lauantai 14. tammikuuta 2012

Syksyinen verkonlasku jäällä v. 1996


Ensimmäisten verkkojen laskeminen



Jäät olivat vahvistuneet tasaisesti yö yöltä. Ihmeekseen Linkolan Pentti havaitsi suojien olevan vallan poissa. Edelliset talvet olivat olleet niitä täynnä, aina loskailmaa. Eipä näyttänyt kasvihuoneilmiö vielä ainakaan pahimpia puoliaan. Kohta olisi aloitettava talvikalastus .

"Ei kuitenkaan niin aikaisin kuin joskus nuorempana." Pentti kertoili Pekalle muistojaan. "Silloin tuli tehtyä sellaisia jääreissuja, ettei enää millään."
Kerrankin varhain aamulla ensi jään aikaan oli Pentti oikaissut suksillaan lahden poikki kylälle mennessään. Hirmu vauhtia vaan yli. Jää oli taipunut hiihtäjän alla, muttei murtunut. Takaisin samalla tavalla. Nyt jää murtui. Oli sen verran päivällä lämmennyt. Siitä ylös uudelleen jään päälle, murtui uudestaan. Näin jatkui, kunnes Pentti oli aivan uupunut. Rannalta ei tullut apua. Viimein oli päässyt pitävälle jäälle. Entäs Päijänteellä sitten, hevosella piti mennä niin aikaisin, että jää löi säröille joka askeleella. Kestänyt vaan oli.
Pentti haeskeli tallin ylisiltä uittosalkojaan. Sinne ne tuotiin keväällä. Salot olivat pieninä pätkinä, muutamia hiukan pitempiä matkassa. Salot hän kasasi pihalle polun varteen. Verkkosaunassa olivat lukuisat kalalaatikot täynnä verkkoja, samoin joitain laatikoita oli keittiössä, Pentti oli jo valinnut laskettavat verkot, oikoili niitä laatikoissa kelkkaan. Siihen mahtui laatikoita kahteen riviin ja useita päällekkäin ja kaiken päälle vielä uittosalkoja, joista kaikki eivät mahtuneetkaan mukaan. Yhdessä kalalaatikossa oli narukeriä, pohjaluotti ja muita tarvikkeita. Mukaan tuli vielä harjateräksen mutkalle pakotettu pätkä, jolla Pentti saisi koukattua uittosalon avannosta. Pentti työnsi kelkan rantaa. 

Pekka tuli autollaan pihaan. Oli sopinut tulevansa seuraamaan verkkojen laskua. Piha oli hiljainen, sisällä tyhjää. TalIin vieressä oli uittosalkoja kasalla. Pekka arvasi niitä tarvittavan, koppasi mukaansa niin paljon kuin sai olalla pysymään, ja alkoi paarustaa lumessa kohti rantaa. Sinne näkyi kelkan jäljet jo menevän. Lehdon Jälkeen Pentti tuli vastaan hakemaan loppuja salkoja. Miehet tervehtivät, Pekka jatkoi rantaan. Jää oli kirkas ja lumeton. Ruovikon seassa oli hieman lunta.
Tuona syksynä pihlaja oli innostunut kantamaan verrattoman marjasadon. Kaikissa pienissä puskissakin oli pihlajanmarjoja punaisenaan. Lahden yli lensi kirkuva tilhiparvi, samoin siinä kaarteli rastaita. Ruokaa ainakin vielä riittäisi.
Pentti palasi ja alkoi työntää kelkkaa kohti jäätä.
"Minne menemme?" " Rantaverkkoja lasketaan; ensin tähän lahden suulle matikkajata." Pentti alkoi hakata tuuralla avantoa ja mittasi jään paksuuden, kahdeksan senttiä, kääntyi sitten rintamasuunta selälle päin, tuura kädessä, ja alkoi harppoa metrisiä askeleita laskien kolmekymmentä kappaletta eteenpäin. Iski siihen reiän ja putsasi sen jäästä rautalapiolla. Seuraavaksi alettiin koota uittoriukua naulaamalla,. Pentti valitsi ehdottoman suorat salot, sihtasi niitä pää kallellaan ja löi sitten kahdella naulalla kiinni ja käänsi naulat. Näin jatkettiin, saumat oli aina asetettava samalle puolelle. Riuku valmistui. Pentti vei sitä rannalle päin, että se saataisiin avantoon. Salko notkui käyräksi Pentin sitä nostaessa. Sivuttain sitä ei saisi siirtää paljoa, silloin se katkeaisi. Pentti työnsi salon kohti toista avantoa, se näkyi hyvin jään läpi. Viimeinen kova työnnällys ja salko oli kokonaan jään alla. Sen takapäähän oli sidottu vetonaru. Pentti otti nyt haarapäisen kepin käteensä, tuuran toiseen, antoi lapion Pekalla ja käveli avannolle. Salko oli aivan kohdalla, harjateräksen pätkää ei. tarvittu. Haarapäisellä kepillä Pentti työnnälsi salkoa menemään eteenpäin seuraavalle avannolle. Siellä salko nostettiin vedestä lapion avulla, lapio avantoon ja sen teräosan hamaralla salon pää jäälle.
Kun koko salko oli jäällä, Pentti irrotti vetonarun, koppasi sen pään käteensä, ja alkoi kävellä takaisin ensimmäiselle avannolle. Vetonaru soljui ensimmäisestä avannosta jään alle, kunnes Pentti tuli lähtöavannolle. Näin yhtenäinen vetonaru teki lenkin jään alla ja takaisin jään päällä. Sillä kyettiin nyt vetämään verkot jään alle.
Kalalaatikosta otettiin ensimmäinen verkko. Pentti laski sen avantoon, sitoi vetonarun  veteen menevän pään yläpaulaan ja laski avantoon toisenkin verkon. Niiden yläpaulat olivat Pentin ison saappaan alla hänen vetäessään verkkoa hiljalleen veden alle. Sieltä saappaan alta verkot soljuivat hyvin, Pentti saattoi seistä suorassa. Metrin verran verkkoa jäi käteen vedon loputtua.
Hyvin olivat askeleet osuneet oikeaan mittaan. Kaipa Pentti niitä oli mittaillut tuhansia kertoja. Laskuavantoon laitettiin vielä risu merkiksi ja siitä sidottiin naru verkkoon.

