Etelä-Pohjanmaalla v. 2017

 

 Ilmajoki, Isokyrö ja Raippaluoto

- Lähdekkös reissuun, minä voitin huutokaupassa ruohonleikkurin? Mennään Pohjanmaalle hakeen se. Lähetyksen hinnalla käydään, ja saadaan päivän reissu.

- No tietenkin lähden. Milloin tämä sitten tapahtuu.

- Mennään tiistaina, mä tuun heti aamulla kahdeksalta hakeen.

- Olen valmiina.

Soitin hieman ennen tuloani, Jakkella kesti aina jokusen minuutin, kolmannessa kerroksessa kun asui. Nyt minä sain pitkän nenän, siellähän reissumies oli jo pihalla valmiina. Ajoimme Pirkkalan moottoritietä, alitimme Porin tien liittymän ja käännyimme Ylöjärvellä Vaasaan menevälle tielle.

- Tuossa on sitten iso kauppakeskus, en ole siitä koskaan mitään tiennyt.

- Joo, minäkin kävin siellä vasta keväällä. Paula oli ostanut netistä lampun, myyjä sopi tapaamisen sen eteen. Pitkään sain ajella ja katsoa, mistä sinne edes pääsee sisään. Ostimme sieltä tuutit, oli kuuma päivä. Paula oli vielä sisällä, kun istahdin ulkopenkille tuntemattoman rouvan viereen ja altin juttelun. Hänellä olikin asiaa, vastusti jonkin tien tekemistä. Olin mukana rintamassa, ja siitä sitten haukuimme Ylöjärven poliittiset päättäjät ja virkamiehet. Kiitteli keskustelusta.

- Olemme Hämeenkyrössä, tuosta menee tie Viljakkalaan, ajelin sitä useita vuosia. Vasemmalla järve rannassa on Frantsilan luomutila.

- Ai, tuosako se on?

- Olen siellä käynyt useita kertoja, nyt ei aikamme riitä. Tuossa, katsos siinä on laivalaiturikin. M/S Purimo seilaa siitä Siuroon ja takaisin. Se matka on vielä tekemättä. Menee Purimo Pappilanjoellakin. Ehkä ensi kesänä.

- No on tässä kiemurat. Ajoimme Hämeenkyrön ensimmäiseen liikenneympyrään.

- Näissä tapahtui juuri kaksi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Kolmas oli Ikaalisissa. Ei auta nopeusrajoitukset eikä tällaiset ympyrät. Surullista.

Ikaalinen jäi taakse, ajoimme kuuttakymppiä kauniin salmen yli, oikealla huoltoasema ja vasemmalla kaunis Kilvakkalan kylä.

- Tuosta käännyimme aina Niinisaloon, silloin kun olin vielä Tykistökoulussa erikoistumassa.

Matka eteni, sade ei juurikaan haitannut. Sitä tuli sellaisena sumuna kuin syysaamulla sateen jälkeen. - Tässä on mukava kahvipaikka aivan järven rannalla. Sieltä jkohtaa tuon pienen lahden poikki kävelysilta toiseen niemeen. Siellä on tulistelupaikka. Sielläkin voisimme joskus poiketa. Vaikka Tuurin Kyläkauppareissulla. - Minä en siellä olekaan käynyt. - On siellä valtava halli, ja paisuu koko ajan. Vesa Keskinen on aika yrittäjä. Tapasin hänet ja muut veljekset siellä päämajassa. Olimme Kylmäkosken kunnan johtoryhmän matkalla tutustumassa liikkeeseen. Vesa piti siellä meille esittelyn.

Pohjanmaan Portti jäi taakse, Juustoportti hetken houkutti, ajo kuitenkin maittoi.

- Minä olen menossa Ilmajoelle ensin. Sieltä on isoisäni suku kotoisin. Tuomiston Iivari, maailmanmestari raskaaassa sarjassa, painissa. 1912, lisäksi moninkertainen Suomen mestari, elokuvanäyttelijä ja Lahden poliisimestari.

- Ai se, jonka kotitaloa kävimme Lahdessa katsomassa. - Just, se on minun syntymätaloni. Olen tämän vuoden tutkinut sukuselvitystä. Sain sen yllättäen Paulalta joululahjaksi. Siinä on selvitetty 1600 luvun alusta Uppa suvun esi-isät, ja 1750 paikkeilla meidän sukumme nai Uppalaisen naisen. Siitä eteenpäin tähän päivään meidän sukuhaaraan. Ilmajoki ja siellä Nikkola ja Pirilä sekä Kannaston talo ovat synnyttäneet useita sukulaisia. Mennään katsomaan, josko löydämme taloja.Ne sijaitsevat Kyrönjoen varrella aika lähekkäin. Hain netistä etukäteen tietoja. Hannu Vallaksen ilmakuvat taloista olivat jo olemassa.

Tulimme keskustan tiehaaraan. Ajoin siitä eteenpäin ja koetin katsoa jokirantaa. - Ei näy, täytyy kääntyä takaisin, joki on tuolla kauempana. Päädymme kahden liikenneympyrän kautta jokirannassa kulkevalle tielle. - Katsos, Nikkolantie, nyt ollaan oikella tiellä. Kaksi kilometriä tieviitan mukaan. Onhan komeita taloja, vanhoja hirsilinnoja ja uusia omakotitaloja. Pirilän talo on edempänä, sillan pielessä. Mutta ota näistä nyt selvää. Ei ole edes ketään kulkemassa, että voisimme kysyä. Tuo voisi olla Nikkola, tuolla takana. Komea hirsitalo. Noissa taloissa oli aikaisemmin edusta joelle päin, tällä puolella ei ollut silloin vielä edes maantietä.

Mahdotonta oli selvittää mikä talo olisi Nikkola, mikä Pirilä. Ajoimme sillasta yli ja katselimme nyt joen toiselta puolelta taloja. Nyt ne näkyivätkin hyvin, uusien omakotitalojen väleistä.

- Minä toppaan tähän, ja koetan käydä kuvaamassa. Kävelin jokirantaan pihan poikki. Fysioterapeutti, näkyi ovessa kilpi. Jokivarressa oli Jättibalsami päässyt pahasti rehottamaan. - Se aiheuttaa vielä koko joen matkalta ongelman. Sitä ei kukaan kykene kitkemään. Lähdetään menemään, katselen vielä löydämmekö Tuomistontien. Voi se kyllä jäädä seuraavaan kertaan. Minä laitan tytön neuvomaan meitä. Napsautin Heren päälle. Se löysi meidät heti, ja annoin sille komennon ohjata automme Koulukatu 17, Isokyrö. Ohjaus alkoi heti eripuraisissa merkeissä. Käänny seuraavasta risteyksestä neljännestä liittymästä. - En käänny, eihän siinä ole kuin kolme. Sama jankutus seuraavassa liikenneympyrässä. Tyttö ehdotti neljättä, minä poistuin kolmannesta. Tulimme isolle tielle kohti Seinäjokea. Opas aloitti taas, käänny seuraavasta risteyksestä vasemmalle, käänny nyt. Ohjaus tuli niin nopeasti, etten ehtinyt kuin kääntyä.

- Nyt otan kyllä karta esiin, pääseekö tällaista pikkutietä Isoonkyröön. No kappas, taitaa päästä, oikaiseekin hieman. Ajetaan sitten. Tuli tiehaara, jossa kyltti Nikkola.

- Perskules, mennäänkös me takaisin, no mennään, tytön syy. Ajoimme taas lenkin jokivartta katsellen. Otin kuvia tienvarren postilaatikoista. Yksi nimistä oli Ylä-Pirilä. Samat liikenneympyrät kolmanteen kertaan, Seinäjoen tielle.

- Tyttö ei nyt pääse ääneen ennen Isokyröä. Melkoiset on aukeat, puinnit myöhässä, no on tuossa jo kynnettykin ensimmäinen lohko. Lähestyimme Vaasaa, enää parikymmentä kilometriä.

- Olekkos käynyt Raippaluodon sillalla? Nyt olemme aika lähellä, voisimme katsella kans Vaasan taloja ja katuja.

