Kumimatto vv. 2018

Istuin autossa Kaaripolulla. Auringon valo kiillotti kerrostalon seinän. Edellisenä kesänä sen maalari oli käynyt läpi. Kaunista työtä, oiva vaalean keltainen väri. Odotin Jakken ilmestymistä alaovesta. Pipo syvällä päässä ja nyrkissä jokin tumma möykky. - Terve, katsos, toin sinulle tällaisen. - Kiitos, mitä sinä näitä minulle kannat. Laitoin Riga kilohailipurkin takapenkille. Kyllä se maistuu leivän päällä, ajattelin kääntäessäni auton Ulkun suoralle. Aloimme puhella, viime kerrasta oli jo aikaa. Siinä sitten Kirjaskadulla havahduin siitä, missä olin ja minne olimme menossa. - Katsos, minne nyt mennään, käännynkin Teollisuustielle, ajellaan siitä sitten Sääksmäen silloille ja Riihimäelle. Koetan hakea st1 huoltoasemaa. Sain sieltä alennuskortin. - Mikäs siinä automyymälän vieressä on? - Se on ABC. -No niin onkin. Käännyin tankkaamaan. Asemalla ei ollut ketään edessä. Kaivoin S kortin ja työnsin sitä aukkoon. Automaatti ei sitä tuntenut. Tankkasin siis ilman alennuksia, taas. Pipon jouduin ottamaan autosta kaljun peitoksi.
Moottoritiellä oli hyvä keli, sula ja kuiva asfaltti, eikä juurikaan liikennettä. - Mennään nyt ilman tytön ohjeita Riihimäelle saakka, siitä käännymme Lahden tielle. Siellä ennen Oittia saa navi nousta ohjaamaan. Vakionopeuden säädin piti vauhdin tasaisena. En saanut viimeisimmästäkään tolpan välähdyksestä sakkoa. Lappu kyllä tuli, mutta se oli vain huomautus. - Ihme mäihä meillä. On varmasti aika harvinaista saada kaksi huomautusta peräjälkeen. Vallankin, kun molemmat kerrat sattuivat huomaamatta tolppaa.

Riihimäellä nousimme jo tuttua ramppia ylös sillalle ja Lahtea kohti. - Tuossa on pysäkki, toppaan siihen hakemaan tytöstä kartanlukijan. Tuosta navi päälle. Kaivoin laukusta puhelimen. Olin jo edellisenä päivänä kirjoittanut sen muistiin osoitteen. Naps, ja käskin koneen ajaa kohteeseen. Ei onnistunut. Ilmoitti, ettei gepsi ole päällä. Painoin OK ja koetin uudelleen. - Mikäs tässä nyt on, en pääse eteen päin. Luin ohjeet jälleen, ja menin valikkoon, missä sain gepsin päälle. - No nyt tämä pelittää, kuunnellaas ohjetta. ”Käänny vasempaan ja aja sitten tätä tietä.” - No taas se temppuilee, emme me tee käännöstä, emmehän me ole vielä lähelläkään Oittia. Ajoin suoraan pari sataa metriä, ja tyttö puhelimessä oli samaa mieltä, suunta oli oikea. - Meinasi vaan taas jymäyttää meitä, niin kuin Ilmajoella. Mikähän siinä on? Ehkä päivityksestä johtuva vika. Vaan on tämä tie ollut paikoillaan silloin, kun navia on tehty.

Kymmenen kilometrin jälkeen tuli tienviitta Hausjärvelle. - No nyt me alamme olla lähellä, mitäs tyttö nyt sanoo. - Käänny oikealle, käänny nyt. Meinasin varautumisesta huolimatta ajaa ohi risteyksen, se olikin aivan kylätie. - Nyt kyllä menemme harhaan, tuumasi Jakke katsellessaan mutkaisen tien varren pieniä omakotitaloja. - Ei, kyllä me voimme olla oikeassa, mennääs nyt. ”Käänny oikealle ja aja sitä sitten kaksi kilometriä, niin olet perillä.” Minä ajoin. Tuli tienhaara, eikä tyttö noussut neuvomaan. - Topataas tässä ja katsotaan tienviitat, mitä niissä lukee. No kas, on joku voimansa tunnossa kääntänyt viitan aivan mutkalle. Ajoin tienhaaran yli, kunnes näin mitä kilpeen oli kirjoitettu. Kohta sen jälkeen tyttö sanoi meidän olevan perillä. Vasemmalla oli suuri teollisuusrakennus. - Minä sain ohjeet ajaa rakennuksen taakse, siellä on nosto-ovi, ja siinä henkilöovi. Liu`utin auton hiljaa nurkan taitse. Siellä oli nosto-ovi mutta siinä ei ollut pientä ovea. Sen sijaan siinä oli vieressä iso rautaovi, ja seinässä luki oikea nimi. - Minä käyn nykimässä ovea. Jakke astui myös autosta ja laittoi tupakaksi. Ovi oli visusti lukossa. - Minä jatkan autolla kulman taakse. - Minä kävelen koettamaan noita jo näkemiämme ovia ja polttelen siinä samalla. Uuden nurkan takana oli oikean lainen nosto-ovi. Menin sisälle ja tulin laajaan halliin. Ensin en nähnyt ketään sisällä. Astelin eteen päin, ja oikealla hallin perällä oli kaksi miestä. - Terve, tulin hakemaan sitä mattoa. Olin aamulla ennen lähtöä soittanut, että olisivat paikalla. - Terve, sitä kumimattoa, se on täällä. Kävelimme mattorullia täynnä olevan rullakon luokse. - Se on tämä, mies sanoi ja kumartui ottamaan sinisessä muovikääreessä olevaa rullaa. Minä nappasin toisesta päästä kiinni. Ähkäisin, tämähän on raskas. - Kumi painaa, onko sinulla auto tuolla ulkona. Jaksatkos kantaa? - Minulla on toinen mies mukana kyllä, mutta voinkos käyttää tätä tyhjänä olevaa rullakkoa? Nostimme mattorullan siihen, ja minä vieritin maton sen avulla kevyesti auton viereen. Myyjä tuli myös ulos, ja kun Jakkea ei näkynyt, nosti hän sen yksin takaluukkuun. - No jopas, sehän kävi voimalla, kiitos kovasti. Käänsin auton, ja Jakke asteli kulman takaa kyytiin.

- Mikä sinulla siellä on, mihinkäs sitä aiot käyttää? - Laitan osan siitä takakuistille ja osan autotalliin. Teppo laatoitti minulle pyörien alle hyvät laatat, mutta siihen keskelle jää betoni paljaaksi, eikä se kestä jäätymistä ja sulamista. Betoni murenee. Olen sitä paikannut, mutta taas murenee, nyt paikan vierestä. Laitan kumimaton sen päälle.

Ajelimme ennen puolta päivää takaisin Valkeakoskelle. Totuttuun tapaan Jakke kävi kaupoilla, nyt Tokmannissa, tuli kassinsa kanssa autoon ja antoi minulle pienen pussin lakritsia ja ruisleipänappeja. - Perjantaina näemme konsertissa, Ulla oli hankkinut meille liput. Missä sinä istut. Olimme aika lähellä, B puolella muutaman rivin päässä toisistamme. - No kyllä siellä nähdään, terveisiä.