Vene Oulusta
Kesä kului Scyllaa haettaessa. Kolmea Pekka kävi katsomassa,
yhden ostikin. Se kauppa kuitenkin peruuntui. Vene lehdessä oli kuva ja
ilmoitus Helmsmann 26 purjeveneestä ja sen varusteista. Lukiessaan sitä
kiinnostus alkoi herätä. Soitto merikapteenille, hetken puhelu ja sopiminen
tapaamisesta Oulun rautatieasemalla. ”Minä tulen etelän junalla, se on viittä
vaille kaksitoista perillä, laita silleen, että päästään merelle.” ”Mites me
tavataan ja tunnetaan, siellä asemalla on paljon ihmisiä?” ”Älä huoli, kyllä
minut sinut treffaan.” Matka pitkästä aikaa junassa oli leppoisaa maisemien
katselemista lukuisien vanhojen puuasemien sivuitse. Vaunussa oli hyvin tilaa.
Perillä rappusia alas ja raiteiden toisella puolella takaisin ylös maan
pinnalle. Väkeä jäi paljon junasta, jonkin verran sitä kiirehti vastavirtaan
matkallaan junalle. Aivan rappujen yläpäässä tolppaan nojaten partasuinen mies
katseli tulijoita hieman hätääntynyt ilme silmissään. ”Veneen myyjä varmaan,
terve.” Kättelivät ja kävelivät autolle. ”Mennään suoraan satamaan, minulla on
vene pursiseuran laiturissa.” ”Sopii, millainen tuuli täällä on?” ”Tuulee kyllä
aikalailla, yli 10 metriä, mutta kyllä ulos päästään, jos sinne haluat.” Miehet
istuvat tovin kajuutassa. Merikapteeni esitteli venettä ja Pekka kyseli. ”Minulla
on vaimo Venäjältä, sitä perua tässä on tällainen kirjava vaate oven paikalla,”
vastaili omistaja kysymykseen, missä keulapiikin ovi on. ”Oukkei, köydet irti
ja menoksi.” Sataman rakennusten suojassa purjehdus oli leppoisaa, suuret
hallit jäivät vasemmalle, tuuli painalsi niemen takaa menon kuoppaiseksi.
Keulassa ja mastossa olivat täydet purjeet, vesi ylettyi suojanpuolen kannelle.
”Kuinkas sinä reivaat tämän, oletko sitä tehnyt?” ”Ei mitään sellaista,
täysillä on menty.” ”Näytäs nyt kuitenkin.” Merikapteeni luovutti peräsimen,
otti käteensä muutaman nuoranpätkän ja hellitti ison nostinta. Pekka
ohjasi kokan tuuleen, puomi tahtoi
heilua levottomasti, eikä reivinarujen kiinnityksestä meinannut tulla mitään. ”Aika
tuppurointia, ei ole tosiaankaan reivannut useasti, eikä kykene ollenkaan
siihen yksin. Ei tuosta mitään tule, vanha ja kankea ukko.” Keulapurje jotenkin
kykeni pitämään suunnan aallokossa, puomi iski kipparia selkään. Tietenkään
hänellä ei ollut pelastusliivejä. ”Et taida liiveihin luottaa?” Murinaa tuli
vastaukseksi.” Olkoon, minä käännän takaisin satamaan, tiukkaa nostin.” Kaupat
sovittiin kajuutassa kovan tinkimisen jälkeen. ”Minä tulen hakemaan veneen
Vaasasta, kait sinä sinne sen tuot?”
Tampereella asui Osmo, Pekan ensimmäisen purjeveneen
rakentaja ja varustaja. Hän sai puhelun, oli heti valmis lähtemään Veneen
siirtopurjehdukseen. ”Ei merikapteeni ole saanut venettä kuin Kokkolaan. On
kuulemma ollut niin kovat vastaiset tuulet. Minä kävin sen sinne maksamassa,
oltiin Paulan kanssa siellä laiturissa yö.” Sopivat tapaavansa junassa
Tampereella, soittivat vielä toisilleen lähtiessään kotoa. ”Terve, täällä sinä
oletkin, no leppoisa matka meillä on ensin Kokkolaan. Käydään siellä sitten
kaupassa, saat valita oman provianttisi.” Osmo oli kasvissyöjä, oli jo
Raumalla. Pekka kerran illalla oli tuonut veistämölle teetä ja voileipiä.
Niiden päällä oli paistettua ahventa. Ne Osmo kuori pois. Kokkolassa
ruokakauppa oli lähellä rautatieasemaa. Miehet kävelivät sinne reput selässä,
valitsivat kumpikin eväänsä. ”Osta mitä haluat, minä maksan kaiken
purjehduspalkkaa, samoin kuin sinun matkasi ja mitä täällä nyt sitten eteen
tuleekin.” Reput vielä täydempinä kävelivät kadun varteen linja-autopysäkille.
Taulussa luki auton menevän satamaan. Odottivat ja Pekka tilasi lopulta taksin.
”Mennään nyt näin, satamaan on useampi kilometri, en minä sitä jaksa kävellä.”
Laiturissa vene killui kauniisti. Reput heitettiin kajuuttaan, Pekka kaivoi
ostamansa navigaattorin esille ja alkoi asentaa sitä kajuutan katolle. ”Autas
vähän, tässä on jotakin, en minä kyllä sinua töihin pyytänyt, on plotteri hyvä
apu tuntemattomilla vesillä.” Johdot kiinni sähköpääkeskukseen sulakkeen
taakse, ja laite heräsi. Näyttöön tuli alueen merikortti ja veneen paikka
siinä. Lisänä oli merikortit aina Hankoon ja Skåldöhön Tammisaaressa. ”Minä
putkautan hieman moottorilla ulos laiturista ja suuntaan aallopin aukkoon.
Saadaan sitä ennen purjeet ylös.” Tuulta ei ollut kuin nimeksi, aurinko painui
jo alhaalla punaten meren miesten purjehtia. ”Mennäänkö ulkomerelle, vai miten
olet ajatellut?” No minä tykkäisin ajaa rannikkoreittiä, sinä saat päättää
navigaattorina.” ”Kyllä sitten ulkomerta kohti, ja sieltä etelään.
Purjehdimmeko läpi yön ja perään seuraavan päivän?” Pekkaa se hieman arvelutti
jaksamisen kannalta, luotti kuitenkin Osmoon. Kokkolan luotsiaseman jäi
paapuuriin, viimeiset saaret ja luodot häipyivät meren syliin. Valtava
merimerkki osoitti syväväylän kääntymisen etelään ja pohjoiseen. Tuuli alkoi
yllättäen nousta. Kokka nyökki ja kohisi. Vene oli hyvin suunniteltu ja rakennettu.
Tuuli painoi etelästä pohjoiseen, suoraan kulkusuuntaa vasten. ”Ajetaan nyt
sitten päin Ruotsia niin pitkälle kuin viitsitään, käännytään sitten takaisin
Suomea päin ja edetään näin luovien niin pystyyn kuin päästään.” Osmo oli
oikeassa. Ei avomerellä kannattanut koettaa edetä lyhintä reittiä luovien
puolelta toiselle. Navigaattori osoitti veneen paikan keskellä merta, näkyvissä
vain vettä, viiva jäi vanaveteen, osoitti vielä veneen nopeuden. Miehet
vuorottelivat pinnassa. ”Mitä mahtaa tuulla?” ”Kyllä yli kymmenen metriä on.
Aalloissa on vaahtopäitä. Hyvin tämä leikkaa aallokon, keula ottaa paremmin
kuin Haahti.” ”Minä menen laittamaan meille teetä ja haukattavaa.” Paksut
siivut leipää, valtavat kimpaleet juustoa päälle, kuumat mukilliset teetä,
vielä makkaraa aikas pätkä. ”Ota tuosta, minä en kykene tekemään oikein ruokaa,
kapyysi on niin keikkuva ja kallellaan. Hyvä kun vettä saan keitettyä.” Pekka
nousi kajuutan kallellaan olevia portaita tukien itseään toiseen laitaan kädet täynnä.
