Koulukiusaaminen v. 1993

Opettajan näkemys koulukiusaamiseen

　

　

Mielipide sivuilla on käyty varsin laajaa keskustelua koulukiusaamisesta. Esillä ovat olleet niin kiusatut kuin kiusaajatkin. Kuitenkaan usein syytettyjen penkillä istuvien opettajien ääntä ei ole juuri kuulunut. Valotan yhtä kiusaamistapausta luokallani, joka on jo parinkymmenen vuoden takaa.Koulutyössä opettajan ensimmäinen tehtävä on olla ehdottoman oikeudenmukainen. Tätä vaatimusta ei mikään saa horjuttaa, oppilaat ovat tavattoman herkkiä huomaamaan tai epäilemään jonkin toisen suosimista tai sorsimista silloinkin kun sitä ei ole tapahtunut. Toisena tehtävänä opettajan on ala-asteella opetettava lapset mahdollisimman sosiaalisiksi, kohteliaiksi ja auttavaisiksi. Vasta kolmanneksi tulevat oppiaineiden sisällöt. Viimeisenä tulevat vanhempien toiveet.Kokemuksestaan huolimatta opettajalta saattaa jäädä jotain luokan sisäistä huomaamatta, mutta kun se sitten tulee ilmi, ei saa epäröidä asiaan tartuttaessa.
Minun urani vaikein oppilaan kiusaaminen kehittyi vähitellen. Mistä sitten oli kysymys?Silloinen luokkani oli kolme opettajaisessa kyläkoulussa. Siis tuossa niin ihannoidussa vanhempien onnelassa, jossa ei lapsilla pitäisi olla mitään ongelmia opiskella. Meillä kaikilla opettajilla oli yhdysluokat, ja kaikki tunsivat hyvin toisensa sekä kaikki oppilaat, joita seurasimme vuosi vuodelta, kunnes heidän tuli aika siirtyä ylä-asteelle.

Opetuksessani painotin oppilailleni, että kenenkään vastauksia ei koskaan saa mollata, sillä jokainen erehtyy aikanaan. Ryhmätöitä täytyi tehdä eri kokoonpanoissa, ja jokaisen oppilaan tuloksen tuli olla näkyvissä töitä purettaessa. Tietenkin oppilailla oli omat suosikkiryhmänsä, ja näin saatoin erottaa joukosta syrjäytyvän yhden oppilaan. Tunneilla asiat etenivät kuitenkin ohjaukseni mukaan, mutta välitunneilla asia oli toisin. Silloin alkoi tai oikeastaan toistui sama kuvio. Yksi oppilas jäi aina yksin. Tähän oli välitunnilla lähes mahdoton puuttua. Sitten tuli mukaan fyysinen kiusaaminen. Sen havaittuani reagoin voimakkaasti. Pidin luokalleni puhuttelun, ja ilmoitin ykskantaan, että mitään sellaista en hyväksy. Kuitenkaan en vielä ollut lähelläkään tapauksen sisintä.

Halusin keskustella kiusatun vanhempien kanssa. Sovin tapaamisesta ja kävin heidän luonaan. Vasta silloin alkoi kiusaamisen laajuus valjeta minulle. Heidän kertomansa mukaan se oli laajaa ja systemaattista, ja mikä pahinta, se kosketti koko luokkaa. Siis minun oppilaani olivat syyllistyneet juuri siihen, mistä olin heitä koettanut varoittaa. En saattanut ymmärtää, etten ollut tuota tajunnut. Mikä oli syynä, että kaikki kiltit ja hyväkäytöksiset tytöt ja yhtä lukuunottamatta pojat olivat yksimielisesti sortamassa luokkatoveriaan? Koulutyö jatkui, olin erittäin painokkaasti varoittanut luokkani oppilaita sekä tyttöjä että poikia enää syyllistymästä kiusaamiseen. Auttoiko se? Ei, vaan taas kerran välitunnilla havaitsin yhden oppilaan käyvän lumipalloin tuon kiusatun kimppuun. Käskin kiusaajan sisälle, Pidin kovan puhuttelun, ja käskin hänen lopettaa puuhansa.Illalla soi sitten puhelin, ja tuon kiusaajan äiti soitti minulle kysyen mitä oli tapahtunut. Asia kääntyi nyt ylöasalaisin ja minusta tulikin syntipukki. Minä olin hänen mielestään kohdellut hänen lastaan väärin. Tästä alkoi kova episodi, joka huipentui luokkakokoukseen, jonne olin kutsunut kaikki oppilaat ja heidän vanhempansa. Kerroin vanhemmille koko luokkani syyllistyneen yhden oppilaan kiusaamiseen lukuunottamatta yhtä poikaa. Luokassa tuli melko hiljaista ja vaivautunutta. Vanhemmat eivät olleet tienneet tapahtuneista ja siitä, että juuri heidän lapsensa olivat kiusaajia.Keskustelimme melko pitkään tilanteesta, ja osa vanhemmista oli valmis koviinkin rangaistuksiin lapsiaan kohtaan. Kielsin sellaiseen ryhtymästä, erehtyminen on niin helppoa. Sen sijaan toivoin heiltä apua tilanteen korjaamiseksi, ja mietimme yhdessä keinoja. Yksi oli koko luokalle tehtävät luokan säännöt, jonka kaikki allekirjoittaisivat. Siinä mm. luvattiin olla kiusaamatta ketään. Näin tehtiinkin.
Hyvässä hengessä erosimme, jakoulutyö jatkui. Oppilaat olivat häpeissään tapahtuneesta Kiusaaminen näytti loppuneen.Mistä tuo episodi oli lähtöisin? Kysymys oli minulle vaikea, koska luulin jo osaavani opetustyön tehtyäni sitä kymmeniä vuosia. Vinkkejä sain vanhempien kanssa käymistäni keskusteluista. Ensin en sitä uskonut, mutta nyt ymmärrän että oppilaani olivat minusta mustasukkaisia, tunsivat minun liiaksi antavan huomiota tuolle kiusatulle. Joku yksittäinen minulle mitätön asia olikin muille oppilaille epäoikeudenmukaisuuden ilmentymä.

Minä pidin oppilaistani, he olivat oikein opettajan aarre. He vain halusivat, että kohtelisin heitä tasapuolisesti.
Tapahtunut osoittaa kuinka hienovireisiä ovat oppilaitten ja opettajan väliset suhteet päivästä toiseen vuosien vieriessä. Kuten myös sen, ettei se kaikki, mitä oppilaat kotona kertovat, olekaan välttämättä totta.