torstai 2. helmikuuta 2012

Pentti Linkola kuvauksissa talvikalalla -90 l






Pentti oli tv:n kuvauksissa Vanajalla

Olihan Pentti tottunut olemaan kuvattavana. Milloin lehteen, milloin televisioon, kesällä tai talvella. Säännöllisesti kuin muuttolinnut tiedotusihmiset saapuivat kalastajan tilalle. Kysyivät sentään kohteliaasti etukäteen ja sopivat ajan. Pentti mietti, että muutoin eivät häntä tapaisikaan. Kaipa he sen itsekin arvasivat, sen verran hänen työaikansa poikkesivat tavanomaisesta. Varsinkin talvikalastuksen aikaan häntä oli miltei mahdotonta tavoittaa muualta kuin jäältä. Sinne taas eivät osaisi tulla. Iltaisin hän kyllä oli kotona, mutta useimmiten vasta illalla yhdeksän aikoihin alkaisi olla aikaa muulle kuin kaloille.

Nyt häntä vaivasi kaksikin tv-ryhmää yhtä aikaa, ruotsinkielinen ja suomenkielinen, Happonen ja Gröngvist. Happonen varsinkin tuntui hauskalta mieheltä. Eivät varmaan tienneet toisistaan, eikä Pentti maininnut. Olivat olleet jäällä kuvaamassa talvikalastusta, ja ryhmillä oli sama moottorikelkka. ”No, mitä se minulle kuuluu,” ajatteli Pentti, ”työtäänhän he vain tekevät. Onhan se mahdollista, että saan paremmin ja laajemmalle ajatuksiani elämän välttämättömyyksistä leviämään. Vaikka toivottomalta se tuntuu. Niin kauan kuin minäkin olen näitä asioita julistanut, eikä mitään ole tapahtunut. Sama mieletön meno vaan jatkuu, yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Monet viisaatkin ihmiset ovat samassa yhä lisää vaativien kuorossa, enemmän ja nopeammin kaikkea mitä ihminen ikänään keksii. Tosin monet vaikuttavat kahdenkesken ihan ajattelevilta ja mukavilta, jopa hyvinkin miellyttäviltä. Julkisuudessa heidän tekonsa ovat muuta. Ainoastaan Georg Henrik von Wright saarnaa näkyvästi vähentämisestä, elintason välttämättömästä laskusta ja luonnonjärjestyksen järkkymisestä nykymenolla.”

Jäällä olivat kuvaajat pyytäneet Penttiä keskeyttämään verkkojen kokemisen edes vartiksi, jotta olisivat   voineet tehdä haastattelun. Pentti ei suostunut. Haastattelu oli tehtävä puhuttaen työn ylle kumartunutta kalastajaa. Pentti sanoi olevansa heidän takiaan muutoinkin myöhässä. Toisella kerralla kuvaaja oli pyytänyt Penttiä kääntymään toiseen suuntaan saadakseen valon lankeamaan hyvin. Ei käynyt sekään. ”Puolen tunnin kuluttua koen tuota verkkoa, silloin olen toisinpäin.” Oli hän kuitenkin hieman säälinyt toimittajia, kun olivat palelleet pitkän päivän jäällä. Kyllä Pentti tavallisesti hyvinkin nöyrästi totteli toimittajien pyyntöjä, silloin oli vaan oltu kotona. Kalastus oli toista, silloin hän tunsi tekevänsä työtä. Se nousi ylimaalliseen mittaan, ohitti kaiken muun kuin ajattelun. Rankkuudessaan se muistutti vapaaehtoista itsensä kiduttamista. Puskeminen oli niin totaalista, että yölliset krampit jaloissa olivat siitä seurauksena. Niin että ei niitä toimittajia liikaa tullut sääliä.
”Pentti Linkola täällä, terve. Minkälainen suhde sinulla on tv:hen?” ”Passiivinen.” Mitähän nyt seuraa, mietti Pekka. ”Minä ajattelin, että jos voisit muuttaa sen aktiiviseksi. Olenko kertonut sinulle  niistä ruotsinmaan suomenkielisestä ja suomenmaan ruotsinkielisestä TV ryhmistä?” ”Kyllä niistä oli viimeksi puhetta.” ”Nyt tämä suomenmaan ruotsinkielisen toimituksen toimittaja haluaa päästä myös kalakauppoja kuvaamaan. Hänen nimensä oli kait Gregor Gröngvist. Minulla on eilisen vähät kalat ja mahdolliset tämän päivän saaliit huomista myyntiä varten.” ”Hevosellakos meinaat kulkea?” ”Hevosella, Gröngvist esitti, että minä pyytäisin joitakin asiakkaita etukäteen, jotka sitten ostaisivat kalaa, ja he kuvaisivat. Tässä olisi sinulle kalastusavustajalle sellainen homma. Ajattelin, että sieltä Kemmolasta voisit kysyä joiltakin ja mahdollisesti Voipaalasta  Maria Laukalta. Minä tulisin, soittaisin ovikelloa ja näin lavastetaan tilanne.” ”Kyllä se vaan sopii, minä kysyn Kantalasta, Pelkosilta ja Laukalta, niiltä jotka tavallisestikin ostavat sinulta kalaa. Tästä pääsee hyvin vanhainkodin pihan läpi Voipaalaan.” ”Soitellaan sitten vielä illalla, kun olen palannut järveltä. Gröngvist soittaa minulle kymmeneltä.”

