Pentti Linkola kuvauksissa talvikalalla -90 l

Pentti oli tv:n kuvauksissa Vanajalla

Olihan Pentti tottunut olemaan kuvattavana. Milloin lehteen, milloin televisioon, kesällä tai talvella. Säännöllisesti kuin muuttolinnut tiedotusihmiset saapuivat kalastajan tilalle. Kysyivät sentään kohteliaasti etukäteen ja sopivat ajan. Pentti mietti, että muutoin eivät häntä tapaisikaan. Kaipa he sen itsekin arvasivat, sen verran hänen työaikansa poikkesivat tavanomaisesta. Varsinkin talvikalastuksen aikaan häntä oli miltei mahdotonta tavoittaa muualta kuin jäältä. Sinne taas eivät osaisi tulla. Iltaisin hän kyllä oli kotona, mutta useimmiten vasta illalla yhdeksän aikoihin alkaisi olla aikaa muulle kuin kaloille.

Nyt häntä vaivasi kaksikin tv-ryhmää yhtä aikaa, ruotsinkielinen ja suomenkielinen, Happonen ja Gröngvist. Happonen varsinkin tuntui hauskalta mieheltä. Eivät varmaan tienneet toisistaan, eikä Pentti maininnut. Olivat olleet jäällä kuvaamassa talvikalastusta, ja ryhmillä oli sama moottorikelkka. ”No, mitä se minulle kuuluu,” ajatteli Pentti, ”työtäänhän he vain tekevät. Onhan se mahdollista, että saan paremmin ja laajemmalle ajatuksiani elämän välttämättömyyksistä leviämään. Vaikka toivottomalta se tuntuu. Niin kauan kuin minäkin olen näitä asioita julistanut, eikä mitään ole tapahtunut. Sama mieletön meno vaan jatkuu, yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Monet viisaatkin ihmiset ovat samassa yhä lisää vaativien kuorossa, enemmän ja nopeammin kaikkea mitä ihminen ikänään keksii. Tosin monet vaikuttavat kahdenkesken ihan ajattelevilta ja mukavilta, jopa hyvinkin miellyttäviltä. Julkisuudessa heidän tekonsa ovat muuta. Ainoastaan Georg Henrik von Wright saarnaa näkyvästi vähentämisestä, elintason välttämättömästä laskusta ja luonnonjärjestyksen järkkymisestä nykymenolla.”

Jäällä olivat kuvaajat pyytäneet Penttiä keskeyttämään verkkojen kokemisen edes vartiksi, jotta olisivat   voineet tehdä haastattelun. Pentti ei suostunut. Haastattelu oli tehtävä puhuttaen työn ylle kumartunutta kalastajaa. Pentti sanoi olevansa heidän takiaan muutoinkin myöhässä. Toisella kerralla kuvaaja oli pyytänyt Penttiä kääntymään toiseen suuntaan saadakseen valon lankeamaan hyvin. Ei käynyt sekään. ”Puolen tunnin kuluttua koen tuota verkkoa, silloin olen toisinpäin.” Oli hän kuitenkin hieman säälinyt toimittajia, kun olivat palelleet pitkän päivän jäällä. Kyllä Pentti tavallisesti hyvinkin nöyrästi totteli toimittajien pyyntöjä, silloin oli vaan oltu kotona. Kalastus oli toista, silloin hän tunsi tekevänsä työtä. Se nousi ylimaalliseen mittaan, ohitti kaiken muun kuin ajattelun. Rankkuudessaan se muistutti vapaaehtoista itsensä kiduttamista. Puskeminen oli niin totaalista, että yölliset krampit jaloissa olivat siitä seurauksena. Niin että ei niitä toimittajia liikaa tullut sääliä.

