Pentti oli
tv:n kuvauksissa Vanajalla
Olihan
Pentti tottunut olemaan kuvattavana. Milloin lehteen, milloin televisioon,
kesällä tai talvella. Säännöllisesti kuin muuttolinnut tiedotusihmiset
saapuivat kalastajan tilalle. Kysyivät sentään kohteliaasti etukäteen ja
sopivat ajan. Pentti mietti, että muutoin eivät häntä tapaisikaan. Kaipa he sen
itsekin arvasivat, sen verran hänen työaikansa poikkesivat tavanomaisesta.
Varsinkin talvikalastuksen aikaan häntä oli miltei mahdotonta tavoittaa muualta
kuin jäältä. Sinne taas eivät osaisi tulla. Iltaisin hän kyllä oli kotona,
mutta useimmiten vasta illalla yhdeksän aikoihin alkaisi olla aikaa muulle kuin
kaloille.
Nyt häntä
vaivasi kaksikin tv-ryhmää yhtä aikaa, ruotsinkielinen ja suomenkielinen,
Happonen ja Gröngvist. Happonen varsinkin tuntui hauskalta mieheltä. Eivät
varmaan tienneet toisistaan, eikä Pentti maininnut. Olivat olleet jäällä
kuvaamassa talvikalastusta, ja ryhmillä oli sama moottorikelkka. ”No, mitä se
minulle kuuluu,” ajatteli Pentti, ”työtäänhän he vain tekevät. Onhan se
mahdollista, että saan paremmin ja laajemmalle ajatuksiani elämän
välttämättömyyksistä leviämään. Vaikka toivottomalta se tuntuu. Niin kauan kuin
minäkin olen näitä asioita julistanut, eikä mitään ole tapahtunut. Sama
mieletön meno vaan jatkuu, yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Monet viisaatkin
ihmiset ovat samassa yhä lisää vaativien kuorossa, enemmän ja nopeammin kaikkea
mitä ihminen ikänään keksii. Tosin monet vaikuttavat kahdenkesken ihan
ajattelevilta ja mukavilta, jopa hyvinkin miellyttäviltä. Julkisuudessa
heidän tekonsa ovat muuta. Ainoastaan Georg Henrik von Wright saarnaa näkyvästi
vähentämisestä, elintason välttämättömästä laskusta ja luonnonjärjestyksen
järkkymisestä nykymenolla.”
Jäällä
olivat kuvaajat pyytäneet Penttiä keskeyttämään verkkojen kokemisen edes
vartiksi, jotta olisivat voineet tehdä haastattelun. Pentti ei
suostunut. Haastattelu oli tehtävä puhuttaen työn ylle kumartunutta kalastajaa.
Pentti sanoi olevansa heidän takiaan muutoinkin myöhässä. Toisella kerralla
kuvaaja oli pyytänyt Penttiä kääntymään toiseen suuntaan saadakseen valon
lankeamaan hyvin. Ei käynyt sekään. ”Puolen tunnin kuluttua koen tuota verkkoa,
silloin olen toisinpäin.” Oli hän kuitenkin hieman säälinyt toimittajia, kun
olivat palelleet pitkän päivän jäällä. Kyllä Pentti tavallisesti hyvinkin
nöyrästi totteli toimittajien pyyntöjä, silloin oli vaan oltu kotona. Kalastus
oli toista, silloin hän tunsi tekevänsä työtä. Se nousi ylimaalliseen mittaan,
ohitti kaiken muun kuin ajattelun. Rankkuudessaan se muistutti vapaaehtoista itsensä
kiduttamista. Puskeminen oli niin totaalista, että yölliset krampit jaloissa
olivat siitä seurauksena. Niin että ei niitä toimittajia liikaa tullut sääliä.
”Pentti
Linkola täällä, terve. Minkälainen suhde sinulla on tv:hen?” ”Passiivinen.”
