Ensimmäisten verkkojen laskeminen
Jäät olivat
vahvistuneet tasaisesti yö yöltä. Ihmeekseen
Linkolan Pentti havaitsi
suojien olevan vallan poissa. Edelliset
talvet olivat
olleet niitä täynnä, aina loskailmaa. Eipä
näyttänyt
kasvihuoneilmiö vielä ainakaan pahimpia puoliaan.
Kohta olisi
aloitettava talvikalastus .
"Ei kuitenkaan niin
aikaisin kuin
joskus nuorempana." Pentti kertoili Pekalle muistojaan. "Silloin tuli tehtyä sellaisia jääreissuja,
ettei enää millään."
Kerrankin varhain
aamulla ensi jään
aikaan oli Pentti oikaissut suksillaan lahden poikki
kylälle
mennessään. Hirmu vauhtia vaan yli. Jää oli taipunut hiihtäjän
alla, muttei murtunut. Takaisin samalla tavalla.
Nyt jää murtui.
Oli sen verran päivällä lämmennyt. Siitä
ylös uudelleen
jään päälle, murtui uudestaan. Näin jatkui, kunnes Pentti oli aivan uupunut. Rannalta
ei tullut apua. Viimein oli
päässyt pitävälle jäälle. Entäs Päijänteellä
sitten, hevosella piti mennä niin aikaisin,
että jää löi
säröille joka askeleella. Kestänyt vaan oli.
Pentti haeskeli tallin ylisiltä uittosalkojaan. Sinne ne tuotiin keväällä. Salot olivat pieninä pätkinä, muutamia hiukan pitempiä matkassa. Salot hän kasasi pihalle polun varteen. Verkkosaunassa olivat lukuisat kalalaatikot täynnä verkkoja, samoin joitain laatikoita oli keittiössä, Pentti oli jo valinnut laskettavat verkot, oikoili niitä laatikoissa kelkkaan. Siihen mahtui laatikoita kahteen riviin ja useita päällekkäin ja kaiken päälle vielä uittosalkoja, joista kaikki eivät mahtuneetkaan mukaan. Yhdessä kalalaatikossa oli narukeriä, pohjaluotti ja muita tarvikkeita. Mukaan tuli vielä harjateräksen mutkalle pakotettu pätkä, jolla Pentti saisi koukattua uittosalon avannosta. Pentti työnsi kelkan rantaa.
Pentti haeskeli tallin ylisiltä uittosalkojaan. Sinne ne tuotiin keväällä. Salot olivat pieninä pätkinä, muutamia hiukan pitempiä matkassa. Salot hän kasasi pihalle polun varteen. Verkkosaunassa olivat lukuisat kalalaatikot täynnä verkkoja, samoin joitain laatikoita oli keittiössä, Pentti oli jo valinnut laskettavat verkot, oikoili niitä laatikoissa kelkkaan. Siihen mahtui laatikoita kahteen riviin ja useita päällekkäin ja kaiken päälle vielä uittosalkoja, joista kaikki eivät mahtuneetkaan mukaan. Yhdessä kalalaatikossa oli narukeriä, pohjaluotti ja muita tarvikkeita. Mukaan tuli vielä harjateräksen mutkalle pakotettu pätkä, jolla Pentti saisi koukattua uittosalon avannosta. Pentti työnsi kelkan rantaa.
Pekka tuli autollaan
pihaan. Oli sopinut tulevansa seuraamaan
verkkojen laskua.
Piha oli hiljainen, sisällä tyhjää. TalIin
vieressä oli
uittosalkoja kasalla. Pekka arvasi
niitä
tarvittavan, koppasi mukaansa niin paljon kuin sai olalla pysymään,
ja alkoi paarustaa lumessa kohti rantaa. Sinne
näkyi kelkan
jäljet jo menevän. Lehdon Jälkeen Pentti tuli
vastaan hakemaan
loppuja salkoja. Miehet tervehtivät, Pekka jatkoi rantaan. Jää oli kirkas ja lumeton. Ruovikon seassa oli hieman lunta.
Tuona syksynä pihlaja
oli innostunut kantamaan verrattoman
marjasadon.