”Pentti Linkola täällä, terve. Minkälainen suhde sinulla on tv:hen?” ”Passiivinen.” Mitähän nyt seuraa, mietti Pekka. ”Minä ajattelin, että jos voisit muuttaa sen aktiiviseksi. Olenko kertonut sinulle  niistä ruotsinmaan suomenkielisestä ja suomenmaan ruotsinkielisestä TV ryhmistä?” ”Kyllä niistä oli viimeksi puhetta.” ”Nyt tämä suomenmaan ruotsinkielisen toimituksen toimittaja haluaa päästä myös kalakauppoja kuvaamaan. Hänen nimensä oli kait Gregor Gröngvist. Minulla on eilisen vähät kalat ja mahdolliset tämän päivän saaliit huomista myyntiä varten.” ”Hevosellakos meinaat kulkea?” ”Hevosella, Gröngvist esitti, että minä pyytäisin joitakin asiakkaita etukäteen, jotka sitten ostaisivat kalaa, ja he kuvaisivat. Tässä olisi sinulle kalastusavustajalle sellainen homma. Ajattelin, että sieltä Kemmolasta voisit kysyä joiltakin ja mahdollisesti Voipaalasta  Maria Laukalta. Minä tulisin, soittaisin ovikelloa ja näin lavastetaan tilanne.” ”Kyllä se vaan sopii, minä kysyn Kantalasta, Pelkosilta ja Laukalta, niiltä jotka tavallisestikin ostavat sinulta kalaa. Tästä pääsee hyvin vanhainkodin pihan läpi Voipaalaan.” ”Soitellaan sitten vielä illalla, kun olen palannut järveltä. Gröngvist soittaa minulle kymmeneltä.”

Pentti haki Roopen tallista, valjasti reen eteen ja ajoi jäälle. Päivä oli huikaisevan kaunis, yöpakkanen hellitti jo. Aurinko paistoi, pilviä ei näkynyt, oli lähes tyyntä. ”Mikä ero edelliseen talveen,” Pentti muisteli ajaessaan kohti ensimmäistä jataa. ”Nyt on jatkuvia pakkasia syksystä lähtien, riittävästi, liikaakin, lunta, jäät vahvoja, liiankin. Kaikesta surkeinta on kuitenkin jatkuva märkyys ja kova tuuli. Tänä vuonna tuuletkin ovat olleet melkein kokonaan poissa. Ei ole montaa kertaa tarvinnut viritellä tuulisuojia avannolle. Roopekin on hyvin tarjennut. Viime talvena tuuli. Aina oli kova tuuli. Se rasitti ylen määrin. Jäällä sitä ei päässyt pakoon millään. Hattukin oli tempautunut päästä ja alkanut kiitää liukasta jäätä myöten. Juoksin perään ja hyppäsin hatun päälle. Tuuli kuitenkin vei karvalakkia nopeammin. Ei auttanut, vaikka monta kertaa yritin, aina lakki karkasi. Sen jälkeen olikin minulla aina varalla toinen lakki mukana.” Pentti pohti ajatuksiaan Roopen ponnistellessa raviin aina kun se oli  mahdollista. Ripeä hevonen, vaikka olikin jo 17 v. ikäinen. Oli ollut ravihevosena, siitä kait viehtymys aina raviin. ”Kalojen liikkuminen ja uiminen verkkoon on armottoman huonoa. Nytkin on koettavana  kymmeniä verkkoja, eikä odotettavissa ole kuin muutama kuha ja sattumahauki. Madekin on jo aikaa sitten kutenut. Vanajalla se kutee ensimmäisenä, saa nähdä tuleeko ollenkaan. Onhan niitä joskus liikkunut, tosin onnettoman pieniä. Kait kalaa on sen verran, että huomenna saadaan jokunen kala kuvaan. Minkäänlaista parannusta ei ole odotettavissa, ennen kuin hauen kudun aikaan keväällä. Silloin joudun jo nostamaan verkotkin pois jäiden takia. Mustialan kokous, kuinkahan Martti Sukki on onnistunut ja saadaanko me aikaan julkilausumaa, jonka kokous hyväksyy. Pessimistiseltä se kyllä tuntuu, mutta on yritettävä. Minä laadin sen julkilausuman tekstin etukäteen. Katsotaan sitten mitä siitä jää käteen ja jääkö mitään.” Pentti alkoi mielessään laatia tekstiä, joka illalla nopeasti syntyisi kirjoituskoneella, vanhalla Triumphilla. Verkkojen kokeminen sujui, kalatkaan eivät sitä paljon häirinneet. Näin tuokin päivä kului tinkimättömän loogisten tosiasioiden asettautuessa somaan jonoon Pentin päässä.

