lauantai 21. syyskuuta 2013

Elonkehä Ekologisen puolueen lehti taistelu päätoimittajasta




Elonkehä




Pentti oli saanut polkaistua lehden Suomeen, Elonkehän, se ilmestyi kerran viikossa. Ekologinen puolue oli saanut eduskuntavaaleissa läpi kansanedustajan, Pertti Virtasen. Puoluetukiraha takasi lehden talouden. Päätoimittajaksi oli palkattu Eero Taivalsaari, vanha lehtimieskonkari. Tilaajia hankittiin ympäri maata, toistakymmentä tuhatta. Pekkakin oli tilannut sen. Lehti aiheutti Pentille paljon ylimääräistä työtä. Monet puhelut sen asioissa keskeytti kiireisen kalastuksen. Pentti oli kuitenkin hyvin tyytyväinen lehden olemassaoloon. Olihan se kokoavan foorumi samanmielisille ja erimielisillekin. Monesti lehden artikkeleista keskusteltiin työn lomassa. Pekkaa hämmästytti erityisesti Annelin selvät ja johdonmukaiset kirjoitukset. Marketta Horn oli kirjoittanut lehteen yksilönvapautta ihannoivan puheen vuoron, johon Anneli murskaavasti vastasi. Seuraavassa numerossa Marketta koetti vielä pullistella vastaukseksi, mutta voimat uupuivat. Penttiä nauratti kun Pekka referoi juttua.

