Kohtaaminen Kissalammella

Salainen paikka

Kirkas valo ei pääse tänne. Olen varjon suojassa, rauhaisaa on. Kääntyilen hitaasti, tuolla on kaislikkoa, ei ylety tänne. Edessä on pieni vapaa vesialue. Siihen valo osuu kuumana. Nukuttaa.

Maa tömisee, lähenee, nyt paukkuu puiden päällä. Pelkää en, olen tämän nähnyt ennenkin. Kas, musta esine loiskahti melkein päälleni, ei se tänne ulotu, jo poistui, jyminä vaimenee. Valoisaan paikkaan syntyi virtauksia, nousee pohjasta mutua. Siihen näyttää tulevan pieniä kaloja. Pyörivät siinä syötävää etsien. Minua ei kiinnosta. Isompaa saalista tarvitsen. Pysyn hiljaa. Veden pinta väreilee vähäisessä tuulessa.

Tympeä haju tunkeutuu tänne, mikä katku. Ei pelota, ennenkin loiskauksen jälkeen on tuo sama haju ilmestynyt. Saisi se olla poissa, turha sitä on haistella. Taidan siirtyä hieman syvemmälle varjoihin. sinne ei tuo haju ylety. Olen samalla poissa metelistä, joka kohta alkaa. Taisivat pikkukalat muistaa tuon hajun merkityksen, kun siirtyvät lähemmäs, matalaan ja valoisaan. Uusi pauke puiden päällä kuuluu. Läiskähtääkö taas? Vesi ottaa puiden liikkeen mukaansa, värisyttää itseään menemään, pinnasta pohjaan. Kuuluu kopsahdus ja lässähdys. Rannassa vesi kuohahtaa, kas, sieltä tullaan jo. Näin aina käy tympeän hajun jälkeen. Vaaleat pötkylät etenevät pohjaa pitkin. Katselen niitä ja pohjan sameutumista. Melkoinen pyörre nostaa veden pintaan saakka pyörimään. Ovatpa pikkukalat rohkeita, uivat aivan pötkylöiden edessä. Huono uimari on, ei löydy sulavuutta ja nopeutta. Väistyisin kyllä, jos kohdalle tulisivat, ilman kiirettä.

Kopse käy puitten päällä, no nyt aivan huojahti ja tärähti, melkein päälläni. Uudenlaiset väreet osuvat minuun. Säksättävät, lyhyet ja nopeat. Pikkukalat hakevat valoisasta paikasta saalista, pyörivät edes takaisin, kunnes vesi kirkastuu. Mitäs nyt, pinnalle satelee jotain, uusi haju tulvahtaa. Ei siinä ole syömistä. Parvikalat käyvät maistelemaan, kas, sieltä saapuu uusia kaloja, jo isojakin. Käännähdän, tarkkaan molemmat silmäni suurimpaan. "Katsos kuinka särjet ottavat pullaa." "Heitä tuonnemmas, ettei ne heti vaivu pohjaan, hauskaa seurata niitä." Paula murustelee lisää särjille, aurinko paistaa rantaveteen. Kumartuvat kaksin laiturilla istuen, pyyhkeet uumillaan, seuraamaan akvaarion omaista näytelmää. Tumma vihreä pötkylä käännähti salamana pullanpalojen alla uivaan parveen. Samalla vauhdilla se palasi laiturin alle. "Näitkös, pieni hauen puikkari?" "Olen sitä katsellut aiemminkin. Se taitaa asustaa laiturin alla. Olen siellä nähnyt suuremmankin, melkein halon kokoisen."

On siellä ne kaksi haukea, kavereina uivat, saanevat jotain lohtua toisistaan. Pötkylöiden taas ilmestyessä iso hauki on aivan rannassa, pelästyy äkkinäistä törmäystä ja käännähtää voimakkaalla pyrstön sivalluksella. Kaislikko kohahtaa ja vesi loiskahtaa, toisenkin kerran, kauempana. On tässä nyt olemista, pysyisivät häiritsemästä, käväisen syvemmällä.