Kaikissa pienissä puskissakin oli pihlajanmarjoja
punaisenaan.
Lahden yli lensi kirkuva tilhiparvi, samoin
siinä kaarteli
rastaita. Ruokaa ainakin vielä riittäisi.
Pentti palasi ja
alkoi työntää kelkkaa kohti jäätä.
"Minne menemme?"
" Rantaverkkoja
lasketaan; ensin tähän lahden suulle matikkajata." Pentti alkoi
hakata tuuralla avantoa ja mittasi jään paksuuden,
kahdeksan senttiä,
kääntyi sitten rintamasuunta selälle päin,
tuura kädessä,
ja alkoi harppoa metrisiä askeleita laskien
kolmekymmentä
kappaletta eteenpäin. Iski siihen reiän ja
putsasi sen jäästä
rautalapiolla. Seuraavaksi alettiin koota
uittoriukua
naulaamalla,. Pentti valitsi ehdottoman suorat
salot, sihtasi
niitä pää kallellaan ja löi
sitten kahdella naulalla
kiinni ja käänsi naulat. Näin jatkettiin, saumat
oli aina
asetettava samalle puolelle. Riuku valmistui. Pentti vei sitä rannalle päin, että se saataisiin
avantoon. Salko
notkui käyräksi Pentin sitä nostaessa. Sivuttain
sitä ei saisi
siirtää paljoa, silloin se katkeaisi.
Pentti työnsi
salon kohti toista avantoa, se näkyi hyvin
jään läpi.
Viimeinen kova työnnällys ja salko oli kokonaan
jään alla. Sen
takapäähän oli sidottu vetonaru. Pentti otti nyt haarapäisen
kepin käteensä, tuuran toiseen, antoi lapion Pekalla
ja käveli avannolle. Salko oli aivan kohdalla,
harjateräksen pätkää ei. tarvittu. Haarapäisellä
kepillä Pentti
työnnälsi salkoa menemään eteenpäin seuraavalle avannolle.
Siellä salko nostettiin vedestä lapion avulla,
lapio avantoon ja
sen teräosan hamaralla salon pää jäälle.
Kun koko salko oli
jäällä, Pentti irrotti vetonarun, koppasi sen pään käteensä, ja
alkoi kävellä
takaisin ensimmäiselle avannolle. Vetonaru soljui ensimmäisestä avannosta jään alle, kunnes Pentti tuli lähtöavannolle. Näin yhtenäinen vetonaru teki lenkin jään alla ja takaisin jään päällä. Sillä kyettiin nyt vetämään verkot jään alle.
Kalalaatikosta otettiin
ensimmäinen verkko. Pentti laski sen
avantoon, sitoi
vetonarun veteen menevän pään yläpaulaan ja laski avantoon
toisenkin verkon.
Niiden yläpaulat olivat Pentin ison saappaan alla
hänen vetäessään
verkkoa hiljalleen veden alle. Sieltä saappaan alta verkot
soljuivat hyvin, Pentti saattoi seistä
suorassa. Metrin
verran verkkoa jäi käteen vedon loputtua.
Hyvin olivat askeleet osuneet oikeaan mittaan. Kaipa Pentti niitä oli mittaillut tuhansia kertoja. Laskuavantoon laitettiin vielä risu merkiksi ja siitä sidottiin naru verkkoon.
Hyvin olivat askeleet osuneet oikeaan mittaan. Kaipa Pentti niitä oli mittaillut tuhansia kertoja. Laskuavantoon laitettiin vielä risu merkiksi ja siitä sidottiin naru verkkoon.
Pentti työnsi kelkkaa
eteenpäin selälle, vetonaru laahautui
perässä, samoin
uittoriuku. Pekalla oli potkukelkka, ja hyvin se luistikin sileällä
jäällä.
Muutama
pilkkijä näkyi olevan puuhissaan. Miehet poikkesivat yhden ukon
avannolle, Pentti
aloitti juttelun, ei tuntenut miestä ennestään.