Pentti haki Roopen tallista, valjasti reen eteen ja ajoi jäälle. Päivä oli huikaisevan kaunis, yöpakkanen hellitti jo. Aurinko paistoi, pilviä ei näkynyt, oli lähes tyyntä. ”Mikä ero edelliseen talveen,” Pentti muisteli ajaessaan kohti ensimmäistä jataa. ”Nyt on jatkuvia pakkasia syksystä lähtien, riittävästi, liikaakin, lunta, jäät vahvoja, liiankin. Kaikesta surkeinta on kuitenkin jatkuva märkyys ja kova tuuli. Tänä vuonna tuuletkin ovat olleet melkein kokonaan poissa. Ei ole montaa kertaa tarvinnut viritellä tuulisuojia avannolle. Roopekin on hyvin tarjennut. Viime talvena tuuli. Aina oli kova tuuli. Se rasitti ylen määrin. Jäällä sitä ei päässyt pakoon millään. Hattukin oli tempautunut päästä ja alkanut kiitää liukasta jäätä myöten. Juoksin perään ja hyppäsin hatun päälle. Tuuli kuitenkin vei karvalakkia nopeammin. Ei auttanut, vaikka monta kertaa yritin, aina lakki karkasi. Sen jälkeen olikin minulla aina varalla toinen lakki mukana.” Pentti pohti ajatuksiaan Roopen ponnistellessa raviin aina kun se oli  mahdollista. Ripeä hevonen, vaikka olikin jo 17 v. ikäinen. Oli ollut ravihevosena, siitä kait viehtymys aina raviin. ”Kalojen liikkuminen ja uiminen verkkoon on armottoman huonoa. Nytkin on koettavana  kymmeniä verkkoja, eikä odotettavissa ole kuin muutama kuha ja sattumahauki. Madekin on jo aikaa sitten kutenut. Vanajalla se kutee ensimmäisenä, saa nähdä tuleeko ollenkaan. Onhan niitä joskus liikkunut, tosin onnettoman pieniä. Kait kalaa on sen verran, että huomenna saadaan jokunen kala kuvaan. Minkäänlaista parannusta ei ole odotettavissa, ennen kuin hauen kudun aikaan keväällä. Silloin joudun jo nostamaan verkotkin pois jäiden takia. Mustialan kokous, kuinkahan Martti Sukki on onnistunut ja saadaanko me aikaan julkilausumaa, jonka kokous hyväksyy. Pessimistiseltä se kyllä tuntuu, mutta on yritettävä. Minä laadin sen julkilausuman tekstin etukäteen. Katsotaan sitten mitä siitä jää käteen ja jääkö mitään.” Pentti alkoi mielessään laatia tekstiä, joka illalla nopeasti syntyisi kirjoituskoneella, vanhalla Triumphilla. Verkkojen kokeminen sujui, kalatkaan eivät sitä paljon häirinneet. Näin tuokin päivä kului tinkimättömän loogisten tosiasioiden asettautuessa somaan jonoon Pentin päässä.
Aamulla kalojen pakkaus rekeen sujui nopeasti. Pohjalle tuli säkkejä matoiksi, päälle kalalaatikot, kaksi kappaletta. Vähäinen oli kahden päivän saalis, viira tuli vielä peitoksi. Roope havaitsi, että matka kävi myymään, ei pyytämään. Silloin se oli haluttomampi lähtemään. Oli oppinut, että päivä oli silloin pitkä, lähes yöhön saakka. Lisäksi matka oli kaksin, kolmen kertainen kalastusmatkaan verrattuna. Lähtihän se kuitenkin Pentin istahdettua reen etuosaan, ja pian se pisteli kevyttä hölkkää Lehtimäen tiellä.

