Sahti

Sahdin valmistus

Karjakeittiön pataan viriteltiin tuli. Vaari katseli vermeitään pöydällä. Suuri puinen saavi, sahtikouru, kuuppa, oljet ja katajat sekä muutama puhdas rätti sekä kalkki olivat valmiina tuottamaan kahdensadan litran panoksen kesäisiin iltoihin. Ovi pidettiin kiinni, työ jos ei nyt ollut aivan salaista, niin kumminkin yksin tehtävää, jotenkin samalla hohdokasta ja kaivattua. Kahdeksalta aloitettiin, vesi hiljalleen kuumeni ja alkoi kiehua. Ämpäriin pisteltiin kuupalla kuumaa vettä, ja sillä pestiin kaikki puiset kappaleet ja pytyt, jotka joutuivat vierteen kanssa tekemisiin.  Vaari myös siveli kalkilla kastellut pinnat ja pesi sitten kalkin pois. Vierre ei saanut ottaa vieraita hiivoja ja bakteereita ilmasta eikä käsistä. Puinen sekoituslusakin puhdistettiin. Eivät tarvikkeet likaisia edeltäkään olleet, pestyjä ja kalkittuja edellisen keiton jäljiltä, hyvin säilytettyjä. Varotoimet olivat kuitenkin tarpeen, ettei käyminen vaan pääsisi alkuun väärillä hiivoilla. Työ sujui tottuneesti, pöytä oli paikoillaan vasemmalla, sillä kuurna ja sen alla lattialla saavi. Oli aika laittaa maltaat veteen, vesimäärä oli mitattu, mallaspussit avattiin ja makea tuoksu levisi keittiöön. Lusaa käytettiin ahkerasti, tulen oli oltava padan alla, mutta keitos ei saanut kuumeta pohjaan. Lämmetessään maltaat alkoivat huumata tuoksullaan. Siitä alkoi irrota sokereita, jotka lisäsivät makeutta vierteeseen ja saivat sen käyttämisessä muodostamaan alkoholia. Nyt kyseessä oli vain mallasmehu. Katajat ja olki kuurnan pohjalle, tappi hieman auki ja vaari alkoi kauhoa mallasta padasta valumaan. Sitä oli kuumennettu tarkka aika sopivassa lämpötilassa, päivä oli kulunut jo pitkälle yli puoleen. Ruskea liemi soljui saaviin, rouhitut maltaat jäivät kouruun olkien ja katajien siilaamana. Täyttö jatkui, kunnes kuurna oli välillä tyhjennettävä. Saavi alkoi täyttyä, ja vierre hieman jäähtyä. Silloin sitä sopi maistaa, miten olikaan hyvää, makeaa ja lämmintä. Vaan aivan ilman alkoholia. Oli odotettava vierteen jäähtymistä. Vasta sitten siihen voisi lisätä hiivan käymisen aloittamiseksi. Vaari pääsi sisälle hetkeksi lepäämään ja syömään.

Oli vuorossa vierteen siirto käymisastiaan. Se oli suuri umpinainen astia, joka siirrettiin pois karjakeittiöstä rauhalliseen paikkaan käymään. Ilman lämpötilan tuli olla tasainen, ja tämän varmistamiseksi astia vielä vuorattiin ulkoa. Viimeksi vaari tuuppasi pieneen reikään lämpömittarin. Alkoi päiväkausien odottaminen ja mittarin tarkkailu. Poika kävi. Paineet poistuivat ilmalukon kautta, alustaan levisi makea tuoksu. Kaikki olivat hyvin kiinnostuneita panoksesta. Käydessään alustassa jokaisen oli kurkattava mittaria ja raportoitava lämpö mestarille. Peitteet olivat siten laitetut, että tarvittaessa niitä voitaisiin vähentää oikean lämpötilan pitämiseksi. Kellarissa oli menossa viimeisen astian tyhjennys. Edellisestä keitoksesta oli rippeet jäljellä. Vaari kulki sinne astian kanssa, kannun, joka mahtui jääkaappiin. Korkki auki, letkun pää varovasti sekoittamatta sahtiin, ei pohjaan, imaisu ja lappo alkoi valuttaa ruskeaa mallasjuomaa astiaan. ”Oliko siellä vielä jäljellä, jäikö vielä vai tuliko viimeiset?” Tavanomainen kysymys kaikilta sahdin hakijalle.

Lopulta päivien kuluttua ja käymisen miltei loputtua peitteet poistettiin ja aloitettiin sahdin siirto pienempiin astioihin. Niihin valutettiin sellaiset kaksikymmentä litraa kuhunkin, kymmenen vankkaa astiaa. Käymisastian pohjalle jäi tumma sakka, jonka vaari kaatoi maahan. Kärryillä kuljetettiin astiat kellarin eteen, jossa ne yksitellen vietiin kaksien ovien ja rappujen kautta perille. Jokaisen korkkia kieräytettiin hieman auki, paineen laskemiseksi, ja korkki taas kiinni. Tässä oli varotoimi päiväkausiksi. Käyminen saattoi hyvinkin jonkin verran jatkua, eikä astioita sopinut halkaista paineesta. Tuli aika ottaa maistiaiset. Kaikki kokoontuivat yhteen, katselivat kun vaari kantoi ensimmäistä kannullista uutta panosta pöydälle. Lasit täytettiin, jokainen nosti sen silmänsä eteen ja katseli sahdin väriä. Tottunut käyttäjä hyvin näki jo väristä, miten panos oli onnistunut. ”Siinä täytyy olla sellainen kultaisen läpikuultava väri, kuin konjakkia.” ”Kyllä on hienoa tavaraa.” Maistelivat ja ähkivät tyytyväisinä.