"Katso, verta jäällä.!" Pekka huomasi oudon näyn heidän edetessään kohti Koskisen Ossin saarta. " Eipä olekaan, sitä on tuossa lisää, sen täytyy olla pihlajanmarjaa. Tilhet ja rastaat sitä tuhlaavat, kun sitä on niin paljon, enpä ole ennen sitä nähnytkään jäällä."
"Katso, verta jäällä.!" Pekka huomasi oudon näyn heidän edetessään kohti Koskisen Ossin saarta. " Eipä olekaan, sitä on tuossa lisää, sen täytyy olla pihlajanmarjaa. Tilhet ja rastaat sitä tuhlaavat, kun sitä on niin paljon, enpä ole ennen sitä nähnytkään jäällä."
Saaren rannasta
erkani suuri kultainen noutaja sekä pointteri. Ne kohelsivat
kelkkoja työntäviä miehiä kohti. Pentti
tunsi hyvin
koirat. Noutaja oli erittäin ystävällinen.
Rannasta tuli
Ossikin jäälle tervehtimään Penttiä. Ossilla oli kolmen verkon
jata saaren mantereen puoleisessa salmessa.
"Joko
olet kokenut sen?"
"En vielä, tavallisesti on kokemisväli viikko, verkot, ovat olleet
vasta kolme
päivää." Pentti
kaarsi saaren ulapan puolelle ja alkoi, hakata reikää.
Pekka putsasi
jäät lapiolla ja Ossi katseli. "Minulla
on tuolla saaressa pikkulintu kuolleena. 0lisiko
järripeippo, se
kävi Iintulaudalla mutta yöllä se kuukahti.
Sillä
on nokan tyvessä patti". "Tuopas
se tänne niin tarkastetaan." Ossi haki linnun ja
Pentti kumartui
tarkastamaan sitä. Ossin lajimääritys ei
ollut osunut
kohdalleen, mutta kuollut se oli.
Saaresta tuli
vielä Ossin vaimo ja hänen sisarensa jäälle
kävelemään.
Koirat lähtivät seuraamaan naisia, kun he jatkoivat
selälle päin
juteltuaan ensin Pentin kanssa. Pekka tunsikin
Koskiset kesän
sadonkorjuujuhlista. Muistivat kysellä Lotan
kuulumisia.
"Hyvin
se nyt voi, mutta, silloin retkellä se kyllä oli,
vähällä kuolla
niihin mehiläisten pistoihin." Pekka kertoi
toimistaan Lotan
pelastamiseksi. Pentti vieläkin siunaili
tapahtunutta.
Saaren
kupeeseen laskettiin neljän verkon jata, Pentin askellukset eivät
osuneet aivan kohdalleen. Jää oli liukas pitkien askelien ottoon.
Pentti kertoi sen joskus olevan niin liukas, että askeleet oli
otettava töpöttämällä.
Matka jatkui pienen
pätkän ulapalle päin. Edellisen jadan
rinnalle
laitettiin toinen jata. Pentti sanoi siihen kohtaan
mahtuvan vaikka
kolmekin jataa rinnakkain.
Naiset palailivat
pitkältä lenkiltään, koirat kävivät taas tervehtimässä.
" Eikö ollenkaan
kiinnosta kalat verkossa? Käy nyt kokemassa,"
sanoi Pekka
Ossille. "Kävisinkö," sanoi Ossi selvästi kiinnostuneena. Enää ei viikon
kokemisväli sääntö pitänyt, kun metsäveri kohosi kalastajalla.
Ossi käveli saareen ja pian sieltä pörähti moottorikelkka jäälle.
Kelkan perässä oli reki ja siinä kyydissä
toinen mies,
kävivät kokemassa jadan. Ossi tuli katsomaan
ja kertomaan
saaliinsa, kaksi siikaa ja yksi hauki.
Jäähän oli
silloin revennyt railo. Pekan astuessa railon viereen
jää antoi
periksi ja vajosi jalan alla. Pekka hypähti eteenpäin, vesi
roiskahti jäälle. Pentti kertoi Ossin pudonneen yhtenä talvena
moottorikelkallaan jäihin. 0li ensin hieman vajennut.
Ossi kaasutti
reilusti ja kelkka ja hulahti läpi jään. Sekin oli ollut aivan
ensijäillä.