Pekka oli soitellut sovitut puhelut. Hyvin ehdotettu kuvaus oli sopinut. Ainoastaan Pelkosen Eero oli töissä, mutta sekin järjestyisi kännykällä, vaimonsa Ulla kun oli luvannut juosta metsään kuvaajia pakoon. TV ryhmä ajoi Pentin neuvomaan paikkaan Kemmolassa, tavoittivat Turtiaisten talon ja jäivät odottamaan Penttiä. Lämmin auringon paiste sulatti hiljalleen tien lunta, eivätkä toimittajat pyrkineet sisälle, vaan alkoivat tupakoida. Pekan ei tarvinnut soittaa Eerolle, hän oli huomannut kuvaajat talonsa edessä ja lähti oitis sinne, seurallinen kun oli. Juttelivat siinä, kun Pentti tuli hevosellaan raittia pitkin. Ei siitä enää mihinkään sisälle ehditty, kuvattiin Pentin saapuminen, Eero tuli kuvaan, kätteli Pentin ja osti siikoja.
Pekka könötti sisällä sopimuksen mukaan, Lotta aloitti hurjan haukkumisen ovikellon soidessa. Rappusilla se tunsi Pentin ja heittäytyi heti kyljelleen rapsutettavaksi. ”Terve, mennään kalakaupoille. Minä kysyn toimittajalta, lavastetaanko hauen fileointi myös.” Pentti jutteli miesten astellessa Lotan perässä portille. Filmiryhmä oli siellä valmiina, Gröngvist sanoi, ettei heitä ollut olemassa. ”Sitten kalastamaan,” sanoi Pekka ja siirsi ressun syrjään. ”Mitä sinä otat?” ”Pari kuhaa, vien niistä toisen Paulan työtoverille.” ”Laitetaanko perattuja vai pyöreitä?” ”Pyöreitä, minä fileeraan sen toisen.” Pentti laittoi kalat pussiin ja punnitsi ne. 1100 grammaa. ”Paljonko se tekee, kolmekymmentä…” ”Kolmekymmentä kuusi markkaa,” sanoi Pentti.
Kuvaaja tuli aivan lähelle ja otti Pekan kädestä kuvan, kun hän kun hän laski rahoja. Pentti työnsi tasarahan housujensa taskuun. ”Hauki myös, nappaan sen ja käyn fileroimassa.” Peukalo ja etusormi hauen silmiin, niin nelikiloinen nousi nätisti yhdellä kädellä reestä. ”Ehditkö tekemään sen nyt heti?” ”Kyllä, kymmenen minuuttia siihen menee. Käy Kantalassa ensin, muistatko vielä missä se on? Eka rivitalo ja toinen ovi. Liisa lupasi olla valmiina, oli käynyt eilen kampaajalla tätä varten. Tulet sitten tänne hakemaan fileet, voit jatkaa tästä suoraan Voipaalaan.
Kuvaajat lähtivät etukäteen, Pentti odotti hetken ja ohjasti perään. Kantalan Liisa oli myös valmiina, naapurit olivat kyselleet, että mihin juhliin Liisa menee uudessa kampauksessa. Liisa nauroi ja kertoi kuvauksista. Kaupat ja kuvaukset syntyivät. ”Mahtoiko Pekka saada fileet irti, käyn katsomassa,” tuumi Pentti kääntäen Roopen takaisinpäin. Kuvaaja oli halunnut saada oikein ripeää vauhtia kuvaan ja Pentti hoputti Roopen liukkaaseen raviin. Fileet olivat melkein valmiina, kerran oli puukko livennyt sen verran, että nahka oli irrotettaessa katkennut. Sitä poisti viimeisestä palasta Pentin astuessa kellariin. ”Tämä on kohta valmis, oliko Liisa kotona?” ”Kyllä, saivat kuvansa. Ryhmä meni edellä Voipaalaan, kuvaaja halusi vielä hevosen kyytiin.” Pekka pakkasi fileet solumuoviseen laatikkoon, peitteli ne voipaperin alle, ja antoi laatikon Pentille. Voipaalassa Marja tuli ulos saakka, muut kai jännittivät. Kalakaupat syntyivät kovassa kiireessä. Marialla oli kiire Helsingin pikavuorolle, oli menossa teatterimatkalle. "Mahtoikohan keritä," huolehti Pentti, "matkaakin on parisen kilometriä jalkaisin pysäkille. No mutta, pääsenkin tästä jatkamaan matkaani ilman kuvaajia. Se on hyvä, tuossa on vielä aikalailla myytävää. Suunnistan Koskia kohti ja sieltä Raikkaalle.” Pentti hyvästeli toimittajat ja kuuli samalla, etteivät he tule enää jäälle kuvaamaan. He olivat menossa Mäntyharjulle Pentin tytärtä haastattelemaan. ”Taitavat koettaa saada laajemman henkilökuvan kuin luulin. Gröngvist kertoi, että Mirjan pikkupojalla on kova 40 asteen kuume. Täytyy illalla soittaa.”