"Erotetaan sitten, toimitetaan lehteä vaikka talkoilla. Emme me sellaista päätoimittajaa tarvitse, joka ei tee niinkuin sanotaan. Onhan se nyt sitten ihmeellistä, että toimittaja sanelee puolueen linjan." Pentti oli taas puhelimessa ja Pekka kuunteli toisella korvalla kaloja käsitellessään.
"Olkoon vaan vaikka miten hyvä toimittaja. Katsotaan nyt sitten, minä puhun vielä." Pentti kertoi Pekalle, miten hänellä oli erinomainen pakinoitsija, Emma-Liisa Päreenmäki, jolla oli suuri joukko mukavia aiheen mukaisia pakinoita. Hän halusi niitä lehteen painettavaksi ihan säännöllisesti. Se taas ei sopinut Taipalsaarelle. Linjaerimielisyys.
"Ei kai toimittaja voi sanella puoluelehden linjaa," tuumasi Pekkakin.
"Ei minustakaan. Hän on muutenkin sensuroinut kirjoituksiani, jotka eivät ole sopineet hänen linjaansa. Puolueen entisen puheenjohtajankin. Myös monen muun. He ovat kovin pahoittaneet mielensä."
"No jopas on kumma. Mies saa teiltä palkkansa, eikä osaa kuunnella kuusta, jonka juurella, pihalle vaan."
"Tilalle pitäisi saada pätevä. Niitä ehdokkaita ei oikein ole." Pentti mietti lehden kohtaloa. Olisihan se sääli, jos se lakkaisi, toimintakalenterikin osoitti, että lukijoita ja kokoavaa voimaa sillä oli. Talvella Pentti ei ollut juurikaan ehtinyt avustaa lehteä, joitain juttuja kyllä oli. Aloitti hän sarjan: Elonkehän linja. Kaksi ensimmäistä ilmestyi. Ne olivat tyypillistä Penttiä, iskeviä, yllättäviä ja selkeitä. Kolmas juttu jäi ilmestymättä. Päätoimittajan sensuuri.
"Katsos nyt, tuossa on se kirjoitus, jota ei hyväksytty," Pentti näytti kolme liuskaa käsittävän tekstin.
"Mitä, ei julkaissut, miten se voi olla totta, lehden perustajan ja omistajan juttua? Kuka sinne sitten saa kirjoittaa ellet sinä, ja mistä asiasta?" "Taivalsaari oli julkaissut ammattiyhdysnumeron (7/96) , tämä juttu kai hänen mielestään soti sitä vastaan."
"Tietenkin, niinhän pitääkin, eihän keskustelua synny, jos kaikki ovat samaa mieltä."
Pekka luki tekstin. Se käsitteli duunarin asemaa. Siitä on tullut liian vahva. Pahimpinakin lamavuosina palkat vaan kohosivat, etuihin ei saanut koskea, tai ammattiyhysliike uhkasi panna maan lakkoon.
"Vaikka ympäristön tila, maailman tila, maan tila (ja valtionvelka) huutaa kerskakulutusyhteiskunnan, kuormitusyhteiskunnan, itsemurhayhdyskunnan palkkatason puolittamista ja sitten vielä puolittamista."
"Tämähän on juuri niinkuin pitääkin, elonkehän suojelu voi alkaa toimia vasta massojen muuttaessa tottumuksiaan. Ei siihen riitä jotkut ekologit, kasvissyöjät ja luomutuottajat. Suuri yleisö on saatava liikkeelle. Muutokseen maassamme ei riitä jokunen kymmenen tuhatta tai edes jokunen satatuhatta ihmistä, niitä pitää olle jokunen miljoona. Mieluummin viisi. Kulutusta on laskettava ja paljon. Tätä Taivalsaari siis ei julkaissut, miksi?"
"No hän katsoo sen astuvan työläisten varpaille, on kai hänen vasemmistosuuntauksensa vastaista."
"Pakkohan hänen on se julkaista, kun työnantaja niin sanoo."
"Ei vaan ole julkaissut."
Äitienpäivänä jysähti pommi. Helsingin Sanomat julkaisi uutisen Ekologisen puolueen puoluekokouksesta. Olivat erottaneet Pentin puolueen valtuustosta. Pekka kuuli siitä Hauholla kahvilla poiketessaan. Kiti luki sen lehdestä. Kotimatkalla hän pohti ankarasti, mistä oli kyse. Erotettu, puolueen perustaja, henkinen isä ja ilmeisesti hyvin pitkälle rahoittajakin. Pentin puhelin ei vastaa, soitto Annelille, puhelin oli varattu. Pekalla oli muutakin asiaa, ja hän polkaisi Annelille ja alkoi veivata soimatonta ovikelloa.
"Hei, minä olen puhelimessa, tule sisään." Loikittuaan tavarakasojen yli Pekka alkoi kysellä erottamisesta.
"Se oli aivan kauheaa, Taivalsaari oli masinoinut paikalle uusina jäseninä edellisenä päivänä hyväksyttyjä jäseniä. Omassa puheenvuorossaan hän hyökkäsi Penttiä vastaan aivan kauheasti. Lehdistö ajettiin ensin ulos. Minäkin menin suostumaan siihen, kun ajattelin, ettei puolueen riitoja ole hyvä levitellä. Mutta se oli virhe. Olisi lehdistö heti saanut oikean kuvan siitä, mistä oli kyse. Taivalsaari oli uhannut erota, mikäli Pentti valitaan. Osa oli pelästynyt tätä uhkausta, ja äänestyksessä Pentti hävisi yhdellä äänellä. Taivalsaaren masinoimat osallistujat kyllä istuivat loppuun saakka."
"Vai niin, siellähän tapahtui aivan oppikirjanomainen puolueen valtaus. Kyllä vasemmisto-opistoissa on tämä opetettu. On aina vaaran merkki, kun viime hetken jäseniä ollaan hyväksymässä mukaan."
"Kyllä minä sitä ajattelin, mutten uskonut muutaman uuden jäsenen tekevän mitään tällaista."
"Juuri näin heitä on opetettu toimimaan. Nyt teidän on ehdottomasti saatava Taivalsaari erotettua. Sillä ei ole mitään väliä, jos lehti jää joksikin aikaa ilmestymättä. Kyllä maasta muitakin toimittajia löytyy."
"Niin varmasti, on sitä pohdittu. Olisiko sinulla joku ehdokas?"
"Ei nyt ole, mutta täytyy kuulostella."
"Kolmen viikon päästä on hallituksen valinta, siinähän Pena on kanssa ollut."
"Teidän täytyy nyt masinoida omat kannattajat. Sinun tärkein tehtäväsi on nyt olla puhelimessa. Asia täytyy varmistaa, sillä vastapuolikin varmasti toimii, nyt kun Taivalsaari on paljastanut karvansa."




Pekka pyöräili kotiin ja soitti siskolleen Kitille Juupajoelle. Hän oli myös tilannut Elonkehän, ja oli lukenut Pentin kirjoituksia. Kitillä olikin ehdokas, Kiviharjun Inkun mies. Koitettuaan taas soittaa Annelille pyöräili Pekka taas ovelle. Anneli tiesikin Kiviharjun ennestään, innostui asiasta ja pyysi puhelinnumeroa. Sitä ei ollut plakkarissa, mutta Kitin numeron hän antoi.
"Pentin voisi olla parempi erota kokonaan puolueesta, vallankin jos hänet syrjäytetään hallituksestakin. Hänen sanomansa kyllä menee tässä maassa läpi, mutta puolue ei tee mitään ilman Penttiä." Anneli oli ajatellut itsekin erota, mikäli Penttiä ei valita.

Pekka oli järjestänyt seuraavana päivänä talkoot kotiseutumuseolle. Se oli kirkonmäelle siirretty vanha talonpoikaistalo. Katto oli alkanut vuotaa, ja kotiseutuseura oli päättänyt laittaa siihen uuden pärekaton. Viisi urhoollista oli paikalla, aloitettiin esineiden siirto ja suojelu. Kun päärakennus oli saatu valmiiksi, katsottiin vielä aittaa. Avainta ei ollut kellään, olisiko aitta ollut auki vuosikymmeniin. Jussi lupasi hakea rautasahan.
"Tuo samalla uusi lukko!" huikattiin perään. Odotettaessa Eero lupasi saada oven auki,
"Tuo minulle vasara ja kirves, tämä on helppo särkeä." Jussin rautasaha ei purrut lukon metalliin. Pekka toi kiven. Eero löi, Jussi piteli kiinni ja Tapio nauroi.
"Tuo kirves." Pekka toi, sama peli ja naurut päälle.
"Tuo toinen kirves." Sama peli. Lopulta Eero sahasi lukon auki. Ovi aukesi ja miehet kömpivät sisään, siellä oli etupäässä kimpiastioita ja yksi lipasto, toinen kaappi ja maidontarkastajan rasvanmäärityslaitteet. Niitä kun miehet arvuuttelivat, astui Pentti sisään.
"Mistäs sinä tulit, Helsingin autoltako?"
"Ei kun Annelilta, Katriina kertoi teidän olevan täällä, ja minä päätin tulla katsomaan." Pentin pyörän takana oli valtava reppu Miehet vielä juttelivat rasvanmäärityskoneesta. Eero ja Pekka valehtelivat minkä kerkisivät ja muut nauroivat.

"Minulla on sinulle silakoita ostettuna. Olen monena päivänä käynyt, muttet ole ollut kotona, mennään hakemaan."
"Onko ne sinulla kellarissa tai jossain kylmässä, ovatko ne vielä hyviä?"
"Ne ovat aivan priimoja, polkaise pyörällä, minä menen Eeron kanssa autolla."
"Ette sentään ole kumpikin omalla autolla." Pekka ehti hieman ennen Penttiä.
"Olisi minulla jo kiire kotiinkin, tulen hetkeksi." Pentti oli jo Annelilta kuullut, Kiviharjunkin. Sanoi tämän tietävänsäkin. Mietti vain voisiko tämä lähteä, kun hän oli vihreitten kunnanvaltuutettu. Jääkaapista haettiin silakat. "Mitä nämä ovat, silakoitako?" Aivan silakan näköisiä ne olivatkin, Pentti otti yhden käteensä. "Suklaata," ähkäisi Pentti. Hän ei luvannut juoda teetä. Jääkaapista haettiin vielä suklaata ja palastettiin lautaselle.
"Tämä on aitoa kilosuklaata."
"Miten niin?"
"Kas kun minä ostin sitä sitä tasan kilon. Se on Kultasuklaasta Iittalasta. Sielläkin me olemme poikenneet. Minä ostin tässä välissä Fazerin levyn, enkä yhtään pitänyt siitä."
Pentti kertoili puoluekokouksen kulkua, ei häntä kovin ulosheitto tuntunut harmittavan. "Et sinä kyllä sitä puoluetta tarvitse. Siinä vaan joutuu aina kompromissin tekoon." Pentin ajatukset ovat kyllä levinneet ja leviävät vastakin ja hän saa seuraajia.

Tunnin he siinä istuivat ennenkuin Pentti alkoi tehdä lähtöä.
"Käydään vielä katsomassa sinun nurmikkoperunoitasi." Pekka oli laittanut siemenperunat suoriin jonoihin nurmikon pintaan, kantanut kompostia päälle ja väleihin katteeksi koivunlehtiä ja olkia.
"No nyt minä uskon tuohon, kun näen."
"Minulla on tarkoituksena hävittää tästä nurmikko. Samalla saan tästä nostella aivan puhtaita mukuloita suoraan pataan." Pentti nousi pyörälleen, "tavataan vielä ennen sinun Viron matkaasi, minä lähden nyt Kukkian kierrokselle." Pekka katseli kuinka Pentti kaarsi mäkistä mutkaa ylös polkien pään tahdittaessa vauhtia kuin kilpapyöräilijällä.