei, köydet irti ja menoksi.” Sataman rakennusten suojassa purjehdus oli leppoisaa, suuret hallit jäivät vasemmalle, tuuli painalsi niemen takaa menon kuoppaiseksi. Keulassa ja mastossa olivat täydet purjeet, vesi ylettyi suojanpuolen kannelle. ”Kuinkas sinä reivaat tämän, oletko sitä tehnyt?” ”Ei mitään sellaista, täysillä on menty.” ”Näytäs nyt kuitenkin.” Merikapteeni luovutti peräsimen, otti käteensä muutaman nuoranpätkän ja hellitti ison nostinta. Pekka ohjasi  kokan tuuleen, puomi tahtoi heilua levottomasti, eikä reivinarujen kiinnityksestä meinannut tulla mitään. ”Aika tuppurointia, ei ole tosiaankaan reivannut useasti, eikä kykene ollenkaan siihen yksin. Ei tuosta mitään tule, vanha ja kankea ukko.” Keulapurje jotenkin kykeni pitämään suunnan aallokossa, puomi iski kipparia selkään. Tietenkään hänellä ei ollut pelastusliivejä. ”Et taida liiveihin luottaa?” Murinaa tuli vastaukseksi.” Olkoon, minä käännän takaisin satamaan, tiukkaa nostin.” Kaupat sovittiin kajuutassa kovan tinkimisen jälkeen. ”Minä tulen hakemaan veneen Vaasasta, kait sinä sinne sen tuot?”

