Konserttipäivä

Tampereelle ja takaisin

Aamulla nousin kahdeksalta. Olimme sopineet menon Tammelan torille, sieltä piti hankkia hirvenlihaa. Mennessämme pohdimme poikkeamista Koskin torille, josko Siskolla olisi savustettuja muikkuja. Yöllä oli noussut sumu, se peitti näkyvistä edellä ajavan takavalotkin. Päätin mennä suoraan Tammelaan. Ennen moottoritien loppumista olin nähnyt kolmessa autossa takasumuvalot. Niissä saattoivat olla myös vilkut. Pääsimme hyvin parkkiiin, seinästä otin rahaa. Sitä tarvitsisin huomenna, kirjaston kirjailijatapaamisessa, joku saattaisi harhautua ostamaan. Vähän oli myyjiä ja vähän ostajia. Paapan Palvista saimme vakuumiin pakatun kolmen kilon lapapaistin. Virolaista, suomalaiset eivät kuulemma myy hirveä. Juttelin miesasiakkaan kanssa. - Ennen sai hyvin lihaa poliisien huutokaupoista, mutta ei niitäkään enää ole järjestetty. - Nyt ne ostavat lihat heti tien päällä. Soittavat metsästysseuraan, ja sieltä tullaan hakemaan kaikki pois, siivoavat vielä jälkensä. - Se on harmillista, metsätön mies ei enää saa osaansa rahallakaan. Minä olen kyllä pienriistaa ostanut poliiseilta tien päällä, mutten isompaa koskaan. En ole kyllä osunut paikalle, vaan mihin sitä kokonaisen hirven laittaisi. Vammalassa, kun Laukon peura sinne levisi, niin sellaisen saattoi kyllä auton perään tuupata.

Pöytiensä takana thai-tytöt iloisesti hymyilivät ja huutelivat kaupoille. Puolukkaa, mustikkaa, mustia torvisieniä, kanttarellejä. Suomalaisilla oli lisäksi omenia laatikot täynnä. Katselin hieman luumuja ostaakseni, ja olihan niitä, kaksi litraa pientä Sinikkaa. Ostin yhden litran, Paula osti porkkanoita ja komean valkosipuliletin.

Sumu alkoi hellittää, ajelimme kotiin päin. - Sinun täytyy vielä tulla uudestaan, kun konsertti on illalla. - Ei se mitään, kesäistä keliä kun on. - Poikkea Koskikaran alakertaan, käyn apteekissa. - Minä käyn katsomassa muikkuja. Katseluksi se jäikin, ei ollut niitä savustettuna, enkä pyöreitä ostanut.

Kahvit joimme kotona, minä selasin päivän uutisia. Kahdelta menin päiväunille, Paula valmistautui illan vieraita varten. Minä olisin sitten poissa tieltä konsertissa. Herättyäni kerroin käyväni st-autossa katsomassa Katjalle, kummitytölleni, Ford Focusta. Jussi sitä oli pyytänyt. Ei ollut saanut Savonlinnasta hyviä tarjouksia. Puin konserttivaatteet, vaaleat housut ja ranskan takki. Nousin tuolista lähteäkseni, kun Paula huusi takaisin. - Missä sinä olet taas istunut, ei näillä voi mennä. Mitä täällä on, ei lähde pois. - Paskaa tietenkin, no vaihdan housut. Komerosta sain käteeni valkoiset farmarit, no jalkaan vaan. - Et sinä voi noissa lähteä, kesähousuissa. - Miksen, senkun menen, kesähän nyt vielä on, intiaanikesä. Minä lähden, käyn ensin siellä autokaupassa. - Onko eväät, onko0 lääkkeet, pistos mukana? - On on, terve.

Kävelin autokauppaan ja aloin tehdä tutun myyjän kanssa kauppoja. Pääsimme siinä istuessamme sopuun hinnasta, nousin katsomaan autoa, joka olikin siinä aivan takanani. - Hieno autohan tämä on, asia on selvä, soitan veljelleni. No perskeles, missäs mun puhelimeni on. Myyjä taputti takkini sivutaskuja, ei sitä ollut. Kello oli niin paljon, etten ehtisi käydä edes takaisin. Lupasin soittaa. Kotona puhelin oli telineessään. Soitin Jussille ja selostin tilanteen. Hänelle kävi hyvin. Soittaisi varmistuksen huomenna. Minä soitin kauppaan ja pyysin varaamaan huomiseen. Sehän sopi.

Läksin ajamaan kauniissa tuulettomassa syksyn ruskassa kohti Tamperetta. Kerrankin on hyvin aikaa, menisinkö konsertti tutuksi tapahtumaan, se alkaa kuudelta. No, katson sitten perillä.

Tutussa parkkipaikassa ei ollut vielä monia autoja, sain omani aivan eteen tien poskeen. Radosta kuuntelin klassista ja uutisia. - Tunti vielä aikaa, en sittenkään mene konsertti tutuksi tapahtumaan, kuuntelen musiikkia ja luen maailman lehtiä. Kännykkä käteen ja IS, IL, HS, Kauppis, maikkarin uutiset ja lopulta kävin myös facebookissa. Hyvin olivat vastanneet kuvahaasteeseni.

Kun oli aikaa kaksikymmentä minuuttia konsertin alkuun nousin autosta ja aloin kävellä talolle. Mahdoton remppa oli edennyt talossa sen verran, että takaovi oli taas avattu, siitä sisään ja kävelin tutulle ovenvierusseinälle. Katselin yleisöä, kovin nuorta. Ei näkynyt tuttuja. Otin lippuni esiinja tarkastin. Olin tullut viikkoa liian aikaisin.

Kotona vieraita nauratti.