70-vuotisjuhlan runo Kurisjärvellä v. 1993

 

Seitsemänkymmentä vuotta ajastaikaa.

Muistot tulee kauempaa.

Suomen heimo sijoillaan,

asuen ja taistellen,

leipänsä ain tienaten.

Hämärään mi kätkeytyy,

ehkä joskus selviytyy.

Meillä aina susi, karhu,

vastuksena hallan kauhu.

Täällä seisoi mies ja nainen,

tulevaisuuteen uskoi vainen.

Lapsellensa rakensi,

suvullensa turvaksi.

Oli Ruotsi, miehet joutui,

Saksassa näin sodat hoitui.

Palanneita oli vähän,

Koti tunsi kaiken hädän.

Talonpoika rakensi,

kaskesi ja raivasi.

Suku kasvoi, meille nousi,

uusi laki, uusi vuosi.

Kohosi kirkot, laajeni kylät.

Pitkin maata syntyi hyvät,

kauppapaikat, tiet ja jyvät,

voin ja tervan hyväksyivät,

ulkomaille kaiken myivät.

Venäjä ja sota suuri,

meille oli surun juuri.

Ruotsin valta irtosi,

otteensa kun kirposi.

Autonomian sijaan saimme,

kieli, koulu turvanamme.

Kauppa meillä laajeni,

kosket kansa raivasi,

sahat, tehtaat rakensi.

Kaupungitkin meillä kasvoi,

rauhan aika, väestöt yleni,

miljoonan, rajan yli kiipesi.

Vuosisata vaihtui, palo alkoi.

Venäjä, Saksa sotaan aikoi.

Vallankumous idässä tuli heille,

itsenäisyys päässä meille.

Vaan mitä täällä,

kurjuus, sota Suomen päällä.

Taiston kumu yli maan,

vapautta toivotaan.

Loppuu pauhu

haipuu sauhu.

Seisoo Suomi jaloillaan,

maatamme taas nostetaan.