Pentti työnsi kelkkaa eteenpäin selälle, vetonaru laahautui perässä, samoin uittoriuku. Pekalla oli potkukelkka, ja hyvin se luistikin sileällä jäällä. Muutama pilkkijä näkyi olevan puuhissaan. Miehet poikkesivat yhden ukon avannolle, Pentti aloitti juttelun, ei tuntenut miestä ennestään.
"Katso, verta jäällä.!"  Pekka huomasi oudon näyn heidän edetessään kohti Koskisen Ossin saarta. " Eipä olekaan, sitä on tuossa lisää, sen täytyy olla pihlajanmarjaa. Tilhet ja rastaat sitä tuhlaavat, kun sitä on niin paljon, enpä ole ennen sitä nähnytkään jäällä."
Saaren rannasta erkani suuri kultainen noutaja sekä pointteri. Ne kohelsivat kelkkoja työntäviä miehiä kohti. Pentti tunsi hyvin koirat. Noutaja oli erittäin ystävällinen. Rannasta tuli Ossikin jäälle tervehtimään Penttiä. Ossilla oli kolmen verkon jata saaren mantereen puoleisessa salmessa. "Joko olet kokenut sen?" "En vielä, tavallisesti on kokemisväli viikko, verkot, ovat olleet vasta kolme päivää." Pentti kaarsi saaren ulapan puolelle ja alkoi, hakata reikää. Pekka putsasi jäät lapiolla ja Ossi katseli. "Minulla on tuolla saaressa pikkulintu kuolleena. 0lisiko järripeippo, se kävi Iintulaudalla mutta yöllä se kuukahti. Sillä on nokan tyvessä patti". "Tuopas se tänne niin tarkastetaan." Ossi haki linnun ja Pentti kumartui tarkastamaan sitä. Ossin lajimääritys ei ollut osunut kohdalleen, mutta kuollut se oli. Saaresta tuli vielä Ossin vaimo ja hänen sisarensa jäälle kävelemään. Koirat lähtivät seuraamaan naisia, kun he jatkoivat selälle päin juteltuaan ensin Pentin kanssa. Pekka tunsikin Koskiset kesän sadonkorjuujuhlista. Muistivat kysellä Lotan kuulumisia. "Hyvin se nyt voi, mutta, silloin retkellä se kyllä oli, vähällä kuolla niihin mehiläisten pistoihin." Pekka kertoi toimistaan Lotan pelastamiseksi. Pentti vieläkin siunaili tapahtunutta.
Saaren kupeeseen laskettiin neljän verkon jata, Pentin askellukset eivät osuneet aivan kohdalleen. Jää oli liukas pitkien askelien ottoon. Pentti kertoi sen joskus olevan niin liukas, että askeleet oli otettava töpöttämällä.
Matka jatkui pienen pätkän ulapalle päin. Edellisen jadan rinnalle laitettiin toinen jata. Pentti sanoi siihen kohtaan mahtuvan vaikka kolmekin jataa rinnakkain.
Naiset palailivat pitkältä lenkiltään, koirat kävivät taas tervehtimässä. " Eikö ollenkaan kiinnosta kalat verkossa? Käy nyt kokemassa," sanoi Pekka Ossille. "Kävisinkö," sanoi Ossi selvästi kiinnostuneena. Enää ei viikon kokemisväli sääntö pitänyt, kun metsäveri kohosi kalastajalla. Ossi käveli saareen ja pian sieltä pörähti moottorikelkka jäälle. Kelkan perässä oli reki ja siinä kyydissä toinen mies, kävivät kokemassa jadan. Ossi tuli katsomaan ja kertomaan saaliinsa, kaksi siikaa ja yksi hauki.
Jäähän oli silloin revennyt railo. Pekan astuessa railon viereen jää antoi periksi ja vajosi jalan alla. Pekka hypähti eteenpäin, vesi roiskahti jäälle. Pentti kertoi Ossin pudonneen yhtenä talvena moottorikelkallaan jäihin. 0li ensin hieman vajennut. Ossi kaasutti reilusti ja kelkka ja hulahti läpi jään. Sekin oli ollut aivan ensijäillä.
Verkonlaskijat jatkoivat selälle. Seuraavan saaren rannassa Pentti katseli hieman paikkoja, teki sitten muutamalla tuuran lyönnillä avannon. "Tässä on ensin karikko ja sitten pehmyt pohja. Karikon päälle ei hyödytä laskea verkkoa, kuitenkin verkko on saatava mahdollisimman rantaan. Tässä on matikoiden kutupaikka." Pentti kaivoi tarvikelaatikosta pohjatutkan, narun päässä olevan metallisen krookan. Sitä hän nytkytteli pohjaan ja ylös. "Tässä on vielä karia, täytyy tehdä avanto kauemmas rannasta." Seuraavalla avannolla ei kari enää kolistellut tutkaan. Pentti mittaili jälleen askeleensa, hakkasi avannon, mittasi taas ja uusi avanto. Onneksi jää oli melko heikkoa, alle kahdeksankin senttiä tällä kohtaa, Retulaan päin katsottaessa. Jäässä näkyi selvästi uuden jään raja. Ulapan aallot olivat siinä helisytelleet vanhan jään reunaan vanan. Sitten ulappakin oli jäätynyt. Sinne miehet eivät vielä uskaltaneet lähteä.
Verkko toisensa jälkeen soljui veteen. Pakkanen kiristyi hiljalleen, sitä oli varmasti jo viitisentoista astetta, hämy alkoi lisääntyä. Uittosalko alkoi jäätyä kiinni jäähän
"No jukolauta, nyt se taas jääty," manasi Pentti, "ei tästä tule mitään." Pekka käveli edelliselle avannolle ja alkoi lapion kanssa heiluttaa salkoa. Pentti tuikki sitä haarukkakepillä voimakkaasti sivuttaiseen liikkeeseen. - No nyt se irtosi. Tällainen hidasti tavattomasti laskua. Toisinaan salon pää ei osunut avannon kohdalle, onneksi se kuitenkin aina hetken koukkimisen jälkeen löytyi.
Uutta avantoa ei tarvinnut tehdä. Salkoa ei enää selällä näkynyt jään läpi, pimeyskin alkoi haitata. "Nyt painutaan kotiin. Jätetään kuorma tähän. Siitä ne sitten huomenna löytyvät." Pekka laittoi uittosalon vielä syrjälleen, ettei jäätyisi niin kiinni, Pentti kasasi verkkolaatikot pinoon jäälle, laittoi ressun päälle.
Miehet lähtivät pimenevässä illassa astelemaan rivakasti kelkkojaan työntäen kohti mannerta.



