Talvella ja kesällä harjoituksissa

Meillä alkoi ensimmäinen talvileiri. Mukaan otettiin ylimääräisiä villasukkia kotilomilta. Muu varustus oli palveluksessa saatuja. Linja-autoilla meitä taas vietiin, autojen tavaratilat olivat täynnä varusteita, suksia ja sauvoja, reput olivat täyteen pakattuja, rynnäkkökiväärit olivat kaikilla. Varustukset niskaan, sukset jalkaan ja marssi alkoi. Minulla oli aseen lisäksi toisella olalla kameralaukku. Aika punnertamista se oli. Nukkumaan ei näissä harjoituksissa ollut juurikaan aikaa, kaminat hehkuivat punaisina öisin meidän päästessä muutamaksi tunniksi jäisten havujen päälle huokaamaan. Ellei silloinkin tullut hälytystä ja komennusta vastahyökkäykseen.
Varusteista oli pidettävä hyvä huoli, ne oli saatava kuiviksi lyhyiden taukojen aikana, ja aina oli huoli siitä, että hukkuuko jotain. Jos niin kävi, oli se rahalla korvattava.
Muutaman päivän jälkeen kovassa pakkassäässä pidetyn harjoituksen tauottua pääsimme nousemaan meitä hakevien linja-autojen kyytiin. Autot olivat lämpimiä, ja me kaikki nukuimme penkeissämme minuutin kuluttua lähdöstä.

Lyhyiden pari päivää kestäneiden harjoitusten alussa määrättiin aina joku kadetti vuorollaan huolehtimaan käsketyn varustuksen mukaan ottamisesta. Silloin oli hieman enemmän töitä kuin muilla. Käskyn mukana tuli esimiesasema muihin joukkueen jäseniin, tai koko komppaniaan. Meillä olivat eri aselajit yhdessä, maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat, kunnes lentäjät ja merimiehet erkaantuivat omaksi joukokseen Kauhavalle ja Suomenlinnaan. Minulla oli harjoituksenjohtajan vastuu. Valvoessani joukkojen varustuksen mukaanottamista jouduin komentamaan erästä ilmavoimien kadettia hakemaan minulle sukset ja sauvat varastosta. Se ei ollut mieluista kadetille, ja hän toikin minulle sellaiset sauvat, joista puuttuivat sommat. Lunta oli kinoksiin saakka Santahaminassakin, joten maastossa nuo sauvat eivät aivan hyvin toimineet. Kysyin kadetilta, eikö siellä ehjiä ollut. Ei kuulemma ollut. Olisin voinut vaihtaa kadetin kanssa sauvoja. Sitä en kuitenkaan tehnyt. Maastossa sauvat upposivat melkein ranteisiin asti tievalleissa. Kouluttajat sitä katselivat, vaan eivät puhuneet mitään.
Sarriojärvellä Lapissa alkoi ensimmäinen kesäleirimme. Junakyydillä Helsingin rautatieasemalta Misiin kesti pari vuorokautta. Matkasimme herroiksi m-58 päällämme. Oli siinä hurja ero härkävaunujen kyytiin, Lahdesta Niinisaloon kovapanosammuntoihin varusmiehenä mennessämme.Loppumatka kulki polkupyörillä. Erityisesti meitä kiellettiin tauoilla poistumasta Misin tien varrella metsään. Siellä saattoi vielä olla räjähtämättömiä miinoja ja muita ammuksia sodan ajalta.Leiripaikka oli lappilainen asuntokenttä. Muutamia huoltorakennuksia, telttojen paikkoja ja järven rannalla sievä sauna. Päivät ja yöt olimme harjoituksissa. Olin liikennelaskennassa pitkän sissijotoksen päätteeksi. Minä sain paikakseni korkean santaharjun laelta. Nimestä en ole varma, saattoi olla Mukkapäävaara tai Saarenpäävaara, sieltä näkyi hyvin kaksi tietä ja tiehaara, jossa tiet kohtasivat. Ryömin matalana harjun laelle aivan jyrkänteen reunalle, tähystin harvaa liikennettä, merkkasin sitä muistiin ja taistelin unta vastaan. Äkisti takaani kuului jotain, käännähdin ja siinä ryntäsivät kadetit Nordfors ja Järvinen minua kohti aikoen kait vähän pelotella pudottamisella. Kertasin tilanteen, pojat lähtivät muualle ja minä menin harjun rinteessä puiden suojassa olevaan telttaan lepäämään ja ruokailemaan. Alkoi siinä sitten niin ramaista, että ajattelin kuulevani kyllä, mikäli ajoneuvoja tiellä liikkuisi. Nukahdin tietenkin. Saapi sitä sitten arvuutella, olivatko minun liikennehavaintoni aivan todellisen kulun mukaisia jättäessäni listani esimiehilleni. Eipä ainakaan purkutilanteessa perästä päin mitään kuulunut.

Vapaan koittaessa sunnuntaina pelasimme leirialueella lentopalloa, kiertelimme hieman maastoa, kad. Niskanen lähti kanssani tutustumaan luontoon puron vartta. Alssi oli uskollinen nuoruuden harrastukselleen, ja pääsi myöhemmin Santahaminassa palvellessaan luonnosta vastaavan tehtävään. Oli rauhaisaa edetä kaverin kanssa havaintoja tehden ja omassa tahdissa.
Iltaisin ennen nukkumista meillä oli tapana jutella teltassa maatessamme. Tietenkin kerroimme toisillemme myös vitsejä, ja nauroimme mahdottomasti. Kad. Jaarva oli varustettu erityisen hyvillä varastoilla ja vertaansa vailla olevalla esitystaidolla. Eräänä iltana sitten joku ehdotti, että numeroisimme parhaat vitsit. Niin teimmekin, muistaakseni 13 vitsiä sai numeron. Sitten kun juttelun lomassa joku sanoi luvun, esim. kolmonen, niin kaikki alkoivat nauraa hillittömästi. Hyvin se toimi ja aikaa säästyi.
Mahtoiko varusmiehiä harmittaa meidän kovaääninen nauru, seuraavan kerran tarttuessamme pyöriimme, oli joitain satuloita leivitetty sinapilla ja ketsupilla!