Aamulla kalojen pakkaus rekeen sujui nopeasti. Pohjalle tuli säkkejä matoiksi, päälle kalalaatikot, kaksi kappaletta. Vähäinen oli kahden päivän saalis, viira tuli vielä peitoksi. Roope havaitsi, että matka kävi myymään, ei pyytämään. Silloin se oli haluttomampi lähtemään. Oli oppinut, että päivä oli silloin pitkä, lähes yöhön saakka. Lisäksi matka oli kaksin, kolmen kertainen kalastusmatkaan verrattuna. Lähtihän se kuitenkin Pentin istahdettua reen etuosaan, ja pian se pisteli kevyttä hölkkää Lehtimäen tiellä.

Pekka oli soitellut sovitut puhelut. Hyvin ehdotettu kuvaus oli sopinut. Ainoastaan Pelkosen Eero oli töissä, mutta sekin järjestyisi kännykällä, vaimonsa Ulla kun oli luvannut juosta metsään kuvaajia pakoon. TV ryhmä ajoi Pentin neuvomaan paikkaan Kemmolassa, tavoittivat Turtiaisten talon ja jäivät odottamaan Penttiä. Lämmin auringon paiste sulatti hiljalleen tien lunta, eivätkä toimittajat pyrkineet sisälle, vaan alkoivat tupakoida. Pekan ei tarvinnut soittaa Eerolle, hän oli huomannut kuvaajat talonsa edessä ja lähti oitis sinne, seurallinen kun oli. Juttelivat siinä, kun Pentti tuli hevosellaan raittia pitkin. Ei siitä enää mihinkään sisälle ehditty, kuvattiin Pentin saapuminen, Eero tuli kuvaan, kätteli Pentin ja osti siikoja.

