Pienkoneita
Vanhalla isännällä
oli lypsykone. Siihen kuului sähkömoottori, joka pyöriti
varsinaista alipainekonetta. Se oli kuin auton moottori, jossa männät
kulkivat ja saivat aikaan alipaineen alatahdilla, siis männän
liikkuessa alas. Kovin voimakas alipaine ei ollut, mutta riittävä
putkistoa varten. Ne taas oli pultattu navetan kattoon, ja niistä
tuli alas kuhunkin parteen alasveto, johon sitten kannettava
löypsykone liitettiin. Maito suihkusi kannettavaan kannuun. Siinä
taas oli ilmatiivis kansi, jossa oli liitäntä lypsyä varten.
Katselin konetta ja tarkastelin putkia navetan katossa. Putket olivat
vanhoja ja ruosteisia, niistä ei olisi mihinkään. Lypsykoneen
voisi korjata ilmapumpuksi. Puhuin asiasta Virtasen miehille. Hannu
tuumi sen kyllä onnistuvan, tarvittaisiin vain vahva sähkömoottori
ja muutama venttiili. Asia jäi hautumaan.
Päätin tehdä
sirkkelin. Moottori oli jo valmiina. Sen akselilla oli kiilahihna,
josta saisin voiman välittymään sirkkelin akselille. Sopivaa
akselia joiuduin etsimään nurkista ja tavarakasoista. Ei löytynyt.
Soitin Osmolle.
- Terve, olisikos
sinulla aikaa lähteä Vauranojalle?
- Kyyllä, jos ei
nyt heti tarvi mennä. Mitä me haetaan?
-Sopivaa akselia,
johon saan päähän hihnapyörän. Siinä saisi olla valmiiksi
laakerit päissä. Siihen keskelle ajattelin sovittaa sirkkelin
terän.
- Vauranoja on oikea
paikka, kyllä me sieltä sellainen löydetään, mennäänkö
aamusta.
Aamulla hyppäsin
Volkkariin, toppasin Osmon kohdalla ja otin kaverini kyytiin.
- Kyllä meillä on
aina jokin yritys menossa.
- Niin on, mutta se
on elämää. Täytyy rahattoman koettaa tulla romuilla toimeen.
Vaikka hyvinhän me olemme onnistuneet hankkeissamme.
- Vauranojalla on
aina hauska poiketa ja lkatsella, mitä siellä nyt on tarjolla.
Ajoimme portista
sisään. Kesä kuumotti ja kentän kuiva hiekka pölysi. Moikkasimme
myyjää kopissa, ja Osmo kysyi hiukan neuvoa.
- Mistäs voisimme
katsella akselia, jossa on laakerit paikoillaan, tai sellaisen, mihin
sitten voisi asentaa laakerit. Saimme neuvon edetä peremmälle ja
kääntyä katokseen oikealla puolella. Voi pojat, kuinka siellä oli
tavaraa, maassa, hyllyillä, katoksen sivuilla ja takana.
Kopistelimme sisälle ja aloimme kulkea hyllyrivejä katsellen. Vähän
väliä Osmo pysähtyi, otti käteensä jonkin väkkärän.
- Tästä saisi
hyvän..
Niin saisi, mutta ei
sitä nyt tarvittu. Minäkin katselin kasoja akselia etsien. Näin
kyllä tavarat, mutta ei minun silmäni osannut asettaa romuja osaksi
hyödyllistä rakennelmaa. Osmolla oli auton asentajan koulutus,
siksi hänellä lähtökohtaisesti oli parempi silmä esineille.
- Kuinka pitkä sun
akselin tarvii olla? Tossa on aika pitkä, laakeritkin päissä.
- Vajaa metrinen käy
hyvin. Tuo kävisi kyllä, mutta sun täytyisi katkaista se ja taas
hitsata pätkät yhteen. Vaikka kyllä se sinulta käy.
