Kyntö pihapiirissä -70 l

Kyntö kotipellolla

Hankkijassa tein kaupat välteistä. Olin katsellut isäntien kyntöjä kaksisiipisillä ja kolmesiipisillä auroilla. Molemmilla sai kyllä hyvää jälkeä, mutta kolmisiipiset olivat nopeammat. Kolmanneksen nopeammat, mutta, ne vaativat enemmän voimaa ja sopivat isommille lohkoille. Eihän ero suuri ollut, vaan jos kynnettävää oli lähes 20 hehtaaria, niin olisi siinä jo tarvetta tehokkaalle koneelle. Tiesin Fordsonin olevan jo vanha, siitä ei ehkä saanut irti tarvittavaa tehoa, mutta silloin olisi käytettävä pienempää vaihdetta. Se taas tarkoitti hitaampaa kyntöä. Silloin kolmesiipisestä ei olisikaan hyötyä. Päätös syntyi pihalla, jossa vanhojen koneiden joukosta näin Fiskarsin 16 tuumaiset kolmesiipiset puoliautomaattiaurat. Niiden sininen väri oli tallella, vantaissa oli vielä kynttä jäljellä, ja siipiä ei ajamalla saisi ikinä rikki. Runko oli suorassa, samoin tukivarsi traktorin nostovarsiin.

- Päivää, tulin koneita katselemaan. Tuolla pihalla on sellainen, joka kiinnostaa.

- Päivää ja tervetuloa, joko sinä koneita ostelet?

Kysymys oli hienovarainen osoitus minun isännyydestä. Kait se asia erikoismiehille nopeasti kulkeutui.

- Kyllä vaan, Innanmaahan, niinkuis varmaan jo tiesitkin.

- Onhan siitä täällä ollut puhetta, onnean vaan. Mennääs sitten katselemaan mitä sinä tarvitset.

Pihassa puhuimme ilmasta, viimeaikaisista tapahtumista, kaupan vilkkaudesta. Kaikesta muusta kuin välteistä, tyrvääläiseen tapaan. Lähestyimme välttejä, siinä kysyin muina miehinä hintaa.

- Mitähän tuokin maksaa, vanha näkyy olevan, voi vielä käydä jollekin.

Vakavalla naamalla myyjä sanoi hinnan kuin vain jotain sanoakseen. Jatkoimme vielä katselemista ja hinnoittelimme muitakin koneita.

- Annatkos välteistä alennusta?

- Aina jotain, olisikos tällainen hinta sopiva?

Myyjä tiputti sopivasti ja kättelimme.

- Tulen traktorilla hakemaan pikapuoliin, morjens.

Kotona kerroin ostoksestani. Paulan mielestä se oli hyvä ja tarpeellinen kauppa.

- Minä laitan ruokaa, kutsutaan Valtterikin syömään pöytään.

Söimme kolmistaan, kerroin ostoksestani.

- Onhan se tarpeellinen, minä kynnin fiskarsin kympillä. Kävelin hevosen perässä syksyisin päiväkausia. Yksisiipinen ei leveätä viilua saanut aikaan.

Hain Fiskarsit Vammalasta, ne keikkuivat pitkällä traktorin perässä. En ollut kiinnittänyt nostovarsien säätövälystä tiukalle, joten tien kallistuksien mukaan ne ohjautuivat milloin vasemmalle ja taas oikealle puolelle. Kotona hain ison jakoavaimen ja aloitin välyksien tiukkaamisen. Hiukan olivat kierteet toista mieltä, mutta hirvelää voimalla sain ne narahtaen liikkeelle. Hain rasvakannun ja sain öljyä valumaan kierteisiin. Tyytyväisenä työhöni ajoin pellolle riihen tanhuan viereen. Siinä pellon reunassa oli vielä jäljellä aitan kivet ja suuri lohkare entisen savusaunan kohdalla. Valtteri oli ne purkanut ja poltellut uuneissa. Riiuu aikana näin vielä savusaunan paikoillaan, harmi molempien puolesta.

Laskin aurat maahan. Vuosia sitten, kun kiinnostuin maataloudesta, menin kirjastoon lainaamaan maataloutta käsitteleviä kirjoja. Niistä luin kynnön aloitusta. Pellon keskeltä aloitettessa tuli huolella kääntää ensimmäinen viilu kahteen kertaan. Näin saatiin koko alue tasakyntöön. Nyt aloitus oli tien reunasta. Kynnin viilut tielle päin. Muutaman metrin jälkeen pysäytin ja kävin tarkastelemassa jälkeä. Jokaisen siiven oli mentävä yhtä syvältä. Sopiva syvyys oli siinä 20-25 cm. Jouduin hieman säätämään aurojen kallistusta, hyppäsin ajamaan uudelleen. Taas tarkastelin säätöjä. Kyntäjä istuukin aina vinottain ja seuraa vantaiden jälkiä. Uuden käännön tuli istua samalla tavalla vanhan viilun päälle kuin aikaisemmatkin viilut. Naapurin isäntä ei voinut laskea viiluista, kuinka monella siivellä oli kynnetty. Tämän minulle opetti Posion Martti, kun olin Hyrkillä renkinä.

Vedin ensimmäistä viilua läheltä isoa kivenmulkeroa. Juuri takapyörän ohittaessa kiveä maa hieman sortui pyörän alla. Traktori keinahti ojan puoleen. Pidin auran maassa, polkaisin tasauspyörästön lukkoon ja koetin eteen päin. Hieman pääsinkin, kun aurat kalahtivat siihen kiveen kiinni. Koetin nostaa niitä, vastusta oli liikaa. Koetin peruuttaa, pienen matkaa pääsinkin, kunnes rengas osui kiveen. Olin tukevasti kiinni. Koetin heijata traktoria eteen ja taakse, jotta se auttaisi itsensä ylös. Seurauksena valuin yhä enemmän kallelleni, oja oli märkä ja aivan imi minua. Laitoin lisää voimaa peliin käsikaasulla ja jatkoin heijaamista tosissani. Silloin alapuolen takapyörä puhkesi johonkin piikkiin siinä ojassa. Se oli tekemätön paikka. Hain suulista isoja lankkuja ja rakensin pedin traktorin alle. Hain tunkin tallista ja hylsysarjani. Sopiva hylsy pyörän muttereita varten löytyi, mutta laatikon oma lyhyt varsi ei auttanut avaamaan ensimmäistäkään. Hain vesijohtoputken parimetrisen pätkän ja pistin voimaa peliin. Mutterit aukesivat. Asensin tunkin taka-akselin alle ja nostin traktoria. Uusia lankun pätkiä alle, uusi tunkkaus ja saatoin irrottaa takapyörän. Se kierähti vetisen ojan penkalle. Minun täytyi soittaa virtasen Osmo apuun. Rengas oli saatava Salosen korjaamoon Vihattulaan. Kaksin punnersimme renkaan peräkärryyn. Salosella lupasivat korjata renkaan seuraavaksi päiväksi. Ajoimme meille kahville. Nukuimme yön ennen seuraavan päivän taistoja.