Pekka könötti sisällä sopimuksen mukaan, Lotta aloitti hurjan haukkumisen ovikellon soidessa. Rappusilla se tunsi Pentin ja heittäytyi heti kyljelleen rapsutettavaksi. ”Terve, mennään kalakaupoille. Minä kysyn toimittajalta, lavastetaanko hauen fileointi myös.” Pentti jutteli miesten astellessa Lotan perässä portille. Filmiryhmä oli siellä valmiina, Gröngvist sanoi, ettei heitä ollut olemassa. ”Sitten kalastamaan,” sanoi Pekka ja siirsi ressun syrjään. ”Mitä sinä otat?” ”Pari kuhaa, vien niistä toisen Paulan työtoverille.” ”Laitetaanko perattuja vai pyöreitä?” ”Pyöreitä, minä fileeraan sen toisen.” Pentti laittoi kalat pussiin ja punnitsi ne. 1100 grammaa. ”Paljonko se tekee, kolmekymmentä…” ”Kolmekymmentä kuusi markkaa,” sanoi Pentti.
Kuvaaja tuli aivan lähelle ja otti Pekan kädestä kuvan, kun hän kun hän laski rahoja. Pentti työnsi tasarahan housujensa taskuun. ”Hauki myös, nappaan sen ja käyn fileroimassa.” Peukalo ja etusormi hauen silmiin, niin nelikiloinen nousi nätisti yhdellä kädellä reestä. ”Ehditkö tekemään sen nyt heti?” ”Kyllä, kymmenen minuuttia siihen menee. Käy Kantalassa ensin, muistatko vielä missä se on? Eka rivitalo ja toinen ovi. Liisa lupasi olla valmiina, oli käynyt eilen kampaajalla tätä varten. Tulet sitten tänne hakemaan fileet, voit jatkaa tästä suoraan Voipaalaan.
Kuvaajat lähtivät etukäteen, Pentti odotti hetken ja ohjasti perään. Kantalan Liisa oli myös valmiina, naapurit olivat kyselleet, että mihin juhliin Liisa menee uudessa kampauksessa. Liisa nauroi ja kertoi kuvauksista. Kaupat ja kuvaukset syntyivät. ”Mahtoiko Pekka saada fileet irti, käyn katsomassa,” tuumi Pentti kääntäen Roopen takaisinpäin. Kuvaaja oli halunnut saada oikein ripeää vauhtia kuvaan ja Pentti hoputti Roopen liukkaaseen raviin. Fileet olivat melkein valmiina, kerran oli puukko livennyt sen verran, että nahka oli irrotettaessa katkennut. Sitä poisti viimeisestä palasta Pentin astuessa kellariin. ”Tämä on kohta valmis, oliko Liisa kotona?” ”Kyllä, saivat kuvansa. Ryhmä meni edellä Voipaalaan, kuvaaja halusi vielä hevosen kyytiin.” Pekka pakkasi fileet solumuoviseen laatikkoon, peitteli ne voipaperin alle, ja antoi laatikon Pentille. Voipaalassa Marja tuli ulos saakka, muut kai jännittivät. Kalakaupat syntyivät kovassa kiireessä. Marialla oli kiire Helsingin pikavuorolle, oli menossa teatterimatkalle. "Mahtoikohan keritä," huolehti Pentti, "matkaakin on parisen kilometriä jalkaisin pysäkille. No mutta, pääsenkin tästä jatkamaan matkaani ilman kuvaajia. Se on hyvä, tuossa on vielä aikalailla myytävää. Suunnistan Koskia kohti ja sieltä Raikkaalle.” Pentti hyvästeli toimittajat ja kuuli samalla, etteivät he tule enää jäälle kuvaamaan. He olivat menossa Mäntyharjulle Pentin tytärtä haastattelemaan. ”Taitavat koettaa saada laajemman henkilökuvan kuin luulin. Gröngvist kertoi, että Mirjan pikkupojalla on kova 40 asteen kuume. Täytyy illalla soittaa.”

Pentti möi kalojaan talosta taloon, pimeys nousi taas haittaamaan työtä. Hiljakseen kalat vähenivät ja alkoi olla paluumatkan aika. Vielä hän poikkesi virkailijoitten rivitalolle Sääksmäellä. Ohi ajaessaan hän huomasi Sääksmäki talossa olevan kokouksen. Roope luisutti reen äänettömästi talon kulman taitse.

Syksyinen verkonlasku jäällä v. 1996

Ensimmäisten verkkojen laskeminen

Jäät olivat vahvistuneet tasaisesti yö yöltä. Ihmeekseen Linkolan Pentti havaitsi suojien olevan vallan poissa. Edelliset talvet olivat olleet niitä täynnä, aina loskailmaa. Eipä näyttänyt kasvihuoneilmiö vielä ainakaan pahimpia puoliaan. Kohta olisi aloitettava talvikalastus .

"Ei kuitenkaan niin aikaisin kuin joskus nuorempana." Pentti kertoili Pekalle muistojaan. "Silloin tuli tehtyä sellaisia jääreissuja, ettei enää millään."