Tampereella asui Osmo, Pekan ensimmäisen purjeveneen rakentaja ja varustaja. Hän sai puhelun, oli heti valmis lähtemään Veneen siirtopurjehdukseen. ”Ei merikapteeni ole saanut venettä kuin Kokkolaan. On kuulemma ollut niin kovat vastaiset tuulet. Minä kävin sen sinne maksamassa, oltiin Paulan kanssa siellä laiturissa yö.” Sopivat tapaavansa junassa Tampereella, soittivat vielä toisilleen lähtiessään kotoa. ”Terve, täällä sinä oletkin, no leppoisa matka meillä on ensin Kokkolaan. Käydään siellä sitten kaupassa, saat valita oman provianttisi.” Osmo oli kasvissyöjä, oli jo Raumalla. Pekka kerran illalla oli tuonut veistämölle teetä ja voileipiä. Niiden päällä oli paistettua ahventa. Ne Osmo kuori pois. Kokkolassa ruokakauppa oli lähellä rautatieasemaa. Miehet kävelivät sinne reput selässä, valitsivat kumpikin eväänsä. ”Osta mitä haluat, minä maksan kaiken purjehduspalkkaa, samoin kuin sinun matkasi ja mitä täällä nyt sitten eteen tuleekin.” Reput vielä täydempinä kävelivät kadun varteen linja-autopysäkille. Taulussa luki auton menevän satamaan. Odottivat ja Pekka tilasi lopulta taksin. ”Mennään nyt näin, satamaan on useampi kilometri, en minä sitä jaksa kävellä.” Laiturissa vene killui kauniisti. Reput heitettiin kajuuttaan, Pekka kaivoi ostamansa navigaattorin esille ja alkoi asentaa sitä kajuutan katolle. ”Autas vähän, tässä on jotakin, en minä kyllä sinua töihin pyytänyt, on plotteri hyvä apu tuntemattomilla vesillä.” Johdot kiinni sähköpääkeskukseen sulakkeen taakse, ja laite heräsi. Näyttöön tuli alueen merikortti ja veneen paikka siinä. Lisänä oli merikortit aina Hankoon ja Skåldöhön Tammisaaressa. ”Minä putkautan hieman moottorilla ulos laiturista ja suuntaan aallopin aukkoon. Saadaan sitä ennen purjeet ylös.” Tuulta ei ollut kuin nimeksi, aurinko painui jo alhaalla punaten meren miesten purjehtia. ”Mennäänkö ulkomerelle, vai miten olet ajatellut?” No minä tykkäisin ajaa rannikkoreittiä, sinä saat päättää navigaattorina.” ”Kyllä sitten ulkomerta kohti, ja sieltä etelään. Purjehdimmeko läpi yön ja perään seuraavan päivän?” Pekkaa se hieman arvelutti jaksamisen kannalta, luotti kuitenkin Osmoon. Kokkolan luotsiaseman jäi paapuuriin, viimeiset saaret ja luodot häipyivät meren syliin. Valtava merimerkki osoitti syväväylän kääntymisen etelään ja pohjoiseen. Tuuli alkoi yllättäen nousta. Kokka nyökki ja kohisi. Vene oli hyvin suunniteltu ja rakennettu. Tuuli painoi etelästä pohjoiseen, suoraan kulkusuuntaa vasten. ”Ajetaan nyt sitten päin Ruotsia niin pitkälle kuin viitsitään, käännytään sitten takaisin Suomea päin ja edetään näin luovien niin pystyyn kuin päästään.” Osmo oli oikeassa. Ei avomerellä kannattanut koettaa edetä lyhintä reittiä luovien puolelta toiselle. Navigaattori osoitti veneen paikan keskellä merta, näkyvissä vain vettä, viiva jäi vanaveteen, osoitti vielä veneen nopeuden. Miehet vuorottelivat pinnassa. ”Mitä mahtaa tuulla?” ”Kyllä yli kymmenen metriä on. Aalloissa on vaahtopäitä. Hyvin tämä leikkaa aallokon, keula ottaa paremmin kuin Haahti.” ”Minä menen laittamaan meille teetä ja haukattavaa.” Paksut siivut leipää, valtavat kimpaleet juustoa päälle, kuumat mukilliset teetä, vielä makkaraa aikas pätkä. ”Ota tuosta, minä en kykene tekemään oikein ruokaa, kapyysi on niin keikkuva ja kallellaan. Hyvä kun vettä saan keitettyä.” Pekka nousi kajuutan kallellaan olevia portaita tukien itseään toiseen laitaan kädet täynnä.  ”Tämä on aivan hyvä näin.” Niin paljon syötiin kuin jaksettiin, teetä mukikaupalla ja voileipiä useita. Kohisteltiin Ruotsia kohti. ”Annas kun vuorotellaan pinnassa, minä vielä jaksan. ” Täytyykin jo päästä pissalle, mutta tuonne kannelle ei ole asiaa, voinko mennä vessaan.” ”No tietenkin, siellä minäkin kävin, ei nyt parane pudota mereen sepalus auki. Mahtaisinko saada sinua ylöskään.” ”Kyllä varmasti saisit.” ”Niin, veneen kyllä hollaan, mutta hitollako sinut jaksaisin nostaa partaan yli.”  Keulapiikissä oli vesiwc levyn alla. Siitä oli vedetty putkistot septitankkiin ja mereen. Putkissa oli useita venttiilejä, joista valittiin tavaran kulku sopivaan putkeen. Osmo tuli takaisin ja sanoi, ettei pumppu toiminut. ”Minä menen katsomaan.” Katseli venttiileitä, alkoi painaa pumpun varresta, lisäsi voimaa ja sai kuset ponnahtamaan käsilleen ja turkille. ”Kyllä tämä käy kun osaa, mutta laitas tähän joku tottumaton.” Pekka hoksasi venttiilien oikean asennon, pyyhki turkin ja kätensä ja palasi sitloodaan. ”Minä voin jatkaa tästä. Olen katsellut, kuinka navigaattori näyttää eri nopeutta sinulle ja minulle. Sinulla on selvästi parempi käsi ja taito luovia. Olen sitä katsellut, mutta aallon otto on kait ratkaiseva ero. Minä kynnän liikaa päin, enkä osaa laskea.” Yö oli vaalean musta, vene keinui, lokit olivat poissa. ”Valmistaudus vendaan, minä käännän päin Suomea.” Matka oli jatkunut tuntikausia, Pekkaa alkoi väsyttää. ”Kuules, minä menen keulapiikkiin hetkeksi lepäämään, vaihdetaan sitten. Jaksatko sinä?” Osmo istui laidalla pinna kädessään rauhallisena ja vakaana, hänellä ei ollut hätää. Kajuutassa meno oli vaikeaa. Turkki oli vallan vinossa, askeleet täytyi sovittaa aina jotakin tukea vasten, ettei olisi lentänyt selälleen. Kattokaiteesta saattoi pitää kiinni.  Aallolta alas nyökkiessä vene katosi jalkojen alta äkilliseen syvyyteen, saavutti uuden aallon ja nousi heilahtaen saaden astelijan jalkojen alle hetkeksi tukevan tunnun, kunnes se taas katosi. Nyökkiminen ei ollut ainoa liike, vene myös hieman rullasi oikealta vasemmalle, aaltojen ja tuulen painamana. Pekka seisoi keulapiikissä punkan edessä, irrotti otteensa ja samassa veneen mennessä alta lennähti suoraan patjoille pää aivan kiinni laipioon. Niille sijoilleen nukahti.

Lähtö Kokkolasta ensimmäisenä iltana päin laskevaa aurinkoa

1 kommentti:

  1. Merenkyntäjän oivaa tarinointia. Jopa oli taas seikkailun käynnistys. Tekisi mieli ihan utsia, mitä vuotta tuossa eletään. Kirjoittajalle Suomen niemi on pieni, milloin missäkin päin on vene ja satama, milloin kynnetään, milloin rakennetaan, milloin myydään ja ostetaan. Joka tarinassa kuitenkin näkyy selvästi, että asiantuntemuksella ja intohimolla ollaan matkassa.

    VastaaPoista