Verkonlaskijat jatkoivat
selälle. Seuraavan saaren rannassa Pentti
katseli hieman paikkoja, teki sitten muutamalla
tuuran lyönnillä
avannon. "Tässä on ensin karikko ja sitten pehmyt pohja. Karikon
päälle ei
hyödytä laskea verkkoa, kuitenkin verkko on saatava
mahdollisimman
rantaan. Tässä on matikoiden kutupaikka."
Pentti kaivoi
tarvikelaatikosta pohjatutkan, narun päässä
olevan metallisen
krookan. Sitä hän nytkytteli pohjaan ja ylös.
"Tässä on vielä
karia, täytyy tehdä avanto kauemmas rannasta." Seuraavalla avannolla
ei kari enää kolistellut tutkaan. Pentti
mittaili jälleen askeleensa, hakkasi avannon, mittasi
taas ja uusi
avanto. Onneksi jää oli melko heikkoa, alle
kahdeksankin
senttiä tällä kohtaa, Retulaan päin katsottaessa.
Jäässä näkyi
selvästi uuden jään raja. Ulapan aallot olivat
siinä
helisytelleet vanhan jään reunaan vanan. Sitten ulappakin oli
jäätynyt. Sinne miehet eivät vielä uskaltaneet lähteä.
Verkko toisensa
jälkeen soljui veteen. Pakkanen kiristyi
hiljalleen, sitä
oli varmasti jo viitisentoista astetta,
hämy alkoi
lisääntyä. Uittosalko alkoi jäätyä kiinni jäähän
"No jukolauta, nyt se taas jääty," manasi Pentti, "ei tästä
tule mitään."
Pekka käveli edelliselle avannolle ja alkoi lapion kanssa heiluttaa
salkoa. Pentti tuikki sitä haarukkakepillä voimakkaasti
sivuttaiseen liikkeeseen. -
No nyt se irtosi. Tällainen hidasti tavattomasti laskua.
Toisinaan salon
pää ei osunut avannon kohdalle, onneksi se
kuitenkin aina
hetken koukkimisen jälkeen löytyi.
Uutta
avantoa ei
tarvinnut tehdä. Salkoa ei enää selällä näkynyt
jään läpi,
pimeyskin alkoi haitata. "Nyt painutaan kotiin. Jätetään kuorma tähän. Siitä ne
sitten huomenna
löytyvät." Pekka
laittoi uittosalon vielä syrjälleen, ettei jäätyisi niin
kiinni, Pentti
kasasi verkkolaatikot pinoon jäälle, laittoi
ressun päälle.
Miehet lähtivät
pimenevässä illassa astelemaan rivakasti kelkkojaan työntäen kohti
mannerta.
Talviverkotus on laji, jota ei kovin moni tunne, eikä ehkä etenkään nuori kalapuikkojen syöjä tule edes ajatelleeksi sellaista. Siksikin tällainen kertomus on hyvin tärkeä, voisi sanoa dokumentti. Vaikka talvella saatu saalis on laadultaan mainiota eikä verkoillakaan ole tarvetta käydä kovin usein, niin itse verkotus on tosi vaativaa perustöineen. Helppoa kuvaa siitä ei tämä tarinakaan anna, onneksi - taitoa se kysyy, kuten siitä kertominenkin. Kovin elävästi pystyi näkemään silmissään koko tapahtumasarjan, toteaa nimimerkki "Talviverkottajan apulainen".
VastaaPoistaSiinä juuri onkin kerronnan vaikeus, miten saa tekstin yksityikohdat sellaisiksi, että se vielä kiinnostaa lukijaa. Itse sitä mielellään värkkäisi liikaa.
PoistaSitä ongelmaa ei tyylissäsi ole, että tarinan kaari hukkuisi yksityiskohtien puserrukseen. Mielestäni yksityiskohtia on riittävästi ja sopivasti, jotta asian ytimestä, siitä, mitä tapahtuu, saa kiinni, mutta silti linja säilyy. Linjan kruunaa vielä monessa tarinassa juuri ovela lopetus, joka sitoo tarinasta hyvän paketin.
VastaaPoista