Manamansalon kassakaappi 1975

Kassakaappi

Vihreä pakettivolkkari oli matkalla Savonlinnaan. ”Mitähän sieltä nyt oikein tulee, mutta menen nyt kuitenkin katsomaan. Isä soitti ja pyysi tulemaan. Hänellä olisi jotakin lopetetun postin kalustoa hankittuna.” Ohi Lahden, Heinolan Jyrängönvirran ja Suomen korkeimman rautatiesillan, Lusin suoran, Mikkelin ja Juvalta kääntö itään. Auto oli hyvin palvellut maatalouden kaikkia ajoja. ”Mitähän sitä olisi sellaista, jota ei olisi kuljetettu. Lannoitetta, siemeniä, kiviä pelloilta, koiria, kuttuja ja raavaita miehiä. Oikeastaan tämä kulkeekin hyvin pienessä lastissa, on jousitus sen verran kova tyhjänä ajella. Olenpa kuljettanut Oopperajuhlille soittajiakin. Silloin pakoputkea en ehtinyt korjaamaan, ja Manta sai aika käsittelyn. Tuli kuitenkin takaisinkin aina Toijalan Ketunpesille saakka.” Mietteet vaihtelivat matkan edetessä. Mukava niitä oli pohtia, sujui kulku joutuisasti. Viimeiset 60 kilometriä olivat hyvin tuttuja, Sulkavan tiehaaran jälkeen jokainen mutka muistui etukäteen, Laitaatsilta, jäähallinmäki, alas mäkeä ja posti oli edessä. ”Terve, mihis minä ajan, ja mitä sinulla on?” ”Hei vaan, tuohon lastauslaiturille, siellä on kaappi valmiina.” Pekka ajoi oikea kylki laituriin päin ja pomppasi ulos autosta. Siihen tuli samalla neljä postin työntekijää katselemaan. Laiturilla oli puinen vankkarakenteinen kaappi, ruskeaksi petsattu ja sen vieressä kookas teräksinen kassakaappi. ”Hirmunen sentään, kyllä minä tuon puukaapin saan kyytiin, mutta tuota rumilusta en sitten millään.” ”Äläs huoli, pojat ovat sen tännekin tuoneet, kyllä he saavat sen autoonkin.” Miehet nostivat laiturilta kaksi vahvaa lankkua nojalleen avonaisesta sivuovesta sisään, tarrasivat kaapin kulmiin kiinni ja nostivat yhtä nurkkaa kerrallaan ilmaan ja kävelyttivät teräshirviön lankuille. Melkein liukumalla se lähestyi tavaratilaa, etureuna kopsahti lattialle ja taas alkoi kävelyttäminen. Keskelle autoa sen jättivät. ”Kävipäs hyvin, jouset vaan huojahtivat. Mitähän tuo oikein painaa?” ”Sellaiset kolme ja puolisataa kiloa.” ”No hyvä, ja millähän minä sen saan kotona pois autosta?” ”Älä sitä murehdi, kunhan saat sen ensin sinne. Kyllä teillä on kylässä vahvoja miehiä apuun.”

Laitaatsillassa oli katettu ruokapöytä, kahvit päälle. Saman tien matka jatkui Vaununperälle. Lähtiessä kaasua täytyi painaa hieman voimakkaammin kuin tyhjänä ajettaessa. Hyvin auto kuormansa kantoi. Kaupungin jälkeen nopeus kohosi kahdeksaankymppiin. ”Katohan, kuinka auto vakautui, meno on juoheaa, paljonpa kaappi vaikutti. Matkalla ei tarvinnut pysähtyä, Innanmaan pihassa moottori sammui. Pekka tempaisi takaluukun auki. Hyvin oli hirviö keskellä edelleen, puinen alaosa oli siirtynyt. Se sylissään käveli isäntä pirttiin, kopautti kaapin uunin kupeeseen seinän vierelle. ”Tules Paula katsomaan, tähänkö tämä laitetaan?” Hyvä oli paikka, puukaappia ei siirretty.

