Auditorion yhteydessä oli kahvila. Taukojen aikana saimme sieltä ostaa virkistystä, kahvia ja viinereitä, tupakkaa ja makeisia. Usein sattui niin, että eri vuosikurssien kadetit osuivat samaan jonoon. Silloin nuorempi kadetti antoi paikkansa vanhemmalle. Silloin me päätimme, kun meitä nuoremmat saapuvat, ettemme enää noudata tuota tapaa. Niin saimme sen poikki, ja meitä vanhemmat kadetit myös lakkasivat vaatimasta paikkaansa nuoremmilta. Näin jonottamisen päättyminen vuoroa antamalla siihen, ettei ehtinyt enää kahville, päättyi.
Reippaan illan jälkeen saattoi luennoilla olla joskus vaikeuksia seurata opetusta. Varsinaisia häiriöitä ei tunneilla ollut, lähinnä kyvyttömyyttä vastata esitettyyn kysymykseen. Erään ilmastologisen luennon aikana minulle sattui kysymys päällämme olevan ilmapatsaan painosta. Minun olisi pitänyt tietää kykenisinkö kantamaan harteillani tuon ilman painon.
Mietin, että johan minä sen kannan ja vastasin kykeneväni. Oikea vastaus oli kuitenkin, että tuo patsas painaa 1500 kiloa!
Meillä kävi myös ulkopuolisia vieraita luennoimassa. Mieleenpainuvin luento oli sotahistoriasta. Kenraali Adolf Ernroth oli tullut muistelemaan Kannaksen suurtaisteluita ja eritysesti Äyräpään puolustusta. Kenraali asteli eteemme, hänelle oli laitettu mikki kiinni rintamukseen, katsahti meitä ja lausui: "Kyllä minun puheeni kuuluu ilman tällaisia rahisevia laitteita!" Me taputimme hänen riisuessaan mikrofonin pois. Erityisesti painui mieliimme kenraalin sanat joukkojen ja komentajan välisestä luottamuksesta. Hän kertoi olleen vaikeaa komentaa puolustus Äyräpään harjanteelle takanaan valtava vuolaasti virtaava joki. Siinä tiesivät sekä joukot että komentaja, miten vaikea ja kuluttava edessä oleva taistelu olisi.
Kenraali Ernrothin komentamat joukot olivat jo pitkän ja raskaan taistelun uuvuttamat. Siinä tilanteessa saattoi auttaa vain tieto siitä, että komentaja tekee kaikkensa joukkojen eteen sen taistelukyvyn ylläpitämiseksi. Kenraali lisäsi miestensä tajunneen tilanteen vaativan heiltä harjanteelle jäämistä. Mutta he eivät olisi jääneet, elleivät he olisi luottaneet komentajaansa.
Ensimmäisenä keväänä maan jo osittain paljastuttua ja vesilammikoitten ilmestyttyä metsiin alkoi koulutuksemme toinen jakso, varsinaiset ulkoharjoitukset. Yliopistomainen luentokoulutus oli ohi. Kapt. Raatikainen vei joukkueensa taistelukoulutukseen urheilukentän takaiseen maastoon. Ensimmäisen lammikon kohdalla alkoi etenemisen harjoittelu ryömimällä. Raatikainen kyllä karjaisi, mikäli kadetti koetti pitää takapuoltaan ylhäällä. Poteroitten kaivaminen Saharan hiekkaan oli sinänsä melko helppoa joskin ikävää puuhaa. Kadetti Savenius motivoi minua: "Ajattele, että kaivat kesämökin perustusta." Se saikin lapion heilumaan mukavasti.
Olimme kihlattuni Paulan kanssa rakentaneet kesämökin Vammalan Liekosaareen. Sinne me kadetit ajoimme kerran lomallamme kahden auton voimalla. Olin vuokrannut yhden auton ja toista ajoi kadetti Peltola. Vanhaa Porin tietä päästelimme nuorukaisten huolettomuudella toisiamme ohitellen. Meitä oli aika remmi, kadetit Poutanen, Roiha, Karjalainen, Vartiainen, Kianto, Koivisto...
Parilla perämoottoriveneellä ajoimme rantaan, lämmitimme saunan, uimme ja saunoimme, kad. Poutanen oli tuonut vesisukset tullessaan, ja vuorotellen painelimme pitkin Liekovettä. Paitsi minä, kun kaaduin heti lähdössä. Saunan välikatto oli vielä villoittamatta, se päätettiin heti tehdä. Minä toin villoja sisälle, ja Renne asetteli niitä välikatolla paikoilleen ja yski niin mahdottomasti. Ei kuitenkaan suostunut tulemaan kesken pois. Minulla oli laulukirjoja mukana, ja illan mittaan lauloimmekin ruuan ja juoman kyllästäminä niitä läpi. Suosittu kirja oli SAK:n laulukirja, siinä kun oli rempseitä viisuja.
Sunnuntaina taas palasimme Santahaminaan.
Poutasen Matti tuolilla ja kirjoittaja pöydällä
.
Mainiota muistelusta, hienoa, että lukija saa elää näitä kokemuksia kirjoittajan kautta. Nuoret sotakokelaat ovat salskeata väkeä. Nostan niille nuorille hattua, jotka ymmärsivät saamansa tiedon ja opin arvon.
VastaaPoistaYhteisiä maisemia riittää, kuten Liekovesi, jonka rannat ovat vahvasti lapsuuteni maisemina yhä mielessä, tosin semmoisina kuin ne olivat. Nyt ei juuri pysty siellä käväisemään kuivin silmin.