Mitähän nyt seuraa, mietti Pekka. ”Minä ajattelin, että jos voisit muuttaa sen
aktiiviseksi. Olenko kertonut sinulle
niistä ruotsinmaan suomenkielisestä ja suomenmaan ruotsinkielisestä TV
ryhmistä?” ”Kyllä niistä oli viimeksi puhetta.” ”Nyt tämä suomenmaan
ruotsinkielisen toimituksen toimittaja haluaa päästä myös kalakauppoja
kuvaamaan. Hänen nimensä oli kait Gregor Gröngvist. Minulla on eilisen vähät
kalat ja mahdolliset tämän päivän saaliit huomista myyntiä varten.” ”Hevosellakos
meinaat kulkea?” ”Hevosella, Gröngvist esitti, että minä pyytäisin joitakin
asiakkaita etukäteen, jotka sitten ostaisivat kalaa, ja he kuvaisivat. Tässä
olisi sinulle kalastusavustajalle sellainen homma. Ajattelin, että sieltä
Kemmolasta voisit kysyä joiltakin ja mahdollisesti Voipaalasta Maria Laukalta. Minä tulisin, soittaisin
ovikelloa ja näin lavastetaan tilanne.” ”Kyllä se vaan sopii, minä kysyn
Kantalasta, Pelkosilta ja Laukalta, niiltä jotka tavallisestikin ostavat
sinulta kalaa. Tästä pääsee hyvin vanhainkodin pihan läpi Voipaalaan.” ”Soitellaan
sitten vielä illalla, kun olen palannut järveltä. Gröngvist soittaa minulle
kymmeneltä.”
Pentti haki
Roopen tallista, valjasti reen eteen ja ajoi jäälle. Päivä oli huikaisevan
kaunis, yöpakkanen hellitti jo. Aurinko paistoi, pilviä ei näkynyt, oli lähes
tyyntä. ”Mikä ero edelliseen talveen,” Pentti muisteli ajaessaan kohti
ensimmäistä jataa. ”Nyt on jatkuvia pakkasia syksystä lähtien, riittävästi,
liikaakin, lunta, jäät vahvoja, liiankin. Kaikesta surkeinta on kuitenkin
jatkuva märkyys ja kova tuuli. Tänä vuonna tuuletkin ovat olleet melkein
kokonaan poissa. Ei ole montaa kertaa tarvinnut viritellä tuulisuojia avannolle. Roopekin
on hyvin tarjennut. Viime talvena tuuli. Aina oli kova tuuli. Se rasitti ylen
määrin. Jäällä sitä ei päässyt pakoon millään. Hattukin oli tempautunut päästä
ja alkanut kiitää liukasta jäätä myöten. Juoksin perään ja hyppäsin hatun
päälle. Tuuli kuitenkin vei karvalakkia nopeammin. Ei auttanut, vaikka monta
kertaa yritin, aina lakki karkasi. Sen jälkeen olikin minulla aina varalla
toinen lakki mukana.” Pentti pohti ajatuksiaan Roopen ponnistellessa raviin
aina kun se oli mahdollista. Ripeä
hevonen, vaikka olikin jo 17 v. ikäinen. Oli ollut ravihevosena, siitä kait
viehtymys aina raviin. ”Kalojen liikkuminen ja uiminen verkkoon on armottoman
huonoa. Nytkin on koettavana kymmeniä
verkkoja, eikä odotettavissa ole kuin muutama kuha ja sattumahauki. Madekin on
jo aikaa sitten kutenut. Vanajalla se kutee ensimmäisenä, saa nähdä tuleeko
ollenkaan. Onhan niitä joskus liikkunut, tosin onnettoman pieniä. Kait kalaa on
sen verran, että huomenna saadaan jokunen kala kuvaan. Minkäänlaista parannusta
ei ole odotettavissa, ennen kuin hauen kudun aikaan keväällä. Silloin joudun jo
nostamaan verkotkin pois jäiden takia. Mustialan kokous, kuinkahan Martti Sukki
on onnistunut ja saadaanko me aikaan julkilausumaa, jonka kokous hyväksyy.