Työt ja ajot jatkuivat, teräksinen painolasti pysyi paikoillaan. Polttoainetta kului jonkin verran enemmän kuin ennen, mutta sen korvasi ajomukavuus. Vammalaan asioille ei ollut montaa kilometriä, Sianojille Sammaalle sen sijaan 25. Harri sitä kaappia sitten katseli. ”Kyllä tämä pois saadaan, ei se ole mikään ongelma. Sepältä saadaan nosturi, mutta minä luulen, että ei sitä tarvita. Sanot vaan koska sitä siirretään. Sisällekkös olet sitä ajatellut?” Kolme viikkoa oli kulunut, Tampereella oli konsertti. Takaisin ajellessaan Sarkolan ahdetta, siinä notkossa, Pekka tunsi tien heitoissa pientä myötäämistä. ”Vauhtia pitää olla, että pääsen mäen päälle, mitähän siellä nyt tapahtui?” Moottori vastasi nöyrästi kaasuun, päästiin ahteen päälle, ja matka jatkui samoillaan kotiin saakka. Pihassa autoa tutkittuaan ja alle kurkistettuaan huomasi isäntä rungon menneen poikki. Ei nyt aivan eräti, mutta revenneen kuitenkin. ”Morjens, nyt olen ajatellut sen kaapin pois ottoa kyydistä, sopisikos sinulle ens lauantai?” Harri lupasi tulla, samoin Osmo ja Hannu. Kun vielä Markuskin saatiin mukaan talkoisiin niin oli mahdollista saada hirviö pirttiin. Pekka haki vahvat köydet valmiiksi, tukevan lankun varoiksi ja puukaapin eteen pirtin pitkän penkin. ”Nonniin pojjaat, kattellaas nyt. Minä sidon tän köyden kahden kerran täältä alta ja solmin sen niin, että lankku sopii vielä yläpuolelta väliin. Pääsee sitten neljä miestä nostamaan, kaksi edestä ja kaksi takaa.” ”Eikös se tule ilmankin, painaakos tämä?” ”Kyllä sitä on turha koettaa sylissä tuoda, ei siitä saa kiinni reunoista.” ”Kävelytetään se ensin reunalle.” Miehet hyppäsivät tavaratilaan päät kumarassa, tarttuivat kulmista kiinni ja aloittivat. ”Meinasitkos suoralla nostolla täältä, siitä ei kyllä tule mitään. Laita nyt vaan lankut ensin maahan, luisutetaan kaappi aluksi maahan ja nostetaan vasta sitten.” Osmolla oli kokemusta monenlaisista raskaistakin nostoista ja koneiden siirtelyistä. Pekka antoi suosiolla työnjohdon hänelle. Köydet sidottiin siten kaapin alle, että saatiin kahdet kakkosviitoset syrjällään lenkkien väliin, kaapin takana ja kaapin edessä. Näin jokainen mies sai oman päänsä lankusta hoitaakseen. ”Hiioppia, nyt mennään, ovet auki!” Betoniset ulkoraput olivat hankalat, etummaiset olivat rapuilla kun takimmaiset olivat vielä maassa. Kaappi nousi kovin vinoon asentoon. Lankut olivat miesten hartioilla käsin tuettuina. Takamiehet tekivät hurjan tempun. Nostivat kaapin suoraan käsiensä varaan ja huusivat, eteenpäin. Kaappi suoristui eteisessä, samaa vauhtia pirttiin sisälle ja siinä hirviö laskettiin lankuille puukaapin eteen. ”Tästä ei kyllä tule mitään, emme jaksa nostaa sitä kaapin päälle lattialta, ei kädet piisaa, voimaa kyllä on.” ”Minä tuon toisenkin penkin, nousette niiden päälle ensin.” ”Kyllä minä nousen, mutta kun saan kaapin painon harteilleni, niin kestääkö penkki. Jos se pettää, niin jalat menee poikki.” Osmo katseli penkkien jalkoja. ”Kyllä penkit kestää.” ”Sitten vaan.” Hirmuinen humahdus ja kahahdus, hirviö nousi toiseen kerrokseen, miehet liikkuivat penkkien päällä puukaapin kohdalle. Kopsahdus, ja hirviö oli paikoillaan. ”Huhhuh, kiitos ja nyt kahville.”