Kerrankin varhain aamulla ensi jään aikaan oli Pentti oikaissut suksillaan lahden poikki kylälle mennessään. Hirmu vauhtia vaan yli. Jää oli taipunut hiihtäjän alla, muttei murtunut. Takaisin samalla tavalla. Nyt jää murtui. Oli sen verran päivällä lämmennyt. Siitä ylös uudelleen jään päälle, murtui uudestaan. Näin jatkui, kunnes Pentti oli aivan uupunut. Rannalta ei tullut apua. Viimein oli päässyt pitävälle jäälle. Entäs Päijänteellä sitten, hevosella piti mennä niin aikaisin, että jää löi säröille joka askeleella. Kestänyt vaan oli.
Pentti haeskeli tallin ylisiltä uittosalkojaan. Sinne ne tuotiin keväällä. Salot olivat pieninä pätkinä, muutamia hiukan pitempiä matkassa. Salot hän kasasi pihalle polun varteen. Verkkosaunassa olivat lukuisat kalalaatikot täynnä verkkoja, samoin joitain laatikoita oli keittiössä, Pentti oli jo valinnut laskettavat verkot, oikoili niitä laatikoissa kelkkaan. Siihen mahtui laatikoita kahteen riviin ja useita päällekkäin ja kaiken päälle vielä uittosalkoja, joista kaikki eivät mahtuneetkaan mukaan. Yhdessä kalalaatikossa oli narukeriä, pohjaluotti ja muita tarvikkeita. Mukaan tuli vielä harjateräksen mutkalle pakotettu pätkä, jolla Pentti saisi koukattua uittosalon avannosta. Pentti työnsi kelkan rantaa. 

Pekka tuli autollaan pihaan. Oli sopinut tulevansa seuraamaan verkkojen laskua. Piha oli hiljainen, sisällä tyhjää. TalIin vieressä oli uittosalkoja kasalla. Pekka arvasi niitä tarvittavan, koppasi mukaansa niin paljon kuin sai olalla pysymään, ja alkoi paarustaa lumessa kohti rantaa. Sinne näkyi kelkan jäljet jo menevän. Lehdon Jälkeen Pentti tuli vastaan hakemaan loppuja salkoja. Miehet tervehtivät, Pekka jatkoi rantaan. Jää oli kirkas ja lumeton. Ruovikon seassa oli hieman lunta.

Tuona syksynä pihlaja oli innostunut kantamaan verrattoman marjasadon. Kaikissa pienissä puskissakin oli pihlajanmarjoja punaisenaan. Lahden yli lensi kirkuva tilhiparvi, samoin siinä kaarteli rastaita. Ruokaa ainakin vielä riittäisi.

Pentti palasi ja alkoi työntää kelkkaa kohti jäätä.

"Minne menemme?" " Rantaverkkoja lasketaan; ensin tähän lahden suulle matikkajata." Pentti alkoi hakata tuuralla avantoa ja mittasi jään paksuuden, kahdeksan senttiä, kääntyi sitten rintamasuunta selälle päin, tuura kädessä, ja alkoi harppoa metrisiä askeleita laskien kolmekymmentä kappaletta eteenpäin. Iski siihen reiän ja putsasi sen jäästä rautalapiolla. Seuraavaksi alettiin koota uittoriukua naulaamalla,. Pentti valitsi ehdottoman suorat salot, sihtasi niitä pää kallellaan ja löi sitten kahdella naulalla kiinni ja käänsi naulat. Näin jatkettiin, saumat oli aina asetettava samalle puolelle. Riuku valmistui. Pentti vei sitä rannalle päin, että se saataisiin avantoon. Salko notkui käyräksi Pentin sitä nostaessa. Sivuttain sitä ei saisi siirtää paljoa, silloin se katkeaisi. Pentti työnsi salon kohti toista avantoa, se näkyi hyvin jään läpi. Viimeinen kova työnnällys ja salko oli kokonaan jään alla. Sen takapäähän oli sidottu vetonaru. Pentti otti nyt haarapäisen kepin käteensä, tuuran toiseen, antoi lapion Pekalla ja käveli avannolle. Salko oli aivan kohdalla, harjateräksen pätkää ei. tarvittu. Haarapäisellä kepillä Pentti työnnälsi salkoa menemään eteenpäin seuraavalle avannolle. Siellä salko nostettiin vedestä lapion avulla, lapio avantoon ja sen teräosan hamaralla salon pää jäälle.