- En ole koskaan käynyt Vaasassa, mikäs se Raippaluodon silta on?

- Suomen suurin, pisin maantiesilta. Valtamerilaivat seilaavat siitä alta.

- Mennään vaan.

Koulukatu oli aivan tavallinen omakotikatu.

- Miten täällä voi olla nettimyymälä. Sen pitäisi olla aika suuri, jokos tyttö taas… No ei, viimeinen talo oli valtava hallikompleksi, pihassa useita kontteja. Pysäytin hallin viereen ja luikahdin ovesta sisään.

- Päivää, tulin hakemaan leikkuria, mulla on kuitti puhelimessa.

- Ei tarvitse hakea, on se täällä, jos se on maksettu.

- On se. Kuittasin ostokseni, ja lähdimme hakemaan sitä viereisestä hallista.

- Herranen aika, täältähän me emme löydä mitään kahteen kuukauteen. Tavarat olivat paketeissa, pahvilaatikoissa, riveittäin, päällekkäin, järjestyksessä kyllä.

- Missäs se on, taitaa olla vielä kontissa, mennääs katsomaan. Myyjä asteli rivakasti ulos, tempaisi kontin oven auki ja alkoi kaivaa puukkoaan. Riipi sillä pakkausmuovia, tarttui vahvikevanteesta kiinni ja tempaisi. Vahva vanne katkesi. Hiukan lisää puukkoa, ja paketti irtautui.

- Ottakaas vastaan, minä työnnän täältä, myyjä oli jo ponkaissut konttiin. Me hädin tuskin saimme reunasta kiinni, kun paketti jo liukui meidän syliimme ja maahan. Emmehän me siitä mitään otetta saaneet, painoi 48 kiloa.

- Menkääs pois siitä, naps vain, ja myyjä tempaisi paketin rinnoilleen ja harppasi autoa kohti, pistetäänkös tämä takakonttiin. Juoksin autolle ja tempaisin kontin auki.

- Ei mahdu, tämä on liian korkea, laitan takapenkille. Aukaisin oven ja katselin kun pienikätinen kolossi alkoi tunkea pakettia takapenkille. - Menkääs joku auttamaan toiselta puolelta. Kiiruhdin penkille ja avitin paketin kulmasta polvillani puolipenkissä. Kolossi työnsi paketin autoon ja samalla minut ulos, hups.

- Hyvinhän se mahtui, kiitos.

Vaasaan mennään tuosta, mutta opaste kertoo Raippaluotoon olevan 22 kilometriä oikealle.

- Minulla oli luulo, että Raippaluoto on aivan Vaasan satamassa, mutta mennäs nyt katsomaan. Liikenne oli vähäistä, tuuli oli voimakas, meri näkyi metsän väleistä, ja kivet.

Siinä se oli. Komeat pylonit keskellä siltaa, vinoköydet tuskin näkyen.

- Pyssään tuohon levikkeelle, täytyy käydä pissalla. Otetaan samalla provianttia, Paula laittoi leivät ja banaanin mukaan. Suoritimme huoltotoimenpiteet.

- Merikapteeni Metsola opetti meille pojille Rauman purjehduksella, että vain laivan kippari saa kusta vastatuuleen. Hiukan sitä täytyikin katsella.

Astahdimme tielle, tuuli sekoitti Jakken tukan. Minun kuontalooni se ei pystynyt. Kuvasimme, ja lähdimme ajamaan sillan yli. Ylämäkeä jatkui, pylonit eivät tuntuneet lähestyvän. Meri jäi kauas alle. Ensimmäinen pyloni, huiman korkea, jäi taakse, olimme sillan korkeimmalla kohdalla. Sillan kansi alkoi aleta ja saavutti lopulta vastarannan. Tien varren opasteessa luki Replotbro.

Vaasan katuja, kauniita puutaloja korttelikaupalla, tyylikkäitä kouluja, kirkko, katutyötä ja aina meri. Tulimme hautausmaan laidalle. Jouduin kysymään navin tytöltä, mistä pääsemme Tampereelle.