3 kommenttia:

  1. Talviverkotus on laji, jota ei kovin moni tunne, eikä ehkä etenkään nuori kalapuikkojen syöjä tule edes ajatelleeksi sellaista. Siksikin tällainen kertomus on hyvin tärkeä, voisi sanoa dokumentti. Vaikka talvella saatu saalis on laadultaan mainiota eikä verkoillakaan ole tarvetta käydä kovin usein, niin itse verkotus on tosi vaativaa perustöineen. Helppoa kuvaa siitä ei tämä tarinakaan anna, onneksi - taitoa se kysyy, kuten siitä kertominenkin. Kovin elävästi pystyi näkemään silmissään koko tapahtumasarjan, toteaa nimimerkki "Talviverkottajan apulainen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä juuri onkin kerronnan vaikeus, miten saa tekstin yksityikohdat sellaisiksi, että se vielä kiinnostaa lukijaa. Itse sitä mielellään värkkäisi liikaa.

      Poista
  2. Sitä ongelmaa ei tyylissäsi ole, että tarinan kaari hukkuisi yksityiskohtien puserrukseen. Mielestäni yksityiskohtia on riittävästi ja sopivasti, jotta asian ytimestä, siitä, mitä tapahtuu, saa kiinni, mutta silti linja säilyy. Linjan kruunaa vielä monessa tarinassa juuri ovela lopetus, joka sitoo tarinasta hyvän paketin.

    VastaaPoista