Pessimistiseltä se kyllä tuntuu, mutta on yritettävä. Minä laadin sen
julkilausuman tekstin etukäteen. Katsotaan sitten mitä siitä jää käteen ja
jääkö mitään.” Pentti alkoi mielessään laatia tekstiä, joka illalla nopeasti
syntyisi kirjoituskoneella, vanhalla Triumphilla. Verkkojen kokeminen sujui,
kalatkaan eivät sitä paljon häirinneet. Näin tuokin päivä kului tinkimättömän
loogisten tosiasioiden asettautuessa somaan jonoon Pentin päässä.
Aamulla
kalojen pakkaus rekeen sujui nopeasti. Pohjalle tuli säkkejä matoiksi, päälle
kalalaatikot, kaksi kappaletta. Vähäinen oli kahden päivän saalis, viira tuli
vielä peitoksi. Roope havaitsi, että matka kävi myymään, ei pyytämään. Silloin
se oli haluttomampi lähtemään. Oli oppinut, että päivä oli silloin pitkä, lähes
yöhön saakka. Lisäksi matka oli kaksin, kolmen kertainen kalastusmatkaan
verrattuna. Lähtihän se kuitenkin Pentin istahdettua reen etuosaan, ja pian se
pisteli kevyttä hölkkää Lehtimäen tiellä.
Pekka oli
soitellut sovitut puhelut. Hyvin ehdotettu kuvaus oli sopinut. Ainoastaan
Pelkosen Eero oli töissä, mutta sekin järjestyisi kännykällä, vaimonsa Ulla kun
oli luvannut juosta metsään kuvaajia pakoon. TV ryhmä ajoi Pentin neuvomaan
paikkaan Kemmolassa, tavoittivat Turtiaisten talon ja jäivät odottamaan
Penttiä. Lämmin auringon paiste sulatti hiljalleen tien lunta, eivätkä
toimittajat pyrkineet sisälle, vaan alkoivat tupakoida. Pekan ei tarvinnut
soittaa Eerolle, hän oli huomannut kuvaajat talonsa edessä ja lähti oitis
sinne, seurallinen kun oli. Juttelivat siinä, kun Pentti tuli hevosellaan
raittia pitkin. Ei siitä enää mihinkään sisälle ehditty, kuvattiin Pentin
saapuminen, Eero tuli kuvaan, kätteli Pentin ja osti siikoja.
Pekka
könötti sisällä sopimuksen mukaan, Lotta aloitti hurjan haukkumisen ovikellon
soidessa. Rappusilla se tunsi Pentin ja heittäytyi heti kyljelleen
rapsutettavaksi. ”Terve, mennään kalakaupoille. Minä kysyn toimittajalta,
lavastetaanko hauen fileointi myös.” Pentti jutteli miesten astellessa Lotan
perässä portille. Filmiryhmä oli siellä valmiina, Gröngvist sanoi, ettei heitä
ollut olemassa. ”Sitten kalastamaan,” sanoi Pekka ja siirsi ressun syrjään. ”Mitä
sinä otat?” ”Pari kuhaa, vien niistä toisen Paulan työtoverille.” ”Laitetaanko
perattuja vai pyöreitä?” ”Pyöreitä, minä fileeraan sen toisen.” Pentti laittoi
kalat pussiin ja punnitsi ne. 1100 grammaa. ”Paljonko se tekee, kolmekymmentä…”
”Kolmekymmentä kuusi markkaa,” sanoi Pentti.Kuvaaja tuli aivan lähelle ja otti Pekan kädestä kuvan, kun hän kun hän laski rahoja. Pentti työnsi tasarahan housujensa taskuun. ”Hauki myös, nappaan sen ja käyn fileroimassa.” Peukalo ja etusormi hauen silmiin, niin nelikiloinen nousi nätisti yhdellä kädellä reestä. ”Ehditkö tekemään sen nyt heti?” ”Kyllä, kymmenen minuuttia siihen menee. Käy Kantalassa ensin, muistatko vielä missä se on? Eka rivitalo ja toinen ovi. Liisa lupasi olla valmiina, oli käynyt eilen kampaajalla tätä varten. Tulet sitten tänne hakemaan fileet, voit jatkaa tästä suoraan Voipaalaan.
Kuvaajat lähtivät etukäteen, Pentti odotti hetken ja ohjasti perään. Kantalan Liisa oli myös valmiina, naapurit olivat kyselleet, että mihin juhliin Liisa menee uudessa kampauksessa. Liisa nauroi ja kertoi kuvauksista. Kaupat ja kuvaukset syntyivät. ”Mahtoiko Pekka saada fileet irti, käyn katsomassa,” tuumi Pentti kääntäen Roopen takaisinpäin. Kuvaaja oli halunnut saada oikein ripeää vauhtia kuvaan ja Pentti hoputti Roopen liukkaaseen raviin. Fileet olivat melkein valmiina, kerran oli puukko livennyt sen verran, että nahka oli irrotettaessa katkennut. Sitä poisti viimeisestä palasta Pentin astuessa kellariin. ”Tämä on kohta valmis, oliko Liisa kotona?” ”Kyllä, saivat kuvansa. Ryhmä meni edellä Voipaalaan, kuvaaja halusi vielä hevosen kyytiin.” Pekka pakkasi fileet solumuoviseen laatikkoon, peitteli ne voipaperin alle, ja antoi laatikon Pentille. Voipaalassa Marja tuli ulos saakka, muut kai jännittivät. Kalakaupat syntyivät kovassa kiireessä. Marialla oli kiire Helsingin pikavuorolle, oli menossa teatterimatkalle. "Mahtoikohan keritä," huolehti Pentti, "matkaakin on parisen kilometriä jalkaisin pysäkille. No mutta, pääsenkin tästä jatkamaan matkaani ilman kuvaajia. Se on hyvä, tuossa on vielä aikalailla myytävää. Suunnistan Koskia kohti ja sieltä Raikkaalle.” Pentti hyvästeli toimittajat ja kuuli samalla, etteivät he tule enää jäälle kuvaamaan. He olivat menossa Mäntyharjulle Pentin tytärtä haastattelemaan. ”Taitavat koettaa saada laajemman henkilökuvan kuin luulin. Gröngvist kertoi, että Mirjan pikkupojalla on kova 40 asteen kuume. Täytyy illalla soittaa.”
Pentti möi
kalojaan talosta taloon, pimeys nousi taas haittaamaan työtä. Hiljakseen kalat
vähenivät ja alkoi olla paluumatkan aika. Vielä hän poikkesi virkailijoitten
rivitalolle Sääksmäellä. Ohi ajaessaan hän huomasi Sääksmäki talossa olevan
kokouksen. Roope luisutti reen äänettömästi talon kulman taitse.
Mitähän vuotta tässä elettiin? Kiintoista tarina ja avasi uutta näkökulmaa taas tähän persoonallisuuteen, jonka sain kerran itsekin tavata lehtimiehenä - oli loistava haastateltava, mutta edellytti rehellisyyttä toiseltakin osapuolelta.
VastaaPoistaOn mahdollista, että teidän 40-vuotinen ystävyytenne on yksi niistä tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet hänen mahdollisuuksiinsa olla uskollinen ajatustensa ja tekojensa balanssille.
Ei vain taiteilija vaan myös ajattelija, joka tekee niin kuin saarnaa, toteuttaa omaa filosofiaansa, tarvitsee mesenaatin.
Olen tuntenut henk. koht. Pentin vuodesta 1994.Sitä ennen olen tutustunut häneen kirjoitusten, hänen teoksiensa ja tv esiintymisten kautta. Kyllähän Pentti nykyään tarvitsee apua, hänellä on aikamoinen rinki ympärillään, joista aina joltain saa apua, sekä miehiä että naisia. Suurmies vetää puoleensa. Minä olin tiiviissä yhteydessä viisi vuotta, sen jälkeen yhteyksiä on ollut harvemmin, mutta säännöllisesti.
VastaaPoista