Aamulla yhteiskouluun, illalla takaisin -60 l

Matkoja oppikouluun ja takaisin

Astelin matkani useimmiten yksin ja jalkaisin, vain ensimmäisenä päivänä kävelin siskoni kanssa. Sekin taisi johtua siitä, kun äitimme lähetti meidät yhdessä matkaan. Postin toisesta kerroksesta ei ollut suoraa näkymää koululle, tie kaartui Suvannon Kirjakaupan kohdalla siten, että apteekki esti näkyvyyden. Matkaan kului muutama minuutti, kahden tien ylityksen jälkeen kivikoulun piha oli vastassa. Meidän paikkamme oli Rautaveden puoleisella pihalla, vasta kellon soidessa saimme asettautua jonoihin sisälle menoa varten. Matkan lyhyydestä johtuen olin melkein aina myöhässä, lähtöä viivyttelin viimeiseen saakka. Koulun kello soitti 10 minuuttia yli kahdeksan. Hassu aika johtui junalla kouluun tulijoista, aikataulu oli sellainen, että kävelemällä ripeästi asemalta ehti siihen mennessä perille. Tarkkailimme Kitin kanssa kouluun menijöitä, lähdimme liikkeelle vasta junalta tulijoiden jälkeen. Raivostuttavaa oli, jos jouduin kiirehtimään askeleitani peräti juoksuksi. Uuden osan valmistuttua olin jo oppinut niin tarkaksi, että kello soi juuri astuessani pihalle meneviin rappuihin. Silloin oppilaat alkoivat heti astella sisään, siinä muodostui hieman jonoja, jotka pian purkautuivat. Tullessani kulman taitse näin jonojen häntien ja jokusen vähän kauempaa astelevien katoavan ovesta. Tulin siihen ovelle ilman tarvetta hidastaa edessä kulkevien takia.

Kulkihan siinä kadulla monia muitakin koululaisia, useat pareittain, enimmät KOP:n puolta Marttilankatua. Jokisen veljekset Perttu ja Jyrki aloittivat tiensä Kirkkokadulta postin ja OK Sastamalan ravintolan välistä. Puhelinyhtiöltä tuli Metsolan Matti, sitten  Raskulta viereisestä kerrostalosta asteli Risto  koulutielle. Osuuskaupasta matkaan tulivat Palosen veljekset Matti ja Seppo, kun olivat asettuneet asumaan Vammalaan Punkalaitumen jälkeen. Heidän jälkeensä aloittivat Rönkön sisarukset Marja-Liisa, Anna-Maija ja Pekka taivaltamisensa uudesta Osuuspankin talosta. Maiski taisi joskus saada seuraa Eriksonin Irmelistä, joka astui kadulle Kosken Sekatavarakaupan jälkeen valokuvaamon rapuilta. Kulkijoita oli paljon muitakin, sillalta päin Kalskeen Leena, Jokisen Heikki, Ala-Rantalan Jouko.  Sillan yli tulijat  ajoivat usein polkupyörillä matkansa, monet kävelivät. Rainion Kari, Ojansivun Olli, Mattilan sisarukset Marjatta ”Killi” ja ”Jaxi”, Hirvikankaan Marja, josta tuli viulisti, Karahkan sisarukset Pekka ja Leena, Pekasta tuli huilisti, Valtosen Helge, soitti jo kouluaikana alttoviulua, Kunnaksen sisarukset Pirkko ja Mauri, molemmista tuli taitelijoita. Kasken Marja, Peltosen Rauno ja Ojalan Liisa kulkivat usein yhdessä, ja tulihan sieltä Nuutilan Taimo. Monet meitä vanhemmat ikäluokat olivat samalla taipaleella, Ahtikosken Harri innokkaana urheilijana ja jalkapalloilijana ja Tauran Jorma, innokas partiolainen. Talvella hiihdin matkani jalkakäytäviä pitkin, välillä auravallille nousten, luistimet täytyi kantaa.

Suuresta oppilasmäärästä huolimatta kuljin yleensä yksin ainakin kirjakaupan nurkalle asti. Silloin Tammisilta Marja-Liisa ja veljensä Raimo ”Jallu” saattoivat astella kanssani yhdessä samaa matkaa. Koulupäivän jälkeen olimme kaikki lähtemässä samaan aikaan luokista, joten silloin kuljin usein jonkun toisen kanssa, jopa tyttöjen. Mallastehtaan omistajan tyttären, Wirtzeniuksen Lillin kanssa  keskustelimme farmarimuodista. Silloin olivat muodissa pillifarkut, hän piti niitä tyylikkäänä, minusta ne olivat epäsopivan tiukkoja. Vanhemmillamme oli polkupyörät, Lahdesta raahatut, isäni pyörä oli varmasti hänen isältään, vankka miesten pyörä. Sen tarakalla kulki faneerinen matka-aski, jossa oli isoisän huonekalujen mallipiirustuksia. Tuotteet hän teki liikekumppaninsa kanssa yhteisessä tehtaassa Lahdessa. Pyörä häipyi meiltä huutokaupassa, joka meillä pidettiin muuton tieltä. Meklarina oli Tommilan Risto. Hän joutui siihen kylmiltään, hyvin hän sen hoiti. Laasosen Tauno osti joitakin kalastusvälineitä. Tällä pyörällä ajelin kouluun muutamia kertoja. Postin pihasta tultiin tielle suoraan, edessä oli heti tien ylitys Marttilankadulle. Pyörä oli iso ja kolho minulle, polkaisin sen vauhtiin ja jalkakäytävällä katsoin vasemmalle autoja varoen. Silloin minulla sattui olemaan polkimet tasan ylä- ja ala-asennossa, ja sieltä tuli auto. Jarruttaminen ei onnistunut hyvin. Olisi tarvinnut polkaista hieman eteenpäin, jotta takajalan olisi voinut oikein painaa jarrulle. Se olisi sitten samalla lisännyt vauhtia, kun sitä piti vähentää. Koetin painaa poljinta ylämäkeen vauhdin hillitsemiseksi. Ei se onnistunut. Etupyörä osui auton kylkeen ja kumi veti komean viirun siihen, vähän ohjaustanko kääntyi. Mistä siihen isäni heti hyppäsi ja käski viedä pyörän pois. Koetin selittää teknisiä vaikeuksiani jarrun kanssa, mutta ei hän kuunnellut.

Koulun edessä vanhalla puolella oli pitkä rivi pyörätelineitä ja niissä pyöriä Uittoyhdistyksen puolella. Koulun puoleiset paikat olivat varatut opettajille. Me saimme tiedon vanhemmilta oppilailta, ja laitoimme pyörämme tien puolelle. Minulla oli rengas melkein tyhjä koulun päätyttyä. Kuljin pitkin pyörien riviä ajatellen kyllä saavani avun jonkun pumpusta. Sitä ei oikein löytynytkään. Miesten pyörässä sitten oli pumppu, otin sen ja sain renkaaseen ilmaa. Pumppu oli yllättäen hyvässä kunnossa, sille ei tarvinnut tehdä mitään. Palauttaessani sitä takaisin joku ylempien luokkien poika sattui sen näkemään. ”Kas, sinä uskalsit ottaa lainaan Kaloisen pyörän pumpun.” Hieman nielaisin ja ajattelin olevani onnekas, kun Matti ei ollut vielä lähtenyt kotimatkalle, ja minä jäänyt kiinni.

Venäläinen satapiikki pärähti käyntiin, oli uljasta parkkeerata se pyörien rivistön jatkeeksi. Siihen kerääntyi poikia ympärille aluksi enemmänkin juttelemaan ja katselemaan. Pyörä oli pieni ja ketterä, matka vaan oli niin lyhyt, että melkein olin kävellen perillä ennen kuin olin pyörän saanut tallista ulos ja käyntiin. Se ei aina ollut niin helppoa, kynttilä likaantui ja kastui helposti. Silloin se oli ruuvattava pois ja kuivattava ja putsattava. Taisi syynä olla myös tulpan jo heikentynyt kunto, sitä ei ollut rahaa uusia. Pyörä vaihtui Nortoniin, sen jyhkeä ääni ilmoitti yli Vammalan minun kulkuni. Kouluun sillä tietenkin oli päästävä. Kävin muutaman kerran hakemassa Bäckmanin Ilkankin kouluun Uotista. Se on aivan toisella puolella koulua, Kukkurin juurella. Ilkka kokoili rauhallisesti välineitään ja nautti vielä aamiaista keittiössä minun saapuessa. Ilkka tuli kouluun yhtenä aamuna kuppi silmällään, hän oli miekkaillut isänsä kanssa ilman ristikkoa, ja miekka tieten osasi silmään. Hyvä siitä silmästä kuitenkin tuli.