”Tämä on aivan hyvä näin.” Niin paljon
syötiin kuin jaksettiin, teetä mukikaupalla ja voileipiä useita. Kohisteltiin
Ruotsia kohti. ”Annas kun vuorotellaan pinnassa, minä vielä jaksan. ” Täytyykin
jo päästä pissalle, mutta tuonne kannelle ei ole asiaa, voinko mennä vessaan.” ”No
tietenkin, siellä minäkin kävin, ei nyt parane pudota mereen sepalus auki.
Mahtaisinko saada sinua ylöskään.” ”Kyllä varmasti saisit.” ”Niin, veneen kyllä
hollaan, mutta hitollako sinut jaksaisin nostaa partaan yli.” Keulapiikissä oli vesiwc levyn alla. Siitä oli
vedetty putkistot septitankkiin ja mereen. Putkissa oli useita venttiilejä,
joista valittiin tavaran kulku sopivaan putkeen. Osmo tuli takaisin ja sanoi,
ettei pumppu toiminut. ”Minä menen katsomaan.” Katseli venttiileitä, alkoi
painaa pumpun varresta, lisäsi voimaa ja sai kuset ponnahtamaan käsilleen ja
turkille. ”Kyllä tämä käy kun osaa, mutta laitas tähän joku tottumaton.” Pekka
hoksasi venttiilien oikean asennon, pyyhki turkin ja kätensä ja palasi sitloodaan.
”Minä voin jatkaa tästä. Olen katsellut, kuinka navigaattori näyttää eri
nopeutta sinulle ja minulle. Sinulla on selvästi parempi käsi ja taito luovia.
Olen sitä katsellut, mutta aallon otto on kait ratkaiseva ero. Minä kynnän
liikaa päin, enkä osaa laskea.” Yö oli vaalean musta, vene keinui, lokit olivat
poissa. ”Valmistaudus vendaan, minä käännän päin Suomea.” Matka oli jatkunut
tuntikausia, Pekkaa alkoi väsyttää. ”Kuules, minä menen keulapiikkiin hetkeksi
lepäämään, vaihdetaan sitten. Jaksatko sinä?” Osmo istui laidalla pinna
kädessään rauhallisena ja vakaana, hänellä ei ollut hätää. Kajuutassa meno oli
vaikeaa. Turkki oli vallan vinossa, askeleet täytyi sovittaa aina jotakin tukea
vasten, ettei olisi lentänyt selälleen. Kattokaiteesta saattoi pitää kiinni. Aallolta alas nyökkiessä vene katosi jalkojen
alta äkilliseen syvyyteen, saavutti uuden aallon ja nousi heilahtaen saaden
astelijan jalkojen alle hetkeksi tukevan tunnun, kunnes se taas katosi.
Nyökkiminen ei ollut ainoa liike, vene myös hieman rullasi oikealta vasemmalle,
aaltojen ja tuulen painamana. Pekka seisoi keulapiikissä punkan edessä, irrotti
otteensa ja samassa veneen mennessä alta lennähti suoraan patjoille pää aivan
kiinni laipioon. Niille sijoilleen nukahti.
Lähtö Kokkolasta ensimmäisenä iltana päin laskevaa aurinkoa
Lähtö Kokkolasta ensimmäisenä iltana päin laskevaa aurinkoa
Merenkyntäjän oivaa tarinointia. Jopa oli taas seikkailun käynnistys. Tekisi mieli ihan utsia, mitä vuotta tuossa eletään. Kirjoittajalle Suomen niemi on pieni, milloin missäkin päin on vene ja satama, milloin kynnetään, milloin rakennetaan, milloin myydään ja ostetaan. Joka tarinassa kuitenkin näkyy selvästi, että asiantuntemuksella ja intohimolla ollaan matkassa.
VastaaPoista