Houhajärvellä Posioiden vieraana v. 1972

Saunomassa ja uimassa

Santatie pöllysi kaksitahtisen Trabantin täristellessä kohti Vammalaa, Roismalaa ja Houhajärveä. Pöly vetäytyi auton sisäänkin kovan pärinän lisäksi. Siinä oli vain kaksi ovea, tiivisteet olivat kuluneet resuiksi ovissa, alalaidassa niitä ei tainnut olla lainkaan. Bensiinin kulutus oli mahdotonta. Moottori kun ei kyennyt kaikkea tarjottua ainetta polttamaan, niin työntyi pakoputkesta pyörteilevänä sinisenä pilvenä hitaasti ilmaan hajoava pahanhajuinen ylimäärä jääden leijumaan tyynessä ilmassa paikoilleen. Lehtimäen mummo tokaisi kerran auton päristessä heidän tanhualle: ”Kyllä maailmaan savua mahtuu.” Pekka oli sitä hieman häpeillen anteeksi pyydellyt.

Roismalasta kääntyivät Sammaljoen tielle. ”Tässä oli ennen komea santaharju, samaa Salpausselän jatketta mikä painuu aina Kankaanpäähän saakka Pohjankankaana. Sieltä se jatkuu edelleen Pohjanmaalle. TVH kaivoi harjun pohjakiviä myöten pois. Me ennen pyöräilimme Houhajärvelle uimaan, siellä kun vesi lämpesi nopeasti ja oli kesälläkin selvästi lämpimämpää kuin virtaavassa Lieko- tai Rautavedessä.” ”Me uimme Vaunujoessa, siinä on sellainen laajentuma, että vesi virtaa siinä hitaasti. Siinä oli meidän talolla ennen pellavan liotuspaikka.” ”Uittehan te metsäjärvilläkin.” ”Pikku-Lattiolla käytiin siinä pellon puoleisessa päässä.” ”Minä muistan sen hyvin, ennen mentiin siitä polkua myöten Isolle-Lattiolle, ei me siinä lammessa uitu, näkyi kyllä, että sitä käytettiin.” ”Kyynärjärvelläkin joskus käytiin, mutta silloin oltiin yleensä teltalla porukalla matkassa.” ”Katsos nyt, ihan tasaisella on tultu, tuossa vasemmalla on suo ja heti sitten tuo santaharjun pätkä, jonka päällä on tuo talo. Sen porttikiviltä vanha tie meni, nousi järven tasalta jyrkästi ylös, teki mutkan ja jatkui korkeana harjuna Roismalaan saakka. Sekin on rakentunut saman harjun rinteelle ja päälle.” ”Tämä nykyinen tie on tylsä.” ”Silloin tämä oli santatie, Antti oli kerran Alarantalan Joukon kanssa tulossa mökiltä kotiin isän Taunuksella, Antti päätti koettaa, pääsisikö hän satasta ylös mäkeä ja talon ohi. Pääsi, mutta paiskautui heti sen jälkeen metsään.” ”Mites siinä kävi?” ”No ei kovin pahasti, auto meni ihan romuksi, mutta tuo kovaluinen kaksikko selvisi kolhuilla ja mustelmilla. Kai siinä isä Martti jotain oli sanonut. Päällimmäisenä oli helpotus poikien selviämisestä.”

Trabant ohitti seurakunnan leirimajan. ”Katsos, tässäkin tie nousi ennen tuonne oikealle ylös mäkeen, kai sekin vielä kaapitaan pois, tie menee nyt täällä entisellä suolla. Soljalla oli ennen mökki kauniilla paikalla santaharjun kupeessa tuossa järven rannalla. Me sitä montun kaivua aina katseltiin, se puhkaisi harjun, ja mökki näkyi tielle. Siinä sitten olivat santakuopan reunalla. Nyt ei ole laitojakaan jäljellä. Tuossa järvi taas näkyy, tässä on vanhaa tietä ja vanhaa puista suoja-aitaa. Mökkejä on tuolla alhaalla rannassa, tuossa on Lidströmien huvila, seuraava taitaa olla Peltovirran, ja tästä me käännetään alas Posiolle.” Yhdeksänkymmenen asteen käännös tieltä, aivan toivottoman jyrkkä polku johti alas, käännähti vasemmalle, oikealle jäi Posion mökki.

”Terve, pääsitte tulemaan, se on mukavaa.” Antti ja Ulla tulivat heti vastaan. ”Täällä on sitten Mara ja Kebakin tullut saunomaan.” Ulla huolehti tilanneselvityksestä, ” Puhakatkin on täällä, hauskaa väkeä.” ”Mennääs tervehtimään, terve sulle,” Pekka meni edellä kätellen kaikki, Paula käveli perässä, hän myös huolehti tuliaisista. Kovana kokkina ja leipojana hänellä oli kakkoa mukana sekä pullanpötkö. ”Ai kun mukavaa, tervetuloa vaan, voi kiitos, eihän tänne olisi mitään tarvinnut tuoda,” Kerttu huolehti vieraista. Istuutuivat kaikin komealla kalliolla olevan pöydän ja keinun huomaan. Kallio oli kauniin pyöreän muotoinen pudoten hyvin jyrkkänä alas veteen muutaman metrin verran. ”On tässä kyllä hyvät paikat ja näköalat, onko tästä koskaan vieritty kalliota alas?” ”Ei, sitä on niin kovin, on se niin pahan jyrkkä, että kaikki ovat sitä osanneet varoa.” Kerttu huolehti Riitan ja Ullan kanssa kahveesta,  kantoivat sisältä trahteerauksen ulos pöydälle. ”Voi voi kun se on hyvää tuo Paulan kakko, ihan minun piti sitä heti maistaa. Tulkaas nyt sitten nopsaan, kahvi jäähtyy niin ulkona.” Kaikki ottivat kuppiin sokeria ja päälle maitoa, kakkon palan ja voita päälle. ”Tarttee ottaa ny, päälisiäkin.” Martti myhäili ja tuuppasi makkaransiivulautasta vieraita kohti.
 ”Teillä näyttää olevan jo sauna lämpiämässä, pian se on jo kuuma näin kesällä.” ”Kuka nyt kylmässä saunassa kylpisi, kuuman sen pitää olla, menenkin lisäämään puita.” ”Isälle pitää aina olla kuuma sauna ja mahdoton tuli kiukaassa, saa nähdä kuinkas pärjäätte.” ”Kyllä minä ainakin olen tottunut kuumaan saunaan. Postin saunassa oli saunamittari, ei meillä menty kylpyyn, ellei mittari ollut ainakin sadassa. Kerran se näytti sataviisitoista. Kun kerroin siitä partiossa pojille, niin Kaasalaisen Kari ja Kulmalan Jouko eivät sitä uskoneet. Kari tuumi, että vesi kiehuu sadassa asteessa, ei siinä voi ihminen olla.”

Kahvit oli juotu, sauna viimeistä vaille valmis. ”Tulkaas pojaat, mennään tekemään vihdat, minulla on tuolla jo katkotut lehdekset. Minä näytän miten vihta tehdään. Kait sinä Pekka sen myös osaat?” ”Kyllä on opeteltu ja vitsaksesta väännetty.” ”Kyllä niin varmaan, mutta minä teen sen näin.” ”On se mukava seurata.” ”Otetaan lehdekset ja taitellaan ne käteen kimpuksi, urpuja ei saa olla, eikä pitkiä piiskoja. Siinä se on, sopiva kourallinen, nyt väännetään vitsas, sitä ei saa tehdä oksasta, vaan nuoresta varvusta. Pyöritetään näin kädessä, sitten jalan alle pää ja jatketaan kiertämistä, näin. Aivan päähän jätetään sormen mittainen pyörittämätön pala. Nyt vihdas vasempaan käteen, vitsas oikeaan ja laitetaan sen lehtipää lehdesten väliin ja pyöräytetään se ympäri kahdesti, otetta irrottamatta puoli kierrosta vartta pitkin ja taas kaksi pyöräytystä näin. Lopuksi vielä pieni kierre ylimääräiseen osaan ja sen työntäminen varren sisään näin. Siinä, mitäs sanot.” Vihta oli valmis, päässä vielä sievä lenkki naulaan ripustamista varten. ”Komia on, meillä isä teki vihdan kumilenkeillä, syntyi nopeasti.” ”Jaa, hmm…” Martti ei sitä tapaa arvostanut.

Lauteilla istuivat ensin miehet, sauna oli kuuma ja kuiva, tuli tohotti kiukaan alla. ”Heitetääs ny vähä, minä kippoan.” Martti alkoi löylyn lyömisen. Pieniä annoksia vettä kiukaalle, heti kohta lisää. Vihdat otettiin käyttöön. Siinä meinasi vieressä istujalle tulla kuuma, vihdasta lähtevä löylyn vire tuntui polttavalta. Senkin takia kaikkien oli heilutettava vihtaa samaan aikaan, säästyi palamiselta. Saunan ikkunasta näkyi pihaan sille puolelle, missä kahvit oli juotu. Naiset näkyvät siirtyneen sisälle. Saunan pukuhuoneesta astuttiin kuistille, joka jatkui katon alla koko mökin mitan. Siitä vasemmalla laskeuduttiin pari rappua kalliolle ja käännyttiin oikealle kohti järveä ja laituria. Juosten mentiin laituria, päästä loikattiin veden armaaseen virkistävään sineen. Samaa vauhtia palattiin saunaan. ”Osaatkos lisätä puita kiukaaseen?” Martti osoitti sanansa Pekalle. ”Kyllä vaan.” Hän hyppäsi alas, avasi pesän luukun. Samassa Martti hyppäsi itsekin alas: ”Kyllä minä laitan, et sinä kuitenkaan saa.” Mikäs siinä, väistyi syrjään ja katseli, kuinka isäntä laittoi rukkaset käsiinsä, koppasi kourallisen pilkottuja oksia ja heitti ne kaksin käsin pesään. Sitten uusi kourallinen, ja vielä yksi kunnes pesä oli täynnä. Hieman ihmeissään Pekka katseli toimitusta, pakko oli mielessään myöntää, ettei hän olisi saanut pesää noin nopeasti noin täyteen. Eikä olisi laittanutkaan pesään niin paljon puita. Tuli tarttui oksiin, männyn pihkaiset ja kuivat oksat alkoivat paukkua ja palaa. Kuumuus saunassa säilyi.