Kun koko salko oli jäällä, Pentti irrotti vetonarun, koppasi sen pään käteensä, ja alkoi kävellä takaisin ensimmäiselle avannolle. Vetonaru soljui ensimmäisestä avannosta jään alle, kunnes Pentti tuli lähtöavannolle. Näin yhtenäinen vetonaru teki lenkin jään alla ja takaisin jään päällä. Sillä kyettiin nyt vetämään verkot jään alle.

Kalalaatikosta otettiin ensimmäinen verkko. Pentti laski sen avantoon, sitoi vetonarun  veteen menevän pään yläpaulaan ja laski avantoon toisenkin verkon. Niiden yläpaulat olivat Pentin ison saappaan alla hänen vetäessään verkkoa hiljalleen veden alle. Sieltä saappaan alta verkot soljuivat hyvin, Pentti saattoi seistä suorassa. Metrin verran verkkoa jäi käteen vedon loputtua.
Hyvin olivat askeleet osuneet oikeaan mittaan. Kaipa Pentti niitä oli mittaillut tuhansia kertoja. Laskuavantoon laitettiin vielä risu merkiksi ja siitä sidottiin naru verkkoon.

Pentti työnsi kelkkaa eteenpäin selälle, vetonaru laahautui perässä, samoin uittoriuku. Pekalla oli potkukelkka, ja hyvin se luistikin sileällä jäällä. Muutama pilkkijä näkyi olevan puuhissaan. Miehet poikkesivat yhden ukon avannolle, Pentti aloitti juttelun, ei tuntenut miestä ennestään.
"Katso, verta jäällä.!"  Pekka huomasi oudon näyn heidän edetessään kohti Koskisen Ossin saarta. " Eipä olekaan, sitä on tuossa lisää, sen täytyy olla pihlajanmarjaa. Tilhet ja rastaat sitä tuhlaavat, kun sitä on niin paljon, enpä ole ennen sitä nähnytkään jäällä."

Saaren rannasta erkani suuri kultainen noutaja sekä pointteri. Ne kohelsivat kelkkoja työntäviä miehiä kohti. Pentti tunsi hyvin koirat. Noutaja oli erittäin ystävällinen. Rannasta tuli Ossikin jäälle tervehtimään Penttiä. Ossilla oli kolmen verkon jata saaren mantereen puoleisessa salmessa. "Joko olet kokenut sen?" "En vielä, tavallisesti on kokemisväli viikko, verkot, ovat olleet vasta kolme päivää." Pentti kaarsi saaren ulapan puolelle ja alkoi, hakata reikää. Pekka putsasi jäät lapiolla ja Ossi katseli. "Minulla on tuolla saaressa pikkulintu kuolleena. 0lisiko järripeippo, se kävi Iintulaudalla mutta yöllä se kuukahti. Sillä on nokan tyvessä patti". "Tuopas se tänne niin tarkastetaan." Ossi haki linnun ja Pentti kumartui tarkastamaan sitä. Ossin lajimääritys ei ollut osunut kohdalleen, mutta kuollut se oli. Saaresta tuli vielä Ossin vaimo ja hänen sisarensa jäälle kävelemään. Koirat lähtivät seuraamaan naisia, kun he jatkoivat selälle päin juteltuaan ensin Pentin kanssa. Pekka tunsikin Koskiset kesän sadonkorjuujuhlista. Muistivat kysellä Lotan kuulumisia. "Hyvin se nyt voi, mutta, silloin retkellä se kyllä oli, vähällä kuolla niihin mehiläisten pistoihin." Pekka kertoi toimistaan Lotan pelastamiseksi. Pentti vieläkin siunaili tapahtunutta.

Saaren kupeeseen laskettiin neljän verkon jata, Pentin askellukset eivät osuneet aivan kohdalleen. Jää oli liukas pitkien askelien ottoon. Pentti kertoi sen joskus olevan niin liukas, että askeleet oli otettava töpöttämällä.

Matka jatkui pienen pätkän ulapalle päin. Edellisen jadan rinnalle laitettiin toinen jata. Pentti sanoi siihen kohtaan mahtuvan vaikka kolmekin jataa rinnakkain.

Naiset palailivat pitkältä lenkiltään, koirat kävivät taas tervehtimässä. " Eikö ollenkaan kiinnosta kalat verkossa? Käy nyt kokemassa," sanoi Pekka Ossille. "Kävisinkö," sanoi Ossi selvästi kiinnostuneena. Enää ei viikon kokemisväli sääntö pitänyt, kun metsäveri kohosi kalastajalla. Ossi käveli saareen ja pian sieltä pörähti moottorikelkka jäälle. Kelkan perässä oli reki ja siinä kyydissä toinen mies, kävivät kokemassa jadan. Ossi tuli katsomaan ja kertomaan saaliinsa, kaksi siikaa ja yksi hauki.

Jäähän oli silloin revennyt railo. Pekan astuessa railon viereen jää antoi periksi ja vajosi jalan alla. Pekka hypähti eteenpäin, vesi roiskahti jäälle. Pentti kertoi Ossin pudonneen yhtenä talvena moottorikelkallaan jäihin. 0li ensin hieman vajennut. Ossi kaasutti reilusti ja kelkka ja hulahti läpi jään. Sekin oli ollut aivan ensijäillä.

Verkonlaskijat jatkoivat selälle. Seuraavan saaren rannassa Pentti katseli hieman paikkoja, teki sitten muutamalla tuuran lyönnillä avannon. "Tässä on ensin karikko ja sitten pehmyt pohja. Karikon päälle ei hyödytä laskea verkkoa, kuitenkin verkko on saatava mahdollisimman rantaan. Tässä on matikoiden kutupaikka." Pentti kaivoi tarvikelaatikosta pohjatutkan, narun päässä olevan metallisen krookan. Sitä hän nytkytteli pohjaan ja ylös. "Tässä on vielä karia, täytyy tehdä avanto kauemmas rannasta." Seuraavalla avannolla ei kari enää kolistellut tutkaan. Pentti mittaili jälleen askeleensa, hakkasi avannon, mittasi taas ja uusi avanto. Onneksi jää oli melko heikkoa, alle kahdeksankin senttiä tällä kohtaa, Retulaan päin katsottaessa. Jäässä näkyi selvästi uuden jään raja. Ulapan aallot olivat siinä helisytelleet vanhan jään reunaan vanan. Sitten ulappakin oli jäätynyt. Sinne miehet eivät vielä uskaltaneet lähteä.

Verkko toisensa jälkeen soljui veteen. Pakkanen kiristyi hiljalleen, sitä oli varmasti jo viitisentoista astetta, hämy alkoi lisääntyä. Uittosalko alkoi jäätyä kiinni jäähän

"No jukolauta, nyt se taas jääty," manasi Pentti, "ei tästä tule mitään." Pekka käveli edelliselle avannolle ja alkoi lapion kanssa heiluttaa salkoa. Pentti tuikki sitä haarukkakepillä voimakkaasti sivuttaiseen liikkeeseen. - No nyt se irtosi. Tällainen hidasti tavattomasti laskua. Toisinaan salon pää ei osunut avannon kohdalle, onneksi se kuitenkin aina hetken koukkimisen jälkeen löytyi.

Uutta avantoa ei tarvinnut tehdä. Salkoa ei enää selällä näkynyt jään läpi, pimeyskin alkoi haitata. "Nyt painutaan kotiin. Jätetään kuorma tähän. Siitä ne sitten huomenna löytyvät." Pekka laittoi uittosalon vielä syrjälleen, ettei jäätyisi niin kiinni, Pentti kasasi verkkolaatikot pinoon jäälle, laittoi ressun päälle.

Miehet lähtivät pimenevässä illassa astelemaan rivakasti kelkkojaan työntäen kohti mannerta.

•