Pentti möi kalojaan talosta taloon, pimeys nousi taas haittaamaan työtä. Hiljakseen kalat vähenivät ja alkoi olla paluumatkan aika. Vielä hän poikkesi virkailijoitten rivitalolle Sääksmäellä. Ohi ajaessaan hän huomasi Sääksmäki talossa olevan kokouksen. Roope luisutti reen äänettömästi talon kulman taitse.

2 kommenttia:

  1. Mitähän vuotta tässä elettiin? Kiintoista tarina ja avasi uutta näkökulmaa taas tähän persoonallisuuteen, jonka sain kerran itsekin tavata lehtimiehenä - oli loistava haastateltava, mutta edellytti rehellisyyttä toiseltakin osapuolelta.
    On mahdollista, että teidän 40-vuotinen ystävyytenne on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet hänen mahdollisuuksiinsa olla uskollinen ajatustensa ja tekojensa balanssille.
    Ei vain taiteilija vaan myös ajattelija, joka tekee niin kuin saarnaa, toteuttaa omaa filosofiaansa, tarvitsee mesenaatin.

    VastaaPoista
  2. Olen tuntenut henk. koht. Pentin vuodesta 1994.Sitä ennen olen tutustunut häneen kirjoitusten, hänen teoksiensa ja tv esiintymisten kautta. Kyllähän Pentti nykyään tarvitsee apua, hänellä on aikamoinen rinki ympärillään, joista aina joltain saa apua, sekä miehiä että naisia. Suurmies vetää puoleensa. Minä olin tiiviissä yhteydessä viisi vuotta, sen jälkeen yhteyksiä on ollut harvemmin, mutta säännöllisesti.

    VastaaPoista