Traktori oli ja
peräkärry. Lista tarvittavista koneista jatkui, aurat, kylvinkone,
apulannan levitin, äes. Kaikki oli ostettava, moottorisaha,
kaatovänkä, keruukoukku, vinssi tukkien juontoon. Valtteri oli
lopettanut tilan kehittämisen jo vuosikausia sitten. Hän oli
aikoinaan hyvinkin edistyksellinen, kävi maamieskoulun Kokemäellä,
palasi tilalle ja esitti isälleen kylvöheinän ottamisen käyttöön.
Siihen saakka heinät oli kerätty luonnon laitumilta, missä niitä
sitten olikin. Sato niillä ei ollut kummoinen, lisäksi jatkuva
niitto ja sadon korjaaminen köyhdytti maata. Innanmaallakin oli
Kotajärven suunnalla heinäniitty. Se oli jäänyt jo aikaa
käytöstä, enkä minä sen sijaintia koskaan saanut selville.
Samoin tuon alueen todellinen omistaja jäi tietämättömäksi.
Vanhoissa kauppakirjoissa se oli kyllä merkitty, muttei siitä
karttaan ollut jäänyt viivaakaan. Valtteri sai tahtonsa läpi, ja
Innanmaa siirtyi väkevän lypsytalouden aikaan. Sotien jälkeen
rakennettu hiekkatiilinen navetta oli valmistuessaan komea ja tilava.
Parsinavetassa lypsi toistakymmentä lehmää, lypsykone hankittiin
myös, oli karjapiikaa ja sisäpiikaa. Tallissa oli kahden hevosen
paikat. Koneistustakin oli, hevosvetoisina ne eivät minulle käyneet.
Ruostuivat vain pihassa ja ladon edessä, kylvinkone, pyörivä äes,
hankmo, niittokone. Olipa siinä ruostumassa usean hevosen vetämä
oja-aurakin. Aikanaan hyvin edistyksellinen ja kallis kone. Siinä
hevoset ojan molemmin puolin vetivät ojassa kulkevaa auraa, se
leikkasi ruohottuneet pientareet ja siivet levittivät mulloksen
pellolle. Olin nähnyt elokuvissa sellaisen tapahtuman. Melkoinen
näytös. Taisi vetäjinä olla neljä hevosta, niiden ajajat, auran
ohjaajat ja kaiken yllä isännän käskevä ääni. Innanmaassa
kaikki pellot olivat sarkaojissa, ja varmasti vesitalous oli
kohdallaan auroja käytettäessä. Entisen loiston ajat saattoi nähdä
mielessään ja joistakin valokuvista. Niissä karjapiika ylpeänä
pitää maatiaislehmää kytkyestä uutuuttaan loistavan navetan
edessä.
Näitä en juuri
ehtinyt miettiä, joskus katseen osuessa vanhaan koneeseen välähti
eletty väkevä elämä edessäni. Minun oli tehtävä oma työni
tilan eteen, suunnitelmat kasvoivat todeksi hiljalleen, alku oli
vaatimaton, rahavarojen mukaan kun oli edettävä. Tilan metsät
antoivat vankan selkänojan. Metsänhoidonneuvoja Sallin Antin kanssa
aloitimme suunnittelun, mitä kukin lohko vaatii. Antti istui
kamarissa ja katseli metsäkarttoja, luki muistista puuston kullakin
lohkolla.
- Täällä,
Humalisjärven molemmin puolin on hakkuukypsää puustoa. Mäntyä ja
kuusta. Sitten tämä paikka, tässä on hieman korjattavaa, kun
vanha isäntä ei koskaan taipunut avohakkuun puoleen. Tässä on
suoritettava päätehakkuu ja taimien istutus. Hikeville maille
kuusta ja muualle mäntyä.
Asiat alkoivat
selkeytyä. Kävimme läpi tukin ja massan hinnat, tilan tarpeet ja
leimattavan lohkon sijainnit.
- Valtteri leimautti
viimeisen alansa tuolla Humalisjärvellä. Siellä on osa leimikosta
pystyssä, ne puut kuuluvat tilan ostajalle, maassa olevat puut taas
myyjälle. Jatketaan me siitä hakkuuta.
Sovimme päivästä,
jolloin menisimme leimaamaan hakkuun.
Sianojan Harri tuli
käymään.
- Katsellaas Pekka
sinun kärryäsi. Menimme ulos tanhualle. Rujon näköinen kärry oli
navetan päädyssä.
- Kyllä sinä tällä
heinät saat korjuun, mutta entäs vilja? Sitä varen sinä tarviit
kärryyn pitävän pohjan ja viljalaidat. Minusta tätä ei saa enää
kunnolla korjattua, tai siis ettei se kannata. Kuinkas tässä veto
toimii, onko jako sama traktorin kanssa. Jos pyörät pyörivät eri
tahtiin, niin silloin liikaa pyörivä rengas kuluu sutena ja hajoaa.
- Jaa, en minä
sellaista ole osannut ajatella. Olen kyllä hieman pellolla
koettanut, enkä mitään isompaa havainnut.
- Se täytyy
hiekalla kokeilla. Silloin näkyy pysyvätkö kuviot ehjinä
ajettaessa pienellä nopeudella veto päällä.
- Minä hakkasin
laudoista tähän korokelaidat, katsos, ne ovat täällä suulissa.
Helpot sovittaa paikoilleen. Olin lyönyt vaakalautojen molemmille
puolille pystylaudat kolmeen kohtaan, ja jättänyt alapäät
pitkiksi. Näin ne laidat saattoi vain nostaa kärryn matalien
laitojen päälle. Näin sain nostettua sivulalaidat ja perälaidan
korkeammiksi. Etulauta oli valmiiksi korkea. Sovitimmene paikoilleen,
mutta ei se enää minua niin tyydyttänyt, Harrin sanojen jälkeen.
- Äläs huoli,
meillä on tuolla Sammaalla sellainen seppä, että se tekee sinulle
komiat kärryt, jos suostut. Työ on hyvää ja maksu kohtuullinen.
On tässä sellainen runko, että seppä pärjää, mutta kaikki
puuosat täytyy korjata pois. Samoin tuo etupää, siinä on aika
karskia tuo hitsaus. Siihen kohdistuu joskus isoja voimia.
- No mikäs, käydään
seppää tapaamassa.
Metsäkaupat tein
Repolan Aaltosen kanssa. Olin Aaltosella usein poikennut jo
koluaikana. Aaltosen Seppo oli samalla luokalla keskikoulussa, ja
kaksosveljensä Matti ja Eino tulivat tutuiksi metsäretkiemme yhteydessä ja
kesäleireillä. Annoin sepälle tehtävän, sovimme hinnan, kaksi
tuhatta markkaa. Sillä rahalla kärry olisi kuin uusi, maalattu
vihreäksi, metallilavalla, viljalaidoilla ja oikealla vedon jaolla.
Ajoin Hankkijaan.
Katselin pihalla käytettyjä koneita, Fiskarsin kolmesiipiset aurat
kiinnostivat. Lampsin sisälle ja aloitin juttelun miesten kanssa.
Tunsivat kyllä minut entuudestaan, mutta nyt olin isäntänä
paikalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti