Hiiret ja myyrät
Syksyn tullen alkaa talossamme jokavuotinen metsästys.
Pimeyden laskeuduttua pienet jyrsijät alkavat tutkailla talveksi sopivaa taloa
asuakseen talven suojassa säältä ja pedoilta. Läheiseltä pellolta vaeltaa
peltomyyriä, ehkä metsämyyriäkin. Kotihiiret ovat monilukuisimmat ja
äänekkäimmät. Mennessäni nukkumaan herään jokaisena iltana trampoliinirapinaan
yläpohjassa. Riemulla siellä painavat peräjälkeen välikatolla päästellen pieniä
papanoitaan kaikkialle. Herätys on hirmuinen hiirillekin. Pomppaan ylös ja
komuan keittiöstä leivänpalaa käteeni, palaan eteiseen ja avaan yläpohjan
rappuset katosta pitkällä lukkoraudalla. Kiipeän niin pitkälle, että näen
lattian ja siinä laudassa narulla kiinni olevat kaksi nakkia. Tyhjiä ovat,
lauenneet kyllä. Laitan palasen leipää ansaan, viritän jousen tapporautaa
kääntämällä ja pujotan liipasinraudan reikäänsä. Toinen perään ja luukku
kiinni. Pää tyynyssä yritän nukkua, aamulla katsoisin ansat. Eipä, vaan kuulen
räpsähdyksen ja heti perään mahdottoman räpätyksen. Päätä tiukemmalle tyynyyn,
kyllä se hiiri siihen kuolee. Ei kuollut, räpinä jatkuu ja jatkuu. Nousen, avaan
kattoluukun, nousen portaat ja katselen etujalastaan kiinni olevan kotihiiren
pakokauhua. Kuoli kumminkin. Lataan nakit taas ja palaan nukkumaan. Hiiren
heitän pellolle naapurin kissoille. Syksy kuluu, olen heittänyt jo
kaksikymmentä hiirtä, kolme peltomyyrää ja ehkä metsämyyränkin. Niillä on lyhyt
häntä, saisivat elää pelloillaan. Raivostuttaa, kun ravaavat seinää ylös aivan
makuuhuoneen päädyssä, kilpaa alas, eivätkä käy nakkiin. Paula annostelee
hiiribaariin myrkkylautasia kellariin. Menekki onkin hyvä. Mutta haju on
kamala. Hiiribaarit tyhjennetään, taistoa jatkan nakkien avulla. Ylös nousut
hiirien takia kyllästyttävät. Vaiva on riippuvainen lumien tulosta. Se jälkeen
hiiret ja myyrät pysyvät paikoillaan. Toisen vaivan yhteydessä ratkaisen
rapinan ongelman. Nukun yöni häiriöttä korvatulpat korvissa.
Riesojen määrä on vakio, jos yhdestä asiasta hellittää, toisesta alkaa kiristää, kun alkavat lumityöt, loppuvat hiirisodat. Takavuosina metsämyyriä oli mökillä niin rutkasti, että ne olivat lähes "lemmikkejä". Pihan heinokossa kahahteli, käymäläpolulla risahteli, aina kun ihminen liikahti, myyrä kahautti. Papanoita oli joka paikassa, pöydillä, kaapeissa, pähkinöistä ja siemenistä oli rakennettu varastoja saunatakin huppuun, saappaisiin, pipoihin, takkien taskuihin, niitä vilahteli hämärissä nurkissa. Kerran löytyi hiiren pesä tyynyn ja päällisen välistä, poikaset olivat pieniä, mutta armoa ei voinut antaa. Siivoaminen ja desinfiointi oli armotonta, mutta kai siinä tuli samalla hiirikuumeetkin sairasteltua ja immuniteetti saatua. Nyt näitä metsämökin kutsumattomia vieraita ei ole ollut moneen vuoteen. Koputan puuta.
VastaaPoistaOnkohan yhteiselo ainoa mahdollisuus. Hiiriä on jopa kerrosdtaloissa.
VastaaPoistaTarkoitin tietysti myyräkuumetta, siihen on taatusti tullut immuniteetti. Hiirikuumeesta en tiiä mitään. Erämaisessa mökissä ei onneksi kotihiiriä sen paremmin kuin rottiakaan ei ole. Päästäisiä toki joskus joutuu pyydykseen.
VastaaPoista