Vastaus palautteeseen Kalastaja kirjaani

Morjens Maiski

Kiitos kirjastasi ja viisaista sanoistasi koskien Kalastaja kirjaani. Harrastelijana minä en yleensä saa mitään palautetta teksteistäni, korkeintaan lausuman ihan hyvä. Muutamankin ihmisen kannustus auttaa laittamaan tarinoita luettavaksi.

Laitoit sanottavasi tiukasti numeroiden, ja kysyit motiivejani sekä annoit selviä parannusehdotuksia.
Siispä koetan selventää tämän kirjan taustoja.

Olen Sääksmäellä asuessani pyrkinyt tekemään yhteistyötä seudun asukkaiden kanssa. Siksi hakeuduin mm. Sääksmäki-Seuraan, ja olin siellä aktiivinen n. 15 vuotta. Seuran yhtenä tarkoituksena on kotiseututyö, aineellisen ja aineettoman perinteen tallettaminen. Aloitin mm. Sääksmäen talojen ja aittojen systemaattisen valokuvaamisen ja arkiston järjestämisen.

Meidän seuramme perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja oli akateemikko Eino Jutikkala. Tutustuin häneen näissä merkeissä. Silloin aloitin myös häntä koskevan arkiston tekemisen, valokuvaten mm. hänen Merihaan kotinsa.

Pentti Linkola muutti vain noin yhtä vuotta ennen meitä Sääksmäelle. Häneen ei voinut olla törmäämättä, sillä hän oli innokas käymään erilaisissa kyläjuhlissa kulkien kesäisin polkupyörällään pitkiäkin matkoja. Minä olin lukenut Pentin kirjat jo vuosia sitten, ja edelleen sitä mukaa kuin niitä ilmestyi. Tästä minulle oli muodostunut hyvä kuva hänen filosofiastaan. Se kosketti monin osin samoja asioita ja aiheita, joita minäkin pohdin. Lisäksi halusin ostaa tuoretta kalaa. Siitä se lähti. Pentti kiinnostui heti ensi tapaamisellani minusta ja minä totesin hänen valtavan kapasiteettinsa.

Tapaamisistamme tuli säännöllisiä. Hyvin havaitsin hänen köpelyytensä tavallisiinkin töihin, ne minua naurattivat, joten tarjosin apuani. Ystävyytemme syveni, samalla minä aloin auttaa häntä yhä enemmän.

Meillä oli tapana iltaisin istua Pentin keittiössä ja keskustella menneisyydestä ja suunnitella tulevaisuutta, ihmiskunnan kannalta. Pentin ehdoton loogisuus kiehtoi minua. Minä taas saatoin tuoda käytännön läheisyyttä esim. maataloudesta ja siinä tarvittavista toimista, vuoden kierrosta ja ihmisten ruokkimiseen tarvittavista panoksista. Käsittelimme metsätaloutta, tietysti luonnon pelastamisen, tai sanoisinko säilyttämisen puolesta.

Kiintoisia olivat myös keskustelut evoluutiosta, siinä sarka oli pitkä. Erityisesti minä olin kiinnostunut neandertalilaisten ja nykyihmisten suhteesta. Emme vielä tienneet Svante Pääbon mullistavista tulossa olevista perimän tutkimuksista, jotka osoittivat nykyihmisen ja neandertalilaisten olleen kykeneviä saamaan jälkeläisiä yhdessä. Meissä kaikissa, afrikkalaisia lukuunottamatta, on perimässämme 3-5% neanderilaisten geenejä.

Sääksmäki-Seurassa toimiessani tajusin Pentin suuren merkityksen paikallisille ihmisille ja yhteisöille. Aloin tehdä Pentistä muistiinpanoja, otin systemaattisesti valokuvia ja talletin kirjoitukseni. Sivuja alkoi kertyä vuosien mittaan, näytin niitä Pentillekin. Tästä taas sai alkunsa meidän keskeiset kirjallisuusillat. Pentti luki minulle kirjoitelmiaan, hauskoja sattumuksiaan ja ulkomaan matkojaan. Minä toin hänelle monisteena juttujani maatalouden ajoiltani.

Lopulta minulla oli koossa kymmeniä ja kymmeniä liuskoja. Sääksmäki-Seura kiinnostui niiden julkaisemisesta, ja niin alkoi pitkä kaksi vuotta kestänyt aineiston ja valokuvien saattaminen kirjan muotoon. Alusta asti työ tähtäsi tietynlaiseen läpivalaisemiseen Pentin Sääksmäen vuosista. Teos on kirjoitettu Sääksmäkeläisille, paikallishistoriaa parhaimmillaan. Täällä kaikki tuntevat Linkolan, kaikilla on hänestä mielipide. Sen sijaan kaikki eivät tunne hänen arkeaan ja siitä selviytymistä, vastuksia ja onnistumisia.

Tämän halusin jäävän paikkakunnalle tulevaisuuteen, siihen aikaan, jolloin Penttiä ei enää ole.

Kirja on täällä saanut hyvän vastaanoton, samoin kuin pienet lehtiartikkelini hänestä. Ne on julkaistu ennen kirjaa paikallisessa lehdessä. Ihmisten kanssa syntyy aina puhe Pentistä. Tämä on yksi syy, miksi en tehnyt Pentistä samanlaista tietolaatikkoa kuin itsestäni, hänet täkäläiset tuntevat, eivät minua. Kirjan leviäminen laajemmallekin Suomeen on vain hyvää mainosta Sääksmäelle. 

Toinen syy on se, että kirja ei ole historia Pentistä.

Kolmas syy on se, että Pentistä kirjoitetaan elämäkerta.

Neljäs syy on se, että Wikipediassa on varsin kattavat tiedot Pentistä.

Kirjan kirjoittaminen, miksi siihen ryhtyy, ihmisten tapaaminen, mihin se johtaa, ystävystyminen, motiivit, miten niitä analysoisit? Mikä johtaa eroon, mikä ystävyyteen, sen paljastaa vasta tuleva.

Minä kohtasin hengenheimolaisen, jalokiven, loogisen neron ja tinkimättömän oman tiensä kulkijan, joka antoi minulle monta kertaa enemmän kuin mihin minä osaltani kykenin. Minun fyysinen työni oli vain pienen pieni osa polkujemme yhtyessä kaksikymmentä vuotta sitten.

Sääksmäki-Seura kustansi teoksen, minä taas annoin seuralle kaikki oikeudet kirjaani, myynnin, tulot, kirjastoapurahat, oikeuden uusintapainokseen. Näin toteutui minun työni paikallishistoriallisten kuultokuvien säilyttämiseksi seuran arkistossa.

Kaunis kiitos kirjastasi, se varmasti kuluu käsissäni.

 

 

Lämpenevää kevättä

Pekka