- Kyllä, mutta
olisi parempi, kun olisi yhtenäinen, ei tule sitten värinöitä
niin helposti.
- Sitä minäkin
ajattelin, kun meillä ei vielä ole metallisorvia.
Sitä hyllyä
aloimme tarkemmin tonkia. Siinä oli lattarautaa, pyörörautaa,
putkea, levyn kappaleita. Seuraavasta välistä se akseli sitten
löytyi.
- Katsos tätä,
tämä on hyvä, pituus on sopiva ja laakerit paikoillaan. Onneksi ne
eivät ole aivan päissä, niin saamme siihen sovitettua hihnapyörän.
Sekin täytyisi sitten löytää.
- Katellaan
eteenpäin, pyörä voi olla melkein minkä kokoinen tahansa, kunhan
reikä sopii ilman eri töitä paikalleen.
- Täytyy siihen
akselin päähän saada kiilakin.
- Kyllä sinä sen
helposti siihen juotat. Ei siihen iso rasitus kohdistu.
Jatkoimme etsimistä.
Katoksessa ei sopivaa osaa ollut. Palailimme kopin suuntaan. Siinä
seinustalla olikin kasa hihnapyöriä. Osmo innostui kaivelemaan
kasaa, löysikin joitain ehdokkaita. Koetti sitten niitä akselin
päähän. Niitä oli liian isoja, liian pieniä, liian leveitä
moniuraisia ja lopulta kaksi, joiden reiät vastasivat akselin kokoa.
Otimme niistä toisen. Kävelimme vaakalle, laskimme ostoksemme
siihen. Osmolla oli omiakin ostojaan. Erityisesti laivateräs
kiinnosti. Se kun oli nriittävän kovaa ja sitkeää metsäkoneiden
korjauksiin. Myyjä tuli katselemaan ostoksiamme, määräsi hinnan.
Sen verran meillä oli rahaa, että pääsimme portista ulos.
- Mistäs sitten
ajattelit tehdä sirkkelin päydän ja rungon?
- Teen puusta, sen
ei tarvitse olla niin mittatarkka. Yleensä sahaan vain poikki, ja
ehkä joitain listan pätkiä.
- Et sitten laita
siihen puukkoa terän taakse?
- En, olkoon se,
sirkkelöin varovasti.
Osmo sovitti kotona
hihnapyörän akselin päähän. Minä sillä välin suunnittelin
sirkkelin runkoa. Siihen tarvitsin kakkosnelosta ja lautaa. Minulla
oli navetan päädyssä pieni lautatapuli kuivumassa. Suulista löysin
vahvempaa tavaraa. Kannoin pari lankkua talliin. Sahasin neljä yhtä
pitkää pätkää. Asetin ne ristiinn naulasin kiinni ja asetin
ristikon päälle toiset pätkät ja naulasin samaan kulmaan.
Katselin pöydän sopivaa kokoa, kun asetin ristikot ensin malliksi
paikoilleen. En kovin isoa pöytää tarvinnut, sahasin laudasta
pöydän pituiset kaksi lautaa ja naulasin ne ristikkoon kiinni.
Katselin tuotostani kauempaa tallin perältä. Isosta pöydästä
tulisi painava ja hankala siirtää. Sahasin ja naulasin ristikkoihin
laudat vaakasuoraan. Seuraavaksi sahasin laudat, ja aloin naulata
niitä pöydän pinnaksi. Siihen keskelle jätin sirkkelin terän
menevän raon. Pöydän alle ristikkoon suunnittelin petiä
sähkömoottorille. Sitä en voinut vielä naulata, koska tarvitsin
tarkan mitan. Sen saisin vasta akselin asennuksen jälkeen.
Lypsykoneessa oli ollut kiilahihnat, niistä saisin sopivan
sovittamalla.
Kävin kahvilla
sisällä ja hyppäsin Volkkariin. Ajelin Osmolle katsomaan, mitä
hän oli saanut aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti