Kutsu saapua opiskelemaan tuli aikanaan. Olimme sitä ikäluokkaa, joka joutui säästöjen kohteeksi, ja meillä oli kuukautta lyhyempi varusmiesaika. Nyt uramme jatkuessa välittömästi varusmiespalvelun jälkeen ei tuolla seikalla ollut merkitystä. Koulutuksemme alkoi isällisen eversti Haaksalon johdolla. Meidät jaettiin tupiin päärakennuksen toisessa kerroksessa. Useimmat saivat toisen kadetin jakamaan huoneen kanssaan. Minut laitettiin asumaan yksinään. En tuota seikkaa erityisemmin arvostanut, jouduinhan aina lähtemään jonkun muun tupaan voidakseni keskustella ja kerrata päivän tapahtumia.
Ensimmäinen syksy kului nopeasti, meillä oli paljon luentoja sekä auditoriossa että pienemmissä ryhmissä luokissa. Opettajina meillä oli sekä kantaupseereja että siviilejä. Kaikki olivat erittäin motivoituneita työhönsä. Komppanian päällikkömme maj. Katonan luennoilla saattoi seurata erittäin huolellisesti valmisteltuja esityksiä. Jopa paperiliittimet olivat tarkoin järjestyksessä myös luennon päätyttyä.
Maj. Katona otti meidät kadetit yksitellen vastaan toimistossaan. Hän kyseli meiltä kuluneesta ajasta ja miten olimme koulutuksen ottaneet vastaan. Vastailin terävästi ja lyhyesti hänen kysymyksiinsä. Sitten lopuksi hän kysyi yllättäen, oliko muuta. Tämä sekoitti pasmani, ja kerroin hänelle havainneeni epäasiallista arvostelua meidän junailuistamme. Kysyin häneltä, miten on varmistettu arvostelujen oikeudenmukaisuus.
Sillä lailla! Suojaukseni laski pieneksi hetkeksi ja möhläsin kunnolla.
Meillä oli sulkeisia ja muita helppoja harjoituksia urheilukentällä. Maj. Katona tuli niitä seuraamaan ja puhutteli meitä nimeltä. Miltei erehtymättä hän muisti jokaisen kadetin nimen ja korjasi nopeasti, mikäli tuli virhe. Hänen oli täytynyt opetella meidät kantakorttien valokuvien perusteella. Aikamoinen saavutus, kurssimme vahvuus oli aloitettaessa 100 henkeä.
Opiskelimme matematiikkaa ja englantia (Pitkänen?) siviilien johdolla. Englannin opetusta varten meillä oli kieliluokka, jossa kuulokkeet korvilla saimme simultaaniopetusta. Motivaatiomme edetä oli vahvaa, preppasimme kokeiden edellä toisiamme ja viikonloppuisin painuimme koteihimme ympäri Suomea. Kadetti Korkalo asui Tyrnävän Ängeslevällä ja sai aikaan viikonloppuvapaan siirtämisen aikaisemmaksi. Näin Tuomokin ehti levähtää kotonaan ennen paluuta Helsinkiin.
Vapaaillat alkoivat, pääsimme koulutuksen päivisin loputtua omalle ajalle. Näin alkoi Helsingin valloitus. Pienissä ryhmissä suunnistimme ravintolasta toiseen, Vanhan Kellari, Vanha Maestro, Zillerdal, osakunnat, museot, elokuvateatterit tulivat tutuiksi. Kokemuksia vaihdettiin seuraavana päivänä ja erilaisille töppäyksille naurettiin.
Minulla oli käytössäni Ford Anglia, sillä opiskelin ajamaan joka puolella Helsinkiä. Muutaman kerran hain rautatientorilta bussipysäkki 86:lta kadetteja mukaani palatessani Santahaminaan. Eräällä kerralla minulla oli mukanani auton täysi kadetteja. Rautatientorilta Kansallisteatterin kohdalla päätin ajaa teatterin sivusta vasemmalle. Kuvittelin voivani kiertää teatterin taitse Kaisaniemen sivuitse. Ajoin luiskaa ylös ja teatterin taakse, kun eteen tulikin rappuset alas puistoon. Samalla vauhdilla ajoin portaat alas ja puistotietä ulos portista. Pääsin siitä ilman seuraamuksia. Jalkakäytävällä kulkijat katselivat kummeksuen perääni.
Uljasryhtisiä nuoria miehiä upeissa puvuissaan mahtimaisemissa rai(la)kas mieli auvo elämä edessä - hieno muistelus.
VastaaPoista